Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 101


Luku 101

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithille Kirtlandissa Ohiossa 16. ja 17. joulukuuta 1833. Missouriin kokoontuneet pyhät kärsivät tänä aikana suurta vainoa. Väkivaltaiset joukot olivat karkottaneet heidät heidän kodeistaan Jacksonin piirikunnassa, ja muutamat pyhistä olivat yrittäneet asettua Van Burenin, Lafayetten ja Rayn piirikuntiin, mutta vaino seurasi heitä. Pyhien pääryhmä oli tuolloin Clayn piirikunnassa Missourissa. Kirkon yksittäisiä jäseniä uhattiin monesti kuolemalla. Jacksonin piirikunnan pyhät olivat menettäneet huonekaluja, vaatteita, karjaa ja muuta henkilökohtaista omaisuutta, ja heidän satonsa oli hävitetty monin paikoin.

1–8 Pyhiä kuritetaan ja ahdistetaan heidän rikkomustensa tähden. 9–15 Herran suuttumus kohtaa kansakuntia, mutta hänen kansansa kootaan ja sitä lohdutetaan. 16–21 Siionia ja sen vaarnoja vahvistetaan. 22–31 Tuhatvuotisen valtakunnan aikaisen elämän luonnetta kuvaillaan. 32–42 Pyhiä siunataan ja palkitaan silloin. 43–62 Vertaus ylhäisestä miehestä ja oliivipuista kuvaa Siionin vastoinkäymisiä ja lopulta tapahtuvaa lunastusta. 63–75 Pyhien tulee kokoontua edelleen yhteen. 76–80 Herra sääti Yhdysvaltain perustuslain. 81–101 Pyhien on haettava hyvitystä kärsimyksiinsä naisen ja väärämielisen tuomarin vertauksen mukaan.

1 Totisesti minä sanon teille veljistänne, joita on ahdistettu ja vainottu ja karkotettu perintömaaltaan:

2 Minä, Herra, olen sallinut ahdingon, jolla heitä on ahdistettu, kohdata heitä heidän rikkomustensa tähden;

3 mutta minä tunnustan heidät omikseni, ja he ovat minun päivänä, jona minä tulen kokoamaan jalokiveni.

4 Ja nyt, heitä täytyy kurittaa ja koetella niin kuin Abrahamia, jota käskettiin uhraamaan ainoa poikansa.

5 Sillä ne, jotka eivät tahdo kestää kuritusta vaan kieltävät minut, eivät voi tulla pyhitetyiksi.

6 Katso, minä sanon teille: Heidän keskuudessaan oli epäsopua ja riitoja ja kateutta ja kiistoja ja himokkaita ja ahneita haluja; sen tähden he saastuttivat näillä perintöosansa.

7 He olivat hitaita kuulemaan Herran, heidän Jumalansa, ääntä; sen tähden Herra, heidän Jumalansa, on hidas kuulemaan heidän rukouksiaan, vastaamaan heille heidän ahdinkonsa päivänä.

8 Rauhansa päivänä he pitivät minun neuvoani vähäarvoisena; mutta ahdinkonsa päivänä he pakosta hapuilevat minua etsien.

9 Totisesti minä sanon teille: Heidän synneistään huolimatta minun sisimpäni on täynnä myötätuntoa heitä kohtaan. Minä en täysin hylkää heitä; ja vihan päivänä minä muistan armon.

10 Minä olen vannonut, ja julistus on lähtenyt maailmaan aiemman käskyn myötä, jonka minä olen antanut teille, että minä annan suuttumukseni miekan iskeä kansani puolesta; ja niin kuin olen sanonut, on tapahtuva.

11 Minun suuttumukseni vuodatetaan pian määrättömänä kaikkien kansakuntien päälle; ja tämän minä teen, kun niiden pahuuden malja on täysi.

12 Ja sinä päivänä kaikki ne, jotka ovat vartiotornissa, eli toisin sanoen koko Israelini, pelastetaan.

13 Ja ne, jotka on hajotettu, kootaan.

14 Ja kaikki ne, jotka ovat olleet murheellisia, saavat lohdutuksen.

15 Ja kaikki ne, jotka ovat antaneet henkensä minun nimeni tähden, kruunataan.

16 Sen tähden olkoon sydämenne lohdullinen, mitä tulee Siioniin; sillä kaikki liha on minun käsissäni; olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala.

