2007
’Ruoki minun lampaitani’
edellinen seuraava


”Ruoki minun lampaitani”

Käydessämme säännöllisesti kuukausittain sisartemme luona voimme luoda rakkauden, ystävyyden ja luottamuksen siteitä.

Tilaisuus seisoa edessänne ja kertoa sydämeni tunteista tekee minut nöyräksi. Olen hyvin tavallinen nainen, merkityksetön maailman mittapuiden mukaan, mutta Herra on suuressa armossaan siunannut minua ainutlaatuisilla tilaisuuksilla ja hyvin kallisarvoisella lahjalla. Olen saanut lahjana todistuksen siitä, että tämä evankeliumi on totta ja että Jeesus Kristus ja Hänen sovitusuhrinsa ovat todellisia. Olen tuntenut Pyhän Hengen ohjaavan vaikutuksen siitä hetkestä lähtien, kun olin vasta 14-vuotias kuunnellessani ensimmäisen kerran lähetyssaarnaajia ja lukiessani Mormonin kirjaa. Todistukseni palaa aina sydämessäni, ja uskoni on järkkymätön. Tämä uskon ja todistuksen lahja on ollut suurena siunauksena elämässäni.

Tänään seison maailman parhaiden ja kallisarvoisimpien naisten joukossa ja tunnen suuren vastuun painon, joka lepää hartioillani tällä hetkellä. Olen rukoillut, tutkinut ja pohtinut pyhiä kirjoituksia etsien innoitusta sanoa, mitä Herra haluaa minun sanovan teille tässä tilaisuudessa.

Apuyhdistyksen johtokuntana me olemme tutkineet ja pohtineet Apuyhdistyksen historiaa ja tarkoitusta – tämän ainutlaatuisen järjestön, jonka Jumalan profeetta järjesti Jumalan tahdosta palvelemaan ja siunaamaan kirkon naisia. Se sai innoitetun alkunsa vastauksena sen ajan naisten sydänten lempeisiin toiveisiin. Se järjestettiin kahta hyvin selkeää tarkoitusta varten: auttamaan köyhiä ja pelastamaan sieluja.1

Sisar Beck mainitsi, että yksi asia, jossa tämän kirkon naiset voivat ja jossa heidän tulee tehdä hyvää, on avun antaminen.

Pohtikaa periaatetta, joka opetetaan kohdassa Joh. 21:15–17. Herra kysyi Pietarilta: ”Rakastatko sinä minua?” Pietari vastasi: ”Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Ja Herra vastasi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Herra kysyi häneltä toistamiseen: ”Rakastatko minua?” Pietari vastasi jälleen: ”Rakastan, Herra, – – sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Herra sanoi Pietarille: ”Kaitse minun lampaitani.” Herra kysyi kolmannen kerran: ”Olenko minä sinulle rakas?” Pietari vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ruoki minun lampaitani.”

Kristuksen opetuslapsina mekin julistamme rakastavamme Häntä. Miten me siis ruokimme Hänen lampaitaan?

Yksi tapa, jolla Apuyhdistyksen sisaret voivat ruokkia Hänen lampaitaan, on kotikäyntiopetus. ”Kotikäyntiopetuksen tarkoituksena on luoda huolehtiva suhde jokaiseen sisareen ja tarjota tukea, lohdutusta ja ystävyyttä.”2 Jotta nuo päämäärät saavutetaan, kotikäyntiopettajien tulee

  1. käydä säännöllisesti jokaisen vastuulleen annetun sisaren luona (mikäli mahdollista, hänen kotonaan kuukausittain)

  2. ottaa selvää sisaren ja hänen perheensä hengellisistä ja ajallisista tarpeista

  3. antaa asianmukaista apua

  4. antaa hengellistä opetusta käyttäen kuukausittaista sanomaa.3

Herra on siunannut naisia rakkauden, myötätunnon, ystävällisyyden ja armeliaisuuden jumalallisilla ominaisuuksilla. Kuukausittaisilla käynneillämme meillä on kotikäyntiopettajina valta siunata jokaista sisarta, kun ojennamme kätemme rakkaudessa ja ystävällisyydessä ja annamme myötätunnon ja armeliaisuuden lahjat. Olipa oma tilanteemme mikä tahansa, meillä kaikilla on tilaisuus kohottaa ja hoivata muita.

