Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 45


Luku 45

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta kirkolle Kirtlandissa Ohiossa 7. maaliskuuta 1831. Joseph Smithin historiassa tämän muistiin merkityn ilmoituksen esipuheessa sanotaan, että ”tänä kirkon aikana – – julkaistiin – – ja levitettiin monia valheellisia kirjoituksia – – ja mielettömiä tarinoita – – ihmisten estämiseksi tutkimasta työtä tai omaksumasta uskoa – –. Mutta pyhien iloksi – – sain seuraavaa.”

1–5 Kristus on meidän puolustajamme Isän luona. 6–10 Evankeliumi on sanansaattaja tien valmistamiseksi Herran edellä. 11–15 Herra otti Henokin ja tämän veljet huomaansa. 16–23 Kristus ilmoitti tulemisensa merkkejä sellaisina kuin ne annettiin Öljymäellä. 24–38 Evankeliumi palautetaan, pakanoiden ajat täyttyvät ja autioittava sairaus peittää maan. 39–47 Toiseen tulemiseen liittyy merkkejä, ihmeitä ja ylösnousemus. 48–53 Kristus on seisova Öljymäellä, ja juutalaiset näkevät haavat hänen käsissään ja jaloissaan. 54–59 Herra hallitsee tuhatvuotisen valtakunnan aikana. 60–62 Profeettaa kehotetaan aloittamaan Uuden testamentin kääntäminen, jonka myötä ilmaistaan tärkeää tietoa. 63–75 Pyhiä käsketään kokoontumaan ja rakentamaan Uusi-Jerusalem, johon ihmiset kaikista kansakunnista tulevat.

1 Kuule, oi sinä minun kirkkoni kansa, jolle valtakunta on annettu; kuule ja kallista korvasi hänelle, joka on laskenut maan perustukset ja joka on tehnyt taivaat ja kaiken, mitä niissä on, ja jonka kautta on tehty kaikki, mikä elää ja liikkuu ja on.

2 Ja vielä minä sanon: Kuulkaa minun ääntäni, jottei kuolema yllätä teitä; hetkellä, jota ette aavista, kesä on ohi ja sadonkorjuu päättynyt, mutta teidän sielunne ovat pelastamatta.

3 Kuunnelkaa häntä, joka on puolustaja Isän luona ja joka ajaa teidän asiaanne hänen edessään

4 sanoen: Isä, katso hänen kärsimyksiään ja kuolemaansa, joka ei syntiä tehnyt ja johon sinä olit mieltynyt; katso Poikasi verta, joka vuodatettiin, hänen vertansa, jonka sinä annoit, jotta sinä itse saisit kunnian;

5 sen tähden, Isä, säästä nämä veljeni, jotka uskovat minun nimeeni, jotta he voisivat tulla minun luokseni ja saada ikuisen elämän.

6 Kuulkaa, oi sinä minun kirkkoni kansa ja te vanhimmat, kuunnelkaa yhdessä, ja kuulkaa minun ääntäni niin kauan kuin tämä päivä kestää, älkääkä paaduttako sydäntänne;

7 sillä totisesti minä sanon teille, että minä olen Alfa ja Oomega, alku ja loppu, maailman valo ja elämä – valo, joka loistaa pimeydessä, eikä pimeys sitä käsitä.

8 Minä tulin omieni luokse, eivätkä minun omani ottaneet minua vastaan; mutta kaikille, jotka ottivat minut vastaan, minä annoin voiman tehdä monia ihmeitä ja tulla Jumalan lapsiksi; ja vielä niille, jotka uskoivat minun nimeeni, minä annoin voiman saada iankaikkisen elämän.

9 Ja aivan niin minä olen lähettänyt ikuisen liittoni maailmaan valoksi maailmalle ja viiriksi kansalleni ja pakanoille, jotta he pyrkisivät sen luokse, ja sanansaattajaksi minun kasvojeni edellä tien valmistamiseksi minun edelläni.

