2007
Eläkää uskosta älkääkä pelosta
edellinen seuraava


Eläkää uskosta älkääkä pelosta

Kun me päätämme seurata Kristusta uskossa emmekä valitse toista tietä pelosta, meitä siunataan seurauksella, joka on päätöksemme mukainen.

Rakkaat veljet ja sisaret, ilmaisen kanssanne rakkauteni ja hyväksyvän tukeni presidentti Eyringille ja hänen perheelleen. Presidentti Hinckley esitti myöhään torstai-iltapäivänä tämän kutsun palvella kahdentoista koorumissa. En kykene mitenkään pukemaan sanoiksi sitä tunteiden kirjoa, jota olen kokenut sen jälkeen. Olen viettänyt unettomia öitä ja rukoillut paljon. Mieltäni on kuitenkin rohkaissut tieto siitä, että presidentti Hinckley on profeetta ja että kirkon jäsenet rukoilevat minun ja perheeni puolesta.

Vähättelisin, jos sanoisin, että tunnen itseni hyvin riittämättömäksi. Kun minut kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi huhtikuussa 1996, en tuntenut myöskään olevani kutsumuksen arvoinen. Vanhin Neal A. Maxwell vakuutti minulle silloin, että tärkein ominaisuus meillä kaikilla, jotka palvelemme valtakunnassa, on kyetä todistamaan Vapahtajan jumalallisuudesta. Silloin minut valtasi rauha, jota edelleen tunnen, koska rakastan Vapahtajaa ja minulla on ollut hengellisiä kokemuksia, joiden vuoksi pystyn todistamaan Hänestä. Riemuitsen tilaisuudesta todistaa Jeesuksesta Kristuksesta koko maailmalle riittämättömyydestäni huolimatta (ks. OL 107:23).

Opin ja liittojen luvun 68 jakeissa 5 ja 6 sanotaan:

”Katso, tämä on Herran lupaus teille, oi te minun palvelijani.

Ja nyt, olkaa rohkealla mielellä älkääkä pelätkö, sillä minä, Herra, olen teidän kanssanne ja seison teidän rinnallanne, ja teidän tulee todistaa minusta, nimittäin Jeesuksesta Kristuksesta, että minä olen elävän Jumalan Poika, että minä olin, että minä olen ja että minä olen tuleva.”

Etsin Pyhän Hengen kumppanuutta puhuessani teille tänä pyhäaamuna.

Tunne, joka minut on vallannut ottaessani vastaan tämän kutsun, on se, että meidän on elettävä uskosta eikä pelosta. Toisessa kirjeessä Timoteukselle apostoli Paavali viittaa Timoteuksen isoäidin Looisin ja äidin Euniken uskoon. Paavali kirjoittaa:

”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen” (2. Tim 1:7).

Omalla kohdallani annan kunnioittavan tunnustukseni nyt verhon toisella puolen oleville esivanhemmille, jotka antoivat kaiken, mitä heiltä pyydettiin, rakentaakseen Jumalan valtakuntaa maan päällä.

Olen kiitollinen siitä, että ympärilläni on ollut koko elämäni ajan niitä, jotka rakastavat Vapahtajaa. Sydämeni on täynnä kiitosta perhettäni kohtaan. Vaimoni Mary on ollut elämäni ilo. Hänen hengellinen voimansa, vanhurskas esimerkkinsä, huumorintajunsa ja hellä tukensa ovat siunanneet minua koko elämäni ajan. Kolme lastamme ja heidän puolisonsa ovat olleet suuren henkilökohtaisen tyydytyksen lähde, ja yhdessä yhdeksän lapsenlapsemme kanssa he ovat olleet meille todellinen siunaus. Heidän uskonsa ja rukouksensa ja elämänsä hyvyys ovat olleet suurena lohdutuksena Marylle ja minulle.

Kun muistelen nuoruuttani Loganissa Utahissa (vanhin Perryn ylistämässä Cache Valleyssä), tajuan, kuinka onnekas olin saadessani kasvaa hyvässä kodissa – että minulla oli vanhurskas äiti, joka oli täynnä uskoa, ja rakastava isä, isoveli, joka on ollut minulle erinomainen esimerkki sekä ystävä ja neuvojen antaja, ja pikkusisko, joka on rakastanut ja tukenut minua. Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on ollut lahjakkaita ja omistautuneita kirkon johtajia, opettajia, valmentajia ja ystäviä, jotka olivat minulle suurenmoisia esimerkkejä.