Olen asunut monissa maissa Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Karibialla ja Espanjassa. Olen nähnyt, kuinka kotikäyntiopetusta on hoidettu uskollisesti kävelemällä lyhyitä ja pitkiä matkoja tai matkustamalla linja-autoilla, maanalaisilla tai junilla. Ystäväni Ana oli nuori costaricalainen äiti, joka kävi uskollisesti kotikäynneillä joka kuukausi kävellen monta kertaa rankkasateessa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän nyt isoäitinä on edelleenkin uskollinen kotikäyntiopettaja. Hän on siunannut hyvin monen elämää.

Käydessämme säännöllisesti kuukausittain sisartemme luona voimme luoda rakkauden, ystävyyden ja luottamuksen siteitä. Jos kuuntelemme Hengen kuiskauksia, tietoisuutemme muiden ihmisten tarpeista lisääntyy. Jos toimimme noiden jumalallisten kuiskausten mukaan, voimme olla siunaukseksi niille, jotka ovat avun tarpeessa. Mutta meidän täytyy olla auliita antamaan itsestämme ja uhraamaan aikaamme. Todellinen elämämme mitta ei ole siinä, kuinka paljon me saamme, vaan kuinka paljon me annamme. Kotikäyntiopetus tarjoaa tilaisuuksia antaa, kun huolehdimme toistemme fyysisistä, hengellisistä ja emotionaalisista tarpeista.

Asuessamme Dominikaanisessa tasavallassa kävin tapaamassa sisarta, joka oli juuri tullut sairaalasta kotiin saatuaan kolmannen lapsensa. Yllätyin, kuinka hyvinvoivalta ja rauhalliselta hän näytti. Hänen kaksi muuta lastaan olivat vielä aivan pieniä! Muutaman minuutin keskustelun jälkeen hän kertoi minulle, kuinka levolliselta hänestä tuntui, koska Apuyhdistyksen sisaret olivat lupautuneet tulemaan auttamaan häntä joka päivä muutaman seuraavan päivän ajan. Hän tunsi olevansa rakastettu.

Omat kotikäyntiopettajani olivat aina ensimmäisinä tulossa luokseni tuomaan aterioita, kun tulin kotiin kunkin vastasyntyneen lapseni kanssa San Joséssa Costa Ricassa.

Presidentti Boyd K. Packer on sanonut, että palveleminen Apuyhdistyksessä kehittää ja pyhittää kunkin yksittäisen sisaren, ja hän on neuvonut meitä asettamaan palvelemisen Apuyhdistyksessä kaikkien muiden yhteiskunnallisten rientojen, kerhojen tai yhdistysten edelle.4

Kotikäyntiopetus on myös hyvin tehokas väline pyrkimyksissä pitää aktiivisena ja aktivoida uudelleen. Eräs nuori naimaton aikuinen sisar kertoi seuraavaa:

”Lukiessani ensimmäisen presidenttikunnan sanomaa Ensign-lehdestä muistin oman kotikäyntiopetustehtäväni. Toverini on hyvä ystäväni, mutta aikataulumme näyttivät aina menevän ristiin. Sinä aamuna päätin vain soittaa sisarillemme, mainita ajan ja toivoa, että se sopisi toverini aikatauluun. Valitettavasti aika ei sopinut toverilleni. Pyysin muutamaa asuintoveriani tulemaan kanssani noille käynneille, mutta yksikään ei ollut vapaana. Koska tiesin, ettei kotikäyntityön tekeminen yksin ollut paras vaihtoehto, ajattelin soittaa ja peruuttaa mutta päätin, että oli parempi hoitaa käynnit yksin kuin antaa jälleen kuukauden vilahtaa ohi käymättä tapaamassa sisariamme.

