2007
Suurin käsky
edellinen seuraava


Suurin käsky

Kun autamme vähäisimpiä taivaallisen Isän lapsista, me teemme sen Hänelle.

Veljet ja sisaret, haluaisin esittää yhden hyvin tärkeän kysymyksen. Mikä ominaisuus määrittelee meidät parhaiten Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi?

Tänään haluaisin puhua vastauksesta tähän kysymykseen.

Ensimmäisellä vuosisadalla jKr. kasvavan kirkon jäsenet Korintissa olivat innoissaan evankeliumista. Miltei kaikki olivat uusia kirkon käännynnäisiä. Monia olivat vetäneet puoleensa apostoli Paavalin ja muiden saarnat.

Korintin pyhät olivat kuitenkin myös riitaisia. He kiistelivät keskenään. Jotkut tunsivat toisiin nähden ylemmyyttä. He veivät toisiaan oikeuteen.

Kun Paavali kuuli tästä, hän tunsi pettymystä ja kirjoitti heille kirjeen pyytäen heitä pyrkimään suurempaan ykseyteen. Hän vastasi moniin heidän kiistakysymyksiinsä. Sitten loppua kohden hän sanoi heille haluavansa näyttää heille ”tien, joka on verrattomasti muita parempi”1.

Muistatteko sanat, jotka hän seuraavaksi kirjoitti?

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus”, hän sanoi heille, ”olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”2

Paavalin sanoma tälle uudelle pyhien joukolle oli yksinkertainen ja suora: Millään, mitä ihminen tekee, ei ole paljonkaan väliä, ellei hänellä ole rakkautta. Hän voi puhua kielillä, hänellä voi olla profetoimisen lahja, hän voi tuntea kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon – mutta vaikka hänellä olisi usko siirtää vuoria, niin ilman rakkautta siitä ei ole hänelle mitään hyötyä.3

”Aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta.”4 Vapahtaja oli esimerkkinä siitä rakkaudesta, ja Hän opetti sitä silloinkin, kun Häntä kiduttivat ne, jotka halveksivat ja vihasivat Häntä.

Kerran fariseukset yrittivät saada Jeesuksen ansaan kysymällä Häneltä näennäisesti mahdottoman kysymyksen: ”Opettaja”, he kysyivät, ”mikä on lain suurin käsky?”5

Fariseukset olivat väitelleet tästä kysymyksestä laajasti ja olivat löytäneet yli 600 käskyä.6 Jos niiden asettaminen tärkeysjärjestykseen oli niin vaikeaa oppineille, he arvelivat, että tälle galilealaiselle rakennusmiehen pojalle kysymys olisi varmastikin mahdoton.

Mutta kun fariseukset kuulivat Jeesuksen vastauksen, he varmastikin huolestuivat, sillä se kohdistui heidän suureen heikkouteensa. Hän vastasi:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.

Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”7

Siitä päivästä lähtien tätä innoitettua lausuntoa on toistettu läpi monien sukupolvien. Meidän kohdallamme rakkautemme määrä on mittana meidän sielumme suuruudesta.

Pyhissä kirjoituksissa meille sanotaan: ”Jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee.”8 Mikä ihana lupaus – olla Hänen tuntemansa. Ajatus siitä, että taivaan ja maan Luoja voisi tuntea meidät ja rakastaa meitä puhtaalla, iankaikkisella rakkaudella, saa hengen kohoamaan korkeuksiin.

Vuonna 1840 profeetta Joseph lähetti kahdelletoista apostolille kirjeen, jossa hän opetti: ”Rakkaus on yksi jumaluuden pääpiirteistä, ja sen tulisi ilmetä niissä, jotka pyrkivät olemaan Jumalan poikia. Mies, joka on täynnä Jumalan rakkautta, ei tyydy siunaamaan ainoastaan perhettään, vaan vaeltaa halki koko maailman innokkaana siunaamaan koko ihmiskuntaa.”9

Kun me osoitamme rakkautta ympärillämme oleville, me täytämme suurimman käskyn toisen puolen: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”10

Kumpikin käsky on välttämätön, sillä kun me kannamme toinen toisemme taakkoja, me toteutamme Kristuksen lain.11

Rakkaus on opetuslapseuden tien alku, puoliväli ja loppu. Se tukee, neuvoo, parantaa ja lohduttaa. Se johtaa meidät läpi pimeyden laaksojen ja läpi kuoleman verhon. Lopussa rakkaus johtaa meidät iankaikkisen elämän kirkkauteen ja loistoon.

