Seminaari
Oppiaihe 91: Oppi ja liitot 88:1–40


Oppiaihe 91

Oppi ja liitot 88:1–40

Johdanto

Presidentti Joseph Fielding Smith on sanonut, että luku OL 88 on yksi ”suurenmoisimmista ilmoituksista, mitä ihmiselle koskaan on annettu” (Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 3, s. 163). Profeetta Joseph Smith sai tämän ilmoituksen kolmen päivän kuluessa – 27. ja 28. joulukuuta 1832 sekä 3. tammikuuta 1833 – sen jälkeen kun ylipapit konferenssissa olivat rukoilleet saadakseen tietää Siionin perustamista koskevan Herran tahdon. Tämä on ensimmäinen neljästä oppiaiheesta, jotka keskittyvät lukuun OL 88. Se osa ilmoitusta, jota käsitellään tässä oppiaiheessa, sisältää 1) Herran julistuksen, että Hän on valo, joka hallitsee kaikkea ja on kaikessa, sekä 2) Hänen selityksensä laeista, jotka hallitsevat Hänen valtakuntiaan ja niiden asukkaita.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 88:1–13

Herra julistaa, että Hän on se valo, joka on kaikessa

Kysy oppilailta, ovatko he koskaan olleet täydellisessä pimeydessä. Kehota muutamaa heistä kertomaan kokemuksistaan. Ota esiin taskulamppu tai kynttilä tai piirrä sellainen taululle.

  • Kuinka se, että on täydellisessä pimeydessä, auttaisi teitä arvostamaan valon siunausta?

  • Mitä valo kuvaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa?

Selitä, että luvussa OL 88 on Herran opetuksia valon merkityksestä. Profeetta Joseph Smith sai tämän ilmoituksen kolmen päivän kuluessa sen jälkeen kun ylipapit olivat konferenssissa rukoilleet, että saisivat tietää Siionin perustamista koskevan Herran tahdon.

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 88:1–2 ja panemaan merkille, mitä Herra sanoo siitä, miltä Hänestä ja enkeleistä tuntuu, kun Hänen palvelijansa rukoilevat saadakseen tietää Hänen tahtonsa.

  • Mistähän syystä Herra on mielissään ja enkelit riemuitsevat siitä, kun me rukoilemme saadaksemme tietää Herran tahdon?

  • Kuinka Jumalan tahdon tunteminen on kuin valo niille, jotka etsivät sitä?

Tee yhteenveto kohdasta OL 88:3–5 selittämällä, että Herra opetti näille veljille, että he voisivat saada varmuuden iankaikkisesta elämästä Pyhän Hengen kautta, jota kutsutaan myös Lohduttajaksi ja lupauksen Pyhäksi Hengeksi.

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:6–13. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja katsomaan, mitä Herra opetti kaiken valon lähteestä. Kehota oppilaita kertomaan, mitä he löytävät.

  • Mitä sanoja jakeessa 7 käytetään totuuden valosta?

  • Mistä jakeiden 12–13 mukaan kaikki valo tulee?

  • Kuinka Jumala vaikuttaa luotuihinsa Kristuksen valon kautta? (Auta oppilaita huomaamaan seuraava oppi: Kristuksen valon kautta Jumala antaa valoa ja elämän kaikille luoduilleen. Voit kirjoittaa tämän opin taululle. Oppilaat saattavat myös mainita, että Kristuksen valo on laki, joka hallitsee maailmankaikkeutta ja sen asukkaita, ja että se elävöittää ymmärryksemme. Elävöittää tarkoittaa samaa kuin herättää eloon, virvoittaa tai tehdä eläväksi.)

Mikäli on tarpeen, lisää oppilaiden selityksiin Kristuksen valosta selitys, että se on ”jumalallinen energia, voima tai vaikutus, joka lähtee Jumalasta Kristuksen kautta ja tekee eläväksi ja valaisee kaiken” (PKO, ”Valo, Kristuksen valo”, scriptures.lds.org/fi).

