Seminaari
Oppiaihe 61: Siionin keskuspaikka


Oppiaihe 61

Siionin keskuspaikka

Johdanto

Kesällä 1831 muutamat pyhät, jotka olivat kokoontuneet Ohioon, aloittivat matkansa asettuakseen Jacksonin piirikunnan alueelle Missouriin. Ilmoituksessa, jonka profeetta Joseph Smith sai 20. heinäkuuta 1831, Herra määräsi Independencen Missourissa Siionin keskuspaikaksi (ks. OL 57:3). Pyhien oli määrä alkaa ostaa maata alueelta, ja heidän tuli myös pitää Herran käskyt valmistauduttaessa rakentamaan Siionia. Ajan mittaan pyhien ja monien Jacksonin piirikunnassa Missourissa asuvien ihmisten välillä alkoi kuitenkin esiintyä kiistoja, mikä johti rähinöivän joukon väkivaltaisuuksiin pyhiä kohtaan. Pyhien oli lähdettävä Jacksonin piirikunnasta marraskuussa ja joulukuussa 1833.

Opetusehdotuksia

Herra määrää Independencen Missourissa Siionin keskuspaikaksi

Kirjoita ennen oppituntia isoon paperiin tai pahviin viitta Kirtland, Ohio ja sijoita se yhdelle puolelle huonetta. Aseta toiselle puolelle huonetta samanlainen viitta, jossa lukee Independence, Missouri. Tai voisit piirtää taululle Yhdysvaltain keskilänttä kuvaavan yksinkertaisen kartan, johon olet merkinnyt selkeästi Kirtlandin Ohiossa ja Independencen Missourissa (ks. Kirkon historian tapahtumaluettelo, karttoja ja valokuvia, kartta 6, ”Kirkon siirtyminen länteen”). Käytä karttaa opettaessasi oppiaihetta.

Kuva
map, northeastern US

Aloita pyytämällä oppilaita kuvittelemaan, että he ovat telttailemassa ja saavat tietää, että on tulossa myrsky.

  • Millä tavoin voisitte löytää turvaa myrskyltä? Kuinka teltta saattaisi olla tässä tilanteessa hyödyllinen?

Selitä, että profeetta Jesaja kuvasi Siionia hyvin suurena telttana. Hän sanoi: ”Tee telttasi sija suureksi, levitä säästelemättä kangasta asumustesi katoksi! Pidennä köydet, iske lujaan vaarnat!” (Jes. 54:2.) Täyttääkseen tämän profetian Herra opastaa jatkuvasti ensimmäistä presidenttikuntaa ja kahdentoista apostolin koorumia perustamaan Siionin vaarnoja eri puolille maailmaa.

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 64:41–43. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä siunauksia Herra lupaa vanhurskaille, jotka kokoontuvat Siioniin.

  • Mitä siunauksia Herra lupaa vanhurskaille, jotka kokoontuvat Siioniin?

Selitä, että heinäkuussa 1831 Herra julisti, että Missourin maa oli Siionin luvattu maa ja että Independence Missourissa oli Siionin kaupungin keskuspaikka (ks. OL 57:1–3).

Kehota yhtä oppilasta seisomaan tai istumaan Independence, Missouri -viitan vieressä. Pyydä yhtä oppilasta piirtämään taululle teltta. (Jos luokkahuone on riittävän suuri, voisit tuoda luokkaan teltan ja kehottaa yhtä tai kahta oppilasta levittämään sen kuvaamaan sitä, kuinka pyhät alkoivat rakentaa turvapaikkaa.)

  • Oletteko joskus pystyttäneet teltan väärin tai yrittäneet pystyttää sen ilman kaikkia tarvittavia osia? Mitä tapahtui?

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 105:5 tutkien, kuinka Siionin ”teltta” täytyy rakentaa, jotta Herra hyväksyy sen. Pyydä oppilaita kertomaan, mitä he löytävät.

Kirjoita taululle seuraava periaate: Siion täytyy rakentaa selestisen valtakunnan lain periaatteiden mukaan. Selitä, että kun Herra oli ilmoittanut Siionin maan sijaintipaikan vuonna 1831, Hän antoi seuraavien kahden vuoden aikana useita ilmoituksia kuvaillen periaatteita, joiden mukaan pyhien tulee rakentaa Siion.

