2002
Esikuvia, joita voimme seurata
edellinen seuraava

Esikuvia, joita voimme seurata

Me kaikki, jotka elämme maailmassa tänä aikana, tarvitsemme mittapuita – esikuvia, joita voimme seurata.

Ihailin monia vuosia sitten erään kirkkomme julkaisun kantta, jossa oli suurenmoinen jäljennös Carl Blochin maalauksesta. Tapahtuma, jonka taiteilija oli vanginnut mieleensä ja sitten – Mestarin käden kosketuksella – siirtänyt kankaalle, kuvasi Sakariaan vaimoa Elisabetia, joka tervehtii Mariaa, Jeesuksen äitiä. Molempien oli määrä synnyttää poikalapsi – ihmeenomaisen syntymän kautta.

Elisabetille syntynyt poika tultiin tuntemaan Johannes Kastajana. Johanneksen – aivan kuten Jeesuksenkin, Marian Pojan – lapsuusvuosista tiedetään hyvin vähän. Yksi ainokainen lause kertoo meille kaiken, mitä me tiedämme Johanneksen elämästä hänen syntymästään aina hänen julkisen palvelutyönsä alkamiseen: ”Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.”1

Johanneksen sanoma oli lyhyt. Hän saarnasi uskoa, parannusta, upotuskastetta ja Pyhän Hengen antamista valtuudella, joka oli suurempi kuin se, joka hänellä itsellään oli. ”En minä ole Messias”, hän sanoi uskollisille opetuslapsilleen, vaan ”minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.”2 ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi – –. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”3

Sitten Johannes Kastaja kastoi Kristuksen. Jeesus todisti myöhemmin: ”Yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi”.4

Me kaikki, jotka elämme maailmassa tänä aikana, tarvitsemme mittapuita – esikuvia, joita voimme seurata. Johannes Kastaja tarjoaa meille virheettömän esimerkin vilpittömästä nöyryydestä, sillä hän oli aina kuuliainen Hänelle, joka tulisi hänen jälkeensä – ihmiskunnan Vapahtajalle.

Kun saamme tietoa muista, jotka luottivat Jumalaan ja seurasivat Hänen opetuksiaan, kuulemme sielussamme kuiskauksen: ”Lakatkaa te huolehtimasta. Tietäkää, että minä olen Jumala.”5 Kun he pitivät päättäväisesti Hänen käskynsä ja luottivat Häneen, heitä siunattiin. Kun me noudatamme heidän esimerkkiään, meitäkin siunataan samalla tavoin meidän omana aikanamme. Jokaisesta tulee esikuva, jota voi seurata.

Me kaikki rakastamme Pyhän Raamatun kaunista kertomusta Abrahamista ja Iisakista. Abrahamin on varmasti ollut äärimmäisen vaikea olla kuuliainen Jumalan käskylle viedä rakas Iisakinsa Morian maahan ja tarjota poikansa siellä polttouhriksi. Voitteko kuvitella, miten raskain sydämin Abraham keräsi tulentekoon tarvittavat puut ja matkasi osoitettuun paikkaan? Tuska on varmasti raastanut hänen ruumistaan ja piinannut hänen mieltään, kun hän ”sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. – – Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa.” Miten suurenmoinen olikaan julistus ja miten ihmeellisen tervetulleena se otettiinkaan vastaan: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.”6

Abraham sopii esikuvaksi tinkimättömästä kuuliaisuudesta.

Jos joku meistä tuntee, että hänen haasteensa ovat suuremmat kuin hänen kykynsä selviytyä niistä, lukekoon hän Jobista. Kun hän niin tekee, hänessä herää ajatus: ”Jos Job kesti ja selviytyi, niin selviydyn minäkin.”

Job oli ”kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa”.7 Job eli hurskaasti ja hänellä oli paljon omaisuutta, mutta hänen täytyi kohdata koetus, joka olisi voinut tuhota kenet tahansa. Kun hän oli menettänyt omaisuutensa, kun hänen ystävänsä pilkkasivat häntä, kun hänen tuskansa ahdisti, kun hän oli surun murtama perheensä menettämisestä, häntä kehotettiin: ”Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!”8 Hän vastusti tätä kiusausta ja julisti jalon sielunsa syvyyksistä asti: ”Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.”9 ”Minä tiedän, että lunastajani elää.”10

Jobista tuli rajattoman kärsivällisyyden esikuva. Vielä tänäkin päivänä me sanomme niistä, jotka ovat pitkämielisiä, että heillä on ”Jobin kärsivällisyyttä”. Hän tarjoaa meille esimerkin, jota voimme seurata.