Auta oppilaita miettimään, kuinka Kristuksen valo on heille siunaukseksi, kirjoittamalla taululle seuraavat sanat:

Fyysinen valo Ymmärrys Elämä Laki

Kehota oppilaita kirjoittamaan taululle esimerkkejä siitä, kuinka nämä Kristuksen valon ilmentymät vaikuttavat heihin päivittäin. (Mahdollisia esimerkkejä: kyky nähdä, kyky oppia ja tunnistaa totuus, kasvit ja eläimet, joista saamme ruokaa ja vaatteita, ja kyky erottaa hyvä pahasta.)

  • Kuinka Kristuksen valoa koskevat totuudet, joista olemme keskustelleet, voivat auttaa teitä arvostamaan Herran vaikutusta elämässänne?

Oppi ja liitot 88:14–40

Herra selittää, että kirkkauden valtakuntiin liittyy lakeja

Ota esille hansikas ja selitä, että se kuvaa fyysistä ruumista. Kehota yhtä oppilasta panemaan hansikas käteensä ja heiluttamaan sormiaan. Selitä, että käsi tekee hansikkaan eläväksi eli elävöittää sen.

  • Jos hansikas kuvaa fyysistä ruumista, mitä käsi voisi kuvata? (Henkiruumista.)

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:15. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, millä nimellä Herra kutsuu hengen ja ruumiin yhdistelmää.

  • Millä nimellä Herra kutsuu hengen ja ruumiin yhdistelmää? (Henki ja ruumis ovat ihmisen sielu. Voisit ehdottaa, että oppilaat merkitsevät tämän opin.)

  • Kuinka ne seikat, jotka vaikuttavat fyysiseen ruumiiseemme, voivat vaikuttaa myös henkeemme? (Kun oppilaat vastaavat, kannusta heitä mainitsemaan joitakin esimerkkejä.)

Auta oppilaita ymmärtämään paremmin, mikä yhteys on ruumiimme ja henkemme välillä, kehottamalla yhtä oppilasta lukemaan ääneen presidentti Ezra Taft Bensonin seuraavat sanat. Pyydä luokan jäseniä kuuntelemaan, kuinka henki ja ruumis voivat vaikuttaa toisiinsa.

Kuva
Presidentti Ezra Taft Benson

”Epäilemättä ruumiin terveys vaikuttaa henkeen, sillä muussa tapauksessa Herra ei olisi koskaan ilmoittanut viisauden sanaa. Jumala ei ole koskaan antanut mitään ajallisia käskyjä – se, mikä vaikuttaa ruumiiseemme, vaikuttaa myös henkeemme. – –

Synti heikentää. Se ei vaikuta ainoastaan henkeen vaan myös ruumiiseen. Pyhät kirjoitukset ovat täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vanhurskailla voi olla suuri fyysinen voima. Toisaalta synti, josta ei ole tehty parannusta, voi johtaa sekä henkiseen että fyysiseen sairauteen.” (”Häntä seuraamassa”, Valkeus, helmikuu 1989, s. 6.)

  • Kuinka ymmärrys ruumiinne ja henkenne välisestä yhteydestä voi auttaa teitä tekemään vanhurskaita päätöksiä?

Valmista oppilaita keskustelemaan ylösnousemusta koskevista totuuksista pyytämällä luokan edessä olevaa oppilasta riisumaan hansikkaan kädestään ja laskemaan sen pöydälle tai tuolille.

  • Mitä tämä teko voisi kuvata? (Fyysistä kuolemaa.)

  • Mitä sielulle tapahtuu kuolemassa? (Henki ja ruumis eroavat toisistaan.)

Pyydä oppilasta ottamaan hansikas ja panemaan se takaisin käteensä.

  • Mitä tämä teko voisi kuvata? (Ylösnousemusta.)

  • Mitä sielulle tapahtuu ylösnousemuksessa? (Henki ja ruumis yhdistyvät jälleen.)

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:14, 16–17. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja kiinnittämään huomiota siihen, kuinka Herra kuvaa ylösnousemusta. Kehota oppilaita kertomaan, mitä he löytävät.

