Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 76


Luku 76

Näky, joka annettiin profeetta Joseph Smithille ja Sidney Rigdonille Hiramissa Ohiossa 16. helmikuuta 1832. Joseph Smithin historiassa tämän muistiin merkityn näyn esipuheessa sanotaan: ”Palattuani Amherstin konferenssista ryhdyin taas kääntämään kirjoituksia. Saatujen eri ilmoitusten perusteella oli ilmeistä, että monia tärkeitä ihmisen pelastusta koskevia kohtia oli otettu pois Raamatusta tai kadonnut ennen sen kokoamista. Jäljellä olevien totuuksien perusteella tuntui itsestään selvältä, että jos Jumala palkitsee jokaisen tekojen mukaan, jotka on tehty ruumiissa, ’taivaan’, pyhille tarkoitettuna iankaikkisena kotina, täytyy sisältää useampia valtakuntia kuin yksi. Niinpä – – kääntäessämme Johanneksen evankeliumia minä ja vanhin Rigdon näimme seuraavan näyn.” Tämän näyn antamisaikaan profeetta käänsi kohtaa Joh. 5:29.

1–4 Herra on Jumala. 5–10 Valtakunnan salaisuudet ilmoitetaan kaikille uskollisille. 11–17 Kaikki tulevat esiin vanhurskaiden tai jumalattomien ylösnousemuksessa. 18–24 Monien maailmojen asukkaat ovat Jumalalle Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta syntyneitä poikia ja tyttäriä. 25–29 Jumalan enkeli lankesi, ja hänestä tuli Perkele. 30–49 Kadotuksen pojat kärsivät iankaikkisen tuomion; kaikki muut saavat jonkinasteisen pelastuksen. 50–70 Korotettujen olentojen kirkkautta ja palkkaa selestisessä valtakunnassa kuvataan. 71–80 Terrestrisen valtakunnan perijöitä kuvataan. 81–113 Telestisessä, terrestrisessä ja selestisessä kirkkaudessa olevien asemaa selitetään. 114–119 Uskolliset voivat nähdä ja ymmärtää Pyhän Hengen voimasta Jumalan valtakunnan salaisuuksia.

1 Kuulkaa, oi te taivaat, ja kallista korva, oi maa, ja riemuitkaa, te sen asukkaat, sillä Herra on Jumala, eikä ole muuta Vapahtajaa kuin hän.

2 Suuri on hänen viisautensa, ihmeelliset ovat hänen tiensä, eikä hänen tekojensa määrää voi kukaan saada selville.

3 Hänen tarkoituksensa eivät raukea, eikä kukaan voi estää hänen kättänsä.

4 Iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen hän on sama, eivätkä hänen vuotensa lopu milloinkaan.

5 Sillä näin sanoo Herra: Minä, Herra, olen armollinen ja laupias niille, jotka pelkäävät minua, ja kunnioitan mielihyvin niitä, jotka palvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti.

6 Suuri on oleva heidän palkkansa, ja iankaikkinen on oleva heidän kirkkautensa.

7 Ja heille minä ilmoitan kaikki salaisuudet, niin, kaikki valtakuntani kätketyt salaisuudet muinaisista ajoista asti, ja tuleviin aikoihin asti minä ilmaisen heille tahtoni hyvän mielisuosion kaikista asioista, jotka liittyvät minun valtakuntaani.

8 Niin, jopa iankaikkisuuden ihmeet he saavat tietää, ja tulevat tapahtumat minä näytän heille, jopa monien sukupolvien tapahtumat.

9 Ja heidän viisautensa on oleva suuri, ja heidän ymmärryksensä yltää taivaaseen; ja heidän edessään viisaiden viisaus häviää ja ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.

10 Sillä Hengelläni minä valaisen heidät, ja voimallani minä ilmaisen heille tahtoni salaisuudet – aivan niin, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut ja mikä ei vielä ole käynyt ihmisen sydämeen.

11 Me, Joseph Smith nuorempi ja Sidney Rigdon, olimme Hengessä helmikuun kuudentenatoista päivänä Herramme vuonna tuhatkahdeksansataakolmekymmentäkaksi.