Nuorukaisena minulla oli tilaisuus palvella Brittein saarten lähetyskentällä. Se oli merkittävä, elämääni muovannut tapahtuma. Uskollisen lähetysjohtajan vaikutus on yksi palautetun evankeliumin suurista ihmeistä. Muutama viikko sitten sain syntymäpäiväkortin kirkon keskustoimistoon naiselta, jonka opettamiseen osallistuin Gloucesterissa Englannissa monia vuosia sitten. Olin menettänyt yhteyden häneen. Hän ilmoitti minulle, että hän ja hänen aviomiehensä ovat molemmat hyvin aktiivisia jäseniä, heillä on kuusi lasta ja 20 lastenlasta, jotka kaikki ovat syntyneet liiton alaisina. Se oli ehkä paras syntymäpäiväkortti, minkä olen ikinä saanut.

Mary ja minä lähdimme Utahista, jotta voisin opiskella oikeustiedettä Palo Altossa Kaliforniassa. Suunnittelimme palaavamme valmistumisen jälkeen Utahiin, mutta Hengen johdatuksesta jäimme Kaliforniaan. Asuimme Kaliforniassa 33 vuotta ja kasvatimme perheemme siellä. Meillä kummallakin oli monia tilaisuuksia palvella. Rakastimme jäsenistön moninaisuutta ja heidän sitoutumistaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Olen ikuisesti kiitollinen suurenmoisista kalifornialaisista myöhempien aikojen pyhistä, joilla on ollut niin myönteinen vaikutus elämääni.

Nämä viimeiset 11 ja puoli palvelun vuotta seitsenkymmenenä ovat olleet todella palkitsevia. Kun jätän tuon koorumin, haluan muiden veljieni tietävän, että rakastan ja arvostan heidän omistautumistaan ja lojaalisuuttaan Jumalan valtakunnalle maan päällä – heidän uskollisuuttaan ja hyviä tekojaan. Haluan heidän tietävän, että on ollut ilo palvella heidän kanssaan.

Rakastan koko sydämestäni veljiä, joita tuemme profeettoina, näkijöinä ja ilmoituksensaajina. Olen yrittänyt palvella kunniallisesti ja keventää heidän tehtäviään siten kuin vain olen kyennyt. Olen kiitollinen ensimmäiselle presidenttikunnalle ja kahdentoista koorumille heidän hyvästä ja esimerkillisestä elämästään, heidän kärsivällisyydestään, heidän opetuksestaan, heidän ystävällisyydestään, heidän omistautumisestaan taivaalliselle Isällemme ja Hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle ja Hänen palautetulle evankeliumilleen. Olen kiitollinen siitä, että Jumala kutsui Joseph Smithin profeetaksi, jonka kautta evankeliumin täyteys palautettiin maan päälle.

Kokemukseni johtavana auktoriteettina on saanut minut koko sydämestäni arvostamaan myöhempien aikojen pyhien uskoa ja hyvyyttä kaikkialla maailmassa. Palvelimme kaksi vuotta Filippiineillä. Huhtikuussa 1961 presidentti Hinckley, joka oli silloin kahdentoista apulainen, lähetti ensimmäiset lähetyssaarnaajat Manilaan. Silloin Filippiineillä oli vain yksi filippiiniläinen pappeudenhaltija. Nyt siellä on melkein 600 000 jäsentä. Heidän elämänsä ei ole helppoa, ja heiltä puuttuu paljon aineellisia asioita, mutta he rakastavat Vapahtajaa. Evankeliumi on kohentanut vaikutuksellaan heidän elämäänsä valtavasti. Mikä siunaus olikaan palvella heidän keskuudessaan.

Palvelimme myös kolme vuotta Tyynenmeren saarilla. On merkittävää, että melkein 25 prosenttia kaikista polynesialaisista maailmassa on kirkon jäseniä. Heidän uskonsa ja hengellisyytensä on legendaarista. Sisar Cook ja minä olimme kerran Vava’ussa Tongasaarilla. Olin juuri puhunut profeetan seuraamisesta vaarnakonferenssin yleisessä kokouksessa. Konferenssia seuraavalla lounaalla istuin erään arvokkaan vanhemman patriarkan vieressä. Hän ilmaisi, kuinka kiitollinen hän oli siitä, että sai kuulla, mitä profeetta opettaa. Hän kertoi minulle seuraavan tapauksen. Vava’ussa, joka on suhteellisen pieni saari, sataa yleensä riittävästi, mutta aika ajoin siellä on erittäin kuivaa. Saarella on pitkiä lahdelmia tai poukamia, melkein kuin salmia, jotka kiertyvät sisämaahan jyrkkien kukkuloiden alapuolelle. Kun kuivuus jätti kylän ilman vettä, oli vain yksi keino saada makeaa vettä ja pysyä hengissä. Vuosisatojen kuluessa he olivat saaneet selville, että makeaa vettä virtasi kalliomuodostelmien läpi vuorten sisällä ja tuli esiin muutamassa kohdassa meressä.

