Oi muistakaa, muistakaa
    Footnotes

    Oi muistakaa, muistakaa

    ”Oi muistakaa, muistakaa”, rukoilivat usein Mormonin kirjan profeetat.1 Tarkoitukseni on kehottaa teitä etsimään keinoja tunnistaa ja muistaa Jumalan hyvyys.

    Olin kiitollinen kuorolle heidän tämänaamuisesta lähetyksestään, joka keskittyi Vapahtajaan, ja olin kiitollinen huomatessani, että yhden heidän laulamansa laulun, ”This Is the Christ”, sanat oli kirjoittanut presidentti James E. Faust. Kun istuuduin veli Newellin viereen, kumarruin hänen puoleensa ja kysyin: ”Mitä lapsillesi kuuluu?” Hän sanoi: ”Kun presidentti Faust istui tuossa tuolissa, hän kysyi aina samaa.” En ole yllättynyt, koska presidentti Faust oli aina täydellinen esimerkki opetuslapsesta, jota tämänpäiväisessä Musiikkia ja puhuttua sanaa -lähetyksessä kuvailtiin. Ajattelin aina, että kun kasvan aikuiseksi, haluan olla presidentti Faustin kaltainen. Ehkä vielä on aikaa.

    Kun lapsemme olivat aivan pieniä, aloin kirjoittaa muistiin jotakin siitä, mitä kunakin päivänä tapahtui. Saanen kertoa teille, kuinka se sai alkunsa. Tulin kotiin myöhään hoitamasta jotakin kirkon tehtävää. Oli tullut jo pimeä. Appeni, joka asui lähellä meitä, yllätti minut, kun kävelin kotiovea kohti. Hän kantoi olkapäällään putkikasaa kävellen vauhdikkaasti työvaatteissaan. Tiesin, että hän oli ollut rakentamassa putkistoa, jonka avulla tontillemme pumpattaisiin vettä alempana olevasta purosta.

    Hän hymyili, sanoi ystävällisesti jotakin ja riensi sitten ohitseni pimeyteen jatkamaan työtään. Otin muutaman askeleen kohti taloa ajatellen sitä, mitä hän teki puolestamme, ja juuri kun ehdin ovelle, kuulin mielessäni nämä sanat – en omalla äänelläni: ”En anna sinulle näitä kokemuksia itseäsi varten. Kirjoita ne muistiin.”

    Menin sisälle. En mennyt nukkumaan. Vaikka olin väsynyt, otin vähän paperia ja aloin kirjoittaa. Niin tehdessäni ymmärsin sanoman, jonka olin kuullut mielessäni. Minun piti kirjoittaa muistiin, jotta lapseni lukisivat joskus tulevaisuudessa, kuinka olin nähnyt Jumalan käden siunaavan perhettämme. Isoisän ei tarvinnut tehdä sitä, mitä hän teki meidän hyväksemme. Hän olisi voinut hankkia jonkun muun tekemään sen tai jättää sen kokonaan tekemättä. Mutta hän palveli meitä, perhettään, siten kuin liiton tehneet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset aina tekevät. Tiesin, että se oli totta. Niinpä kirjoitin sen muistiin, jotta lapsillani olisi muisto siitä jonakin päivänä, kun he tarvitsisivat sitä.

    Vuosien ajan kirjoitin muutaman rivin joka päivä. En koskaan jättänyt päivääkään väliin, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt tai vaikka minun olisi ollut pakko aloittaa seuraava päivä kuinka aikaisin tahansa. Ennen kuin kirjoitin, tapanani oli pohtia tätä kysymystä: ”Olenko nähnyt Jumalan käden ojentuvan koskettamaan meitä tai lapsiamme tai perhettämme tänään?” Kun jatkoin sitä hellittämättä, jotakin alkoi tapahtua. Kun kävin mielessäni päivää läpi, näin todisteen siitä, mitä Jumala oli tehnyt jollekulle meistä mutta mitä en ollut käsittänyt päivän kiireisinä hetkinä. Kun niin tapahtui, ja niin tapahtui usein, ymmärsin, että se, että yritin muistaa, oli antanut Jumalalle mahdollisuuden osoittaa minulle, mitä Hän oli tehnyt.

