2002
’Autuaita rauhantekijät’
edellinen seuraava

”Autuaita rauhantekijät”

Rauha on tärkeysjärjestyksessämme ensimmäisenä, ja meidän täytyy tavoitella sitä.

Matkat pyhään maahan ovat kuuluneet perheemme kaikista yhteisistä toiminnoista mieleenpainuvimpiin. Vierailumme maailman siihen kolkkaan ovat muuttaneet elämäämme. Mutta nykyään pyhä maa on kuohunnan pesäke ja kielletty paikka niille, jotka haluaisivat mennä sinne rikastumaan hengellisesti. Käytännöllisesti katsoen koko maailman vitsauksena ovat ennen kokemattomat terroriteot. Hämmennys valtaa monet, jotka rukoilevat rauhaa mutta joutuvat pelokkaina kohtaamaan tämän kauhean terrorin.

Rauha vai riita

Pyhissä kirjoituksissa on profetoitu niistä vaarallisista ajoista, joita me elämme. Meidän aikamme on nähty aikana, ”jolloin kuullaan tulipaloista ja rajuilmoista ja savupilvistä vieraissa maissa; – – sodista, sotahuhuista ja maanjäristyksistä monin paikoin – –, jolloin maan päällä on suurta saastaisuutta; on – – kaikenlaisia iljetyksiä”.1

Tämä profetia toistaa kaikuna aikaisempaa pyhien kirjoitusten kertomusta ihmiselämän toisesta sukupolvesta2 maan päällä: ”Saatanalla oli siihen aikaan suuri valta ihmisten keskuudessa, ja hän riehui heidän sydämissään; ja siitä lähtien tuli sotia ja verenvuodatusta; ja ihmisen käsi nousi hänen omaa veljeään vastaan – – valtaa tavoitellen.”3 Kainin ja Abelin,4 Esaun ja Jaakobin5 sekä Egyptiin myydyn Joosefin6 ajoista lähtien perheriidat ovat kasvattaneet vihamielisyyden liekkejä.

Veljesten ja naapurusten välinen vihamielisyys on nykyään muuttanut pyhiä kaupunkeja murheen alueiksi. Kun ajattelen näiden alueiden ahdinkoa, mieleeni muistuu ikivanha sananlasku: ”Kiihottajat villitsevät kaupungin, mutta viisaat tyynnyttävät vihan.”7

Opillisia ohjeita

Pyhät kirjoitukset antavat valoa sekä siihen, mikä on syynä ihmisten väliseen vihaan, että siihen, kuinka tämä tauti voidaan parantaa: ”Luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta asti ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun ja riisu päältään luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta.”8

Rauha voi vallita vain silloin, kun tuo luontainen taipumus taistella korvataan ihmisen omalla päätöksellä elää ylevämmällä tasolla. Tuleminen Jeesuksen Kristuksen – ”Rauhan Ruhtinaan”9 – tykö on polku, joka johtaa rauhaan maan päällä ja hyvään tahtoon ihmisten keskuudessa.10 Hän on luvannut meille: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.”11

Jeesus opetti ihmisille, kuinka elää keskenään. Hän julisti kaksi suurinta käskyä: ensimmäiseksi, ”rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi”,12 ja toiseksi, ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.13

Sitten Hän lisäsi: ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.”14

Jeesus opetti kultaisen säännön: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”15 Tämä periaate löytyy miltei jokaisesta suuresta uskonnosta. Muutkin, kuten Kungfutse ja Aristoteles, ovat myös opettaneet sitä.16 Eihän evankeliumi loppujen lopuksi alkanut Betlehemin lapsen syntymästä. Se on ikuinen. Sitä julistettiin alussa Aadamille ja Eevalle. Osia evankeliumista on säilynyt monissa kulttuureissa. Jopa pakanallisiin mytologioihin on otettu mukaan totuuden hiukkasia aikaisemmista evankeliumin taloudenhoitokausista.