12 Hengen voimasta silmämme aukenivat ja ymmärryksemme valaistui, niin että me näimme ja ymmärsimme sitä, mikä on Jumalan –

13 nimittäin sitä, mikä on ollut alusta asti, ennen kuin maailma oli, ja minkä Isä on säätänyt ainosyntyisen Poikansa kautta, joka on ollut Isän huomassa aina alusta asti

14 ja josta me todistamme; ja todistus, jonka me annamme, on sen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys, joka on Poika, jonka me näimme ja jonka kanssa me puhuimme taivaallisessa näyssä.

15 Sillä tehdessämme käännöstyötä, jonka Herra oli määrännyt meille, tulimme Johanneksen viidennen luvun kahdenteenkymmenenteenyhdeksänteen jakeeseen, joka annettiin meille seuraavasti –

16 ja jossa puhutaan kuolleiden ylösnousemuksesta, niistä, jotka kuulevat Ihmisen Pojan äänen:

17 Ja he tulevat esiin – hyvää tehneet vanhurskaiden ylösnousemuksessa ja pahaa tehneet jumalattomien ylösnousemuksessa.

18 Nyt tämä sai meidät ihmettelemään, sillä Henki antoi sen meille.

19 Ja mietiskellessämme näitä asioita Herra kosketti meidän ymmärryksemme silmiä, ja ne avautuivat, ja Herran kirkkaus loisti ympärillä.

20 Ja me näimme Pojan kirkkauden Isän oikealla puolella ja saimme hänen täyteydestään;

21 ja näimme pyhät enkelit ja ne, jotka ovat pyhitettyjä hänen valtaistuimensa edessä, palvelemassa Jumalaa ja Karitsaa, ja he palvelevat häntä aina ja ikuisesti.

22 Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää!

23 Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen –

24 että juuri hän on luonut nykyiset ja menneet maailmat ja että niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä.

25 Ja myös tämän me näimme ja todistamme, että Jumalan enkeli, joka oli valta-asemassa Jumalan luona ja joka kapinoi ainosyntyistä Poikaa vastaan, jota Isä rakasti ja joka oli Isän huomassa, syöstiin alas Jumalan ja Pojan luota

26 ja nimitettiin Kadotukseksi, ja taivaat itkivät häntä – hän oli Lusifer, sarastuksen poika.

27 Ja me näimme, ja katso, hän on pudonnut, on pudonnut, vieläpä sarastuksen poika!

28 Ja meidän ollessamme vielä Hengessä Herra käski meitä, että meidän tuli kirjoittaa näky; sillä me näimme Saatanan, tuon vanhan käärmeen, nimittäin Perkeleen, joka kapinoi Jumalaa vastaan ja yritti ottaa meidän Jumalamme ja hänen Kristuksensa valtakunnan –

29 sen tähden hän käy sotaa Jumalan pyhiä vastaan ja piirittää heitä joka taholta.

30 Ja me näimme näyn niiden kärsimyksistä, joita vastaan hän kävi sotaa ja voitti, sillä näin tuli Herran ääni meille:

31 Näin sanoo Herra kaikista niistä, jotka tuntevat minun voimani ja ovat päässeet siitä osallisiksi ja sallineet Perkeleen voiman voittaa itsensä ja sallineet itsensä kieltää totuuden ja uhmata minun voimaani.

32 He ovat niitä, jotka ovat kadotuksen poikia, joista minä sanon, että heille olisi ollut parempi, etteivät he olisi syntyneetkään;

33 sillä he ovat vihan astioita, tuomittuja kärsimään Jumalan vihaa Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa iankaikkisuudessa;

34 heistä minä olen sanonut, ettei anteeksiantoa ole tässä maailmassa eikä tulevassa maailmassa,

35 koska he ovat kieltäneet Pyhän Hengen saatuaan sen ja koska he ovat kieltäneet Isän ainosyntyisen Pojan, koska he ovat itse ristiinnaulinneet hänet ja nostaneet hänet kaikkien pilkattavaksi.

36 Nämä ovat niitä, jotka joutuvat tuli- ja tulikivijärveen Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa –

37 ja ainoat, joihin toisella kuolemalla on mitään valtaa;

38 niin, totisesti, ainoat, joita ei lunasteta Herran hyväksi näkemänä aikana hänen vihansa kärsimisen jälkeen.

39 Sillä kaikki muut tuodaan esiin kuolleiden ylösnousemuksessa Karitsan voiton ja kirkkauden kautta, hänen, joka teurastettiin ja joka oli Isän huomassa ennen kuin maailmat tehtiin.