Minulle profeetta Joseph Smith on aina ollut esimerkkinä Kristuksen puhtaasta rakkaudesta. Monet kysyivät, miksi hän sai niin paljon seuraajia ja pystyi pitämään heidät. Hän vastasi: ”Koska minulla on rakkauden periaate.”12

Kerrotaan, että eräs 14-vuotias poika oli tullut Nauvooseen etsimään veljeään, joka asui siellä lähellä. Nuori poika oli saapunut talvella ilman rahaa ja ystäviä. Kun poika kyseli veljestään, hänet vietiin isoon taloon, joka näytti hotellilta. Siellä hän tapasi miehen, joka sanoi: ”Tule sisään, poika, me pidämme sinusta huolta.”

Poika noudatti kutsua, ja hänet tuotiin sisälle taloon, jossa hänelle tarjottiin ruokaa, jossa hän sai lämmitellä ja jossa hänelle annettiin yösija.

Seuraavana päivänä oli purevan kylmää, mutta siitä huolimatta poika valmistautui kävelemään 8 mailia [13 km] sinne, missä hänen veljensä asui tilapäisesti.

Kun talon isäntä näki tämän, hän kehotti nuorta poikaa odottamaan vähän aikaa. Hän sanoi, että pian tulisi valjakko ja että poika voisi päästä heidän kyydissään.

Kun poika vastusteli sanoen, ettei hänellä ollut yhtään rahaa, mies sanoi hänelle, ettei hänen pitänyt olla siitä huolissaan vaan he pitäisivät hänestä huolta.

Myöhemmin poika sai tietää, että talon isäntä oli kukapa muu kuin Joseph Smith, mormoniprofeetta. Tämä poika muisti tämän rakkaudenosoituksen koko loppuelämänsä.13

Mormonien tabernaakkelikuoron Musiikkia ja puhuttua sanaa -lähetyksen äskettäisessä sanomassa kerrottiin eräästä vanhemmasta miehestä ja naisesta, jotka olivat olleet naimisissa monia vuosikymmeniä. Koska vaimo oli vähitellen menettämässä näkönsä, hän ei enää pystynyt huolehtimaan itsestään niin kuin oli huolehtinut niin monien vuosien ajan. Pyytämättä aviomies alkoi lakata vaimonsa kynnet.

”Mies tiesi, että vaimo pystyi näkemään sormiensa kynnet pidellessään niitä silmiensä lähellä juuri oikeassa asennossa, ja ne saivat vaimon hymyilemään. Miehestä oli mukavaa nähdä vaimonsa onnellisena, joten hän jatkoi vaimon kynsien lakkaamista yli viiden vuoden ajan ennen kuin tämä kuoli.”14

Se on esimerkki Kristuksen puhtaasta rakkaudesta. Toisinaan suurin rakkaus ei löydy runoilijoiden ja kirjailijoiden ikuistamista dramaattisista kohtauksista. Rakkauden suurimpia ilmauksia ovat usein ne yksinkertaiset ystävälliset teot ja se huolenpito, jota osoitamme niille, joita kohtaamme elämän polulla.

Todellinen rakkaus kestää ikuisesti. Se on iankaikkisesti kärsivällistä ja anteeksiantavaa. Se uskoo ja toivoo kaikessa sekä kestää kaiken. Juuri sitä rakkautta meidän taivaallinen Isämme tuntee meitä kohtaan.

Me kaikki kaipaamme osaksemme tämänkaltaista rakkautta. Silloinkin kun teemme virheitä, toivomme muiden rakastavan meitä puutteistamme huolimatta – vaikkemme sitä ansaitsisikaan.

