”Käyn minne vain tahdot Sä”
Tämä täysimääräinen [kääntymyksemme] Jumalan miehiksi ja naisiksi tapahtuu parhaiten, kun teemme työtä Hänen viinitarhassaan.
Puheeni aihe tulee laulusta, joka on innoittanut Herran uskollisia palvelijoita monien sukupolvien ajan:
Kenties ei vuorien rinteille
Tai aaltojen pauhinaan,
Kenties ei taistojen kentille
Mua Herrani kaipaakaan,
Vaan tietä jos outoa kulkemaan
Taas lempeän kutsunsa sain,
Niin lausun tarttuen käteensä:
Käyn minnekä tahdot Sä vain.
(”Käyn minne vain tahdot Sä”, MAP-lauluja, 176.)
Nämä erään myöhempien aikojen pyhiin kuulumattoman naisrunoilijan kirjoittamat säkeet ilmentävät uskollisten Jumalan lasten omistautumista kaikkina aikoina.
Abraham, joka vei Iisakin tuolle murheelliselle matkalle Morian vuorelle, meni uskollisesti sinne, minne Herra halusi hänen menevän (ks. 1. Moos. 22). Niin meni myös Daavid astuessaan Israelin sotajoukon eteen vastatakseen jättiläisen, Goljatin, haasteeseen (ks. 1. Sam. 17). Kansansa pelastamiseen innoitusta saanut Ester kulki vaarallista polkua lähestyessään kuningasta palatsin sisäpihalla (ks. Est. 4–5). ”Käyn minne vain tahdot Sä, Herrani”, oli Lehin kannustimena lähteä Jerusalemista (ks. 1. Nefi 2) ja hänen poikansa Nefin kannustimena palata hakemaan kallisarvoisia aikakirjoja (ks. 1. Nefi 3). Satoja muitakin pyhien kirjoitusten esimerkkejä voidaan mainita.
Kaikki nämä uskolliset sielut osoittivat kuuliaisuuttaan Herran ohjeille ja uskoaan Hänen voimaansa ja hyvyyteensä. Nefi selitti: ”Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä” (1. Nefi 3:7).
Kaikkialla ympärillämme ja muistoissamme aiemmilta ajoilta meillä on innoittavia esimerkkejä myöhempien aikojen pyhien nöyrän uskollisesta palveluksesta. Yksi parhaiten tunnettuja oli presidentti J. Reuben Clarkin esimerkki. Kun hän oli ollut yli 16 vuotta erittäin vaikutusvaltainen ensimmäinen neuvonantaja, ensimmäinen presidenttikunta järjestettiin uudestaan ja hänet kutsuttiin toiseksi neuvonantajaksi. Hän tarjosi nöyryydestä ja palvelualttiudesta esimerkin, joka on vaikuttanut sukupolviin, sanoessaan kirkolle: ”Herran palveluksessa ei ole väliä, missä palvelee vaan miten. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa otetaan vastaan se paikka, johon asianmukaisesti kutsutaan. Sitä ei haeta, eikä siitä kieltäydytä.” (Keith K. Hilbigin lainaamana artikkelissa ”Luokaa tai jatkakaa pappeuden ketjuja”, Liahona, tammikuu 2002, s. 53.)
Aivan yhtä merkittäviä, vaikkakin vähemmän näkyviä, ovat ne miljoonat jäsenet, jotka nyt tekevät työtä samanlaista uskoa ja omistautumista osoittaen Herran viinitarhan kaukaisissa kolkissa. Uskolliset vanhemmat lähetyssaarnaajamme ovat paras tuntemani esimerkki.
Tarkastelin hiljattain yli 50 avioparin lähetystyöpapereita. Kaikki olivat olleet lähetystyössä jo ainakin kolmesti, kun he jättivät paperinsa uutta kutsua varten. He olivat kotoisin kuka mistäkin, Australiasta Arizonaan, Kaliforniasta Missouriin. Heidän ikänsä vaihteli 60:stä ja 70:stä … no, väliäkö sillä. Eräs pari, joka tarjoutui lähetystyöhön seitsemättä kertaa, oli jo palvellut temppeliaukiolla, Alaskassa, Uudessa-Seelannissa, Keniassa ja Ghanassa. Heidät lähetettiin Filippiineille. Samanlaisia esimerkkejä voitaisiin mainita kymmeniä.
Pappeusjohtajien kommentit näiden parien papereissa todistavat palvelemisesta ja uhrautumisesta. Lainaan muutamia:
”Valmis menemään minne tahansa ja tekemään mitä tahansa niin pitkään kuin tarvitaan.”