17 Siionia ei siirretä sijaltansa, vaikka sen lapset on hajotettu.

18 Ne, jotka jäävät jäljelle ja ovat puhdassydämisiä, palaavat ja tulevat perintöosillensa, he ja heidän lapsensa, ikuisen ilon lauluin, rakentamaan Siionin autioita paikkoja –

19 ja kaikki tämä, jotta profeettojen kirjoitukset täyttyisivät.

20 Ja katso, mitään muuta paikkaa ei ole määrätty kuin se, jonka minä olen määrännyt; eikä mitään muuta paikkaa määrätäkään kuin se, jonka minä olen määrännyt pyhieni kokoamistyötä varten,

21 kunnes tulee päivä, jolloin heille ei enää löydy tilaa; ja silloin minulla on muita paikkoja, jotka minä määrään heille, ja niitä kutsutaan vaarnoiksi telttakankaita varten eli Siionin vahvistukseksi.

22 Katso, tahtoni on, että kaikki ne, jotka huutavat avuksi minun nimeäni ja palvelevat minua minun ikuisen evankeliumini mukaan, kokoontuvat yhteen ja seisovat pyhissä paikoissa;

23 ja valmistautuvat ilmoitukseen, joka on tuleva, jolloin telttamajassani oleva väliverho, joka peittää temppelini ja joka kätkee maan, poistetaan, ja kaikki liha saa nähdä minut yhtä aikaa.

24 Ja kaikki katoavainen, sekä ihmisestä että maan eläimistä ja taivaiden linnuista ja meren kaloista, jotka asuvat koko maan päällä, hävitetään;

25 ja myös se, mikä on alkuaineesta, sulaa hehkuvassa kuumuudessa; ja kaikki tulee uudeksi, niin että minun tuntemukseni ja kirkkauteni voi olla koko maan päällä.

26 Ja sinä päivänä ihmisen vihamielisyys ja eläinten vihamielisyys, niin, kaiken lihan vihamielisyys lakkaa minun kasvojeni edestä.

27 Ja mitä tahansa kuka tahansa pyytääkin sinä päivänä, se annetaan hänelle.

28 Eikä Saatanalla ole sinä päivänä valtaa kiusata ketään ihmistä.

29 Eikä murhetta ole, koska ei ole kuolemaa.

30 Sinä päivänä sylilapsi ei kuole, ennen kuin hän on vanha; ja hänen elinaikansa on kuin puun ikä;

31 ja kun hän kuolee, hän ei nuku, nimittäin maassa, vaan hänet muutetaan silmänräpäyksessä ja temmataan ylös, ja hänen leponsa on loistava.

32 Niin, totisesti minä sanon teille: Sinä päivänä, jolloin Herra tulee, hän ilmoittaa kaiken –

33 menneet asiat ja salatut asiat, joita kukaan ei ole tiennyt, asioita maasta, minkä kautta se on tehty, ja sen tarkoituksen ja lopun –

34 kallisarvoisimmat asiat, sen mikä on ylhäällä ja sen mikä on alhaalla, sen mikä on maassa ja maan päällä ja taivaassa.

35 Ja kaikki ne, jotka kärsivät vainoa minun nimeni tähden ja kestävät uskossa, vaikka heidät kutsutaan antamaan henkensä minun tähteni, pääsevät kuitenkin osallisiksi kaikesta tästä kirkkaudesta.

36 Älkää sen tähden pelätkö edes kuolemaa, sillä tässä maailmassa teidän ilonne ei ole täysi, mutta minussa teidän ilonne on täysi.

37 Älkää siis huolehtiko ruumiista älkääkä ruumiin elämästä, vaan huolehtikaa sielusta ja sielun elämästä.

38 Ja etsikää alati Herran kasvoja, jotta voittaisitte kärsivällisyydellä omaksenne sielunne, niin saatte iankaikkisen elämän.

