2002
Kirkon isännöintipalvelu luo ymmärryksen siltoja
edellinen seuraava

Kirkon isännöintipalvelu luo ymmärryksen siltoja

Kun kirkon isännöintipalvelun johtajat Norman D. ja Luana Shumway tapasivat huomattavan kristityn kirkonmiehen Yhdysvaltain keskilännestä, hän kertoi heille, ettei oikein tiennyt, miksi oli tullut käymään. Auttaakseen miestä saamaan sen selville veli ja sisar Shumway päättivät viedä hänet kierrokselle myöhempien aikojen pyhien humanitaarisen toiminnan keskukseen ja huoltotyöaukiolle.

”Niiden yli kahden tunnin aikana, jotka vietimme hänen kanssaan”, veli Shumway muistelee, ”hän käytti yhä uudelleen sanoja ’mahtavaa’, ’uskomatonta’, ’hämmästyttävää’. Ja hän jatkoi sanomalla: ’Täällä on niin paljon sellaista, mitä voimme oppia Kristuksen seuraajina olemisesta.’”

Joka vuosi kirkon päämajassa Salt Lake Cityssä käy satoja liike-elämän, politiikan ja uskontokuntien johtajia aina buddhalaismunkeista sotilashenkilöihin ja valtiovaltojen edustajiin. Kirkon johtajat ottavat heidät vastaan ja opettavat heille kirkon historiaa ja oppia sellaisissa kohteissa kuten temppeliaukiolla, sukututkimuskirjastossa, humanitaarisen toiminnan keskuksessa, huoltotyöaukiolla, kirkon historia- ja taidemuseossa ja konferenssikeskuksessa.

”Me uskomme voivamme osoittaa näille vieraille, mitä kirkko tekee, eikä meidän tarvitse selittää paljoakaan”, veli Shumway sanoo. Ensimmäinen presidenttikunta antoi edellisille kirkon isännöintipalvelun johtajille Lowell ja Tamara Snow’lle samantapaisia ohjeita: ”Älkää puhuko liikaa. Antakaa kirkon työn puhua puolestaan.”

Ja sitä se tekee. Huoltotyöaukiolla vieraat näkevät kirkon perusopit käytännössä kiertäessään huoltotyötiloissa. ”Kirkon jäseninä meillä on liiton mukainen velvoite pitää huolta köyhistä ja puutteenalaisista”, selittää Mel Gardner, huoltotyöaukiolla sijaitsevan piispan varastohuoneen johtaja. ”Mutta kaiken toimintamme tarkoituksena on edistää omavaraisuutta. Apua saavat voivat vuorostaan auttaa muita palvelemalla merkityksellisesti.”

Veli Gardner johtaa vieraat ruokatavarakauppaan, jossa ei ole kassoja, vaan josta piispojen lähettämät, puutteessa elävät ihmiset saavat ruokaa. ”Me sanomme, että täällä on parasta ruokaa, jota rahalla ei saa”, hän sanoo pilke silmäkulmassa.

Vieraisiin tekee usein vaikutuksen se paikallisten vaarnojen suuri vapaaehtoisten määrä, joka työskentelee varastohuoneessa, leipomossa, säilyketehtaassa, meijerissä ja Deseret Industries -järjestön käytettyjen tavaroiden myymälässä. Kehystetty lainaus profeetta Joseph Smithin sanoista selittää, miksi kirkossa vallitsee vapaaehtoistyön henki: ”Mies, joka on täynnä Jumalan rakkautta, ei tyydy siunaamaan ainoastaan perhettään, vaan vaeltaa halki koko maailman innokkaana siunaamaan koko ihmiskuntaa” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 173).

”Siitä tässä on kyse” – siunaamisesta ja palvelemisesta, veli Gardner sanoo kierroksen lopuksi, kun vieraita pyydetään nauttimaan Deseret Dairy -meijerin valmistamaa kaakaojuomaa ja cheddarjuustoa.