”[Nämä] ovat suurenmoisia esimerkkejä kirkon jäsenistä, jotka omistavat elämänsä Herralle.”
”Menemme, minne Herra haluaa [meidän] menevän”, eräs toinen pari kirjoitti. ”Rukoilemme, että meidät lähetetään sinne, missä meitä tarvitaan.”
Pappeusjohtajien kommentit näiden parien kyvyistä ovat hyvä yhteenveto siitä työstä, jota vanhemmat lähetyssaarnaajamme niin tehokkaasti tekevät.
”Hän taitaa erinomaisesti ohjelmien käynnistämisen ja johtamisen.”
”Heidän ilonsa on suurin, kun heitä pyydetään ’rakentamaan’ ja kehittämään, ja niinpä tehtävä jollakin kirkon kehittyvällä alueella saattaa olla paikallaan. Halukkaita palvelemaan missä tahansa tehtävässä, johon heidät kutsutaan.”
”Heistä on todennäköisesti enemmän hyötyä työssä [vähemmän aktiivisten jäsenten] ja käännynnäisten keskuudessa kuin toimistoissa.”
”He rakastavat nuoria, ja heillä on lahja toimia heidän kanssaan.”
”He tuntevat olevansa tehokkaimpia johtajien tukemisessa ja perehdytystyössä, ja he pitävät siitä.”
”He ovat hidastuneet jonkin verran fyysisesti mutta eivät hengellisissä asioissa eivätkä lähetystyöinnokkuudessa.”
”Tämä veli on oikea lähetyssaarnaaja. Hänen etunimensä on Nephi, ja hän on kaimansa kaltainen. Sisar on erinomainen nainen, on aina ollut suurenmoinen esimerkki. Tekee hyvää työtä, minne hänet kutsutaankin. Tämä on heidän viides lähetystyökutsunsa.” (He olivat palvelleet aikaisemmin Guamissa, Nigeriassa, Vietnamissa, Pakistanissa, Singaporessa ja Malesiassa.) Antaakseen heidän hieman hengähtää noiden rasittavien polkujen jälkeen Herran palvelijat kutsuivat tämän avioparin palvelemaan Nauvoon temppelissä.)
Eräs toinen pari puhui kaikkien näiden sankarien ja sankarittarien puolesta kirjoittaessaan: ”Menemme minne tahansa ja teemme, mitä pyydetään. Se ei ole uhraus. Se on etuoikeus.”
Näiden vanhempien lähetyssaarnaajiemme uhrautuminen ja omistautuminen on erityisen mittavaa. Niin myös lähetysjohtajiemme ja temppelien esimiehien ja heidän uskollisten kumppaniensa. Kaikki lähtevät kodeistaan ja perheidensä parista palvellakseen tietyn aikaa kokopäiväisesti. Sama koskee nuorten lähetyssaarnaajien armeijaa, jotka lykkäävät omaa elämäänsä kotona ja jättävät jäähyväiset perheelleen ja ystävilleen ja lähtevät (yleensä omalla kustannuksellaan) palvelemaan siellä, minne Herra heidät palvelijoidensa kautta puhuen lähettää.
Käyn minne vain tahdot Sä, Herrani.
Yli maitten tai vuorien.
Vien kaikille taivaisen sanoman
Sun tahtosi ain täyttäen.
(MAP-lauluja, 176.)
Miljoonat muut palvelevat kodeistaan käsin kirkon eri vapaaehtoistehtävissä. Näitä ovat 26 000 piispakuntaa ja seurakunnan johtokuntaa sekä koorumien ja Apuyhdistyksen, Alkeisyhdistyksen ja Nuorten Naisten johtokunnat, jotka palvelevat heidän kanssaan ja heidän johdollaan. Näitä ovat miljoonat muutkin – uskolliset opettajat seurakunnissa, vaarnoissa ja piireissä. Ja ajatelkaapa satojatuhansia kotiopettajia ja kotikäyntiopettajia, jotka täyttävät Herran käskyn ”valvoa aina seurakuntaa ja olla sen kanssa ja vahvistaa sitä” (OL 20:53). Kaikki he voivat yhtyä tämän innoitetun säkeistön sanoihin:
Kenties Hän sois sanan lämpöisen
Mun jollekin lausuvan
Tai tuovan syntien poluilta
Pois eksyneen kulkijan.
Vaikk synkeään korpeen mun tieni veis,
Jos Herra, mua opastat ain,
Vien sinnekin taivahan sanomaa
Ja puhun kuin tahdot sä vain.
(MAP-lauluja, 176.)