  • Kuka teki mahdolliseksi sen, että sielumme voidaan lunastaa? (Kun oppilaat vastaavat, kirjoita taululle seuraava oppi: Jeesus Kristus teki mahdolliseksi sielumme lunastuksen.)

  • Kun sielumme on lunastettu, mitä ”köyhät ja sävyisät” sielut perivät? (Maan.)

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:18–20. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja ottamaan selville, mitä maalle tapahtuu ennen kuin lunastetut sielut voivat periä sen.

  • Mitä maapallolle tapahtuu ennen kuin lunastetut sielut voivat periä sen?

  • Kuka tulee jakeen 19 mukaan olemaan läsnä pyhitetyllä maapallolla?

Kirjoita taululle seuraava kysymys: Ketkä ovat kelvollisia elämään selestisessä valtakunnassa ja nauttimaan taivaallisen Isän läsnäolosta? Kehota oppilaita pohtimaan, kuinka he vastaisivat tähän kysymykseen.

Selitä, että aivan kuten maapallo saa kirkkauden pyhittämisensä jälkeen, meidän ruumiimmekin muuttuu ylösnousemuksessa ja saa kirkkauden. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan saa samaa kirkkauden astetta.

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 88:21–24 ja panemaan merkille, mikä ratkaisee sen, minkä kirkkauden asteen ihminen saa ylösnousemuksessa.

  • Mikä ratkaisee, minkä kirkkauden asteen ihminen saa ylösnousemuksessa? (Kirjoita taululle seuraava oppi. Voisit myös ehdottaa, että oppilaat kirjoittavat sen pyhien kirjoitustensa marginaaliin.Ylösnousemuksessa me saamme kirkkautta sen lain mukaan, jota noudatamme.)

Auta oppilaita ymmärtämään tämä totuus paremmin kehottamalla heitä lukemaan parin kanssa OL 88:25–33. Pyydä heitä ottamaan selville, kuinka kuuliaisuus Kristuksen laeille vaikuttaa maapalloon ja meihin jokaiseen. Voisit ehdottaa, että he merkitsevät löytämänsä asiat.

  • Mitä tukea löysitte totuudelle, että ylösnousemuksessa me saamme kirkkautta sen lain mukaan, jota noudatamme?

  • Huomatkaa, että Herra puhuu jakeessa 28 niistä, ”joilla on selestinen henki”. Mitä mielestänne tarkoittaa se, että jollakulla ”on selestinen henki”?

Auta oppilaita ymmärtämään, että ne, joilla on selestinen henki, ovat ihmisiä, jotka elävät sopusoinnussa selestisen valtakunnan lain kanssa. Muistuta luokan jäsenille, että tiedämme luvun OL 76 perusteella, että selestisen valtakunnan lakiin sisältyy todistus Jeesuksesta Kristuksesta, käskyjen pitäminen, liittojen tekeminen ja pitäminen, voittaminen uskon kautta ja lupauksen Pyhän Hengen saaminen (ks. OL 76:50–53, 69–70).

  • Kuinka Herra kuvaa kohdassa OL 88:28–29 niiden ylösnoussutta ruumista, jotka saavat selestisen kirkkauden?

  • Millaisen ruumiin ylösnousemuksessa jakeiden 88:30–31 mukaan saa, jos noudattaa maan päällä vain terrestristä tai telestistä lakia? (Auta oppilaita ymmärtämään, että ylösnoussut ruumiimme vastaa kirkkaudeltaan sellaista henkeä kuin meistä on tullut.)

Auta oppilaita ymmärtämään edelleen oppia, että me saamme kirkkautta noudattamamme lain mukaan, kehottamalla heitä kolmen tai neljän oppilaan ryhmissä suorittamaan seuraava tehtävä. Voit tehdä näistä ohjeista monisteen tai kirjoittaa ohjeet taululle.

  1. Keskustelkaa yhdessä seuraavista kysymyksistä: Mitä hyötyä on liikennesääntöjen noudattamisesta? Mitä seurauksia on liikennesääntöjen rikkomisesta?

