2007
Jumalan hyvällä sanalla ravittuja
edellinen seuraava


Jumalan hyvällä sanalla ravittuja

On ratkaisevan tärkeää, että me ravitsemme niitä, joita opetamme ja johdamme, keskittymällä oppeihin, periaatteisiin ja sovelluksiin, joita tähdennetään pyhissä kirjoituksissa ja meidän myöhempien aikojen profeettojemme sanoissa.

Nuorukaisena tein töitä isäni ja veljieni kanssa kasvattamalla karjaa ja hevosia karjatilallamme Etelä-Utahissa ja Pohjois-Arizonassa. Isäni opetti meille, että kun halusimme saada yhden hevosistamme kiinni ratsastaaksemme sillä, meidän ei tarvinnut tehdä muuta kuin panna kourallinen viljaa ämpäriin ja ravistella sitä muutaman sekunnin ajan. Ei ollut väliä sillä, olivatko hevoset aitauksessa vai laajalla niityllä, ne laukkasivat syömään viljaa. Silloin saatoimme pujottaa suitset lempeästi niiden pään yli niiden syödessä. Hämmästelin aina sitä, että niin yksinkertainen menetelmä toimi niin hyvin.

Joissakin tilanteissa, kun emme halunneet tuhlata aikaa hakemalla viljaa aitasta, panimme ämpäriin hiekkaa ja ravistimme sitä yrittäen huijata hevoset ajattelemaan, että meillä oli viljaa niille syötäväksi. Kun ne huomasivat petoksemme, muutamat hevosista jäivät mutta muut laukkasivat tiehensä ja niitä oli lähes mahdotonta saada kiinni. Usein niiden luottamuksen takaisin saaminen vei monta päivää. Opimme, että kun näimme vaivan ruokkia hevosiamme jatkuvasti viljalla, niiden kanssa oli paljon helpompi työskennellä ja ne saivat enemmän ravintoa ja lisää voimia.

Vaikka päivistäni karjatilalla on kulunut monia vuosia, juuri kuvailemani kokemus on auttanut minua, kun olen pohtinut seuraavaa kysymystä: Mitä me opettajat ja johtajat kirkossa voimme tehdä tarjotaksemme enemmän opillista ja hengellistä ravintoa niille, joita palvelemme?

Vanhin Jeffrey R. Holland on opettanut: ”Useimmat ihmiset eivät tule kirkkoon ainoastaan etsimään jotakin uutta tietoa evankeliumista tai tapaamaan vanhoja ystäviä, vaikka se on kaikki tärkeätä. He tulevat etsimään hengellistä kokemusta. He haluavat rauhaa. He haluavat vahvistusta uskolleen ja uutta toivoa. Lyhyesti sanottuna he haluavat Jumalan hyvän sanan ravintoa ja vahvistusta taivaan voimilta. Niillä meistä, jotka on kutsuttu puhumaan tai opettamaan tai johtamaan, on velvollisuus auttaa parhaamme mukaan sen saamisessa.”1

Vapahtaja ja Hänen palvelijansa ovat paitsi opettaneet meille, miten tärkeää on auttaa muita saamaan Jumalan sanan ravintoa (ks. Moroni 6:4), myös tarjonneet innoittavaa opastusta siinä, kuinka opettaminen ja johtaminen voidaan parhaiten toteuttaa. Opin ja liittojen luku 50 on yksi monista kohdista, joissa on sellaisia arvokkaita neuvoja. Todettuaan ne huolenaiheet, joita joissakin varhaisissa kirkon seurakunnissa oli, Vapahtaja antoi ryhmälle johtajia opetusta heidän kohtaamiensa ongelmien ratkaisemiseen. Hänen opetuksensa alkoi ratkaisevalla kysymyksellä: ”Sen tähden minä, Herra, esitän teille tämän kysymyksen: Mihin teidät on asetettu?” (Jae 13.) Herran tuttu vastaus on sitten jakeessa 14: ”Saarnaamaan minun evankeliumiani Hengen avulla, nimittäin Lohduttajan, joka lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta.”

Ratkaisut pyhiä vuonna 1831 kohdanneisiin ongelmiin ovat samat kuin niihin haasteisiin, joita me kohtaamme tänä aikana – meidän tulee opettaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia Pyhän Hengen voimalla.

Luku 50 sisältää useita ratkaisevia avaimia niiden ravitsemiseen, joita me opetamme ja johdamme. Ensimmäinen avain on Vapahtajan kehotuksessa saarnata Hänen evankeliumiaan (ks. jae 14). Pyhissä kirjoituksissa opetetaan selkeästi, että se evankeliumi, jota meidän on saarnattava, ei ole maailman viisautta (ks. Moosia 24:7) vaan ”Kristuksen oppi” (2. Nefi 31:21). Vaikka Jeesuksen Kristuksen evankeliumi sisältääkin kaiken totuuden, ”kaikki totuudet eivät ole yhtä arvokkaita”2. Vapahtaja opetti selkeästi, että Hänen evankeliumiaan on ennen kaikkea Hänen sovitusuhrinsa. Hänen evankeliumiaan on myös kutsu ottaa vastaan sovituksen siunaukset uskomalla Kristukseen, tekemällä parannus, ottamalla vastaan kaste ja Pyhä Henki ja kestämällä uskollisesti loppuun asti.3

Aivan kuten opin nuorukaisena, että vilja miellytti hevosiamme enemmän kuin hiekalla täytetty ämpäri, opin myös, että vilja oli ravitsevampaa kuin heinä, että heinä oli ravitsevampaa kuin oljet ja että oli mahdollista ruokkia hevonen ravitsematta sitä. On ratkaisevan tärkeää, että me opettajina ja johtajina ravitsemme niitä, joita opetamme ja johdamme, keskittymällä perustavaa laatua oleviin oppeihin, periaatteisiin ja sovelluksiin, joita tähdennetään pyhissä kirjoituksissa ja meidän myöhempien aikojen profeettojemme sanoissa, emmekä käytä kallisarvoista aikaa vähemmän tärkeisiin aiheisiin.