40 Ja tämä on evankeliumi, ilosanoma, josta ääni taivaista todisti meille –

41 että hän tuli maailmaan, nimittäin Jeesus, ristiinnaulittavaksi maailman tähden ja kantamaan maailman synnit ja pyhittämään maailman ja puhdistamaan sen kaikesta vääryydestä;

42 jotta hänen kauttaan pelastuisivat kaikki, jotka Isä oli antanut hänen valtaansa ja tehnyt hänen kauttaan;

43 joka kirkastaa Isän ja pelastaa kaikki hänen kättensä teot, paitsi niitä kadotuksen poikia, jotka kieltävät Pojan, sen jälkeen kun Isä on ilmoittanut hänet.

44 Sen tähden hän pelastaa kaikki paitsi heidät – he joutuvat ikuiseen rangaistukseen, joka on loputon rangaistus, joka on iankaikkinen rangaistus, hallitakseen Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa iankaikkisuudessa, missä heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu, mikä on heidän piinansa –

45 eikä sen loppua eikä sen paikkaa eikä heidän piinaansa tiedä kukaan ihminen;

46 eikä sitä ole ilmoitettu eikä ilmoiteta eikä tulla ilmoittamaan ihmiselle, paitsi niille, jotka joutuvat osallisiksi siitä;

47 kuitenkin minä, Herra, näytän sen näyssä monille, mutta suljen sen heti uudestaan;

48 sen tähden sen loppua, leveyttä, korkeutta, syvyyttä ja kurjuutta he eivät ymmärrä, eikä kukaan ihminen paitsi ne, joille tämä tuomio määrätään.

49 Ja me kuulimme äänen sanovan: Kirjoittakaa näky, sillä katso, näky jumalattomien kärsimyksistä päättyy tähän.

50 Ja vielä me todistamme – sillä me näimme ja kuulimme, ja tämä on Kristuksen evankeliumin todistus niistä, jotka tulevat esiin vanhurskaiden ylösnousemuksessa:

51 He ovat niitä, jotka ottivat vastaan todistuksen Jeesuksesta ja uskoivat hänen nimeensä ja jotka kastettiin samalla tavalla kuin hänet haudattiin, haudattiin veteen hänen nimeensä, ja tämä käskyn mukaan, jonka hän on antanut –

52 jotta kun he pitävät käskyt, heidät pestäisiin ja puhdistettaisiin kaikista synneistään ja he saisivat Pyhän Hengen tähän valtuuteen asetetun ja sinetöidyn kätten päällepanemisella,

53 ja jotka voittavat uskon kautta ja jotka sinetöi lupauksen Pyhä Henki, jonka Isä vuodattaa kaikkien niiden päälle, jotka ovat vanhurskaita ja uskollisia.

54 He ovat niitä, jotka ovat Esikoisen kirkko.

55 He ovat niitä, joiden käsiin Isä on antanut kaiken.

56 He ovat niitä, jotka ovat pappeja ja kuninkaita, jotka ovat saaneet hänen täyteydestään ja hänen kirkkaudestaan

57 ja ovat Korkeimman pappeja Melkisedekin järjestyksen mukaan, joka oli Henokin järjestyksen mukaan ja joka oli ainosyntyisen Pojan järjestyksen mukaan.

58 Sen tähden, kuten on kirjoitettu, he ovat jumalia, nimittäin Jumalan lapsia;

59 sen tähden kaikki on heidän, niin elämä kuin kuolema, niin nykyinen kuin tuleva, kaikki on heidän, ja he ovat Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.

60 Ja he voittavat kaiken.

61 Ja nyt, älköön kukaan ylpeilkö ihmisestä vaan ylpeilköön sen sijaan Jumalasta, joka alistaa kaikki viholliset jalkojensa alle.

62 Nämä saavat asua Jumalan ja hänen Kristuksensa luona aina ja ikuisesti.

63 Nämä ovat niitä, jotka hän tuo mukanaan, kun hän tulee taivaan pilvissä hallitsemaan maan päällä kansaansa.

64 Nämä ovat niitä, joilla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.

65 Nämä ovat niitä, jotka tulevat esiin vanhurskaiden ylösnousemuksessa.

66 Nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet Siioninvuorelle ja elävän Jumalan kaupunkiin, taivaalliseen paikkaan, pyhimpään kaikista.

67 Nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet enkelien lukemattomaan joukkoon, Henokin ja Esikoisen yleiseen kokoukseen ja kirkkoon.