Mistä tahansa kultainen sääntö löytyykin ja missä tahansa muodossa se onkin ilmaistu, se käsittää Jumalan valtakunnan moraalisen lain. Se kieltää ketään ihmistä puuttumasta toisen ihmisen oikeuksiin. Se velvoittaa yhtä lailla kansakuntia, yhteisöjä ja yksilöitä. Se korvaa myötätunnolla ja pitkämielisyydellä ne kostotoimet, jotka perustuvat periaatteeseen ”silmä silmästä, hammas hampaasta”.17 Jos jäisimme tuolle vanhalle ja hedelmättömälle polulle, meistä tulisi vain sokeita ja hampaattomia.18

Tämä periaate toisten kohtelemisesta siten kuin haluaisi itseään kohdeltavan on helppo ymmärtää. Lisäksi siinä tunnustetaan jokaisen Jumalan pojan ja tyttären kallisarvoinen luonne.19 Pyhät kirjoitukset neuvovat vanhempia, että nämä opettaisivat lapsiaan olemaan taistelematta ja riitelemättä keskenään ja olemaan palvelematta ”Perkelettä, joka on synnin mestari”. Sen sijaan me opetamme heitä ”rakastamaan toisiaan ja palvelemaan toisiaan”.20

Jeesus opetti, kuinka tärkeää on sovitella ja ratkaista kiista yksilötasolla. Hän sanoi:

”Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. – –

Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,

niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.”21

Mestariopettaja opetti meitä: ”Antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi.

Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”22

Jeesus julisti, että tuomion päivä koittaisi. Silloin kaikki ihmiset antavat selvityksen siitä, kuinka he ovat eläneet elämänsä kuolevaisuudessa sekä kuinka he ovat kohdelleet muita ihmisiä.23

Kansalaisvelvollisuutemme

Käskyt rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä ovat yhteydessä toisiinsa. Emme voi täysin rakastaa Jumalaa rakastamatta lähimmäistämme. Emme voi täysin rakastaa lähimmäistämme rakastamatta Jumalaa. Ihmiset ovat todella veljiä keskenään, koska Jumala on todella meidän Isämme. Pyhät kirjoitukset ovat kuitenkin täynnään kertomuksia kiistoista ja taisteluista. Pyhät kirjoitukset tuomitsevat jyrkästi hyökkäyssodat mutta hyväksyvät kansalaisten velvollisuudet puolustaa perhettään ja vapauttaan.24 Koska ”me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia”25, tämän kirkon jäseniä kutsutaan asepalvelukseen monien kansakuntien keskuudessa. ”Me uskomme, että Jumala on asettanut hallitusvallat ihmisen hyväksi ja että hän pitää ihmisiä tilivelvollisina heidän toimistaan niihin nähden, sekä lakien säätämisessä että niiden soveltamisessa yhteiskunnan hyväksi ja turvaksi.”26

Toisen maailmansodan aikana, kun kirkon jäsenten oli pakko taistella vastakkaisilla puolilla, ensimmäinen presidenttikunta vahvisti: ”Valtio on vastuussa kansalaistensa tai alamaistensa siviilihallinnosta, heidän yhteiskunnallisesta hyvinvoinnistaan sekä niin sisä- kuin ulkopolitiikankin harjoittamisesta. – – Mutta kirkko sinällään ei kanna mitään vastuuta näistä toimintatavoista, [muutoin] kuin kehottaen jäseniään osoittamaan täyttä – – uskollisuutta maalleen.”27

Rauha on mahdollinen

Koska maan päällä vallinneen vihamielisyyden historia on niin pitkä, monista tuntuu, ettei rauhasta ole minkäänlaista toivoa. Olen eri mieltä. Rauha on mahdollinen. Me voimme oppia rakastamaan muita ihmisiä kaikkialla maailmassa. Olivatpa he juutalaisia, islamilaisia tai toisia kristittyjä, olivatpa he hindulaisia, buddhalaisia tai muita, me voimme elää yhdessä tuntien keskinäistä ihailua ja kunnioitusta ilman että hylkäisimme uskonnolliset vakaumuksemme. Asiat, jotka ovat meille yhteisiä, ovat suurempia kuin meidän keskinäiset eroavuutemme. Rauha on tärkeysjärjestyksessämme ensimmäisenä, ja meidän täytyy tavoitella sitä. Vanhan testamentin profeetat pitivät kiinni toivosta ja niin tulisi meidänkin. Psalminkirjoittaja on sanonut: ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.”28 ”Koko maailmasta hän hävittää sodat.”29

Isä Abrahamia kutsuttiin ainutlaatuisella tavalla ”Jumalan ystäväksi”.30 Rauha oli yksi Abrahamin elämän tärkeimpiä asioita. Hän pyrki tulemaan ”rauhan ruhtinaaksi”.31 Hänen vaikutuksensa voisi nousta etualalle tavoitellessamme rauhaa tänä aikana. Hänen poikansa Ismael ja Iisak, vaikkakin olivat syntyneet eri äidistä, voittivat erimielisyytensä paneutuessaan yhteiseen asiaan. Kun heidän isänsä kuoli, he työskentelivät yhdessä haudaten korotetun isänsä maalliset jäännökset.32 Heidän jälkeläisensä voisivat hyvin seurata tätä esikuvaa.