Opettajana olen oppinut, että luokan keskustelu, joka keskittyy Jeesuksen Kristuksen sovitukseen, on äärettömän paljon tärkeämpää kuin keskustelu sellaisista aiheista ja lähteistä kuin muinaisen Sarahemlan kaupungin täsmällinen sijainti nykyisessä maantieteessä. Johtajana olen oppinut, että johtajiston kokoukset ovat merkityksellisempiä, jos tärkeimpänä asiana on yhteinen pyrkimys rakentaa uskoa Kristukseen ja vahvistaa perheitä eikä pelkästään sovittu tapahtumakalenteri.

Herran sanat luvussa 50 sisältävät varoituksen, että jos me opetamme ”jollakin muulla tavalla” kuin Herran opettamalla tavalla, ”se ei ole Jumalasta” (jae 18). Herra on kieltänyt niitä meistä, jotka palvelemme kirkossa, opettamasta ”mistään muista asioista kuin niistä, joista profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet, ja siitä, mitä Lohduttaja opettaa heille uskon rukouksen kautta” (jae 9). Tarkoittaako se sitä, että jos noudatamme Vapahtajan kehotusta saarnata Hänen evankeliumiaan, meidän täytyy opettaa ainoastaan uskoa ja parannusta jokaisessa opettamassamme luokassa tai johtamassamme kokouksessa?

Presidentti Henry B. Eyring vastasi samantapaiseen kysymykseen seuraavasti: ”Ei tietenkään. Mutta se tarkoittaa, että opettajan ja niiden, jotka osallistuvat, täytyy aina haluta tuoda Herran Henki luokkahuoneessa olevien jäsenten sydämeen saadakseen aikaan uskoa ja päättäväisyyttä tehdä parannus ja olla puhdas.”4

Toinen avain, jolla voimme varmistaa, että niitä, joita me opetamme ja johdamme, ”ravittaisiin Jumalan hyvällä sanalla” (Moroni 6:4), on myös Vapahtajan ohjeessa saarnata Hänen evankeliumiaan ”Hengen avulla, nimittäin Lohduttajan, joka lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta” (OL 50:14, kursivointi lisätty). Vapahtajan sanat eivät vain ohjaa meitä noudattamaan Hengen johdatusta valmistautuessamme ja opettaessamme, vaan Hän opettaa myös, että juuri Henki on tehokkain opettaja jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Presidentti Joseph Fielding Smith on opettanut: ”Kun Jumalan Henki puhuu ihmisen hengelle, sillä on voima ilmoittaa totuutta tehokkaammin ja ymmärrettävämmin kuin sitä voitaisiin ilmoittaa oltaessa henkilökohtaisessa yhteydessä taivaallisten olentojenkaan kanssa.”5

Useita kuukausia sitten osallistuin koulutuskokoukseen, jossa oli puhunut joukko johtavia auktoriteetteja. Kiitettyään jo saadusta erinomaisesta opetuksesta vanhin David A. Bednar esitti seuraavan kysymyksen: ”Mitä sellaista me opimme, mitä ei ole sanottu?” Sitten hän selitti, että niiden neuvojen lisäksi, joita oli saatu jo puhuneilta tai niiltä, jotka vielä puhuisivat, meidän pitäisi myös tarkoin kuunnella ja merkitä muistiin Pyhän Hengen antamia sanattomia vaikutelmia.

Seuraavat rakkaan profeettamme presidentti Gordon B. Hinckleyn sanat sisältävät lisää neuvoja Hengen avulla saatavasta opetuksesta: ”Meidän on – – saatava opettajamme puhumaan sydämestään [eikä] kirjoistaan, välittämään rakkautensa Herraan ja tähän kallisarvoiseen työhön, ja se sytyttää jollakin tavoin tuleen niiden sydämen, joita he opettavat.”6

Herran sanoissa Opin ja liittojen luvussa 50 on myös innoitettu mittapuu, jolla me jokainen voimme arvioida opetuksemme, johtamisemme ja oppimisemme tehokkuutta. Jakeesta 22 luemme: ”Sen tähden se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä.”

Rakkaat veljeni ja sisareni, rukoilen koko sydämestäni, että jokainen meistä huolehtii tarkoin siitä, että ravitsee opettamiaan ja johtamiaan ihmisiä vahvistamalla heitä elämän leivällä ja elävällä vedellä, jotka löytyvät palautetun evankeliumin piiristä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. ”Jumalan lähettämä opettaja”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 28.

  2. Ezra Taft Benson, ”Uusi todistus Kristuksesta”, Valkeus, konferenssiraportti 154. puolivuotiskonferenssista, 1985, s. 5.

  3. Ks. OL 33:11–12; 39:6; 76:40–42; 3. Nefi 27:13–22.

  4. ”Pappeuskoorumi”, Liahona, marraskuu 2006, s. 43–44.

  5. Pelastuksen oppeja, 3 osaa, 1977–1982, osa 1, s. 55.

  6. Teachings of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 619–620.