    Sydämessäni alkoi kasvaa muutakin kuin kiitollisuutta. Todistus kasvoi. Tulin yhä varmemmaksi siitä, että taivaallinen Isämme kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Tunsin enemmän kiitollisuutta siitä pehmenemisestä ja puhdistumisesta, jotka Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen sovitus tuo mukanaan. Ja opin luottamaan enemmän siihen, että Pyhä Henki voi palauttaa mieleemme kaiken – jopa asioita, joita emme huomanneet tai panneet merkille, kun ne tapahtuivat.

    Vuodet ovat vierineet. Poikani ovat aikuisia miehiä. Ja silloin tällöin joku heistä yllättää minut sanomalla: ”Isä, luin päiväkirjakopiostani siitä, kun…” ja sitten hän kertoo minulle, kuinka jonkin kauan sitten tapahtuneen lukeminen auttoi häntä huomaamaan jotakin, mitä Jumala oli tehnyt hänen päivässään.

    Tarkoitukseni on kehottaa teitä etsimään keinoja tunnistaa ja muistaa Jumalan hyvyys. Se vahvistaa todistustamme. Ette ehkä kirjoita päiväkirjaa. Ette ehkä anna niiden, joita rakastatte ja palvelette, tutustua pitämäänne aikakirjaan. Mutta teitä ja heitä siunataan, kun muistatte, mitä Herra on tehnyt. Muistatte laulun, jota joskus laulamme: ”Siunaukses luettele jokainen. Silloin huomaat Herran suuren rakkauden.”2

    Muistaminen ei ole helppoa. Kun elämme tällä tavoin verho silmillämme, emme voi muistaa, millaista oli olla taivaallisen Isämme ja Hänen rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa, emmekä me voi fyysisin silmin tai pelkällä järjellä nähdä Jumalan kättä elämässämme. Sellaisten asioiden näkemiseen tarvitaan Pyhää Henkeä. Eikä ole helppoa olla Pyhän Hengen kumppanuuden arvoinen jumalattomassa maailmassa.

    Siksi Jumalan unohtaminen on ollut niin alituinen ongelma Hänen lastensa keskuudessa maailman alusta asti. Ajatelkaa Mooseksen aikoja, jolloin Jumala antoi mannaa ja johti ja suojeli lapsiaan ihmeellisin ja näkyvin tavoin. Silti profeetta varoitti kansaa, jota oli siunattu niin suuresti, kuten profeetat ovat aina varoittaneet ja tulevat aina varoittamaan: ”Olkaa – – varuillanne ja pitäkää tarkoin huoli siitä, ettette unohda, mitä olette omin silmin nähneet, ettette koko elämänne aikana anna sen lähteä mielestänne.”3

    Ja haaste muistaa on aina ollut vaikein niille, joita siunataan runsaasti. Jumalalle uskollisia suojellaan, ja he menestyvät. Se on seurausta siitä, että palvelee Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä. Mutta noiden siunausten myötä tulee kiusaus unohtaa niiden lähde. On helppoa alkaa ajatella, että siunauksia ei suonutkaan rakastava Jumala, josta olemme riippuvaisia, vaan että saimme ne omin voimin. Profeetat ovat toistaneet tämän valituksen yhä uudelleen:

    ”Ja näin me voimme nähdä ihmislasten sydänten petollisuuden sekä epävakaisuuden; niin, me voimme nähdä, että Herra suuressa, äärettömässä hyvyydessään siunaa niitä, jotka panevat turvansa häneen, ja antaa heidän menestyä.

    Niin, ja me voimme nähdä, että juuri sillä hetkellä, kun hän antaa kansalleen menestystä, nimittäin sen peltojen ja katraiden ja laumojen lisääntymisenä ja kultana ja hopeana ja kaikenlaisina erilaatuisina ja erilaisina kalleuksina; säästäen sen hengen ja pelastaen sen sen vihollisten käsistä; pehmittäen sen vihollisten sydämet, niin etteivät he julistaisi sotia sitä vastaan; niin, ja sanalla sanoen tehden kaiken kansansa parhaaksi ja onneksi; niin, sillä hetkellä se paaduttaa sydämensä ja unohtaa Herran Jumalansa ja polkee Pyhän jalkoihinsa – niin, ja tämä sen mukavuuden ja tavattoman suuren vaurauden tähden.”

