2007
Kolme tavoitetta oppaaksenne
edellinen seuraava


Kolme tavoitetta oppaaksenne

Teidän vaikutuksenne yltää paljon itseänne ja kotianne laajemmalle ja koskettaa muita kaikkialla maailmassa.

Sielumme ovat tänä iltana kääntyneet kohti taivasta. Meitä on siunattu kauniilla musiikilla ja innoitetuilla puheilla. Herran Henki on läsnä.

Sisaret Julie Beck, Silvia Allred, Barbara Thompson – taivaalle kiitos teidän rakkaista äideistänne ja isistänne, teidän opettajistanne, teidän nuorisojohtajistanne ja muista, jotka ovat nähneet teissä teidän mahdollisuutenne.

Erästä ajatusta mukaillen:

Ei tiedetä arvoa tyttösen.

Me joudumme odottamaan.

Mutta jaloinkin nainen joka ikinen

ollut tyttö on aikanaan.1

Minulle on suurenmoinen etuoikeus olla kanssanne. Ymmärrän, että teidän lisäksenne, jotka olette kokoontuneet konferenssikeskukseen, monet tuhannet katselevat ja kuuntelevat kokouksen satelliittilähetystä.

Puhuessani teille käsitän, että miehenä kuulun vähemmistöön ja että minun pitää varoa sanojani. Mieleeni tulee mies, joka meni kirjakauppaan ja pyysi apua myyjältä, joka oli nainen: ”Onko teillä kirja nimeltä Mies, naisten herra?” Myyjä katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi sarkastisesti: ”Kysykää satukirjaosastolta!”

Vakuutan teille tänä iltana, että kunnioitan teitä, kirkkoon kuuluvia naisia, ja tiedän hyvin, William R. Wallacea lainaten, että ”kehtoa keinuttava käsi hallitsee maailmaa”2.

Presidentti Lorenzo Snow sanoi vuonna 1901: ”Apuyhdistyksen jäsenet ovat – – palvelleet ahdingossa olevia, he ovat kietoneet rakkauden käsivartensa orpojen ja leskien ympärille, ja he ovat varjelleet itsensä niin, ettei maailma ole saastuttanut. Voin todistaa, ettei maailmasta löydy tahrattomampia ja jumalaapelkäävämpiä naisia kuin Apuyhdistyksen riveistä.”3

Samoin kuin presidentti Snow’n aikana täältä löytyy heti niitä, joita pitää tavata, ja niitä, joita pitää tervehtiä, ja sieluja, joita pitää ravita. Kun ajattelen nykyistä Apuyhdistystä, koen nöyryyttä etuoikeudestani puhua teille ja käännyn taivaallisen Isämme puoleen saadakseni Hänen jumalallista johdatustaan.

Tässä hengessä olen tuntenut, että minun tulee antaa jokaiselle Apuyhdistyksen jäsenelle kautta maailman kolme tavoitetta saavutettaviksi:

  1. 1. Tutkikaa uutterasti.

  2. 2. Rukoilkaa vilpittömästi.

  3. 3. Palvelkaa auliisti.

Tarkastelkaamme kutakin näistä tavoitteista. Ensiksi, tutkikaa uutterasti. Maailman Vapahtaja on opettanut: ”Etsikää parhaista kirjoista viisauden sanoja; etsikää oppia vieläpä tutkimalla sekä uskon kautta.”4 Hän lisäsi: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta.”5

Pyhien kirjoitusten tutkiminen auttaa vahvistamaan todistustamme ja perheenjäsentemme todistusta. Lapsemme kasvavat nykyisin sellaisten äänten keskellä, jotka yllyttävät heitä hylkäämään sen, mikä on oikein, ja tavoittelemaan sen sijaan maailman nautintoja. Ellei heillä ole lujaa perustaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa, todistusta totuudesta ja päättäväisyyttä elää vanhurskaasti, he ovat alttiina näille vaikutuksille. Meidän velvollisuutemme on vahvistaa ja suojella heitä.

