2007
Jumala auttaa uskollista pappeudenhaltijaa
edellinen seuraava


Jumala auttaa uskollista pappeudenhaltijaa

Sanoma voi tulla mieleenne sanoina tai tunteena tai molempina. Mutta [se antaa teille] varmuutta ja ohjausta siinä, mitä teidän tulee tehdä.

Ajatuksissani mietin jotakuta poikaa jossakin päin maailmaa. Hän ihmettelee, pystyykö hän tekemään sen, mitä pappeudenhaltijana oleminen häneltä vaatii. Minäkin olin huolestunut siitä ollessani 13- tai 14-vuotias.

Olin varttunut lähetyskentän alueella, missä oli vain pikkuruinen seurakunta, joka kokoontui meidän kotonamme. Sitten perheemme muutti paikkaan, jossa oli vaarnoja ja suuria seurakuntia ja kappeleita sekä koorumeita, jotka koostuivat pojista, jotka kaikki näyttivät tietävän niin paljon enemmän kuin minä tiesin siitä, mitä pappeudenhaltijat tekevät. Siinä seurakunnassa oli monimutkainen tapa jakaa sakramentti. Olin melkein varma, että tekisin virheen, kun tulisi oma vuoroni jakaa tai valmistaa sakramentti.

Muistan, kuinka peloissani ja epätoivoisena menin kappelin ulkopuolelle ollakseni yksin. Olin huolissani. Rukoilin apua ja jonkinlaista varmuutta siitä, etten epäonnistuisi palvellessani Jumalaa Hänen pappeudessaan.

Siitä on kulunut monta vuotta. Minulla on ollut Melkisedekin pappeus yli 50 vuotta. Mutta muutamina viime päivinä olen rukoillut samalla tavoin anoen apua ja varmuutta siitä, etten epäonnistu saamassani tehtävässä palvella ensimmäisessä presidenttikunnassa. Toiset näyttävät olevan niin paljon kyvykkäämpiä palvelemaan ja niin paljon paremmin valmistautuneita. Mutta kun tällä kertaa rukoilin, arvelen tunteneeni vastauksen, joka todennäköisesti lähetettiin minulle Yalecrestin seurakunnan kappelin ulkopuolelle kauan sitten. Se on se sama vastaus, jonka tekin voitte odottaa saavanne, kun saatte kutsun palvella pappeuden tehtävässä, joka tuntuu ylittävän kykynne.

Sanoma voi tulla mieleenne sanoina tai tunteena tai molempina. Mutta siihen sisältyy ainakin kolme asiaa, jotka antavat teille varmuutta ja ohjausta siinä, mitä teidän tulee tehdä tässä ylivoimaiselta vaikuttavassa tehtävässä.

Ensiksikin, tuo varmuus tulee muistikuvina ajoista, jolloin taivaallinen Isä on auttanut teidät vaarojen ja vaikeuksien yli. Niin on tapahtunut minulle muutamina viime päivinä.

Ollessani nuori ja asuessani yhä New Jerseyssä suuri joukko vihaisia ihmisiä kerääntyi talomme eteen. Äitini meni ulos tapaamaan heitä ja seisoi yksin siinä ihmisjoukossa, joka näytti minusta hyvin vaaralliselta. En kuullut, mitä hän sanoi, mutta muutaman minuutin kuluttua he poistuivat paikalta rauhallisesti. Muistan yhä, että olin nähnyt ihmeen.

Siltä ajalta, kun olen ollut vanhempi, minulla on äskettäisempi muistikuva vihaisesta ihmisjoukosta, jonka kohtaamisen ensimmäinen presidenttikunta antoi tehtäväkseni ja joka yhtäkkiä ja selittämättä tunsi rauhan ja sovinnon hengen. Minut lähetettiin puhumaan Yhdysvaltain eri kirkkojen johtajille ja papeille, jotka olivat kokoontuneet Minneapolisiin käsittelemään ongelmaa kirkkojen välisestä kilpailusta.

Kun saavuin, huomasin, että minut oli merkitty puhujaksi. Aiheekseni oli määritelty: Miksi tarvittiin tosi kirkon palautus Joseph Smithin kautta. Jouduin viime hetkellä vanhin Neal A. Maxwellin sijaiseksi.

Saavuttuani kaupunkiin kokouksia edeltävänä iltana ja katsottuani ohjelmaa soitin presidentti Hinckleylle. Kerroin hänelle, että kokousten oli määrä kestää kolme päivää, että samanaikaisesti pidettäisiin useita puheita ja että yleisö voisi valita, mitä he halusivat kuunnella. Sanoin hänelle arvelevani, että jos kertoisin totuuden, pelkäsin, ettei kukaan tulisi toiseen tilaisuuteeni ja että saattaisin palata kotiin varsin pikaisesti. Kysyin häneltä, mitä minun hänen mielestään pitäisi tehdä. Hän sanoi: , niin kuin parhaaksi näet.”