    Ja profeetta jatkaa sanoen:

    ”Niin, kuinka nopeita ylpistymään kopeudessa; niin, kuinka nopeita kerskumaan ja tekemään kaikenlaista sellaista, mikä on pahaa; ja kuinka hitaita he ovatkaan muistamaan Herran Jumalansa ja kallistamaan korvansa hänen neuvoilleen, niin, kuinka hitaita vaeltamaan viisauden polkuja!”4

    Surullista kyllä, vauraus ei ole ainoa syy siihen, että ihmiset unohtavat Jumalan. Voi olla vaikeaa muistaa Hänet myös silloin kun elämämme sujuu huonosti. Kun kamppailemme, kuten monet tekevät, lohduttomassa köyhyydessä tai kun vihollisemme pääsevät voitolle meistä tai kun sairaus ei parane, sielumme vihollinen voi lähettää häijyn sanomansa, ettei Jumalaa ole tai että jos Hän on olemassa, Hän ei välitä meistä. Silloin Pyhän Hengen voi olla vaikeaa palauttaa mieleemme ne elinikäiset siunaukset, joita Herra on antanut meille lapsuudestamme asti ja ahdinkomme keskellä.

    Siihen kauheaan tautiin, että unohdamme Jumalan, Hänen siunauksensa ja Hänen viestinsä meille, on olemassa yksinkertainen hoitokeino. Jeesus Kristus lupasi sen opetuslapsilleen vähän ennen ristiinnaulitsemistaan, ylösnousemistaan ja sitten lähtöään heidän luotaan noustakseen kirkkaudessa Isänsä luo. Heitä huoletti tietää, kuinka he kykenisivät kestämään, kun Hän ei enää ollut heidän kanssaan.

    Tässä on se lupaus. Se toteutui silloin heidän kohdallaan. Se voi toteutua meidän kaikkien kohdalla nyt:

    ”Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.

    Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”5

    Avain muistamiseen, joka tuo ja säilyttää todistuksen, on Pyhän Hengen saaminen kumppaniksi. Juuri Pyhä Henki auttaa meitä näkemään, mitä Jumala on tehnyt hyväksemme. Juuri Pyhä Henki voi auttaa niitä, joita palvelemme, näkemään, mitä Jumala on tehnyt heidän hyväkseen.

    Taivaallinen Isä on antanut meille yksinkertaisen kaavan saada Pyhä Henki päivittäisen elämämme kuohuihin, ei vain kerran vaan jatkuvasti. Kaava toistetaan sakramenttirukouksessa: Me lupaamme, että me muistamme Vapahtajan aina. Me lupaamme ottaa päällemme Hänen nimensä. Me lupaamme pitää Hänen käskynsä. Ja meille luvataan, että jos teemme niin, Hänen Henkensä on aina kanssamme.6 Nuo lupaukset toimivat yhdessä suurenmoisella tavalla vahvistaen todistustamme ja muuttaen aikanaan sovituksen ansiosta luontomme, kun pidämme oman osamme lupauksesta.

    Juuri Pyhä Henki todistaa, että Jeesus Kristus on taivaallisen Isän rakas Poika, Isän, joka rakastaa meitä ja haluaa meidän saavan iankaikkisen elämän Hänen luonaan perheinä. Jo tuon todistuksen alkuvaiheissa me tunnemme halua palvella Häntä ja pitää Hänen käskynsä. Kun sinnikkäästi teemme niin, saamme Pyhän Hengen lahjoja, jotka antavat meille voimaa palvelutyössämme. Opimme näkemään Jumalan käden selkeämmin, niin selkeästi, että ajan mittaan emme vain muista Häntä vaan opimme rakastamaan Häntä ja tulemme sovituksen voimalla enemmän Hänen kaltaisekseen.