Lapsemme saavat nykyisin hälyttävässä määrin oppinsa tiedotusvälineistä, Internet mukaan luettuna. Selvitysten mukaan lapset katsovat Yhdysvalloissa televisiota keskimäärin neljä tuntia päivässä, ja suuri osa ohjelmistosta on sisällöltään täynnä väkivaltaa, alkoholin ja huumeiden käyttöä sekä seksiä. Elokuvien katseleminen ja videopelien pelaaminen tulee näiden neljän tunnin lisäksi.6 Ja tilastot ovat hyvin samanlaisia muissa kehittyneissä maissa. Television, elokuvien ja muiden tiedotusvälineiden esittämät viestit ovat usein täysin päinvastaisia sille, mitä me haluamme lastemme omaksuvan ja pitävän arvossa. Meillä on velvollisuus, paitsi opettaa heitä olemaan lujia hengessä ja opissa, myös auttaa heitä pysymään sellaisina, riippumatta heidän mahdollisesti kohtaamistaan ulkopuolisista voimista. Tämä edellyttää meiltä paljon aikaa ja ponnistelua – ja voidaksemme auttaa muita me itse tarvitsemme hengellistä ja moraalista rohkeutta vastustaa sitä pahaa, jota me näemme joka puolella.

Me elämme aikaa, josta Toisen Nefin kirjan luvussa 9 puhutaan:

”Oi ihmisten turhamaisuutta ja heikkoutta ja järjettömyyttä! Kun he ovat oppineita, he pitävät itseään viisaina eivätkä kuule Jumalan neuvoa, sillä he panevat sen syrjään luullen tietävänsä itse, minkä vuoksi heidän viisautensa on järjettömyyttä, eikä se heitä hyödytä. Ja he hukkuvat. Mutta on hyvä olla oppinut, jos he kuulevat Jumalan neuvoja.”7

Meiltä vaaditaan rohkeutta pitää kiinni tasovaatimuksistamme maailman pilkasta huolimatta. Presidentti J. Reuben Clark jr, joka oli monta vuotta ensimmäisen presidenttikunnan jäsen, on sanonut: Tuntemattomia eivät ole ne tapaukset, joissa ihmiset – – ovat tunteneet, että koska he täyden uskonsa tunnustamalla joutuisivat epäuskoisten työtovereidensa ivan kohteeksi, heidän täytyy joko muunnella uskoaan tai selitellä se olemattomiin tai laimentaa sitä tuhoisasti tai jopa teeskennellä hylkäävänsä sen. Sellaiset ovat – – tekopyhiä.”8

Mieleen tulevat Uudesta testamentista Toisessa kirjeessä Timoteukselle luvussa 1 olevat voimalliset jakeet 7 ja 8:

”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Älä siis häpeä todistaa Herrastamme.”

Hengellisten asioiden tutkimisemme lisäksi myös maallinen oppi on välttämätöntä. Tulevaisuus on usein tuntematonta; siksi meidän pitää valmistautua epävarmuuteen. Tilastoista paljastuu, että jossakin vaiheessa, aviomiehen sairauden tai kuoleman takia tai taloudellisesta välttämättömyydestä saatatte huomata olevanne taloudellisen huoltajan osassa. Jotkut teistä ovat jo tuossa osassa. Kehotan teitä hankkimaan itsellenne koulutusta – ellette jo tee niin tai ole jo tehneet niin – ollaksenne valmistautuneita huolehtimaan toimeentulosta, mikäli olosuhteet sitä edellyttävät.

Kykynne laajentuvat, kun tutkitte ja opitte. Pystytte auttamaan paremmin perhettänne sen jäsenten opinnoissa, ja teillä on mielenrauha tietäessänne, että olette valmistautuneet niiden sattumusten varalle, joita saatatte elämässä kohdata.

Toistan vielä: Tutkikaa uutterasti.

Toinen tavoite, jonka haluan mainita: Rukoilkaa vilpittömästi. Herra on antanut käskyn: ”Rukoile aina, niin minä vuodatan Henkeni sinun päällesi ja suuri on oleva siunauksesi.”9

Kenties koskaan aikaisemmin ei ole ollut suurempaa tarvetta kuin nyt rukoilla ja opettaa perheemme jäseniä rukoilemaan. Rukous on puolustus kiusausta vastaan. Juuri vilpittömän ja sydämestä nousevan rukouksen avulla me voimme saada tarvittavat siunaukset ja tarvittavaa tukea selviytyäksemme tällä toisinaan vaikealla ja haastavalla matkalla, jota me kutsumme kuolevaisuudeksi.