Tongalaisilla miehillä oli tapana lähteä pienillä veneillään merelle mukanaan viisas vanhus, joka seisoi veneen kokassa etsimässä juuri oikeaa kohtaa. Veneessä olevat voimakkaat nuoret miehet seisoivat säiliöt käsissään valmiina sukeltamaan syvälle meriveteen. Kun he saapuivat sopivalle paikalle, viisas mies kohotti molemmat kätensä kohti taivasta. Se oli merkki. Vahvat nuorukaiset sukelsivat veneestä niin syvälle kuin pystyivät ja täyttivät säiliöt raikkaalla lähdevedellä. Tuo vanha patriarkka vertasi tätä elämää ylläpitävää perinnettä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin elävään veteen ja viisasta miestä Jumalan profeettaan täällä maan päällä. Hän huomautti, että vesi oli puhdasta ja raikasta ja että kuivuuden aikana se pelasti ihmishenkiä. Mutta sitä ei ollut helppo löytää. Kokematon silmä ei sitä havainnut. Tämä patriarkka halusi tietää kaiken, mitä profeetta opettaa.

Me elämme vaarallisia aikoja. Maailma tarvitsee kipeästi raikasta lähdevettä, joka on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Meidän tulee kuunnella tarkoin profeettaa tehdessämme päätöksiä. Omat epäviralliset merkintäni osoittavat, että presidentti Hinckley on jatkuvasti tähdentänyt uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Sen jälkeen hän on tähdentänyt perheen vahvistamista ja sitä, että perhe harjoittaisi uskontoa kotona. Yhä uudelleen hän on kertonut meille, että jos me eläisimme jonkin periaatteen mukaan, saisimme todistuksen tuosta periaatteesta, mikä vuorostaan lisäisi uskoamme.

Tiedän, että monet teistä olette huolissanne lastenne kasvattamisesta näinä vaikeina aikoina ja heidän uskonsa vahvistamisesta. Kun vaimoni ja minä perustimme perheemme San Franciscon lahden alueella, meillä oli sama huoli. Eräässä kriittisessä vaiheessa vanhin Harold B. Lee, joka oli silloin kahdentoista jäsen, antoi vaarnamme jäsenille neuvon, että voisimme kasvattaa perheemme vanhurskaudessa, jos me

  1. seuraisimme profeettaa

  2. loisimme evankeliumin todellisen hengen sydämeemme ja kotiimme

  3. olisimme valona niille, joiden joukossa elämme,

  4. keskittyisimme temppelissä opetettaviin toimituksiin ja periaatteisiin. (Ks. OL 115:5; Harold B. Lee, ”Your Light to Be a Standard unto the Nations”, Ensign, elokuu 1973, s. 3–4.)

Kun noudatimme tätä neuvoa, uskomme lisääntyi ja pelkomme väheni. Uskon, että voimme missä päin maailmaa tahansa kasvattaa vanhurskaita lapsia, jos heille opetetaan vanhurskaita periaatteita kotona.

Yksi alue, jolla jäsenet voivat elää uskosta eivätkä pelosta, on lähetystyöhankkeemme. Ennen kuin minut tämän vuoden elokuun 1. päivänä kutsuttiin seitsemänkymmenen johtokuntaan, olin palvellut lähetystyöosastolla kuusi vuotta, viimeiset kolme vuotta toiminnanjohtajana vanhin M. Russell Ballardin alaisena, joka palveli lähetystyön toimeenpanevan komitean puheenjohtajana.

Muutamat lähetysjohtajat ilmoittivat meille, että monet suurenmoiset jäsenet peittelevät jäsenyyttään naapureiltaan ja työtovereiltaan. He eivät kerro ihmisille, keitä he ovat ja mihin he uskovat. Me tarvitsemme paljon enemmän jäseniä mukaan palautuksen sanoman viemiseen. Roomalaiskirjeen luvun 10 jae 14 antaa siihen oikean näkökulman:

”Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä [tarkoittaen Vapahtajaa], johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?”