39 Kun ihmisiä kutsutaan minun ikuiseen evankeliumiini ja he tekevät ikuisen liiton, heitä pidetään maan suolana ja ihmisten makuna;

40 heidät on kutsuttu ihmisten mauksi; sen tähden, jos tuo maan suola menettää makunsa, katso, se ei kelpaa enää muuhun kuin ulos heitettäväksi ja ihmisten jalkoihin tallattavaksi.

41 Katso, tämä on viisasta Siionin lapsiin nähden, niin, moniin mutta ei kaikkiin: heidät havaittiin rikkojiksi, sen tähden heitä täytyy kurittaa.

42 Joka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan.

43 Ja nyt minä esitän teille vertauksen, jotta te voitte tietää minun tahtoni Siionin lunastuksesta.

44 Eräällä ylhäisellä miehellä oli maapalsta, hyvin oivallinen; ja hän sanoi palvelijoillensa: Menkää minun viinitarhaani, nimittäin tälle sangen oivalliselle maakappaleelle, ja istuttakaa kaksitoista oliivipuuta;

45 ja asettakaa vartijoita niiden ympärille ja rakentakaa torni, niin että joku voi valvoa ympäröivää maata, olla vartijana tornissa, niin ettei minun oliivipuitani kaadettaisi maahan, kun vihollinen tulee ryöstämään ja ottamaan itselleen minun viinitarhani hedelmät.

46 Nyt, ylhäisen miehen palvelijat menivät ja tekivät, kuten heidän herransa oli käskenyt heitä, ja istuttivat oliivipuut ja rakensivat aidan ympärille ja asettivat vartijoita ja alkoivat rakentaa tornia.

47 Ja ollessaan vielä laskemassa sen perustusta he alkoivat sanoa keskenään: Ja mihin herrani tarvitsee tätä tornia?

48 Ja he neuvottelivat pitkän aikaa sanoen keskenään: Mihin herrani tarvitsee tätä tornia, sillä tämä on rauhan aikaa?

49 Eikö tämä raha voitaisi antaa rahanvaihtajille? Sillä ei näitä tarvita.

50 Ja ollessaan keskenään eripuraisia he kävivät hyvin laiskoiksi, eivätkä he kuulleet herransa käskyjä.

51 Ja vihollinen tuli yöllä ja kaatoi maahan aidan; ja ylhäisen miehen palvelijat nousivat ja olivat peloissaan ja pakenivat; ja vihollinen hävitti heidän työnsä ja kaatoi maahan oliivipuut.

52 Nyt, katso, ylhäinen mies, viinitarhan herra, kutsui palvelijoitansa ja sanoi heille: Miksi? Mikä on syynä tähän suureen pahuuteen?

53 Eikö teidän olisi pitänyt tehdä, niin kuin minä käskin teitä ja – kun olitte istuttaneet viinitarhan ja rakentaneet ympärille aidan ja asettaneet vartijoita sen muureille – rakentaa myös torni ja asettaa vartija torniin ja vartioida minun viinitarhaani eikä nukkua, niin ettei vihollinen olisi käynyt kimppuunne?

54 Ja katso, vartija tornissa olisi nähnyt vihollisen tämän ollessa vielä kaukana; ja silloin te olisitte voineet valmistautua ja estää vihollista kaatamasta maahan sen aitaa ja pelastaa viinitarhani tuhoojan käsiltä.

55 Ja viinitarhan herra sanoi yhdelle palvelijoistaan: Mene ja kokoa yhteen loput palvelijoistani ja ota koko taloni voima, jota ovat soturini, nuoret mieheni ja myös ne, jotka ovat keski-ikäisiä kaikkien palvelijoideni keskuudessa ja jotka ovat taloni voima, ainoastaan niitä lukuun ottamatta, jotka minä olen määrännyt jäämään;

56 ja menkää heti minun viinitarhani maalle ja lunastakaa minun viinitarhani, sillä se on minun; minä olen ostanut sen rahalla.

57 Lähtekää siis heti minun maalleni, kaatakaa maahan vihollisteni muurit; kukistakaa heidän torninsa ja ajakaa hajalle heidän vartijansa.

58 Ja sikäli kuin he kokoontuvat yhteen teitä vastaan, kostakaa minun puolestani minun vihollisilleni, että minä voin tulla pian lopun talonväkeni kanssa ja ottaa maan haltuuni.

