2002
Videoteksti: ’Tässä olen, lähetä minut’
edellinen seuraava

Videoteksti: ”Tässä olen, lähetä minut”

Bonnie D. Parkin

Satakuusikymmentäyksi vuotta sitten myöhempien aikojen pyhät laskivat Illinois’hin Nauvoon kaupungin takana kohoavalle kukkulalle Herran huoneen kulmakiven. Ja vain vuotta myöhemmin profeetta Joseph Smith perusti naisia varten Apuyhdistyksen. Hänen sanojensa mukaan toimenpide oli välttämätön kirkon organisaation täydentämiseksi. Tuo sisarten yhdistys oli välikappaleena tämän loistavan, ihmeellisen temppelin rakentamisessa ja valmiiksi saamisessa. Meidän hengellinen perintömme Jumalan liittoja solmivina tyttärinä tässä jumalallista innoitusta saavassa yhdistyksessä sai alkunsa täällä kauniissa kaupungissa. Nauvoon temppeli on konkreettinen vertauskuva siitä, mitä me olemme saaneet aikaan, mitä me voimme saada aikaan ja mitä taivaallisella Isällämme on varattuna uskollisille tyttärilleen.

Kathleen H. Hughes

Tuohon ensimmäiseen Apuyhdistyksen kokoukseen osallistui vain 20 naista: jotkut olivat alle kahdenkymmenen, jotkut uusia käännynnäisiä, joillakin oli pieniä lapsia, toiset olivat naimattomia. Se oli paljolti meidän aikamme Apuyhdistyksen kaltainen! Ja järjestö kasvoi nopeasti kooten kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia naisia, sillä jokaista sisarta tarvittiin – aivan kuten heitä tarvitaan nyt. Nuo sisaret joutuivat kohtaamaan suuria vaikeuksia: lasten kuolemaa, ruoan puutetta, perheen hylkäämisen, vainoa, uskon puutetta. Mutta koska he olivat evankeliumin vastaanottaessaan tehneet liittoja Herran kanssa, he kuuntelivat toisiaan, he hoivasivat toisiaan, he opastivat toisiaan. He jakoivat ruokaa ja vaatteita ja tunteita. Kuten nuorta Nancy Tracyä muistutettiin siunauksessa: ”Tunsit hyvän Paimenen äänen, ja kun Hän tuli kokoamaan sinut laumaansa, tunnistit Hänen sanomansa ja otit sen riemuiten ja iloiten vastaan.”1 Näiden sisarten omistautuminen ja kääntymys näkyi lähimmäisenrakkauden, laupeuden ja yhtenäisen sisaruuden tekoina.

Anne C. Pingree

Sisaremme alkuaikojen Apuyhdistyksessä olivat hyvin paljon meidän kaltaisiamme! Oli hetkiä, jolloin nuoret tai vanhat, siirtolaiset tai uudet käännynnäiset tunsivat olevansa yksin, joukkoon kuulumattomia, riittämättömiä edessään oleviin haasteisiin. Mutta täynnä uskoa nämä sisaret astuivat yhdessä esiin tekemään oman osansa Herran huoneen rakentamiseksi. Yksilöllisesti he antoivat lahjojaan: lahjoittivat vähäisiä kankaitaan, ompelivat vaatteita, ruokkivat työmiehiä, luopuivat perhekalleuksistaan, tarjosivat majoituksen, hoitivat sairaita ja vanhuksia ja ompelivat jopa temppelin väliverhon. Heidän penninsä, joilla olisi voitu ostaa ruokaa tai vaatteita, käytettiinkin temppelin rakentamisessa tarvittavien naulojen ja ikkunoihin tarvittavan lasin ostamiseen. Eräs sisar sanoi uhristaan: ”Lähdin hyvissä aikeissa temppelin toimistoon lahjoittamaan uhriani. Äkkiä minut valtasi kiusaus – – että [tämä] raha voisi helpottaa nykyistä ankeuttani. Mutta minä vastustin sitä. Sanoin: ’Vaikkei minulla olisi viikkoon enempää kuin leivänkannikka päivää kohden, annan tämän rahan temppelirahastoon.’”2 Sisaremme alkuaikojen Apuyhdistyksessä pitivät etuoikeutenaan ”antaa lanttinsa veljien avuksi Herran huoneen rakentamiseen”3. Auliisti he sanoivat: ”Herra, tässä olen, lähetä minut!”

Bonnie D. Parkin

Apuyhdistyksen tarkoituksena on ollut alusta asti pelastaa sieluja ja etsiä köyhiä ja puutteenalaisia, lohduttaa sorrettuja, vahvistaa toinen toistaan. Kun nuo alkuaikojen sisaret auttoivat työllään temppelin rakentamisessa ja saivat sitten oman endaumenttinsa, he löysivät tarvitsemaansa rauhaa ja rohkeutta edessään olevalle vaikealle matkalle. Sama pätee meihin tänä aikana. Nauvoossa Herra tarvitsi jokaisen yksittäisen sisaren – iästä, koulutuksesta, tuloista, kielestä, kokemuksesta riippumatta – avuksi Hänen valtakuntansa rakentamiseen.

Nyt on aivan samoin! Meitä kaikkia tarvitaan Apuyhdistyksessä. Elävä profeettamme on pyytänyt meitä astumaan esiin ja huolehtimaan sielujen pelastamiseen liittyvistä velvollisuuksistamme. Me olemme todellakin tehneet vakavan liiton suoriutua niistä. Profeetta Joseph Smithin alkuperäinen velvoite ”auttaa köyhiä” ja ”pelastaa sieluja”4 koskee meitä. Myös meidän on kiedottava kätemme toisen harteille, kevennettävä taakkaa, kerrottava todistuksestamme ja uskostamme Jeesukseen Kristukseen. Rakastan erään alkuaikojen sisaren, Zina Youngin, havaintoa sisaruudestamme Apuyhdistyksessä: ”On siunaus kokoontua yhteen. – – Jumalan Henki on täällä, ja kun me puhumme toistemme kanssa, on kuin öljyä siirtyisi astiasta toiseen.”5

Sisaret, uskomme perintö sai alkunsa täältä. Kun me näemme tämän uudelleen rakennetun Herran huoneen, meidän on muistettava, että Jeesus Kristus antoi meille näinä myöhempinä aikoina tehtävän auttaa Hänen valtakuntansa rakentamisessa. Meidän on katsottava Häneen, kunnioitettava Hänen pappeuttaan ja elettävä liittojemme mukaan. Olipa elämäntilanteemme millainen tahansa ja asuimmepa missä tahansa, me voimme – ja meidän täytyy – astua esiin Jumalan tyttärinä ja julistaa järkkymättöminä: ”Herra, tässä olen, lähetä minut.”

Viitteet

  1. Nancy Naomi Alexander Tracyn muistelmat ja päiväkirja, kirkon historia- ja sukututkimusosaston arkistot, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, s. 74–75.

  2. Louisa Barnes Pratt, ”Journal of Louisa Barnes Pratt”, Heart Throbs of the West, koonnut Kate B. Carter, 12 osaa (1939–1951), osa 8, s. 233.

  3. Elizabeth Ann Whitney, Jill Mulvay Derrin ja muiden lainaamana julkaisussa Women of Covenant: The Story of Relief Society (1992), s. 51.

  4. History of the Church, osa 5, s. 25.

  5. Karsimisyhdistyksen kokouksen muistiinpanoja, 3. lokakuuta 1874, kirkon historia- ja sukututkimusosaston arkistot, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.