Profeetta-kuningas Benjamin opetti: ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17). Hän kehotti meitä myös katsomaan, että ”tämä kaikki tehdään viisaasti ja järjestyksessä, sillä ihmistä ei vaadita juoksemaan nopeammin kuin hänellä on voimaa” (Moosia 4:27).
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi kutsuu meitä kääntymykseen. Se opettaa meille, mitä meidän pitää tehdä, ja antaa meille mahdollisuuksia tulla sellaisiksi kuin taivaallinen Isä haluaa meidän tulevan. Tämä täysimääräinen kääntymys Jumalan miehiksi ja naisiksi tapahtuu parhaiten, kun teemme työtä Hänen viinitarhassaan.
Meillä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa on suurenmoinen epäitsekkään palvelemisen perinne. Yksi tämän kirkon tuntomerkeistä onkin, ettei meillä ole palkattua eikä ammattipapistoa tuhansissa paikallisseurakunnissamme – eikä niitä johtavissa alueellisissa vaarnoissa, piireissä eikä lähetyskentillä. Olennainen osa Jumalan suunnitelmaa lastensa hyväksi on se, että Hänen kirkkonsa johtamisesta ja työstä huolehtivat Hänen lapsensa, jotka antavat auliisti aikansa Jumalan ja lähimmäistensä palvelemiseen. He noudattavat Herran käskyä rakastaa Häntä ja palvella Häntä (ks. Joh. 14:15; OL 20:19; 42:29; 59:5). Tällä tavalla miehet ja naiset valmistautuvat iankaikkisen elämän ylivertaiseen siunaukseen.
Eräiden sitoutumisessa on kuitenkin parantamisen varaa. Kun pyydän vaarnanjohtajilta ehdotuksia asioista, joita minun pitäisi käsitellä vaarnakonferensseissa, kuulen usein jäsenistä, jotka kieltäytyvät kirkon tehtävistä tai ottavat tehtävän vastaan mutta eivät täytä velvollisuuksiaan. Kaikki eivät ole sitoutuneita eivätkä uskollisia. Niin on aina ollut. Mutta niin ei ole ilman seurauksia.
Vapahtaja puhui Matteuksen evankeliumin lukuun 25 merkityissä kolmessa suurenmoisessa vertauksessa vastakohdasta niiden välillä, jotka ovat uskollisia, ja niiden, jotka eivät ole. Puolet kutsutuista vieraista eivät päässeet hääjuhlaan, koska he eivät olleet valmiita sulhasen tullessa (ks. Matt. 25:1–13). Kelvottomien palvelijoiden, jotka eivät käyttäneet isännän heille antamia talentteja, ei sallittu päästä Herran ilojuhlaan (ks. Matt. 25:14–30). Ja kun Herra tuli kirkkaudessaan, Hän erotti Häntä ja lähimmäisiään palvelleet lampaat vuohista, jotka eivät olleet palvelleet. Vain ne, jotka olivat tehneet hyvää ”yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni” (Matt. 25:40), asetettiin Hänen oikealle puolelleen perimään valtakunta, joka on ollut valmiina maailman luomisesta asti (ks. Matt. 25:31–46).
Veljeni ja sisareni, jos laiminlyötte sitoumusta, harkitkaa, ketä kieltäydytte palvelemasta tai ketä laiminlyötte, kun kieltäydytte tehtävästä tai kun otatte sen vastaan ja annatte lupauksia, mutta ette täytä niitä. Rukoilen, että me kaikki noudatamme tätä innoitettua julistusta:
On laajat vainiot maailman,
Siell työtä on mullekin.
Kun annan aikani Herralle,
Niin käytän sen parhaimmin.
(MAP-lauluja, 176.)
Jeesus näytti tien. Vaikka Hän kavahti katkeraa polkua, joka vei Getsemaneen ja Golgatalle (ks. OL 19:18), Hän sanoi alistuvaisesti Isälle: ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42).
Aikaisemmin Hän oli opettanut:
”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.
Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:24–26.)
Meidän pitää muistaa, miksi me palvelemme toisiamme. Jos kyse olisi vain siitä, että jokin osa Hänen työstään täytyy tulla tehdyksi, Jumala voisi lähettää ”kaksitoista legioonaa enkeleitä”, kuten Jeesus opetti toisessa yhteydessä (ks. Matt. 26:53). Mutta sillä ei saavutettaisi Hänen kuvaamansa palveluksen tarkoitusta. Me palvelemme Jumalaa ja lähimmäisiämme tullaksemme sellaisiksi lapsiksi, jotka voivat palata taivaallisten vanhempiensa luo elämään heidän kanssaan.
Näin haltuhus uskon kaikkeni,
Kun tiedän: mua rakastat ain.