  2. Lukekaa OL 88:34–35 ja ottakaa selville, mitä seurauksia on siitä, että elää tai ei elä Jumalan lakien mukaan. Keskustelkaa siitä, mitä saatte selville.

  3. Kohdassa OL 88:40 kuvataan niiden ihmisten ominaisuuksia, joita selestinen valtakunta vetää puoleensa. Tutkikaa tätä jaetta yhdessä ja pankaa merkille näitä ominaisuuksia. Keskustelkaa sitten siitä, mitä me voimme tehdä kehittääksemme tai vahvistaaksemme näitä ominaisuuksia omassa elämässämme.

Kun oppilaat ovat keskustelleet näistä ominaisuuksista ryhmissään, lausu todistuksesi valosta, joka täyttää elämämme, kun pyrimme elämään Herran lakien mukaan. Kehota oppilaita kertomaan, kuinka he ovat nähneet tämän totuuden ilmenevän omassa elämässään. Auta oppilaita soveltamaan käytäntöön sitä, mitä he ovat oppineet, pyytämällä heitä kirjoittamaan jokin tavoite, joka auttaa heitä elämään selestisen valtakunnan lain mukaan ja saamaan näitä ominaisuuksia. Kehota muutamaa oppilasta kertomaan tavoitteestaan luokalle, jos he haluavat tehdä niin.

Kommentteja ja taustatietoja

Oppi ja liitot 88:3–4. Toinen Lohduttaja

”Jotkut ovat ajatelleet, että ilmaus ’toinen Lohduttaja’ kohdassa OL 88:3 tarkoittaa toista Puolustajaa tai Vapahtajan henkilökohtaista käyntiä. Tässä jakeessa Herra kuitenkin lupaa, että tämä Lohduttaja ’jäisi teidän sydämeenne’ – –. Luvussa OL 88 luvattu Lohduttaja on ’lupauksen Pyhä Henki’ (jae 3), lupauksen, ’jonka minä annan teille iankaikkisesta elämästä’ (jae 4).” (Doctrine and Covenants Student Manual, 2. laitos, 2001, s. 198.)

Presidentti Joseph Fielding Smith on selittänyt:

Kuva
Presidentti Joseph Fielding Smith

”Lupauksen Pyhä Henki ei ole toinen [Lohduttaja]. Lupauksen Pyhä Henki on Pyhä Henki, joka painaa hyväksymisen leiman jokaiseen toimitukseen, joka suoritetaan vanhurskaasti [OL 132:7], ja kun liitot rikotaan, Hän poistaa sinetin.” (Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 1, s. 55.)

Oppi ja liitot 88:6–13. Kristuksen valo

”Kristuksen ’valo lähtee Jumalan edestä ja täyttää avaruuden äärettömyyden’. Se on ’valo, joka on kaikessa ja joka antaa elämän kaikelle ja joka on laki, jolla kaikkea hallitaan’ (OL 88:12–13; ks. myös jakeet 6–11). Tällä voimalla on hyvä vaikutus kaikkien ihmisten elämään (ks. Joh. 1:9; OL 93:2). Pyhissä kirjoituksissa Kristuksen valoa sanotaan toisinaan Herran Hengeksi, Jumalan Hengeksi, Kristuksen Hengeksi ja elämän valoksi.

Kristuksen valoa ei pidä sekoittaa Pyhään Henkeen. Se ei ole persoona kuten Pyhä Henki on. Sen vaikutus johtaa ihmisiä löytämään tosi evankeliumin, ottamaan kasteen ja ottamaan vastaan Pyhän Hengen lahjan (ks. Joh. 12:46; Alma 26:14–15).

Omatunto on Kristuksen valon ilmentymä, joka antaa meille kyvyn erottaa oikea väärästä. Profeetta Mormon opetti: ’Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta; ja nyt, minä osoitan teille, kuinka on arvosteltava; sillä kaikki, mikä kutsuu tekemään hyvää ja saa uskomaan Kristukseen, on lähetetty Kristuksen voiman ja lahjan kautta; sen vuoksi te voitte tietää täysin varmasti, että se on Jumalasta. – – Ja nyt, veljeni, koska te tunnette sen valon, jonka mukaan voitte arvostella ja joka valo on Kristuksen valo, katsokaa, ettette arvostele väärin, koska sillä samalla tuomiolla, jolla te tuomitsette, teidätkin tuomitaan.’ (Moroni 7:16, 18.)” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 72–73.)