Me voimme opettaa rukouksen tärkeyttä lapsillemme ja lastemme lapsille sekä sanoin että esimerkillä. Kerronpa teille, mitä opin esimerkillä opettamisesta erään äidin minulle lähettämästä rukousta koskevasta kirjeestä. ”Rakas presidentti Monson, mietin joskus, onko minulla vaikutusta lasteni elämään. Etenkin yksinhuoltajaäitinä, joka tekee kahta työtä saadakseen rahat riittämään, tulen joskus kotiin keskelle kaaosta, mutta en ikinä luovu toivosta.”

Hän kuvaa kirjeessään edelleen sitä, kuinka hän ja hänen lapsensa katsoivat yleiskonferenssia, jossa minä puhuin rukouksesta. Hänen poikansa sanoi: ”Äiti, sinä olet jo opettanut meille tuon.” Äiti kysyi: ”Mitä tarkoitat?” Hänen poikansa vastasi: ”No, sinä olet opettanut meitä rukoilemaan ja näyttänyt meille, kuinka se tehdään, kun yhtenä iltana tulin huoneeseesi kysymään jotakin ja näin sinun olevan polvillasi rukoilemassa taivaallista Isää. Jos Hän on tärkeä sinulle, Hänestä tulee tärkeä minullekin.” Kirje päättyi: ”Sitä ei ilmeisesti koskaan saa tietää, millainen vaikutus itsellä on, ennen kuin lapsi näkee sinun itse tekevän jotakin sellaista, jota olet yrittänyt opettaa häntä tekemään.”

Muutama vuosi sitten, juuri ennen lähtöäni Salt Lake Citystä osallistuakseni Amerikan partiopoikien vuosikokoukseen Atlantassa Georgiassa, päätin ottaa mukaani riittävästi New Era -lehtiä, jotta voisin jakaa tätä erinomaista julkaisua partion toimihenkilöille. Kun saavuin hotelliin Atlantassa, avasin lehtinipun. Huomasin, että sihteerini oli jostakin käsittämättömästä syystä pannut pakkaukseen kaksi ylimääräistä kappaletta kesäkuun numeroa, joka käsitteli temppeliavioliittoa. Jätin nuo kaksi kappaletta hotellihuoneeseen ja jaoin muut kappaleet aikomallani tavalla.

Viimeisenä kokouspäivänä minua ei huvittanut osallistua ohjelman mukaiselle lounaalle vaan tunsin, että minun oli pakko palata huoneeseeni. Mennessäni sisään soi puhelin. Soittajana oli eräs kirkon jäsen, joka oli kuullut, että olin Atlantassa. Hän esitteli itsensä ja kysyi, voisinko antaa siunauksen hänen kymmenvuotiaalle tyttärelleen. Lupauduin auliisti, ja hän sanoi, että hän ja hänen miehensä, heidän tyttärensä ja poikansa tulisivat heti hotellihuoneeseeni. Odottaessani rukoilin apua. Konventin suosionosoitukset vaihtuivat rauhan tunteeksi, johon liittyi rukous.

Sitten ovelta kuului koputus ja sain etuoikeuden tavata oivallisen perheen. Kymmenvuotias tytär kulki kainalosauvoilla. Syöpä oli vaatinut hänen vasemman jalkansa amputoimisen; hänen kasvonsa kuitenkin säteilivät, hänen luottamuksensa Jumalaan oli horjumaton. Siunaus annettiin. Äiti ja poika polvistuivat vuoteen viereen, kun isä ja minä panimme kätemme pienen tyttären pään päälle. Jumalan Henki ohjasi meitä. Sen voima teki meidät nöyriksi.