Rukoilin koko yön. Joskus lähellä aamunkoittoa olin varma, että minun tuli kertoa palautuksesta – ei ”Näin me uskomme Joseph Smithille tapahtuneen ja tästä syystä me uskomme niin tapahtuneen”, vaan ”Näin Joseph Smithille tapahtui ja tästä syystä Herra teki niin”. Minulle ei annettu yöllä varmuutta lopputuloksesta, pelkästään selkeä ohje – mennä eteenpäin.

Hämmästyksekseni papit jonottivat puheeni jälkeen puhuakseen kanssani. Jokainen heistä, yksi toisensa jälkeen minun luokseni tulleista, kertoi pohjimmiltaan saman asian. Heistä jokainen oli jossakin vaiheessa elämäänsä tavannut kirkon jäsenen, jota he ihailivat. Monet heistä kertoivat asuvansa paikkakunnalla, jonne vaarnanjohtaja oli tullut auttamaan paitsi oman kirkkonsa jäseniä myös paikkakuntalaisia, joita oli kohdannut katastrofi. He kysyivät, voisinko viedä heiltä terveisiä ja kiittää heidän puolestaan ihmisiä, joita en tuntenut ja joita en myöskään koskaan uskonut tapaavani.

Kolme päivää kestäneiden kokousten lähetessä loppuaan yhä suuremmat joukot tulivat kuuntelemaan sanomaa evankeliumin palautuksesta ja Jeesuksen Kristuksen tosi kirkosta – ei siksi, että he uskoivat sanomaan, vaan siksi, että he olivat nähneet hyvyyden ihmisten elämässä – tuon palautuksen hedelmät.

Rukoillessani näinä muutamana viime yönä nuo muistikuvat – ja muita – tulvivat mieleeni tuoden jokseenkin tällaisen varmuuden: ”Enkö olekin aina pitänyt sinusta huolta? Ajattele aikoja, jolloin olen johtanut sinut vetten ääreen, missä olet saanut levätä. Muista aikoja, jolloin olen kattanut sinulle pöydän vihollistesi silmien eteen. Muista äläkä pelkää mitään pahaa.” (Ks. Ps. 23.)

Niinpä, uudet diakonit: muistakaa. Hän on aina lapsuudestanne lähtien pitänyt teistä huolta. Uudet koorumien johtajat: muistakaa. Te isät, joilla on haastavia lapsia: muistakaa älkääkä pelätkö. Se, mikä on teille mahdotonta, on mahdollista Jumalan avulla Hänen palveluksessaan. Silloinkin, kun olitte hyvin pieniä ja sen jälkeisinä vuosina Hän on voimallaan ja Hengellään käynyt kasvojenne edellä ja ollut teidän vasemmalla puolellanne ja oikealla puolellanne, kun olette olleet Hänen palveluksessaan (ks. OL 84:88). Voitte saada varmuuden siitä, että Jumala huolehtii teistä, jos rukoilette sitä uskossa. Minä tiedän sen.

Toinen osa siitä sanomasta, jonka saatte, kun rukoilette apua vaikean tehtävän saatuanne, tuli minulle hyvin varhaisena perjantaiaamuna. Olin rukoillut kuten tekin rukoilette musertavan riittämättömyyden tähden. Kun rukoilin, vastaus oli hyvin selkeä ja hyvin suora ja oikeastaan nuhde. ”Unohda itsesi – ala rukoilla niiden ihmisten puolesta, joita sinun tulee palvella.” Se toimii ihmeellisesti – voin todistaa – tuoden Pyhän Hengen.

Mutta valmistautukaa menettämään ajantajunne rukoillessanne. Tulette tuntemaan rakkautta niitä ihmisiä kohtaan, joita teidän tulee palvella. Tulette tuntemaan heidän omat samoin kuin heidän perheidensä tarpeet, toiveet ja haavat. Ja rukoillessanne joukko kasvaa suuremmaksi kuin voitte kuvitella, sisältäen ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka eivät ehkä kuulu teidän koorumiinne tai teidän perheeseenne mutta joita he rakastavat. Kun unohdatte itsenne rukoillaksenne muiden puolesta, teidän palvelunne saa yhä enemmän sijaa sydämessänne. Palvelunne lisäksi myös sydämenne muuttuu. Se johtuu siitä, että Isä ja Hänen rakas Poikansa, joita teidät on kutsuttu palvelemaan, tuntevat ja rakastavat niin monia ihmisiä, joita teidän palvelunne koskettaa, vaikka se teidän mielestänne näyttäisi vain hyvin pieneltä joukolta.