Profeetta Nooa oli ”aikalaistensa joukossa ainoa oikeamielinen ja nuhteeton” mies, joka ”vaelsi Jumalalle kuuliaisena”.11 Hän sai pappeuden hyvin nuorena, ja ”hänestä tuli vanhurskauden saarnaaja, ja hän julisti Jeesuksen Kristuksen evankeliumia opettaen uskoa, parannusta, kastetta ja Pyhän Hengen vastaanottamista”.12 Hän varoitti, että mikäli hänen sanomaansa ei noudatettaisi, vedenpaisumus hävittäisi hänen äänensä kuuluvilla olevat, mutta siltikään ihmiset eivät kuulleet hänen sanojaan.

Nooa otti varteen Jumalan käskyn rakentaa arkki, jotta hän ja hänen perheensä säästyisivät hävitykseltä. Hän noudatti Jumalan ohjeita koota arkkiin kaikkia eläviä olentoja kaksittain, niin että nekin pelastuisivat vedenpaisumukselta.

Presidentti Spencer W. Kimball sanoi: ”Koska sateesta ja vedenpaisumuksesta ei näkynyt vielä merkkiäkään, [Nooan] varoituksia pidettiin järjettöminä. Kuinka mieletöntä olikaan rakentaa arkkia kuivalle maalle, kun aurinko paistoi ja elämä jatkui tavalliseen tapaan! Mutta aika loppui. Vedenpaisumus tuli. Tottelemattomat hukkuivat. Arkin ihme oli seurausta uskosta, jota sen rakentamisessa osoitettiin.”13

Nooalla oli horjumaton usko noudattaa Jumalan käskyjä. Tehkäämme me aina samoin. Muistakaamme, että Jumalan viisaus näyttää usein ihmisistä järjettömyydeltä, mutta suurin opetus, mitä me voimme kuolevaisuudessa saada, on se, että kun Jumala puhuu ja me tottelemme, niin me olemme aina oikeassa.

Esikuva ihanteellisesta naiseudesta on Ruut. Vaistotessaan anoppinsa Noomin syvän surun – tämän murehtiessa kummankin hienon poikansa menetystä – ja tuntiessaan ehkä sen epätoivon ja yksinäisyyden tuskan, joka ahdisti Noomin sisintä, Ruut lausui nämä uskollisuutta kuvaavat klassiset sanat: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.”14 Ruutin teot osoittivat hänen sanojensa vilpittömyyden.

Koska Ruut oli järkähtämättömän uskollinen Noomille, hän meni naimisiin Boasin kanssa, ja niin hänestä – ulkomaalaisesta ja moabilaisesta käännynnäisestä – tuli Daavidin isoäidin äiti ja siten Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen esiäiti.

Käännyn nyt mahtavan Mormonin kirjan profeetan – nimittäin Lehin ja Sarian pojan Nefin puoleen. Nefi oli uskollinen ja kuuliainen Jumalalle, rohkea ja peloton. Saatuaan vaikean tehtävän hankkia pronssilevyt Labanilta hän ei nurissut vaan julisti: ”Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä.”15 Ehkäpä tämä rohkeuden teko antoi aiheen laulussa ”The Iron Rod” (Rautakaide) olevan säkeen neuvoon:

Muinainen Nefi-profeetta

Herralta näyn sai. - -

Irti et rautakaiteesta

milloinkaan päästää saa.

Kaide on sana Jumalan.

Se turvaan johdattaa.16

Nefi oli esimerkki herpaantumattomasta päättäväisyydestä.

Mikään selostus esikuvista, joita meidän tulee seurata, ei olisi täydellinen ilman Joseph Smithiä, tämän evankeliumin taloudenhoitokauden ensimmäistä profeettaa. Vain 14-vuotiaana tämä rohkea nuorukainen meni lehtoon, jota myöhemmin kutsuttaisiin pyhäksi, ja sai vastauksen vilpittömään rukoukseensa.