Presidentti Boyd K. Packer kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:

Kuva
Presidentti Boyd K. Packer

”Kuvatakseni Kristuksen valoa vertaan sitä auringon valoon. Auringonvalo on tuttu jokaiselle. Se on läsnä kaikkialla, ja sen voi nähdä ja sen voi tuntea. Itse elämä riippuu auringonvalosta.

Kristuksen valo on kuin auringonvalo. Sekin on läsnä kaikkialla, ja sitä annetaan jokaiselle yhtäläisesti.

Samoin kuin pimeyden on hälvettävä auringon valon ilmestyessä, samoin Kristuksen valo karkottaa pahuuden.

Auringonvalossa ei ole ollenkaan pimeyttä. Pimeys on sille alamainen. Pilvet tai maan kiertoliike voivat kätkeä auringon, mutta pilvet väistyvät ja maa kääntyy jälleen aurinkoon päin. – –

Kristuksen valo on yhtä maailmanlaajuinen kuin auringonvalo itse. Missä vain on ihmiselämää, siellä vaikuttaa Kristuksen Henki. Se vallitsee jokaisessa elävässä sielussa. Se edistää kaikkea, mikä on hyvää. Se innoittaa kaikkeen sellaiseen, mikä on hyödyksi ja siunaukseksi ihmiskunnalle. Se ravitsee itse hyvyyttä.” (”Kristuksen valo”, Liahona, huhtikuu 2005, s. 13.)

Oppi ja liitot 88:21–24, 34–35. Me voimme päättää noudattaa selestisen valtakunnan lakia

Vanhin Delbert L. Stapley kahdentoista apostolin koorumista on ehdottanut, että arvioimme seuraavasti kuuliaisuutemme selestiselle laille:

Kuva
Vanhin Delbert L. Stapley

”Ehkäpä itse kunkin meistä olisi hyvä arvioida itsemme uudelleen määritelläksemme tämänhetkisen suhteemme selestisen valtakunnan ensimmäiseen lakiin – kuuliaisuuden lakiin. Tulosten pitäisi paljastaa meille, minkä valtakunnan me olemme valinneet tavoitteeksemme. Esimerkiksi:

  1. Tutkinko ja pohdinko pyhiä kirjoituksia pyrkien tuntemaan Jumalan tahdon ja ymmärtämään Hänen lapsilleen antamansa käskyt?

  2. Noudatanko Jumalan elävän profeetan neuvoja, vai valitsenko vain ne asiat, joista olen samaa mieltä ja hylkään muut?

  3. Kysynkö piispaltani ja vaarnanjohtajaltani neuvoa minua ja perhettäni askarruttavissa asioissa?

  4. Pyrinkö tosissani harjoittamaan kuria elämässäni saattamalla fyysiset mielihaluni tahtoni alaisiksi?

  5. Teenkö parhaan kykyni mukaan parannusta menneistä tai nykyisistä rikkomuksistani ja korjaanko ne tekemällä oikein?

  6. Onko minulla asenne, joka osoittaa uskoa Jumalaan, vaikka minulla onkin koettelemuksia, vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä? Ja kannanko kuormani nurisematta?

Jumalan käskyjen pitäminen ei ole vaikea kuorma, kun teemme sen rakkaudesta Häneen, joka on siunannut meitä niin suuresti. Vapahtaja on pyytänyt meitä: ’Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.

Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.’ (Matt. 11:29–30.)

Meidän halukkuutemme noudattaa Jumalan käskyjä on todistus uskostamme ja rakkaudestamme Häneen. Se, jolla on kapinallinen mieli, ei voi periä selestistä valtakuntaa.” (Ks. ”Vanhurskaasta kuuliaisuudesta tulevat siunaukset”, Valkeus, huhtikuu 1978, s. 28–29.)