Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 16


Luku 16

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Peter Whitmer nuoremmalle Fayettessa New Yorkin osavaltiossa kesäkuussa 1829 (ks. OL 14 johdanto). Peter Whitmer nuoremmasta tuli myöhemmin yksi Mormonin kirjan kahdeksasta silminnäkijästä.

1–2 Herran käsivarsi on koko maan yllä. 3–6 Evankeliumin saarnaaminen ja sielujen pelastaminen on suuriarvoisinta.

1 aKuule, palvelijani Peter, ja kuuntele Jeesuksen Kristuksen, Herrasi ja Lunastajasi, sanoja.

2 Sillä katso, minä puhun sinulle selvästi ja voimakkaasti, sillä minun käsivarteni on koko maan yllä.

3 Ja minä sanon sinulle sellaista, mitä ei tiedä kukaan ihminen, paitsi ainoastaan minä ja sinä –

4 sillä sinä olet monesti halunnut saada tietää minulta, mikä olisi sinulle suuriarvoisinta.

5 Katso, sinä olet siunattu tämän asian tähden ja siksi, että olet puhunut minun sanojani, jotka minä olen sinulle antanut, käskyjeni mukaan.

6 Ja nyt, katso, minä sanon sinulle, että suuriarvoisinta sinulle on julistaa parannusta tälle kansalle, jotta voit tuoda sieluja minun luokseni, jotta voit levätä heidän kanssansa minun Isäni valtakunnassa. Aamen.

      • Katso samanlaisia viitteitä luvusta OL 15.