59 Ja palvelija sanoi herralleen: Milloin tämä tapahtuu?

60 Ja hän sanoi palvelijalleen: Kun minä tahdon; mene heti ja tee kaikki, mitä minä olen käskenyt sinun tehdä;

61 ja tämä on minun sinettini ja siunaukseni sinulle: sinä olet uskollinen ja viisas taloudenhoitaja talossani, hallitsija minun valtakunnassani.

62 Ja hänen palvelijansa meni heti ja teki kaiken, mitä hänen herransa käski hänen tehdä; ja monen päivän kuluttua kaikki oli täytetty.

63 Vielä, totisesti minä sanon teille: Minä näytän teille, mikä on minun viisauteni mukaista, mitä tulee kaikkiin seurakuntiin, sikäli kuin ne haluavat, että niitä opastetaan oikealla ja soveliaalla tiellä niiden pelastukseksi –

64 jotta minun pyhieni yhteen kokoamisen työ voi jatkua, jotta minä voin vahvistaa heitä nimelleni pyhissä paikoissa; sillä elonkorjuun aika on tullut, ja minun sanani täytyy toteutua.

65 Sen tähden minun on koottava yhteen kansani vehnän ja rikkaviljan vertauksen mukaisesti, jotta vehnä voi olla turvassa aitoissa saadakseen omaksi iankaikkisen elämän ja tullakseen kruunatuksi selestisellä kirkkaudella, kun minä tulen Isäni valtakuntaan maksamaan jokaiselle hänen tekojensa mukaan;

66 kun taas rikkavilja sidotaan kimpuiksi ja niiden siteet vahvistetaan, niin että ne voidaan polttaa sammumattomassa tulessa.

67 Sen tähden minä annan kaikille seurakunnille käskyn, että niiden tulee edelleen kokoontua yhteen paikkoihin, jotka minä olen määrännyt.

68 Kuitenkin, kuten minä olen sanonut teille aikaisemmassa käskyssä, älköön kokoontumisenne tapahtuko kiireessä eikä paeten; vaan kaikki valmistettakoon teidän edellänne.

69 Ja jotta kaikki olisi valmista teidän edellänne, noudattakaa käskyä, jonka minä olen antanut näistä asioista

70 ja joka sanoo tai opettaa, että teidän tulee ostaa rahalla kaikki maat, jotka voidaan rahalla ostaa, sitä maata ympäröivältä seudulta, jonka minä olen määrännyt Siionin maaksi, pyhieni kokoamisen aluksi;

71 kaiken maan, joka voidaan ostaa Jacksonin piirikunnasta ja ympäröivistä piirikunnista, ja jättäkää loput minun käteeni.

72 Nyt, totisesti minä sanon teille: Kaikki seurakunnat kootkoot yhteen kaikki rahansa; nämä asiat tehtäköön aikanaan mutta ei kiireessä; ja huolehtikaa siitä, että kaikki valmistetaan teidän edellänne.

73 Ja kunniallisia miehiä nimitettäköön, nimittäin viisaita miehiä, ja lähettäkää heidät ostamaan näitä maita.

74 Ja seurakunnat itäisillä seuduilla, kun ne ovat vahvistuneet, jos ne kuulevat tätä neuvoa, ne voivat ostaa maita ja kokoontua yhteen niille; ja tällä tavalla ne voivat vahvistaa Siionia.

75 Jo nyt on riittävästi, niin, vieläpä runsaasti, varattuna Siionin lunastamiseen ja sen autioiden paikkojen vahvistamiseen, niin ettei niitä enää kukisteta, jos seurakunnat, jotka kutsuvat itseään minun nimeni mukaan, haluavat kuulla minun ääntäni.

76 Ja vielä minä sanon teille, niille, jotka heidän vihollisensa ovat hajottaneet: Tahtoni on, että he hakevat yhä hyvitystä ja omaisuuden palauttamista niiden käsistä, jotka on asetettu hallitusmiehiksi ja joilla on valta teidän ylitsenne –

77 kansan lakien ja perustuslain mukaan, jotka minä olen sallinut säätää ja joita tulee ylläpitää kaiken lihan oikeuksien ja turvan vuoksi vanhurskaiden ja pyhien periaatteiden mukaan;

78 niin että jokainen voi toimia tulevaisuutta koskevassa opissa ja periaatteessa moraalisen tahdonvapauden mukaan, jonka minä olen antanut hänelle, niin että jokainen voi olla vastuussa omista synneistään tuomiopäivänä.