    Saatatte kysyä: ”Mutta kuinka tämä prosessi pääsee alkuun sellaisen kohdalla, joka ei tiedä mitään Jumalasta ja väittää, ettei hänellä ole lainkaan mitään muistikuvaa hengellisistä kokemuksista?” Jokaisella on ollut hengellisiä kokemuksia, joita he eivät ehkä ole tunnistaneet sellaisiksi. Jokainen ihminen saa tähän maailmaan tullessaan Kristuksen Hengen. Moronin kirjassa kuvataan, kuinka tuo Henki toimii:

    ”Sillä katso, Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta; ja nyt, minä osoitan teille, kuinka on arvosteltava; sillä kaikki, mikä kutsuu tekemään hyvää ja saa uskomaan Kristukseen, on lähetetty Kristuksen voiman ja lahjan kautta; sen vuoksi te voitte tietää täysin varmasti, että se on Jumalasta.

    Mutta mikä tahansa saa ihmiset tekemään pahaa ja olemaan uskomatta Kristukseen ja kieltämään hänet ja olemaan palvelematta Jumalaa, silloin te voitte tietää täysin varmasti, että se on Perkeleestä, sillä tällä tavalla Perkele toimii, sillä hän ei kehota ketään tekemään hyvää, ei yhden yhtäkään, eivätkä hänen enkelinsäkään eivätkä ne, jotka alistuvat hänen valtaansa. – –

    Sen vuoksi minä pyydän teiltä hartaasti, veljet, että tutkisitte uutterasti Kristuksen valossa, jotta voitte erottaa hyvän pahasta; ja jos te tartutte kaikkeen hyvään ettekä sitä tuomitse, te olette varmasti Kristuksen lapsia.”7

    Niinpä siis jo ennen kuin ihmiset saavat oikeuden Pyhän Hengen lahjoihin, kun heidät konfirmoidaan kirkon jäseniksi, ja jopa ennen kuin Pyhä Henki vahvistaa totuuden heille ennen kastetta, heillä on hengellisiä kokemuksia. Kristuksen henki on jo heidän lapsuudestaan asti kehottanut heitä tekemään hyvää ja varoittanut heitä pahasta. Heillä on muistoja noista kokemuksista, vaikka he eivät olekaan tunnistaneet niiden lähdettä. Tuo muisto palautuu heidän mieleensä, kun lähetyssaarnaajat tai me opetamme heille Jumalan sanaa ja he kuulevat sen. Kun heille opetetaan evankeliumin totuuksia, he muistavat ilon tai surun tunteen. Ja tuo muisto Kristuksen Hengestä pehmittää heidän sydämensä, jotta Pyhä Henki voisi todistaa heille. Se saa heidät pitämään käskyt ja antaa heille halun ottaa päälleen Vapahtajan nimi. Ja kun he tekevät niin kasteen vesissä ja kun he kuulevat konfirmoinnissa Jumalan valtuutetun palvelijan lausumat sanat ”Ota vastaan Pyhä Henki”, voima muistaa aina Jumala lisääntyy.

    Todistan teille, että ne lämpimät tunteet, joita teillä on ollut kuunnellessanne, kun tässä konferenssissa on puhuttu totuutta, ovat Pyhältä Hengeltä. Vapahtaja, joka lupasi, että Pyhä Henki tulisi, on rakastava, kirkastettu taivaallisen Isämme Poika.

    Tänä iltana ja huomenillalla voisitte rukoilla ja pohtia esittäen kysymykset: ”Lähettikö Jumala sanoman, joka oli juuri minua varten? Näinkö Hänen kätensä elämässäni tai lasteni elämässä?” Minä teen niin. Ja silloin löydän keinon säilyttää tuon muiston sitä päivää varten, jolloin minulla ja niillä, joita rakastan, on tarve muistaa, kuinka paljon Jumala rakastaa meitä ja kuinka paljon me tarvitsemme Häntä. Todistan, että Hän rakastaa meitä ja siunaa meitä enemmän kuin useimmat meistä ovat vielä huomanneetkaan. Tiedän, että se on totta, ja koen iloa muistaessani Hänet. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

    Viitteet

    1. Moosia 2:41; Alma 37:13; Hel. 5:9.

    2. ”Elon aallot myrskyten kun raivoaa”, MAP-lauluja, 159.

    3. 5. Moos. 4:9.

    4. Hel. 12:1–2, 5.

    5. Joh. 14:25–26.

    6. Ks. OL 20:77, 79.

    7. Moroni 7:16–17, 19.