Kirjoita taululle seuraavat pyhien kirjoitusten viitteet:

OL 82:14–19

OL 97:10–16

OL 97:21–22, 25–27

OL 133:4–9

Jaa luokan oppilaat neljään ryhmään ja osoita kullekin ryhmälle yksi taululla olevista pyhien kirjoitusten viitteistä. Kehota ryhmiä lukemaan saamansa kohta etsien niitä vanhurskauden periaatteita tai käskyjä, joita pyhien pitäisi noudattaa onnistuakseen rakentamaan Siionin.

Kun oppilaat ovat tutkineet saamiaan kohtia, kehota heitä kertomaan, mitä he ovat löytäneet. Pyydä yhtä oppilasta kirjoittamaan heidän vastauksensa taululle. (Oppilaiden vastauksiin tulee sisältyä seuraavaa: elää pyhityksen lain mukaan ja tavoitella muiden parasta [ks. OL 82:17–19], rakentaa temppeli ja saada siellä opetusta [ks. OL 97:10–14], olla puhdassydämisiä [ks. OL 97:16, 21], noudattaa käskyjä [ks. OL 97:25–26] sekä pyhittäytyä ja lähteä ”pois Babylonista”, eli kääntyä pois maailmallisuudesta [ks. OL 133:4–5].)

  • Millä tavoin näiden vanhurskauden periaatteiden mukaan eläminen olisi saattanut auttaa pyhiä rakentamaan Siionia ja suojella heitä hengellisiltä myrskyiltä? Kuinka näiden periaatteiden mukaan eläminen saattaisi osaltaan suojella meitä nykyään?

Voisit kehottaa muutamia oppilaita ottamaan pyhät kirjoituksensa ja tulemaan seisomaan tai istumaan viitan Kirtland, Ohio viereen, ja pyytää paria näistä oppilaista menemään viitan Independence, Missouri luo ja seisomaan tai istumaan sen vieressä. Selitä, että sen jälkeen kun Herra oli ilmoittanut Siionin sijaintipaikan heinäkuussa 1831, monet pyhistä matkustivat vajaat 1 500 kilometriä Independenceen Missouriin asettuakseen sinne rakentamaan Siionia. Muut jäivät Kirtlandiin ja muille alueille idässä. Kirtlandiin perustettaisiin vaarna 17. helmikuuta 1834.

Näytä piirrosta teltasta (tai telttaa, jonka olet tuonut luokkaan). Selitä, että kun pyhät tekivät yhdessä työtä rakentaakseen Siionia, Siionin suojelevat siunaukset ulottuivat heihin kaikkiin, myös niihin, jotka eivät asuneet Independencessä Missourissa. Pyhät tekivät yhdessä työtä lahjoittaakseen rahaa ja voimavaroja Siionin kaupungin perustusten laskemiseksi. Pyydä oppilaita kuvittelemaan Siionin teltalle laajennus, joka kattaisi Kirtlandissa olevat pyhät.

Pyhien ja muiden Missourin asukkaiden kesken herää kiistoja

Auta oppilaita ymmärtämään Ohion ja Missourin tapahtumia vuosina 1831–1833 pyytämällä yhtä oppilasta, joka on Kirtlandin viitan vieressä, lukemaan ääneen seuraava selitys siitä, kuinka pyhät Kirtlandissa sijaitsevassa Siionin vaarnassa auttoivat Siionin keskuspaikan rakentamisessa Missouriin. Kehota luokan jäseniä kuuntelemaan, mitä muutamat pyhät Kirtlandissa tekivät auttaakseen Siionin perustamisessa.