10 Tulkaa sen tähden sen luokse; ja sen kanssa, joka tulee, minä selvitän asiat kuten ihmisten kanssa muinaisina aikoina, ja minä näytän teille vahvat perusteluni.

11 Kuulkaa sen tähden yhdessä ja antakaa minun tosiaankin näyttää teille viisauteni – hänen viisautensa, jonka te sanotte olevan Henokin ja hänen veljiensä Jumala,

12 jotka vietiin pois maan päältä ja otettiin minun huomaani – kaupunki, joka on varattuna vanhurskauden ajan tulemiseen asti – aikaan, jota kaikki pyhät miehet ovat tavoitelleet, mutta he eivät saavuttaneet sitä jumalattomuuden ja iljetyksien tähden;

13 ja he tunnustivat olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä;

14 mutta saivat lupauksen, että he saavuttaisivat sen ja näkisivät sen lihassaan.

15 Ja nyt, kuulkaa, niin minä selvitän asiat teidän kanssanne, ja minä puhun teille ja profetoin kuten ihmisille muinaisina aikoina.

16 Ja minä näytän sen selkeästi, kuten minä näytin sen opetuslapsilleni, kun minä seisoin heidän edessään lihassa ja puhuin heille sanoen: Koska te olette kysyneet minulta minun tulemiseni merkeistä aikana, jolloin minä tulen kirkkaudessani taivaan pilvissä täyttämään lupaukset, jotka minä olen antanut teidän isillenne,

17 sillä koska te olette pitäneet henkenne pitkällistä poissaoloa ruumiistanne vankeutena, minä näytän teille, kuinka lunastuksen päivä tulee, sekä hajallaan olevan Israelin palauttamisen.

18 Ja nyt te näette tämän temppelin, joka on Jerusalemissa ja jota te kutsutte Jumalan huoneeksi, ja teidän vihollisenne sanovat, ettei tämä rakennus koskaan sorru.

19 Mutta totisesti minä sanon teille, että hävitys tulee tämän sukupolven osaksi kuin varas yöllä, ja tämä kansa hävitetään ja hajotetaan kaikkien kansakuntien sekaan.

20 Ja tämä temppeli, jonka te nyt näette, revitään maahan, niin ettei jää kiveä kiven päälle.

21 Ja tapahtuu, ettei tämä juutalaisten sukupolvi katoa, ennen kuin kaikki sitä kohtaavat hävitykset, joista minä olen kertonut teille, tapahtuvat.

22 Te sanotte tietävänne, että maailman loppu tulee; te sanotte myös tietävänne, että taivaat ja maa katoavat;

23 ja tässä te sanotte oikein, sillä niin tapahtuu, mutta nämä, joista minä olen kertonut teille, eivät katoa ennen kuin kaikki täyttyy.

24 Ja tämän minä olen sanonut teille Jerusalemista; ja kun se päivä tulee, jäännös hajotetaan kaikkien kansakuntien sekaan;

25 mutta se kootaan jälleen; mutta se jää, kunnes pakanoiden ajat täyttyvät.

26 Ja sinä aikana kuullaan sodista ja sotahuhuja, ja koko maa on levottomuuden vallassa, ja ihmisten sydämet pettävät heidät, ja he sanovat, että Kristus viivyttää tulemistansa maailman loppuun asti.

27 Ja ihmisten rakkaus kylmenee, ja pahuus lisääntyy.

28 Ja kun pakanoiden aika on tullut, valo puhkeaa näkyviin niiden keskuudessa, jotka istuvat pimeydessä, ja se on minun evankeliumini täyteys;

29 mutta he eivät ota sitä vastaan, sillä he eivät näe valoa, ja he kääntävät sydämensä pois minusta ihmiskäskyjen tähden.

30 Ja tuon sukupolven aikana pakanoiden ajat täyttyvät.

31 Ja siinä sukupolvessa on ihmisiä, jotka eivät kuole, ennen kuin he näkevät ylitsevuotavan vitsauksen, sillä autioittava sairaus peittää maan.