Abrahamin jälkeläisillä on jumalallisesti säädettyjä mahdollisuuksia. Herra julisti, että Ismaelista kasvaisi suuri kansa33 ja että Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin siemenessä tulisivat siunatuiksi kaikki maan kansat.34

Siten Abrahamin jälkeläiset, joille on uskottu suurenmoisia lupauksia loputtomasta vaikutuksesta, voivat ratkaisevalla tavalla nousta esiin rauhantekijöinä. Kaikkivaltiaan valitsemina he voivat kohdistaa voimalliset mahdollisuutensa kohti rauhaa.

Nykyisten poliittisten ongelmien ratkaiseminen vaatii paljon kärsivällisyyttä ja sovittelua. Tätä prosessia voitaisiin tehostaa suuresti, jos siihen pyrittäisiin rukoillen.

Jesaja profetoi toivosta meidän aikaamme varten. Puhuessaan Israelin kokoamisesta ja kirkon palauttamisesta profeetta Joseph Smithin kautta Jesaja kirjoitti:

”Sinä päivänä Herra jälleen kohottaa kätensä vapauttaakseen kansansa jäännöksen – –.

Hän kohottaa merkkiviirin kansoille, hän korjaa talteen Israelista pois ajetut ja kokoaa yhteen Juudasta eri tahoille hajotetut maailman neljältä kulmalta.”35

Nämä profetiat toivosta voisivat toteutua, jos kansakuntien johtajat ja jäsenet soveltaisivat Jeesuksen Kristuksen opetuksia käytäntöön. Silloin meille voisi koittaa ennen näkemättömän rauhan ja edistyksen aikakausi. Menneisyyden barbaarisuus haudattaisiin. Sodat kaikkine kauheuksineen karkotettaisiin surullisten muistojen valtakuntaan. Kansakuntien päämäärät tukisivat toisiaan. Rauhantekijät voisivat toimia johtajina sovittelun taidossa, antaa apua puutteenalaisille ja tuoda toivoa niille, jotka pelkäävät. Tulevat sukupolvet ylistäisivät sellaisia isänmaanystäviä, ja iankaikkinen Jumalamme korottaisi heidät kirkkauteen.

Tämän maailman toivo on Rauhan Ruhtinas – meidän Luojamme, Vapahtajamme, Jehovamme ja Tuomarimme. Hän tarjoaa meille hyvän elämän, yltäkylläisen elämän ja iankaikkisen elämän. Rauhallisen – jopa vauraan – elämän voivat saada ne, jotka noudattavat Hänen määräyksiään36 ja seuraavat Hänen polkuaan, joka johtaa rauhaan. Tätä julistan koko maailmalle.

Kirkon jäsenet

Mitä Herra sitten odottaa meiltä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniltä? Kirkkona meidän täytyy tuomita sota ja julistaa rauhaa.37 Yksilöinä meidän tulee pyrkiä rakentamaan rauhaa.38 Meidän tulee olla rauhantekijöitä omassa elämässämme. Meidän tulee elää rauhassa – aviopareina, perheinä ja naapureina. Meidän tulee elää kultaisen säännön mukaan. Meillä on nyt Juudan jälkeläisten kirjoitukset yhdistettyinä Efraimin jälkeläisten kirjoituksiin.39 Meidän tulee käyttää niitä ja laajentaa rakkautemme piiriä niin että se käsittää koko ihmissuvun. Meidän tulee viedä jumalallista rakkautta ja palautetun uskonnon ilmoitettuja oppeja lähimmäisillemme ja ystävillemme. Meidän tulee palvella heitä kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan. Meidän tulee pitää periaatteemme korkealla tasolla ja puolustaa sitä, mikä on oikein. Meidän tulee jatkaa hajallaan olevan Israelin kokoamista maailman neljältä ääreltä ja tarjota toimitukset ja liitot, jotka sinetöivät perheet ikuisesti yhteen. Nämä siunaukset meidän on määrä viedä kaikkien kansakuntien ihmisille.