Kirtland, Ohio: Marraskuussa 1831 pidettyjen konferenssien aikana Joseph Smith ja muut kirkon johtajat kokosivat ilmoitukset, jotka siihen mennessä oli saatu, ja suunnittelivat painattavansa ne kirjaksi. Oliver Cowdery ja John Whitmer saivat vastuulleen ilmoitusten viemisen Missouriin, jossa William W. Phelps voisi painaa ne Käskyjen kirjaksi. Vuosina 1831–1832 Joseph sai edelleen ilmoituksia ja käänsi Raamattua. Keväällä 1832 Joseph lähti matkalle Missouriin käydäkseen pyhien luona Siionissa ja varoittaakseen heitä siitä, että Saatana pyrki ”kääntämään heidän sydämensä pois totuudesta” (OL 78:10), ja koordinoidakseen Kirtlandissa ja Independencessä sijaitsevien piispan varastohuoneiden toimintaa. Jotkut kirkon jäsenet Ohiossa lahjoittivat rahaa maan ja tarvikkeiden ostamiseksi Missourissa. Monia pyhiä muutti edelleen Siioniin, ja vuoden 1832 loppuun mennessä noin kolmannes kirkon jäsenistä asui Jacksonin piirikunnassa.

  • Kuinka Joseph Smith ja muut pyhät Kirtlandissa auttoivat Missourin pyhiä aloittamaan Siionin perustamisen?

Pyydä yhtä oppilasta lukemaan ääneen tiedot pyhien pyrkimyksistä rakentaa Siionin kaupunki. Kehota luokan jäseniä panemaan merkille, mitä pyhät tekivät oikein ja mitä väärin, kun he alkoivat rakentaa Siionia.

Independence, Missouri: Parley P. Pratt kuvaili pyhien asettumista Siioniin julistamalla, että ”heidän työtään kruunasi rauha ja yltäkylläisyys, ja autiomaa muuttui hedelmätarhaksi” (lainattuna julkaisussa Kirkon historia aikojen täyttyessä, 2004, s. 138). Kirkon johtajat Missourissa tekivät työtä täyttääkseen alueelle tulevien pyhien tarpeet. Siihen sisältyi maanhankintaa sekä kaupan ja kirjapainon perustaminen. Heinäkuuhun 1833 mennessä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia asukkaita oli jo melkein 1 200. Johtajat ja pyhät eivät kuitenkaan selviytyneet ongelmitta. Jotkut jäsenet antoivat itsekkyytensä ja ahneutensa estää heitä elämästä pyhityksen lain mukaan.

Oman tottelemattomuutensa aiheuttamien ongelmien lisäksi pyhät kohtasivat ristiriitoja alueen alkuperäisten asukkaiden kanssa. Missourilaiset alkoivat kasvavassa määrin huolestua ”mormonien” määrän nopeasta kasvusta ja heidän vaikutuksestaan paikalliseen talouselämään ja politiikkaan. Paikalliset uskonnolliset johtajat eivät hyväksyneet pyhien uskonkäsityksiä. Eräs uskonnollinen johtaja levitti valheita kirkon jäsenistä ja kannusti asukkaita väkivaltaan mormoneja kohtaan. Ja heinäkuussa 1833 W. W. Phelps julkaisi artikkelin nimeltä ”Free People of Color” [Vapauttakaa värilliset], jossa varoitettiin lähetyssaarnaajia tekemästä käännytystyötä orjien keskuudessa. Missourin asukkaat, jotka puolustivat orjuutta, päättelivät erheellisesti, että pyhät kutsuivat vapautettuja orjia Missouriin. Se lisäsi jo muutenkin kireää tilannetta osavaltiossa. Heinäkuun 20. päivänä 1833 kiihtynyt väkijoukko heitti painokoneen kadulle, tuhosi kirjapainon, hävitti suurimman osan niistä Käskyjen kirjan sivuista, joita ei ollut sidottu, kieritteli tervassa ja höyhenissä piispa Partridgen ja erään käännynnäisen nimeltä Charles Allen sekä terrorisoi kaupunkia. Vihamielisyydet jatkuivat, ja pyhien oli lähdettävä Jacksonin piirikunnasta saman vuoden marraskuussa ja joulukuussa.

  • Miltähän teistä olisi tuntunut olla yksi noista vanhurskaista pyhistä ja toivoa suojelusta Herralta mutta joutua lähtemään Jacksonin piirikunnasta?