Tunsin kyynelteni vierivän poskiani pitkin ja putoavan käsilleni, kun ne lepäsivät tuon kauniin Jumalan lapsen pään päällä. Puhuin iankaikkisista toimituksista ja perheen korotuksesta. Herra innoitti minua kehottamaan tätä perhettä menemään Jumalan pyhään temppeliin. Siunauksen päätyttyä sain tietää, että sellainen temppelissä käynti oli suunnitelmissa. Temppeliin liittyviä kysymyksiä esitettiin. En kuullut mitään taivaallista ääntä enkä nähnyt näkyä. Mutta mieleeni tulivat selvästi sanat: ”Kerro New Erasta.” Katsoin lipaston päälle, ja siinä New Eran temppelinumeron kaksi ylimääräistä kappaletta olivat. Toinen kappale annettiin tyttärelle ja toinen hänen vanhemmilleen. Selailimme niitä yhdessä.

Perhe sanoi näkemiin, ja huone oli taas hiljainen. Oli helppoa pitää kiitosrukous, ja taas kerran päättää varata paikka rukoukselle.

Rakkaat sisareni, älkää rukoilko sellaisia tehtäviä, jotka vastaavat kykyjänne, vaan rukoilkaa sellaisia kykyjä, jotka vastaavat tehtäviänne. Silloin tehtävienne suorittaminen ei ole mikään ihme, vaan ihme olette te.

Rukoilkaa vilpittömästi.

Lopuksi, palvelkaa auliisti. Te olette suuri hyvää aikaansaava voima, yksi mahtavimmista koko maailmassa. Teidän vaikutuksenne yltää paljon itseänne ja kotianne laajemmalle ja koskettaa muita kaikkialla maailmassa. Olette ojentaneet auttavan kätenne veljillenne ja sisarillenne katujen, kaupunkien, maiden, mantereiden ja valtamerten toiselle puolelle. Te olette esimerkkinä Apuyhdistyksen tunnuslauseesta ”Rakkaus ei koskaan katoa.”

Teidän ympärillänne on tietenkin mahdollisuuksia palvella. Toisinaan teillä epäilemättä on tällaisia tilaisuuksia niin paljon, että se saattaa tuntua jokseenkin musertavalta. Mistä aloittaisitte? Kuinka pystyn siihen kaikkeen? Kuinka voisitte valita kaikista havaitsemistanne tarpeista, missä ja miten palvella?

Pienet palvelukset riittävät usein jonkun toisen kohottamiseen ja siunaamiseen: perheen kuulumisia koskeva kysymys, auliin kannustavat sanat, vilpitön kohteliaisuus, pieni kiitoslappu, lyhyt puhelu. Jos olemme tarkkaavaisia ja tietoisia ja jos toimimme meille tulevien kuiskausten mukaan, voimme saada aikaan paljon hyvää. Toisinaan tarvitaan tietysti enemmän.

Kuulin hiljattain erään äidin saamasta palvelusta, kun hänen lapsensa olivat aivan pieniä. Hän oli usein valveilla keskellä yötä huolehtien pienokaistensa tarpeista, kuten äidit tekevät. Hänen ystävänsä ja naapurinsa kadun toiselta puolelta tuli usein hänen luokseen seuraavana päivänä ja sanoi: ”Näin että valosi paloivat keskellä yötä, ja tiedän, että valvoit lasten takia. Minä vien heidät meille pariksi tunniksi, niin että voit ottaa nokoset.” Tämä kiitollinen äiti kertoi: ”Olin niin kiitollinen hänen tervetulleesta tarjouksestaan, että vasta kun se oli tapahtunut monta kertaa, käsitin, että jos hän oli nähnyt minun valoni keskellä yötä, niin hänkin valvoi jonkun lapsensa takia ja tarvitsi nokosia aivan yhtä kipeästi kuin minäkin. Hän opetti minulle jotakin suurenmoista, ja siitä lähtien olen yrittänyt olla yhtä tarkkaavainen kuin hän etsiessäni tilaisuuksia palvella muita.”