Oi, on hienoa tietää, että meidän taivaallinen Isämme rakastaa meitä – kaikkine vikoinemmekin! Hänen rakkautensa on sellaista, että vaikka omalta osaltamme antaisimmekin periksi, Hän ei koskaan luovuta.

Me näemme itsemme eilisen ja tämän päivän valossa. Meidän taivaallinen Isämme näkee meidät iankaikkisuuden valossa. Vaikka itse tyytyisimmekin vähempään, niin taivaallinen Isä ei tyydy, sillä Hän näkee meidät niinä kirkastettuina olentoina, joita meistä voi tulla.

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on muutoksen evankeliumi. Se ottaa meidät maan ihmiset ja jalostaa meistä ihmisiä iankaikkisuuksia varten.

Tämän jalostamisen keinona on meidän Kristuksen kaltainen rakkautemme. Ei ole olemassa kipua, jota se ei voisi lievittää, ei katkeruutta, jota se ei voisi poistaa, ei vihaa, jota se ei voisi laannuttaa. Kreikkalainen näytelmäkirjailija Sofokles kirjoitti: ”Yksi sana vapauttaa meidät kaikesta elämän taakasta ja tuskasta. Se sana on rakkaus.”15

Kaikkein rakkaimpia ja pyhimpiä hetkiä elämässämme ovat ne, jotka on täyttänyt rakkauden henki. Mitä suurempaa on rakkautemme, sitä suurempaa on ilomme. Loppujen lopuksi senkaltaisen rakkauden osoittaminen on todellisen menestyksen mitta elämässä.

Rakastatteko te Herraa?

Viettäkää aikaa Hänen seurassaan. Mietiskelkää Hänen sanojaan. Ottakaa Hänen ikeensä harteillenne. Pyrkikää ymmärtämään ja tottelemaan, koska ”sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä”16. Kun rakastamme Herraa, kuuliaisuus ei enää ole taakka. Kuuliaisuudesta tulee ilonaihe. Kun rakastamme Herraa, tavoittelemme vähemmän niitä asioita, joista on hyötyä meille, ja käännämme sydämemme kohti niitä asioita, jotka siunaavat ja kohottavat muita.

Kun rakkautemme Herraa kohtaan syvenee, mielemme ja sydämemme puhdistuvat. Koemme ”voimallisen muutoksen – – meidän sydämissämme, niin ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää”17.

Veljet ja sisaret, kun rukoillen mietitte, mitä voitte tehdä lisätäksenne sopusointua ja hengellisyyttä sekä vahvistaaksenne Jumalan valtakuntaa, miettikää pyhää velvollisuuttanne opettaa toisia rakastamaan Herraa ja lähimmäisiään. Tämä on olemassaolomme keskeinen päämäärä. Ilman rakkautta – eli Kristuksen puhdasta rakkautta – saavutimmepa mitä muuta tahansa, sillä on tuskin merkitystä. Rakkauden avulla kaikesta muusta tulee elävää ja elinvoimaista.

Kun innoitamme ja opetamme muita täyttämään sydämensä rakkaudella, kuuliaisuus kumpuaa sisältäpäin oma-aloitteisena uhrautumisena ja palvelemisena. Niin, esimerkiksi ne, jotka toimivat kotiopettajina velvollisuudesta, saattavat täyttää sitoumuksensa. Mutta ne, jotka toimivat kotiopettajina aidosta rakkaudesta Herraa ja lähimmäisiään kohtaan, suhtautuvat tähän tehtävään aivan toisenlaisella asenteella.

Palaan alkuperäiseen kysymykseeni: Mikä ominaisuus määrittelee meidät parhaiten Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi? Haluan vastata: Me olemme kansa, joka rakastaa Herraa koko sydämestään, sielustaan ja mielestään, ja me rakastamme lähimmäisiämme niin kuin itseämme.

Se on meidän tunnusmerkkimme kansana. Se on maailmalle kuin majakka, joka viestittää, kenen opetuslapsia me olemme.18

Viimeisenä päivänä Vapahtaja ei kysy tehtäviemme luonteesta. Hän ei kysele aineellisesta omaisuudestamme tai kuuluisuudestamme. Hän kysyy, palvelimmeko me sairaita, annoimmeko me ruokaa ja juomaa nälkäisille, kävimmekö niiden luona, jotka olivat vankilassa, tai autoimmeko heikkoja.19 Kun autamme vähäisimpiä taivaallisen Isän lapsista, me teemme sen Hänelle.20 Siinä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydin.