  • Mitä vastaisitte, jos joku kysyisi teiltä, miksi alkuaikojen pyhät eivät kyenneet rakentamaan Siionin kaupunkia? (Voit auttaa oppilaita vastaamaan tähän kysymykseen kehottamalla heitä lukemaan kohdat OL 101:6–7; 103:2–4; 105:3–4, 9.)

Ellet jo ole pyytänyt oppilaita palaamaan paikoilleen, kehota heitä nyt tekemään niin.

Mikä on Siionin tulevaisuus?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 97:21. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, kuinka Herra kuvaa Siionia. Voit ehdottaa, että oppilaat merkitsevät sanat, jotka opettavat seuraavaa totuutta: Siion on puhdassydämiset. Viittaa taululla olevaan luetteloon periaatteista ja käyttäytymistavoista ja esitä seuraava kysymys:

  • Millä tavoin nämä vanhurskaat periaatteet auttavat kansaa tulemaan puhdassydämiseksi?

  • Mikä on meidän osuutemme Siionin rakentamisessa nykyaikana? (Me voimme elää vanhurskaasti ja kannustaa muita elämään vanhurskaasti. Kun elämme evankeliumin mukaan ja kerromme evankeliumista, Siionin rajat laajenevat, sen vaarnat vahvistuvat ja Jumala siunaa pyhiä varjeluksella.)

Kehota oppilaita pohtimaan taululla lueteltuja vanhurskauden periaatteita. Kannusta heitä kirjoittamaan seminaarimuistivihkoonsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaansa tavoite elää yhden tällaisen periaatteen mukaan uskollisemmin.

Kommentteja ja taustatietoja

Siion täytyy rakentaa vanhurskauden periaatteiden mukaan

Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on puhunut vaatimuksesta rakentaa Siion selestisen valtakunnan lain periaatteiden mukaan:

Kuva
Vanhin D. Todd Christofferson

”Suuri osa siitä työstä, jota on tehtävä Siionin perustamiseksi, koostuu henkilökohtaisista pyrkimyksistämme tulla puhdassydämisiksi (ks. OL 97:21). ’Siionia [ei] voida rakentaa muuten kuin selestisen valtakunnan lain periaatteiden mukaan’, Herra sanoi, ’muuten minä en voi ottaa sitä luokseni’ (OL 105:5). Selestisen valtakunnan laki on tietenkin evankeliumin laki ja liitot, joihin sisältyy se, että muistamme aina Vapahtajan ja olemme sitoutuneet kuuliaisuuteen, uhraamiseen, pyhittämiseen ja uskollisuuteen.

Vapahtaja arvosteli joitakuita alkuaikojen pyhiä heidän himokkaista haluistaan (ks. OL 101:6; ks. myös OL 88:121). He olivat ihmisiä, jotka elivät maailmassa, jossa ei ollut televisiota, elokuvia, internetiä, iPodia. Olemmeko me vapaita himokkaista haluista ja niihin liittyvästä pahuudesta maailmassa, joka on nykyisin tulvillaan seksipitoisia kuvia ja musiikkia? Meidän ei missään tapauksessa pidä venyttää säädyllisen pukeutumisen rajoja tai harjoittaa pornografian sijaismoraalittomuutta, vaan meillä tulee olla vanhurskauden nälkä ja jano. Siioniin tuloon ei riitä, että te ja minä olemme hieman vähemmän jumalattomia kuin muut. Meidän pitää tulla paitsi hyviksi myös pyhiksi miehiksi ja naisiksi. Vanhin Neal A. Maxwellin sanontaa muistaen perustakaamme lopullisesti asuinpaikkamme Siioniin ja luopukaamme kesämökistä Babylonissa (ks. Larry W. Gibbons, ”Päättäkää siis tämä sydämessänne”, Liahona, marraskuu 2006, s. 102).” (Ks. ”Tulkaa Siioniin”, Liahona, marraskuu 2008, s. 38–39.)