68 Nämä ovat niitä, joiden nimet on kirjoitettu taivaassa, jossa Jumala ja Kristus ovat kaikkien tuomarina.

69 Nämä ovat niitä, jotka ovat vanhurskaita ihmisiä, jotka on tehty täydellisiksi Jeesuksen, uuden liiton välimiehen kautta, joka sai aikaan tämän täydellisen sovituksen vuodattamalla oman verensä.

70 Nämä ovat niitä, joiden ruumis on selestinen, joiden kirkkaus on auringon, tosiaankin Jumalan kirkkaus, korkeimman kaikista, ja joiden kirkkauden on kirjoitettu olevan taivaankannen auringon kaltainen.

71 Ja vielä me näimme terrestrisen maailman, ja katso ja näe, nämä ovat niitä, jotka ovat terrestrisestä maailmasta, joiden kirkkaus eroaa Esikoisen kirkon kirkkaudesta, joka kirkko on saanut Isän täyteydestä, niin kuin kuun kirkkaus eroaa taivaankannen auringosta.

72 Katso, nämä ovat niitä, jotka kuolivat ilman lakia;

73 sekä niitä, jotka ovat vankilassa pidettyjä ihmisten henkiä ja joiden luona Poika kävi saarnaamassa heille evankeliumia, jotta heidät tuomittaisiin kuten ihmiset lihassa,

74 ja jotka eivät ottaneet vastaan todistusta Jeesuksesta lihassa, mutta ottivat sen vastaan jälkeenpäin.

75 Nämä ovat niitä, jotka ovat maan kunniallisia ihmisiä mutta jotka ihmisten viekkaus sokaisi.

76 Nämä ovat niitä, jotka saavat hänen kirkkaudestaan mutta eivät hänen täyteydestään.

77 Nämä ovat niitä, jotka saavat Pojan kirkkaudesta mutta eivät Isän täyteydestä.

78 Sen tähden heidän ruumiinsa on terrestrinen eikä selestinen ja eroaa kirkkaudessa niin kuin kuu eroaa auringosta.

79 Nämä ovat niitä, jotka eivät ole rohkeita todistuksessa Jeesuksesta; sen tähden he eivät saa meidän Jumalamme valtakunnan kruunua.

80 Ja nyt tähän päättyy näky, jonka me näimme terrestrisestä maailmasta ja jonka Herra käski meidän kirjoittaa, kun me vielä olimme Hengessä.

81 Ja vielä me näimme telestisen maailman kirkkauden, joka kirkkaus on vähäisemmän maailman kirkkaus, samoin kuin tähtien kirkkaus eroaa kuun kirkkaudesta taivaankannessa.

82 Nämä ovat niitä, jotka eivät ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumia eivätkä todistusta Jeesuksesta.

83 Nämä ovat niitä, jotka eivät kiellä Pyhää Henkeä.

84 Nämä ovat niitä, jotka syöstään alas helvettiin.

85 Nämä ovat niitä, joita ei lunasteta Perkeleeltä ennen kuin viimeisessä ylösnousemuksessa, ennen kuin Herra, nimittäin Kristus Karitsa, on päättänyt työnsä.

86 Nämä ovat niitä, jotka eivät saa hänen täyteydestään iankaikkisessa maailmassa vaan Pyhästä Hengestä terrestristen palveluksen kautta;

87 ja terrestriset selestisten palveluksen kautta.

88 Ja myös telestiset saavat siitä niiden enkelien palveluksesta, jotka on määrätty palvelemaan heitä eli jotka on määrätty palveleviksi hengiksi heille; sillä he perivät pelastuksen.

89 Ja näin me näimme taivaallisessa näyssä telestisen maailman kirkkauden, joka ylittää kaiken ymmärryksen;

90 eikä kukaan ihminen tunne sitä, paitsi se, jolle Jumala on ilmoittanut sen.

91 Ja näin me näimme terrestrisen maailman kirkkauden, joka ylittää kaikessa telestisen maailman kirkkauden, nimittäin kirkkaudessa ja voimassa ja väkevyydessä ja vallassa.

92 Ja näin me näimme selestisen maailman kirkkauden, joka on ylin kaikessa ja jossa Jumala, tosiaankin Isä, hallitsee valtaistuimellaan aina ja ikuisesti,

93 hän, jonka valtaistuimen edessä kaikki olennot kumartavat nöyrän kunnioittavasti ja ylistävät häntä aina ja ikuisesti.