Jos haluamme vilpittömästi oppia rakastamaan, meidän ei tarvitse muuta kuin pohtia Vapahtajamme elämää. Kun nautimme sakramentin vertauskuvat, meitä muistutetaan suurimmasta rakkauden esimerkistä koko maailman historiassa. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.”21

Vapahtajan rakkaus meitä kohtaan oli niin suurta, että se sai ”tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta”22.

Koska Vapahtaja antoi henkensä meidän puolestamme23, meillä on toivon kirkkaus, luottamus ja varmuus siitä, että kun me siirrymme pois tästä maallisesta olotilasta, me elämme jälleen Hänen luonaan. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta meidät voidaan puhdistaa synnistä ja me voimme päästä osallisiksi meidän kaikkivaltiaan Isämme lahjasta. Silloin tulemme tuntemaan kirkkauden, jonka ”Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”24.

Tämä on muutosta aikaansaava rakkauden voima.

Kun Jeesus antoi opetuslapsilleen uuden käskyn: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä”25, Hän antoi heille suuren avaimen onneen tässä elämässä ja kirkkauteen tulevassa.

Rakkaus on kaikista käskyistä suurin – kaikki muut pohjautuvat siihen. Siihen me elävän Kristuksen seuraajina keskitymme. Se on piirre, joka – jos sitä kehitetään – parantaa elämäämme eniten.

Todistan, että Jumala elää. Hänen rakkautensa on ääretöntä ja iankaikkista. Se ulottuu kaikkiin Hänen lapsiinsa. Koska Hän rakastaa meitä, Hän on antanut profeettoja ja apostoleja opastamaan meitä meidän aikanamme. Hän on antanut meille Pyhän Hengen, joka opettaa, lohduttaa ja innoittaa.

Hän on antanut meille pyhät kirjoituksensa. Ja olen sanomattoman kiitollinen siitä, että Hän on antanut meille jokaiselle sydämen, joka kykenee kokemaan Kristuksen puhdasta rakkautta.

Rukoilen, että sydämemme voi täyttyä sillä rakkaudella ja että meillä voi olla uusi näkemys ja uusi usko kääntyessämme taivaallisen Isämme sekä muiden puoleen. Todistan, että kun teemme niin, löydämme elämästä suurempaa rikkautta. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. 1. Kor. 12:31.

  2. 1. Kor. 13:1.

  3. Ks. 1. Kor. 13:1, 2.

  4. Moroni 7:47.

  5. Matt. 22:36.

  6. Ks. Frederic W. Farrar, The Life of Christ, 1994, s. 528–529; ks. myös Talmage, James E., Jeesus Kristus, 1986, alaviite 1, s. 386.

  7. Matt. 22:37–40.

  8. 1. Kor. 8:3.

  9. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 346.

  10. Gal. 5:14.

  11. Ks. Gal. 6:2.

  12. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, s. 300.

  13. Mark L. McConkie, Remembering Joseph: Personal Recollections of Those Who Knew the Prophet Joseph Smith, 2003, s. 57.

  14. ”Selflessness”, Musiikkia ja puhuttua sanaa -lähetys 23. syyskuuta 2007; saatavilla osoitteessa www.musicandthespokenword.com/messages.

  15. Oedipus at Colonus, julkaisussa The Oedipus Cycle, käänt. Dudley Fitts ja Robert Fitzgerald, 1949, s. 161–162.

  16. 1. Joh. 5:3.

  17. Moosia 5:2.

  18. Ks. Joh. 13:35.

  19. Ks. Matt. 25:31–40.

  20. Ks. Matt. 25:40.

  21. Joh. 3:16.

  22. OL 19:18.

  23. Ks. Joh. 15:13.

  24. 1. Kor. 2:9; ks. myös Jes. 64:4.

  25. Joh. 13:34.