Kolmas ja viimeinen sanoma, jota voitte odottaa rukoillessanne apua vaikean pappeustehtävän edessä, on tämä – sen minäkin sain – ryhtykää työhön. Pappeuden voima on annettu teille siunataksenne toisia. Ja se tarkoittaa aina sitä, että teidän on mentävä ja tehtävä jotakin, tavallisesti jotakin vaikeaa. Joten voitte odottaa saavanne – sen lisäksi, että saatte varmuuden Jumalan avusta ja käskyn unohtaa itsenne – selkeän innoituksen Pyhältä Hengeltä mennä ja tehdä jotakin, joka on siunaukseksi jonkun elämässä. Se saattaa olla niinkin ilmiselvää kuin lähteä rukoillen tapaamaan jotakuta henkilöä tai perhettä tai koorumin jäsentä, jota teille on annettu tehtäväksi palvella. Isälle se saattaa merkitä jonkun lapsensa ojentamista.

Olipa sitten kyse jonkun ojentamisesta tai Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettamisesta, voitte tehdä sen paremmin, jos muistatte, mitä onnistuminen merkitsee. Teidän tulee auttaa taivaallista Isää ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta tekemään iankaikkinen elämä mahdolliseksi niille, joita palvelette. Jotta niin tapahtuisi, Hengen täytyy viedä todistus heidän sydämeensä. Ja tuon todistuksen tulee johdattaa heidät valitsemaan se, että he pitävät Jumalan käskyt, tulipa minkälaisia myrskyjä ja houkutuksia tahansa.

Kun pidätte tämän mielessä, Henki ohjaa teitä opettamaan ja ojentamaan pappeuden voimalla. Pidätte itsenne puhtaana, niin että voitte opettaa Hengen avulla. Rukoilette Henkeä kertomaan teille, milloin ojentaa ja kuinka ojentaa ja kuinka osoittaa suurempaa rakkautta (ks. OL 121:43–44). Mitä tahansa teettekin pappeuden palvelutyössänne, sitä voidaan ohjata ja mitata sen mukaan, kuinka hyvin se voisi auttaa tai on auttanut henkilöä juurruttamaan todistuksen totuudesta elämäänsä ja sydämeensä, niin että sovitus voi toimia nyt ja jatkuvasti.

Voitte saada palvelutyössänne varmuutta. Voitte unohtaa itsenne ja alkaa rakastaa niitä, joita palvelette, sekä rukoilla heidän puolestaan. Ja voitte päättää, mitä tehdä, ja mitata onnistumista sen mukaan, missä määrin se muuttaa niiden ihmisten sydäntä, joita palvelette.

Työ ei kuitenkaan tule olemaan helppoa teille tai niille, joita palvelette. Tuska on aina kuuluva osana palvelutyöhön ja parannuksentekoon, joka on välttämätöntä, jotta sovituksen voima saadaan muuttamaan sydämiä. Se kuuluu saamanne tehtävän luonteeseen. Ajatelkaa Vapahtajaa, jonka palveluksessa olette. Missä vaiheessa Hänen kuolevaista elämäänsä näette hetken, jolloin Hänellä oli helppoa? Pyysikö Hän sitten opetuslapsiltaan helppoja asioita? Miksi sitten Hänen palveluksessaan tai Hänen opetuslapsillaan pitäisi koskaan olla helppoa?

Syy tähän tulee esiin ilmauksessa ”särkynyt sydän”, josta teille on puhuttu tänään niin hyvin. Pyhissä kirjoituksissa puhutaan toisinaan siitä, että ihmisten sydäntä pehmitettiin, mutta sanat, jotka useammin kuvaavat sitä tilaa, jota tavoittelemme omalle kohdallemme ja niiden kohdalle, joita palvelemme, ovat ”särkynyt sydän”. Tämä voi auttaa meitä hyväksymään sen, etteivät kutsumuksemme palvella sekä tarpeemme ja pyrkimyksemme tehdä parannusta tule olemaan helppoja. Ja se auttaa meitä ymmärtämään paremmin, miksi todistuksen on tarpeen juurtua jäsentemme sydämeen. Usko siihen, että Jeesus Kristus sovitti heidän syntinsä, on tarpeen saada juurtumaan sydämeen – särkyneeseen sydämeen.

Päättäkäämme nyt tänä iltana yhdessä, mitä aiomme tehdä. Me kaikki – olipa kutsumuksemme mitä tahansa – kohtaamme tehtäviä, jotka ylittävät omat voimamme. Minä kohtaan niitä ja te kohtaatte niitä. Se on totta siitä yksinkertaisesta seikasta johtuen, että onnistuminen on sitä, että saa todistuksen juurtumaan ihmisten sydämeen. Me emme pysty saamaan sitä aikaan. Jumalakaan ei toteuta sitä väkisin kenenkään kohdalla.