94 Ne, jotka asuvat hänen luonaan, ovat Esikoisen kirkko; ja he näkevät, niin kuin heidät nähdään, ja tuntevat, niin kuin heidät tunnetaan, saatuaan hänen täyteydestään ja hänen armostaan;

95 ja hän tekee heidät samanarvoisiksi voimassa ja mahdissa ja vallassa.

96 Ja selestisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin auringon kirkkaus on toisenlainen.

97 Ja terrestrisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin kuun kirkkaus on toisenlainen.

98 Ja telestisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin tähtien kirkkaus on toisenlainen; sillä niin kuin toinen tähti eroaa toisesta tähdestä kirkkaudessa, aivan samoin toinen eroaa toisesta kirkkaudessa telestisessä maailmassa;

99 sillä nämä ovat niitä, jotka ovat Paavalin ja Apolloksen ja Keefaksen.

100 Nämä ovat niitä, jotka sanovat olevansa toiset toisen ja toiset toisen – toiset Kristuksen ja toiset Johanneksen ja toiset Mooseksen ja toiset Eliaksen ja toiset Esaiaksen ja toiset Jesajan ja toiset Henokin –

101 mutta jotka eivät ottaneet vastaan evankeliumia eivätkä todistusta Jeesuksesta, eivät profeettoja eivätkä ikuista liittoa.

102 Viimeiseksi kaikista, nämä kaikki ovat niitä, joita ei koota pyhien kanssa temmattaviksi Esikoisen kirkkoon eikä oteta pilveen.

103 Nämä ovat niitä, jotka ovat valehtelijoita ja noitia ja avionrikkojia ja irstailijoita, ja kaikkia niitä, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

104 Nämä ovat niitä, jotka kärsivät Jumalan vihaa maan päällä.

105 Nämä ovat niitä, jotka kärsivät iankaikkisen tulen kostoa.

106 Nämä ovat niitä, jotka syöstään alas helvettiin ja jotka kärsivät kaikkivaltiaan Jumalan vihaa aikojen täyttymiseen asti, jolloin Kristus on alistanut kaikki viholliset jalkojensa alle ja on päättänyt työnsä;

107 jolloin hän luovuttaa valtakunnan ja antaa sen Isälle tahrattomana ja sanoo: Minä olen voittanut ja olen polkenut viinikuurnan yksinäni, nimittäin kaikkivaltiaan Jumalan vihan hehkun viinikuurnan.

108 Silloin hänet kruunataan kirkkautensa kruunulla ja hän istuu voimansa valtaistuimelle hallitsemaan aina ja ikuisesti.

109 Mutta katso ja näe, me näimme telestisen maailman kirkkauden ja asukkaat, että he olivat yhtä lukuisia kuin tähdet taivaankannessa tai hiekka meren rannalla;

110 ja kuulimme Herran äänen sanovan: Nämä kaikki ovat polvistuva, ja jokainen kieli on tunnustava hänelle, joka istuu valtaistuimella aina ja ikuisesti;

111 sillä heidät tuomitaan tekojensa mukaan, ja jokainen saa oman valtapiirinsä omien tekojensa mukaan huoneissa, jotka on valmistettu;

112 ja he ovat Korkeimman palvelijoita; mutta sinne, missä Jumala ja Kristus asuvat, he eivät voi päästä ikimaailmassa.

113 Tähän päättyy näky, jonka me näimme ja joka meitä käskettiin kirjoittamaan, kun me vielä olimme Hengessä.

114 Mutta suuret ja ihmeelliset ovat Herran teot ja hänen valtakuntansa salaisuudet, jotka hän näytti meille ja joiden kirkkaus ja väkevyys ja valta ylittävät kaiken ymmärryksen

115 ja joita hän kielsi meitä kirjoittamasta meidän vielä Hengessä ollessamme ja joista ihmisen ei ole lupa puhua;

116 eikä ihminen kykenekään ilmaisemaan niitä, sillä niitä voi nähdä ja ymmärtää vain Pyhän Hengen voimasta, jonka Jumala suo niille, jotka rakastavat häntä ja puhdistautuvat hänen edessään;

117 joille hän suo tämän oikeuden nähdä ja tietää itse;

118 jotta he Hengen voiman ja ilmoituksen kautta voivat lihassa ollessaan kestää hänen kirkkautensa kirkkauden maailmassa.

119 Ja Jumalalle ja Karitsalle olkoon kirkkaus ja kunnia ja valta aina ja ikuisesti. Aamen.