79 Sen tähden ei ole oikein, että kukaan olisi toisen orjuudessa.

80 Ja tätä tarkoitusta varten minä olen säätänyt tämän maan perustuslain niiden viisaiden miesten käsillä, jotka minä nostin juuri tätä tarkoitusta varten, ja lunastanut maan verta vuodattamalla.

81 Nyt, mihin minä vertaan Siionin lapsia? Minä vertaan heitä naisen ja väärämielisen tuomarin vertaukseen – sillä ihmisten tulee rukoilla aina, lannistumatta – jossa sanotaan:

82 Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä.

83 Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, ja hän tuli hänen luokseen ja sanoi: Tee minulle oikeutta vastustajaani vastaan.

84 Mutta hän ei suostunut pitkään aikaan, mutta jälkeenpäin hän sanoi itsekseen: Vaikka minä en pelkääkään Jumalaa enkä piittaa ihmisistä, siitä huolimatta, koska tästä leskestä on minulle vaivaa, minä teen hänelle oikeuden, jottei hän väsyttäisi minua alituisilla käynneillään.

85 Näin minä vertaan Siionin lapsia.

86 He anokoot tuomarin jalkojen juuressa;

87 ja ellei hän kuuntele heitä, he anokoot kuvernöörin jalkojen juuressa;

88 ja ellei kuvernööri kuuntele heitä, he anokoot presidentin jalkojen juuressa;

89 ja ellei presidentti kuuntele heitä, silloin Herra nousee ja tulee esiin piilopaikastaan ja vaivaa raivoissaan kansakuntaa;

90 ja ankarassa kiivaudessaan ja hehkuvassa vihassaan aikanaan erottaa pois nuo jumalattomat, epäuskoiset ja väärämieliset taloudenhoitajat ja määrää heille heidän osansa teeskentelijöiden ja epäuskoisten joukossa;

91 tosiaankin, ulkoisessa pimeydessä, missä itketään ja valitetaan ja kiristellään hampaita.

92 Rukoilkaa sen tähden, että heidän korvansa avautuisivat teidän huudoillenne, jotta minä olisin armollinen heille, niin etteivät nämä asiat kohtaisi heitä.

93 Sen, mitä minä olen sanonut teille, täytyy tapahtua, jotta kaikki ihmiset jäisivät vaille puolustusta;

94 jotta viisaat miehet ja hallitusmiehet saisivat kuulla ja tietää sen, mitä he eivät ole milloinkaan ajatelleet;

95 jotta minä voin ryhtyä tekemään tekoani, outoa tekoani, ja suorittamaan työtäni, outoa työtäni, niin että ihmiset voivat erottaa vanhurskaan jumalattomasta, sanoo teidän Jumalanne.

96 Ja vielä minä sanon teille: On vastoin minun käskyäni ja minun tahtoani, että palvelijani Sidney Gilbert myisi minun varastohuoneeni, jonka minä olen perustanut kansalleni, vihollisteni käsiin.

97 Älkööt viholliseni saastuttako sitä, minkä minä olen perustanut, niiden suostumuksella, jotka kutsuvat itseään minun nimeni mukaan;

98 sillä tämä on erittäin raskas ja vakava synti minua vastaan ja minun kansaani vastaan niiden tapahtumien tähden, jotka minä olen säätänyt ja jotka pian kohtaavat kansakuntia.

99 Sen tähden tahtoni on, että minun kansani vaatii sitä, minkä minä olen säätänyt sille, ja pysyy vaatimuksessa, vaikkei se saisikaan asua siellä.

100 Minä en kuitenkaan sano, ettei se ole asuva siellä; sillä sikäli kuin se tuottaa minun valtakuntaani soveliaita hedelmiä ja tekoja, se tulee asumaan siellä.

101 Se rakentaa, eikä toinen peri sitä; se istuttaa viinitarhoja, ja se syö niiden hedelmät. Aivan niin. Aamen.