32 Mutta minun opetuslapseni seisovat pyhissä paikoissa eivätkä horju, mutta jumalattomien keskuudessa ihmiset korottavat äänensä ja kiroavat Jumalaa ja kuolevat.

33 Ja monin paikoin on myös maanjäristyksiä ja paljon hävityksiä; kuitenkin ihmiset paaduttavat sydämensä minua vastaan, ja he tarttuvat miekkaan toinen toistaan vastaan, ja he tappavat toisiaan.

34 Ja nyt, kun minä, Herra, olin puhunut nämä sanat opetuslapsilleni, he huolestuivat.

35 Ja minä sanoin heille: Älkää olko huolissanne, sillä kun kaikki tämä tapahtuu, te tiedätte, että teille annetut lupaukset täyttyvät.

36 Ja kun valo alkaa puhjeta esiin, se on heille kuin vertaus, jonka minä esitän teille:

37 Te katsotte ja näette viikunapuita ja näette ne silmillänne, ja te sanotte, kun ne alkavat tulla lehteen ja niiden lehdet ovat vielä hentoja, että kesä on nyt käsillä;

38 aivan samoin on sinä päivänä, jolloin he näkevät kaikki nämä asiat; silloin he tietävät, että hetki on lähellä.

39 Ja tapahtuu, että se, joka pelkää minua, odottaa Herran suuren päivän tuloa, niin, Ihmisen Pojan tulemisen merkkejä.

40 Ja he näkevät merkkejä ja ihmeitä, sillä niitä näkyy ylhäällä taivaalla ja alhaalla maan päällä.

41 Ja he näkevät verta ja tulta ja savupilviä.

42 Ja ennen kuin Herran päivä tulee, aurinko pimenee ja kuu värjäytyy vereen ja tähdet putoavat taivaalta.

43 Ja jäännös kootaan tähän paikkaan;

44 ja silloin he odottavat minua, ja katso, minä tulen, ja he näkevät minut taivaan pilvissä puettuna voimaan ja suureen kirkkauteen kaikkien pyhien enkelien kanssa; ja se, joka ei odota minua, erotetaan pois.

45 Mutta ennen kuin Herran käsivarsi iskee, enkeli puhaltaa pasuunaansa ja poisnukkuneet pyhät tulevat esiin minua vastaan pilven sisässä.

46 Ja nyt, jos te olette nukkuneet rauhassa, te olette siunattuja; sillä kuten te nyt katsotte minua ja tiedätte, että minä olen, aivan samoin te tulette minun luokseni ja teidän sielunne saavat elää ja teidän lunastuksenne tehdään täydelliseksi; ja pyhät tulevat esiin maan neljältä ilmansuunnalta.

47 Silloin Herran käsivarsi iskee kansakuntia.

48 Ja silloin Herra laskee jalkansa tälle mäelle ja se halkeaa kahtia ja maa vapisee ja hoipertelee sinne tänne, ja taivaatkin järkkyvät.

49 Ja Herra antaa äänensä kuulua, ja kaikki maan ääret kuulevat sen; ja maan kansakunnat murehtivat, ja ne, jotka ovat nauraneet, näkevät järjettömyytensä.

50 Ja onnettomuus peittää ilkkujan, ja pilkkaaja hävitetään; ja pahuuteen kärkkäät kaadetaan maahan ja heitetään tuleen.

51 Ja silloin juutalaiset katsovat minuun ja sanovat: Mitä ovat nämä haavat sinun käsissäsi ja jaloissasi?

52 Silloin he saavat tietää, että minä olen Herra; sillä minä sanon heille: Nämä haavat ovat ne haavat, joilla minua haavoitettiin ystävieni talossa. Minä olen se, joka korotettiin. Minä olen Jeesus, joka ristiinnaulittiin. Minä olen Jumalan Poika.

53 Ja silloin he itkevät pahuutensa tähden; silloin he valittavat, koska olivat vainonneet kuningastaan.

54 Ja silloin pakanakansakunnat lunastetaan ja ne, jotka eivät ole tunteneet lakia, pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta, ja se on heille siedettävä.