Niinpä onnistuminen edellyttää sitä, että ne, joita palvelemme, päättävät vastaanottaa Hengen todistuksen sydämeensä. Henki on valmiina. Mutta monet ihmiset eivät ole valmiita kutsumaan Hengen vaikutusta luokseen. Meidän tehtävänämme, joka on meidän vallassamme, on kutsua Hengen vaikutus elämäämme, jotta ne, joita me palvelemme, haluavat saada Hengen hedelmiä omaan elämäänsä – niitä hedelmiä, joita he näkevät meidän elämässämme.

Tämä johtaa minut ehdottamaan joitakin asioita, joita voimme päättää tehdä tai olla tekemättä. Jotkin tekemämme asiat edistävät Hengen vaikutusta. Jotkin pakottavat Hengen vetäytymään. Tiedätte tämän omasta kokemuksestanne.

Kukaan pappeudenhaltija, joka haluaa menestyä, ei anna silmiensä harhailla. Se, että päättää katsella kuvia, jotka kiihottavat himoa, saa Hengen vetäytymään. Vanhin Clayton varoitti teitä kuten teitä saatetaan muulloinkin varoittaa Internetin ja median aiheuttamista vaaroista niiden asettaessa pornografisia kuvia eteemme. Säädyttömyys on nykyään kuitenkin niin yleistä, että jokapäiväinen elämä vaatii kurinalaisuutta – tietoisen valinnan siitä, ettemme jää katsomaan mitään sellaista, mikä saattaisi herättää meissä tunteita, jotka työntäisivät Hengen luotamme.

Samaa varovaisuutta vaaditaan siinä, mitä puhumme. Me emme voi toivoa puhuvamme Herran puolesta, ellemme ole varovaisia puheissamme. Karkea kieli ja kiroilu loukkaavat Henkeä. Aivan kuten säädyttömyys tuntuu olevan yhä yleisempää, samoin karkea kieli ja kiroilu. Aikaisemmin kuuli karkeita sanoja ja ruokotonta huumoria sekä Herran nimeä käytettävän turhaan vain tietyissä paikoissa ja tiettyjen ihmisryhmien keskuudessa. Nyt sitä tuntuu olevan kaikkialla, ja tuntuu, että se on monien mielestä sosiaalisesti hyväksyttävää, kun aiemmin ei ollut niin.

Te voitte päättää – ja teidän täytyykin päättää – muuttaa sitä, mitä itse sanotte, vaikka ette voikaan säädellä sitä, mitä muut sanovat. Tiedän kuitenkin omasta kokemuksestani, että tällaisessakin kauheassa tilanteessa te voitte luottaa Jumalan apuun. Vuosia sitten palvelin ilmavoimien upseerina kaksi vuotta eräässä toimistossa erään merivoimien everstin, maavoimien everstin ja harmaatukkaisen laivaston komentajan kanssa. He olivat oppineet sodassa ja rauhassa puhumaan tavalla, joka loukkasi minua ja jonka tiesin työntävän luotaan Pyhän Hengen. Palvelin siihen aikaan piirilähetyssaarnaajana ja pyrin iltaisin menemään ulos ja löytämään ihmisiä ja opettamaan heitä Pyhän Hengen vaikutuksella. Se oli hyvin vaikeaa. Olin vain luutnantti. He olivat minua kovin paljon ylempänä. Minulla ei ollut mitään keinoa muuttaa heidän kielenkäyttöään. Mutta rukoilin apua. En tiedä, kuinka Jumala toimi, mutta ajan mittaan näiden upseerien kielenkäyttö muuttui. Vähitellen hävisi kiroilu ja sitten raakuudet. Niitä kuuli enää vain silloin kun he joivat väkijuomia, mutta sitä tapahtui iltaisin, joten saatoin poistua paikalta lähetystyöhön.

Teillä voi olla samankaltaisia muistoja, jotka tukevat uskoanne, kun elämä asettaa teidät vaikeisiin tilanteisiin. Jumala auttaa uskollista pappeudenhaltijaa, joka pahassakin maailmassa päättää olla katselematta tai puhumatta mitään pahaa. Se ei tule olemaan helppoa. Sitä se ei koskaan ole. Te voitte kuitenkin saada lupauksen täyttymään kohdallanne samoin kuin itse tiedän sen voivan täyttyä omalla kohdallani: ”Hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja pappeuden oppi laskeutuu sieluusi kuin kaste taivaasta” (OL 121:45).

Todistan, että tiedän, että teillä ja minulla on Jumalan pappeus ja että Hän vastaa rukouksiimme antaen suloista varmuutta ja apua palvella Häntä paremmin. Tämän lupaan teille ja todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.