Joseph sai kärsiä armotonta vainoa kertoessaan muille tuossa lehdossa saamastaan loistavasta näystä. Mutta vaikka häntä pilkattiin ja halveksittiin, hän pysyi lujana. Hän sanoi: ”Olin nähnyt näyn; tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen, enkä voinut sitä kieltää enkä uskaltanutkaan sitä tehdä.”17

Askel askeleelta, kohdaten vastustusta lähes joka käänteessä ja silti aina Herran käden ohjaamana Joseph perusti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon. Hän osoittautui rohkeaksi kaikessa mitä hän teki.

Kun Joseph elämänsä lähestyessä loppuaan vietiin yhdessä veljensä Hyrumin kanssa Carthagen vankilaan, hän kohtasi urheasti kaiken, mitä hän epäilemättä tiesi olevan edessä, ja hän sinetöi todistuksensa verellään.

Kun me kohtaamme elämän koetuksia, seuratkaamme aina profeetta Joseph Smithin antamaa esimerkkiä lannistumattomasta rohkeudesta.

Edessämme on tänä päivänä toinen Jumalan profeetta – rakas presidenttimme Gordon B. Hinckley. Hän on johtanut kirkon suurinta laajentumisen kautta historiamme aikana – sekä numeroin että maantieteellisesti mitattuna. Hän on matkannut seuduille, joilla ei ole aiemmin käyty, ja keskustellut valtioiden johtajien ja kirkon jäsenten kanssa kaikkialla maailmassa. Hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan ylittää kielen ja kulttuurin esteet.

Profeetallisella näkemyksellään hän on perustanut jatkuvan koulutusrahaston, joka murtaa köyhyyden kierteen jäseniltämme monin paikoin maailmaa ja tarjoaa taitoja ja koulutusta, niin että nuoret miehet ja nuoret naiset voivat saada kunnollisen työpaikan. Tämä innoitettu suunnitelma on sytyttänyt toivon valon niiden silmiin, jotka tunsivat olevansa tuomittuja keskinkertaisuuteen mutta joilla on nyt mahdollisuus valoisampaan tulevaisuuteen.

Presidentti Hinckley on työskennellyt uupumatta tuodakseen pyhät siunaukset kirkon jäsenille ympäri maailmaa rakennuttamalla temppeleitä, niin että ne ovat kaikkien ulottuvilla. Hänellä on kyky kohottaa korkeammalle tasolle ihmisiä kaikilta elämänalueilta, kuuluivatpa he mihin uskontokuntaan hyvänsä. Hän on esikuva ehtymättömästä optimismista, ja me kunnioitamme häntä profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana.

Näiden mainitsemieni miesten ja naisten ainutlaatuiset ominaisuudet voivat olla korvaamattomana apuna meille, kun kohtaamme edessä olevia ongelmia ja koettelemuksia. Saanen havainnollistaa tätä kertomalla Oaklandissa Kaliforniassa asuvan Jerome Kenneth Pollardin perheen kokemuksesta.

Tämän vuoden toukokuussa kun vanhin Taavili Joseph Samuel Pollard oli matkustamassa lähetystoimistoon lähetystyönsä viimeisenä päivänä Zimbabwessa, lähetyskentän auto, jota hän ohjasi, riistäytyi jotenkin hallinnasta ja osui puuhun. Ohikulkija sai pelastettua vanhin Pollardin toverin, mutta tajuton vanhin Pollard jäi loukkuun autoon, joka leimahti liekkeihin. Vanhin Pollard menehtyi. Hänen äitinsä oli kuollut kahdeksan vuotta aiemmin, joten isä kasvatti perhettä yksin. Toinen veli palveli Länsi-Intian lähetyskentällä.

Kun uutinen veli Pollardin kuolemasta tavoitti hänen isänsä, tämä nöyrä mies – joka oli jo menettänyt vaimonsa – soitti Länsi-Intian lähetyskentällä palvelevalle pojalleen kertoakseen tälle veljen kuolemasta. Tuota kaukopuhelulinjaa myöten veli Pollard ja hänen poikansa, epäilemättä surun murtamina ja ahdistunein sydämin, lauloivat yhdessä ”Oon lapsi Jumalan”.18 Ennen kuin puhelu päättyi, isä piti rukouksen kiittäen taivaallista Isää Hänen siunauksistaan ja pyytäen Hänen jumalallista lohdutustaan.