55 Ja Saatana pannaan kahleisiin, niin ettei hänellä ole sijaa ihmislasten sydämissä.

56 Ja sinä päivänä, jolloin minä tulen kirkkaudessani, toteutuu se vertaus, jonka minä puhuin kymmenestä morsiusneidosta.

57 Sillä niitä, jotka ovat viisaita ja ovat ottaneet vastaan totuuden ja ovat ottaneet Pyhän Hengen oppaakseen eivätkä ole eksyneet – totisesti minä sanon teille, ettei heitä kaadeta maahan eikä heitetä tuleen, vaan he kestävät sen päivän.

58 Ja maa annetaan heille perinnöksi; ja he lisääntyvät ja vahvistuvat, ja heidän lapsensa varttuvat synnittä pelastukseen.

59 Sillä Herra on heidän keskellään, ja hänen kirkkautensa on heidän päällänsä, ja hän on heidän kuninkaansa ja lainsäätäjänsä.

60 Ja nyt, katso, minä sanon teille, ettei teidän anneta enää tietää muuta tästä luvusta ennen kuin Uusi testamentti käännetään, ja siinä kaikki nämä asiat ilmaistaan;

61 sen tähden minä annan teidän kääntää sen nyt, jotta voisitte valmistautua tuleviin tapahtumiin.

62 Sillä totisesti minä sanon teille, että suuret tapahtumat odottavat teitä;

63 te kuulette sodista vieraissa maissa; mutta katso, minä sanon teille, että ne ovat lähellä, aivan ovillanne, ja tästä muutaman vuoden kuluttua te saatte kuulla sodista omissa maissanne.

64 Sen tähden minä, Herra, olen sanonut: Lähtekää pois itäisiltä seuduilta, kokoontukaa yhteen, te minun kirkkoni vanhimmat; lähtekää maailmaan läntisille seuduille, kutsukaa asukkaita parannukseen, ja sikäli kuin he tekevät parannuksen, perustakaa seurakuntia minulle.

65 Ja yksin sydämin ja yksin mielin kootkaa rikkautenne, jotta voitte ostaa perintömaan, joka annetaan teille tämän jälkeen.

66 Ja sitä kutsutaan Uudeksi-Jerusalemiksi, rauhan maaksi, suojakaupungiksi, turvapaikaksi korkeimman Jumalan pyhille;

67 ja Herran kirkkaus on siellä, ja myös Herran pelko on siellä, niin etteivät jumalattomat tule sinne, ja sitä kutsutaan Siioniksi.

68 Ja jumalattomien keskuudessa tapahtuu, että jokaisen, joka ei tartu miekkaansa lähimmäistään vastaan, täytyy paeta Siioniin turvaan.

69 Ja sinne kokoonnutaan kaikista kansakunnista taivaan alla; ja se on ainoa kansa, joka ei ole sodassa toisen kanssa.

70 Ja jumalattomien keskuudessa sanotaan: Älkäämme lähtekö ylös taistelemaan Siionia vastaan, sillä Siionin asukkaat ovat pelottavia; sen tähden me emme voi kestää.

71 Ja tapahtuu, että vanhurskaat kootaan kaikkien kansakuntien keskuudesta, ja he tulevat Siioniin laulaen ikuisen ilon lauluja.

72 Ja nyt minä sanon teille: Estäkää näiden asioiden pääsy maailmaan, kunnes se on minusta hyväksi, jotta voitte suorittaa tämän työn kansan nähden ja vihollistenne nähden, jotteivät he voisi tietää teidän teoistanne, ennen kuin te olette suorittaneet sen, mitä minä olen käskenyt;

73 jotta kun he saavat tietää siitä, he voivat harkita näitä asioita.

74 Sillä kun Herra ilmestyy, hän on heistä pelottava, jotta pelko valtaisi heidät, ja he seisovat kaukana ja vapisevat.

75 Ja kaikki kansakunnat pelkäävät Herran pelottavuutta ja hänen mahtinsa voimaa. Aivan niin. Aamen.