Niin päättävin mielin ain seuraan Sua
Ja teen mitä tahdot Sä vain.
(MAP-lauluja, 176.)
Melkein kymmenen vuotta sitten luin kirjeen eräältä kotiin palanneelta lähetyssaarnaajalta, joka kuvaili tätä tapahtumaa elämässään. Hän kirjoitti kiittääkseen lähetystyötä johtavia siitä, että ”he olivat uskaltaneet lähettää minut sinne, minne Herra halusi, eikä sinne, mitä itse olin pitänyt hyvänä”. Hän sanoi tulleensa ”ylpeän, kilpailullisen intellektualismin ympäristöstä”. Ennen lähetystyötään hän oli opiskellut kunnianarvoisessa yliopistossa Itä-Yhdysvalloissa. Hän kirjoitti:
”Täytin [lähetystyöpaperini] luullakseni velvollisuudentunteesta ja laiskuudesta asettua poikkiteloin, ja lähetin ne eteenpäin merkittyäni perin huolellisesti sarakkeen, jossa ilmaisin toiveeni palvella ulkomailla ja vieraalla kielellä. Tein tarkoin selväksi, että olin opiskellut menestyksellisesti venäjää ja että olisin täysin kykenevä viettämään kaksi vuotta Venäjän kansan keskuudessa. Vakuuttuneena siitä, ettei mikään komitea voisi vastustaa sellaisia taitoja, odotin luottavaisena saavani kokea suurenmoisen mieltä avartavan seikkailun toisenlaisen kulttuurin piirissä.”
Järkytyksekseen hän sai kutsun palvella lähetystyössä eräällä yhdysvaltalaisella lähetyskentällä. Hän ei tiennyt mitään siitä osavaltiosta, jossa hän tulisi palvelemaan, paitsi että se oli hänen omassa maassaan ja että siellä puhuttaisiin englantia ja ettei hän menisi ulkomaille eikä puhuisi oppimaansa kieltä. Hän sanoi vielä: ”Ihmiset, joiden kanssa työskentelisin, olisivat todennäköisesti akateemisesti sivistymättömiä”. Hän jatkoi: ”Vähältä piti, etten kieltäytynyt kutsusta, koska ajattelin, että olisi antoisampaa mennä kehitysapujoukkoihin tai jonnekin muualle.”
Onneksi tämä ylpeä nuori mies sai rohkeutta ja uskoa ottaa kutsunsa vastaan ja noudattaa hienon lähetysjohtajansa ohjeita ja neuvoja. Sitten alkoi hengellisen kasvun ihme. Hän kuvasi sitä näin:
”Alkaessani palvella [tämän osavaltion] kouluttamattomien ihmisten keskuudessa kamppailin ankarasti muutamia kuukausia, mutta vähitellen Hengen suloinen vaikutus alkoi murtaa niitä ylpeyden ja epäuskon muureja, jotka olivat kietoutuneet niin tiukasti sieluni ympärille. Alkoi Kristukseen kääntymisen ihme. Käsitys Jumalan ja kaikkien ihmisten iankaikkisen veljeyden todellisuudesta valtasi yhä voimakkaampana ahdistetun mieleni.”
Hän myönsi, ettei se ollut helppoa, mutta suurenmoisen lähetysjohtajansa myötävaikutuksella ja koska hän rakasti yhä enemmän palvelemiaan ihmisiä, se oli mahdollista, ja se tapahtui.
”Haluni rakastaa ja palvella näitä ihmisiä, jotka olivat kaikkein tärkeimpien asioiden suhteen ainakin vertaisiani ja melko varmasti minua parempia, kasvoi yhä voimakkaammaksi. Opin nöyryyttä ensimmäisen kerran elämässäni; opin, mitä merkitsee antaa arvoa muille ihmisille [katsomatta] elämän epäolennaisiin yksityiskohtiin. Sydämessäni alkoi paisua rakkaus niitä henkiä kohtaan, jotka olivat tulleet tänne maan päälle minun kanssani.” (Kirje johtaville auktoriteeteille, helmikuu 1994.)
Sellainen on palvelemisen ihme. Runoilija kirjoitti:
Vaan tietä jos outoa kulkemaan
Taas lempeän kutsunsa sain,
Niin lausun tarttuen käteensä:
Käyn minnekä tahdot Sä vain.
(MAP-lauluja, 176.)
Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, jotka kutsuu meitä polulleen ja palvelukseensa, ja rukoilen, että meillä on uskoa ja sitoumusta seurata Häntä ja voimaa tulla sellaisiksi kuin Hän haluaa meidän tulevan, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.