Saavuin Alejandran asunnolle ja lähestyin hermostuneena ovea tietämättä, tunnistaisinko hänet. Hän oli ollut hyvin ystävällinen puhelimessa, joten kuvittelin, että kyseessä oli sisar, jonka olin nähnyt kirkossa. Alejandra tervehti minua lämpimällä halauksella ja leveällä hymyllä. Hän oli uusi tuttavuus! Keskustelumme kuluessa Alejandra kertoi halustaan alkaa käydä jälleen kirkossa ja sanoi toivoneensa jonkinlaista käyntiä muutaman kuluneen kuukauden aikana. Hän sanoi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun kotikäyntiopettaja oli koskaan vieraillut hänen luonaan. Puhuimme joistakin evankeliumin periaatteista ja kerroimme vaikutelmistamme sen kuukauden kotikäyntiopetussanomasta. Hän lupasi tulla kirkkoon sillä viikolla. Ja niin hän tekikin (hän toi jopa poikaystävänsäkin)!

Sen jälkeen meistä Alejandran kanssa on tullut hyvät ystävät. En ole enää hänen kotikäyntiopettajansa mutta tapaamme paljon useammin kuin kerran kuukaudessa. Alejandra käy kirkossa ja perheilloissa säännöllisesti ja osallistuu instituuttiin.

Minulla on nyt lujempi todistus kotikäyntiopetustyöstä kuin koskaan ennen. Olen kiitollinen Pyhän Hengen johdatuksesta ja Hänen hienovaraisesta kuiskauksestaan, joka johti minut Alejandran tapaisen ystävällisen ja rakastavan ystävän luo. Tämä kokemus vahvisti meitä molempia, ja me kumpikin tarvitsimme sitä hengelliseksi edistymiseksemme.”5

Kun paimen välittää, monet niistä, jotka ovat joutuneet harhateille, voidaan yhä saada takaisin. He saattavat vastata kutsuun palata laumaan.

Kohdassa Moroni 6:4 meitä kehotetaan muistamaan ne, jotka on kastettu Kristuksen kirkkoon, ja ravitsemaan heitä.

Kuukausittainen evankeliumin sanoma, jota käsittelemme noilla käynneillä, vahvistaa uskoa ja todistusta. Sekä antaja että saaja ylentyvät kertoessaan toisilleen näkemyksiään ja henkilökohtaisia kokemuksiaan, kun he keskustelevat evankeliumin periaatteista, pyhistä kirjoituksista ja profeettojemme opetuksista.

Eräs lisäsiunaus on läheinen ystävyys ja mielenylennys, jonka tässä tehtävässä tovereina toimivat kaksi sisarta kokevat keskenään. Me opimme toinen toiseltamme ja me rakastamme toisiamme palvellessamme yhdessä.

Me voimme ja meidän tulee kyetä antamaan merkityksellistä apua. Meillä on elämässämme evankeliumin näkökulma. Saamme jumalallisia kehotuksia, jotka kannustavat meitä tekemään hyvää. Sitoutukaamme tehokkaaseen kotikäyntiopetustyöhön. Me voimme tarjota ajallista ja hengellistä ravintoa. Me voimme ja meidän tulee pyrkiä ymmärtämään ja kyetä opettamaan oppia. Me voimme lievittää hengellistä nälkää ja ruokkia lampaita. Lampaiden ruokkiminen saattaisi tarkoittaa uusien jäsenten, vähemmän aktiivisten ja jopa täysin aktiivisten jäsenten vahvistamista ja ravitsemista.

Palvelemisemme tulee olla epäitsekästä, hillittyä ja auliisti suoritettua sydän täynnä rakkautta Jumalaa ja Hänen lapsiaan kohtaan. Paimenen täytyy välittää aidosti laumasta ja kutsua lampaita Kristuksen luo.

Rukoukseni on, että me lupaamme sitoutua syvemmin ojentamaan rakkauden ja myötätunnon kätemme siunataksemme, auttaaksemme ja vahvistaaksemme toinen toistamme tehdessämme kotikäyntiopetustyötämme halukkain ja iloisin sydämin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 473.

  2. Kirkkokäsikirja, kirja 2: Pappeusjohtajille ja apujärjestöjen johtajille, 1999, s. 202.

  3. Ks. Kirkkokäsikirja, kirja 2, s. 203.

  4. Ks. ”Sisarten piiri”, Valkeus, huhtikuu 1981, s. 222, 225.

  5. Henkilökohtainen kirje.