Lukemattomia ovat ne palvelukset, joita Apuyhdistyksen suuri kotikäyntiopettajien armeija suorittaa. Muutama vuosi sitten kuulin kahdesta heistä, jotka olivat auttaneet surevaa leskeä Angelaa, erään serkkuni tyttärentytärtä. Angelan aviomies ja tämän ystävä olivat menneet moottorikelkkailemaan ja joutuneet tukehduttavan lumivyöryn uhreiksi. Kumpaistakin suremaan jäi raskaana oleva vaimo – Angela, joka odotti heidän ensimmäistä lastaan, ja toisessa tapauksessa lasta odottava äiti sekä leikki-ikäinen lapsi. Angelan miehen hautajaisissa piispa kertoi, että kuultuaan murheellisesta onnettomuudesta hän oli mennyt heti Angelan kotiin. Miltei heti hänen saavuttuaan oli soinut ovikello. Ovi avattiin, ja siellä olivat Angelan kaksi kotikäyntiopettajaa. Piispa sanoi katselleensa, kuinka nämä ilmaisivat hyvin vilpittömästi Angelalle rakkautensa ja myötätuntonsa. Kolme naista itkivät yhdessä, ja oli ilmeistä, että nämä kaksi hienoa kotikäyntiopettajaa välittivät Angelasta syvästi. Kuten ehkä vain naiset osaavat, he ilmaisivat lempeästi – pyytämättä – mitä apua he tarkkaan ottaen tulisivat antamaan. Oli ilmeistä, että he olisivat lähellä niin kauan kuin Angela heitä tarvitsisi. Piispa ilmaisi syvän kiitollisuutensa siitä, että hän tiesi heidän olevan tulevina päivinä todellisena lohtuna Angelalle.

Tämän kirkon ihanat kotikäyntiopettajat tekevät yhä uudestaan sellaisia rakkauden- ja laupeudentekoja – eivät aina niin dramaattisissa tilanteissa mutta kuitenkin aivan yhtä aidosti.

Ylistän niitä, jotka hellästi huolta pitäen ja myötätuntoisesti hoivaten ruokkivat nälkäisiä, vaatettavat alastomia ja majoittavat kodittomia. Häneltä, joka huomaa varpusenkin putoavan, ei jää huomaamatta tällainen palveleminen. Halu kohottaa sekä avuliaisuus ja anteliaisuus tulevat rakkauden täyttämästä sydämestä. Palvelkaa auliisti.

Rakas profeettamme, presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut teistä: ”Jumala istutti naiseen jotakin jumalallista, joka ilmenee hiljaisena voimana, hienotunteisuutena, rauhana, hyvyytenä, hyveellisyytenä, totuutena ja rakkautena.”10

Rakkaat sisareni, taivaallinen Isämme siunatkoon teitä jokaista, naimisissa olevaa ja naimatonta, kodeissanne, perheissänne, omassa elämässänne – jotta ansaitsisitte maailman Vapahtajan ihanan tervehdyksen: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.”11 Tätä rukoilen siunaten teitä ja myös James E. Faustin rakasta vaimoa, hänen rakasta Ruthiaan, joka on täällä tänä iltana eturivissä, ja heidän perhettään, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. ”Nobody Knows What a Boy Is Worth” julkaisussa Best-Loved Poems of the LDS People, toim. Jack M. Lyon ym., 1996, s. 19.

  2. ”The Hand That Rocks the Cradle Is the Hand That Rules the World” julkaisussa The World’s Best-Loved Poems, toim. James Gilchrist Lawson, 1955, s. 242.

  3. The Teachings of Lorenzo Snow, toim. Clyde J. Williams, 1984, s. 143.

  4. OL 88:118.

  5. Joh. 5:39.

  6. The American Academy of Pediatrics, ”Television and the Family,” 1, www.aap.org/family/tv1.htm.

  7. 2. Nefi 9:28–29.

  8. Kirkon viitoitettu kurssi kasvatuksessa, puhe uskontoseminaarien ja -instituuttien johtajille Brigham Youngin yliopiston kesäyliopistossa Aspen Grovessa 8. elokuuta 1938, 2004, s. 8.

  9. OL 19:38.

  10. Thomas S. Monsonin lainaamana artikkelissa ”Jos te olette valmiita, te ette pelkää”, Liahona, marraskuu 2004, s. 116.

  11. Matt. 25:21.