Veli Pollard kertoi myöhemmin, että hän tiesi perheensä selviytyvän, sillä heillä on luja todistus evankeliumista ja pelastussuunnitelmasta.

Veljeni ja sisareni, tänä aikojen täyttymisen suurenmoisena taloudenhoitokautena, kun me matkaamme halki kuolevaisuuden ja kohtaamme tulevaisuuden koettelemuksia ja haasteita, muistakaamme näiden esikuvien esimerkki, joihin olen tänä aamuna viitannut. Olkoon meillä Johannes Kastajan vilpitöntä nöyryyttä, Abrahamin tinkimätöntä kuuliaisuutta, Jobin rajatonta kärsivällisyyttä, Nooan horjumatonta uskoa, Ruutin järkähtämätöntä uskollisuutta, Nefin herpaantumatonta päättäväisyyttä, profeetta Joseph Smithin lannistumatonta rohkeutta ja presidentti Hinckleyn ehtymätöntä optimismia. Ne voivat olla meille kuin voiman linnake koko elämämme ajan.

Johtakoon meitä aina suurin Esimerkkimme, Marian Poika, Vapahtaja Jeesus Kristus – jonka koko elämä tarjosi meille täydellisen esikuvan, jota voimme seurata.

Hän syntyi tallissa, Hänet pantiin seimeen nukkumaan, Hän tuli taivaasta elämään maan päällä kuolevaisena ja perustamaan Jumalan valtakunnan. Maanpäällisen palvelutehtävänsä aikana Hän opetti ihmisille korkeamman lain. Hänen suurenmoinen evankeliuminsa muutti maailman ajattelun. Hän siunasi sairaita, Hän sai rammat kävelemään, teki sokeat näkeviksi ja kuurot kuuleviksi. Hän jopa herätti kuolleita.

Kuinka ihmiset suhtautuivat Hänen sanomaansa armosta, Hänen viisauden sanoihinsa, Hänen opetuksiinsa elämästä? Hyvin harvat pitivät Häntä arvossa. He pesivät Hänen jalkansa. He oppivat Hänen sanaansa. He noudattivat Hänen esimerkkiään.

Sitten oli niitä, jotka kielsivät Hänet. Kun Pilatus kysyi: ”Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?”19, he huusivat: ”Ristiinnaulitse!”20 He pilkkasivat Häntä. He antoivat Hänelle juotavaksi hapanviiniä. He herjasivat Häntä. He löivät Häntä ruokokepillä. He sylkivät Hänen päälleen. He ristiinnaulitsivat Hänet.

Kautta ajan sukupolvien Jeesuksen sanoma on ollut sama. Pietarille ja Andreakselle Hän sanoi kauniin Galileanjärven rannalla: ”Lähtekää minun mukaani.”21 Muinoin Filippukselle kuului kutsu: ”Seuraa minua.”22 Leeville, joka istui tulliasemalla, annettiin ohje: ”Seuraa minua.”23 Ja teille ja minulle, jos me vain kuuntelemme, Hän osoittaa saman viittovan kutsun: ”Seuraa minua.”

Rukoukseni tänään on, että me teemme niin. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Luuk. 1:80.

  2. Joh. 3:28.

  3. Luuk. 3:16.

  4. Matt. 11:11.

  5. Ps. 46:11.

  6. 1. Moos 22:9–10, 12.

  7. Job 1:1.

  8. Job 2:9.

  9. Job 16:19.

  10. Job 19:25.

  11. 1. Moos. 6:9.

  12. Bible Dictionary, hakusana ”Noah”, s. 738–739.

  13. Loren C. Dunnin lainaamana artikkelissa ”Siltoja uskoon”, Valkeus, lokakuu 1981, s. 44.

  14. Ruut 1:16.

  15. 1. Nefi 3:7.

  16. Joseph L. Townsend (1849–1942), Hymns, 274.

  17. JS–H 25.

  18. Naomi W. Randall (1908–2001), MAP-lauluja, 187.

  19. Matt. 27:22.

  20. Mark. 15:13.

  21. Matt. 4:19.

  22. Joh. 1:43.

  23. Luuk. 5:27.