Kun elämme näin, meidän Mestarimme on siunaava meitä. Hän on antanut tämän lupauksen: ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.”40

Me olemme Hänen ylimaallisella asiallaan. Me olemme mukana toteuttamassa iankaikkista kirkkautta koko ihmiskunnalle. Ja rauhantekijöinä me saamme Jumalan lapsen nimen. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Morm. 8:29–31; ks. myös 2. Tim. 3:1–7, 12–13; OL 45:26–27.

  2. Juontaa juurensa Aadamin ja Eevan pojan Setin ajoista.

  3. Moos. 6:15.

  4. Ks. 1. Moos. 4:8–10.

  5. Ks. 1. Moos. 27:41.

  6. Ks. 1. Moos. 37:28.

  7. Sananl. 29:8.

  8. Moosia 3:19.

  9. Jes. 9:5.

  10. Ks. Luuk. 2:14.

  11. Matt. 5:9; ks. myös 3. Nefi 12:9; JSR Matt. 5:11.

  12. Matt. 22:37.

  13. Matt. 22:39; ks. myös Luuk. 10:27; OL 59:5–6.

  14. Matt. 5:44.

  15. Matt. 7:12; ks. myös Luuk. 6:31; 3. Nefi 14:12.

  16. Ks. B. H. Roberts, New Witnesses for God, 3 osaa, 1909–1911, osa 3, s. 492–493.

  17. Matt. 5:38; ks. myös 2. Moos. 21:24–27; 3. Moos. 24:20.

  18. Ks. Joseph Stein, Fiddler on the Roof, 1964, s.142.

  19. Ks. Matt. 25:40; OL 18:10.

  20. Moosia 4:14–15.

  21. Matt. 5:22–24; ks. myös 3. Nefi 12:22–24; JSR Matt. 24–26.

  22. Mark. 11:25–26; ks. myös JSR Mark. 11:27–28.

  23. Ks. Matt. 12:36; Room. 14:10–12; 1. Joh. 4:16–21; Alma 41:3; 3. Nefi 27:16–22.

  24. Ks. Alma 43:45–47; 46:11–12, 19–20; 48:11–16.

  25. UK 12.

  26. OL 134:1.

  27. Julkaisussa Messages of the First Presidency of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, koonnut James R. Clark, 6 osaa (1965–1975), osa 6, s. 155–156.

  28. Ps. 46:2.

  29. Ps. 46:10.

  30. Jaak. 2:23; ks. myös 2. Aik. 20:7; Jes. 41:8. Kauan sitten meidän Luojamme solmi Abrahamin kanssa liiton, jonka oli määrä koskea ”tuhansia sukupolvia” (5. Moos. 7:9; ks. myös 1. Aik. 16:15; Ps. 105:8). Tämän on määrä toteutua myöhempinä aikoina (ks. 1. Nefi 15:13, 18; OL 124:58; 132:30).

  31. Abr. 1:2.

  32. Ks. 1. Moos. 25:9. Abrahamin alkuperäinen nimi Abram tarkoittaa ”korotettu isä” (ks. ”Bible Dictionary”, ”Abraham”, s. 601).

  33. Ks. 1. Moos. 21:13, 18.

  34. Ks. 1. Moos. 17:19; 21:12; 22:18; 28:13–14; 35:9–12; 2. Moos. 32:13; 5. Moos. 9:5; Abr. 2:11; 1. Moos.17:25.

  35. Jes. 11:11–12; ks. myös Room. 15:12.

  36. Ks. 2. Aik. 20:20; Matt. 6:24–33; Joh. 10:10; 1. Nefi 2:20; 4:14; 2. Nefi 1:9, 20; 4:4; Jar. 9; Moosia 1:7; 2:22, 31; Alma 9:13; 36:1, 30; 37:13; 38:1; 48:25; 50:20; Hel. 3:20; OL 64:34.

  37. Ks. OL 98:16.

  38. Ks. Room. 14:19.

  39. Ks. Hes. 37:16–19; 2. Nefi 3:12.

  40. Jes. 41:10.