Jakeessa 15 on suurenmoinen sanoma, josta mainitaan Jesajan kirjassa:

”– – Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!” (Ks. myös Jes. 52:7.)

On havaittu, että jäsenten täytyy ”liikutella jalkojaan” ja ”antaa äänensä kuulua”, jos he aikovat saada tuon siunauksen.

Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyön opas esiteltiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2004. Presidentti Hinckley aloitti tämän hankkeen kutsuessaan lähetyssaarnaajia oppimaan oppi ja opettamaan periaatteet Hengen avulla. Jokainen ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista koorumin jäsen osallistui siihen merkittävässä määrin. Vanhin Ballardista ja minusta tuntui, että taivaan ikkunat avattiin ja Herran innoitusta vuodatettiin tuomaan esiin tämä erinomainen lähdeteos. Kirkon jäsenet ovat hankkineet itselleen yli 1,5 miljoonaa Saarnatkaa minun evankeliumiani -opasta. Se on hieno perusta, ja lähetyssaarnaajat ovat voimallisia, hengellisiä opettajia. Jos kuitenkin haluamme tehdä sen, mitä presidentti Hinckley on pyytänyt, jäsenten tulee kertoa evankeliumista ystävilleen ja työtovereilleen eläen uskosta eikä pelosta.

Yksittäisissä kutsumuksissamme meidän pitää osoittaa uskoa eikä pelkoa.

Tyttäremme Kathryn palvelee Alkeisyhdistyksen johtajana seurakunnassaan Salt Lake Cityssä. Vaimoni ja minä olimme viime sunnuntaina hänen seurakunnassaan seuraamassa Alkeisyhdistyksen sakramenttikokousohjelmaa ”Minä seuraan Häntä uskossa”1. Olin haltioissani kuullessani lasten esittävän pyhien kirjoitusten kohtia ja kertomuksia sekä laulavan lauluja, jotka kaikki keskittyvät uskoon Kristukseen.

Kokouksen jälkeen kysyin tyttäreltämme hänen tehtävästään. Hän sanoi, että aluksi tehtävä tuntui hänestä raskaalta. Paljon aikaa kului ongelmien selvittämiseen. Sitten johtokunta päätti tähdentää rakkautta, uskoa ja rukousta. Äkkiä mieleen tuli hengellisiä vaikutelmia tietystä lapsesta tai perheestä. Kitka korvautui rakkaudella. Hän kertoo minulle, että kun he toimivat Hengen kehotusten mukaan, Alkeisyhdistyksessä vallitsi kunnioitus ja rauha ja siellä opittiin aidosti evankeliumia.

Juuri uskomme Jeesukseen Kristukseen tukee meitä elämän matkamme tienristeyksissä. Se on evankeliumin ensimmäinen periaate. Ilman sitä renkaamme vain sutisivat risteyksessä tyhjää ja käyttäisimme kallisarvoista aikaa pääsemättä mihinkään. Juuri Kristus tarjoaa kutsun seurata Häntä, antaa Hänelle kuormamme ja kantaa Hänen iestään, sillä ”[Hänen ikeensä] on hyvä kantaa ja [Hänen kuormansa] on kevyt” (Matt. 11:30).

Taivaan alla ei ole annettu muuta nimeä kuin Jeesus Kristus, jonka kautta ihminen voi pelastua (ks. Ap. t. 4:12). Meidän täytyy ottaa päällemme Hänen nimensä ja saada Hänen kuvansa kasvoihimme, niin että kun Hän tulee, olemme enemmän Hänen kaltaisiaan (ks. 1. Joh. 3:2; Alma 5:14). Kun me päätämme seurata Kristusta uskossa emmekä valitse toista tietä pelosta, meitä siunataan seurauksella, joka on päätöksemme mukainen (ks. OL 6:34–36).

Tunnistakaamme kaikki verraton elämän lahja, josta me kukin nautimme, ja henki, jota Hän suo meille päivästä päivään, ja kiittäkäämme niistä. Valitkaamme elämän tienristeyksissä vakaumus ja osoittakaamme uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Rukoukseni on, että eläisimme uskosta emmekä pelosta. Todistan Jumalasta, joka on taivaallinen Isämme, ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, joka sovitti syntimme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.