Läheisessä myöhempien aikojen pyhien humanitaarisen toiminnan keskuksessa näkyy kirkon huoltotyöprojektien kansainvälisyys. ”Me olemme Kristuksen seuraajia, ja kaikessa toiminnassamme me yritämme olla esimerkkejä siitä, mitä Hän opetti”, selittää vanhin Jerry Brown, kokoaikainen vanhempi lähetyssaarnaaja, johdattaessaan vieraita varastorakennuksen eri tiloissa, jotka ovat lattiasta kattoon saakka täynnä lähettämistä odottavia vaatepaaleja, kenkiä, lääkintätarvikkeita ja koulutarvikkeita. Joskus vieraat tapaavat harjoittelijoita, jotka osallistuvat humanitaarisen toiminnan keskuksessa ja huoltotyöaukiolla toteutettavaan työllisyys- ja kielikoulutusohjelmaan.

”On hyvin palkitsevaa nähdä, kuinka välttämättömiä vaate- ja lääketarvikelähetyksiä ja muuta materiaalia lähtee joka viikko maapallon puutteessa eläville kansoille”, sanoo humanitaarisen toiminnan keskuksen johtaja William D. Reynolds. ”Mutta yhtä palkitsevaa on nähdä riemu harjoittelijoiden silmissä, kun he tulevat yhä omavaraisemmiksi oppiessaan ammatillisia valmiuksia ja käyttäessään niitä.”

Temppeliaukiolla sisarlähetyssaarnaajat kertovat evankeliumin perussanomasta. Kirkon vieraat voivat yleensä kiertää temppeliaukiolla sisarlähetyssaarnaajien kanssa, jotka puhuvat heidän äidinkieltään, ja usein oppaan valinta osoittautuu innoitetuksi. Sisar Shumway muistaa tilanteen, jolloin yksi vieraista kysyi vihamielisesti, miten Amerikan alkuperäisväestö suhtautuu Mormonin kirjaan. Opaskierrosta johtanut sisarlähetyssaarnaaja vastasi: ”Minussa on sekä mustajalka- että shoshoneverta.” Sitten hän kertoi rakkaudestaan Mormonin kirjaan.

Kun Monacon rattikelkkajoukkue saapui vuoden 2002 talviolympialaisiin Salt Lake Cityyn, se esitti pyynnön saada vierailla sukututkimuskirjastossa. Kirjastossa vieraat saivat tietää, mitä tarkoittaa se, että perheet voivat olla yhdessä ikuisesti. ”Me uskomme, että me voimme olla perheidemme kanssa ikuisesti, ja siksi me pyrimme löytämään nämä ihmiset, niin että voimme olla heidän kanssaan”, selittää Elaine Hasleton, kirjaston tiedotuspäällikkö.

Vieraat innostuvat usein sukututkimustyöstä nähdessään satojen henkilöiden tutkivan sukuaan kirjaston sukututkimusarkistossa, joka on neljässä kerroksessa. Erään muistorikkaan kerran vieras, jonka esivanhemmat olivat kotoisin itäisestä Euroopasta ja joka oli tuntenut vain lievää kiinnostusta sukututkimustyöhön, sai nähdä esivanhempiensa siirtolaispaperit ja laivarekisteritiedot. ”Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin”, sisar Shumway muistelee, ”meidän oli kerrottava hänelle, että meidän on lähdettävä, ja hän sanoi: ’Menkää vain. Minä jään.’”

Vieraat lähtevät lopulta omille teilleen ja vievät mukanaan pysyviä vaikutelmia. ”Yleensä Salt Lake Citystä lähtevät vieraat sanovat: ’Kun tulin tänne, en tiennyt mitään kirkosta, mutta löysin lämpöä, ystävällisyyttä, rakkautta ja huolenpitoa’”, veli Snow sanoo. Veli Shumway lisää: ”Ja juuri siihen me ennen kaikkea pyrimme – luomaan ymmärryksen siltoja maailman ja kirkon välille.”