Piispa Keith B. McMullin johtavasta piispakunnasta luetteli joitakin periaatteita, joille Siion on määrä rakentaa:

Kuva
Piispa Keith B. McMullin

”Pyhityksen liitto sulkee sisäänsä uhrauksen, se sisältää rakkauden, työn ja omavaraisuuden, ja se kuuluu olennaisena osana Jumalan valtakunnan perustamiseen. ’Eikä Siionia voida rakentaa’, sanoi Herra, ’muuten kuin selestisen valtakunnan lain periaatteiden mukaan’ [OL 105:5]. Pyhityksen liitto on keskeinen tässä laissa. Eräänä päivänä toteutamme sitä sen täyteydessä. Tämä liitto tarkoittaa sitä, että ’käyttää aikaansa, kykyjään ja varojaan hengellistä tai ajallista puutetta kärsivien hyväksi sekä Herran valtakunnan rakentamiseen’ [ks. Spencer W. Kimball, ”Ja Herra kutsui kansansa Siioniksi”, Valkeus, joulukuu 1984, s. 2–4].

Nämä rakkauden, työn, omavaraisuuden ja pyhityksen periaatteet ovat Jumalan antamia. Ne, jotka omaksuvat ne ja käyttäytyvät sen mukaan, tulevat sydämeltään puhtaiksi. Vanhurskas yhteys leimaa heidän yhteisöänsä. Heidän rauhansa ja sopusointunsa tulee olemaan merkkiviiri kansoille. Profeetta Joseph Smith on sanonut:

’Siionin rakentaminen on asia, josta Jumalan kansa on kaikkina aikoina ollut kiinnostunut; se on aihe, jota profeetat, papit ja kuninkaat ovat käsitelleet erityisen mielellään. – – Meidän osaksemme on annettu nähdä [myöhempien aikojen Siionin] kirkkaus ja osallistua sen edistämiseen – –. Tämän työn on määrä aikaansaada pimeyden valtojen tuhoaminen, maan uudistaminen, Jumalan kirkkaus ja ihmissuvun pelastuminen.’ [Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 230, kursivointi lisätty.]” (”Saavu Siioniin, oi saavu”, Liahona, marraskuu 2002, s. 96.)

Miksi alkuaikojen pyhät epäonnistuivat pyhän kaupungin rakentamisessa?

Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:

Kuva
Vanhin D. Todd Christofferson

”Profeetta Joseph Smithin johdolla varhaiset kirkon jäsenet yrittivät perustaa Siionin keskuspaikan Missouriin, mutta he eivät täyttäneet vaatimuksia pyhän kaupungin rakentamiseksi. Herra selitti yhtä syytä heidän epäonnistumiseensa:

’Se ei ole oppinut olemaan kuuliainen sille, mitä minä vaadin sen käsistä, vaan on täynnä kaikenlaista pahuutta eikä anna omaisuudestaan kuten pyhille sopii, köyhille ja ahdistetuille keskuudessaan;

eikä ole yhtä sen ykseyden mukaan, jota selestisen valtakunnan laki vaatii’ (OL 105:3–4).

’Heidän keskuudessaan oli epäsopua ja riitoja ja kateutta ja kiistoja ja himokkaita ja ahneita haluja; sen tähden he saastuttivat näillä perintöosansa’ (OL 101:6).

Meidän ei pidä kuitenkaan tuomita näitä varhaisia pyhiä liian ankarasti vaan katsoa itseemme nähdäksemme, selviydymmekö me yhtään sen paremmin.

Siion on Siion sen kansalaisten luonteen, ominaisuuksien ja uskollisuuden vuoksi. Muistakaa, että ’Herra kutsui kansaansa Siioniksi, koska sillä oli yksi sydän ja yksi mieli ja se asui vanhurskaudessa; eikä sen keskuudessa ollut köyhiä’ (Moos. 7:18). Jos aiomme perustaa Siionin koteihimme, seurakuntiimme ja vaarnoihimme, meidän on kohottava tälle tasolle. On välttämätöntä 1) yhdistyä niin, että meillä on yksi sydän ja yksi mieli, 2) tulla yksilöinä ja yhdessä pyhäksi kansaksi ja 3) pitää huolta köyhistä ja tarvitsevista niin tehokkaasti, että poistamme köyhyyden keskuudestamme. Emme voi odottaa näin tapahtuvan vasta sitten, kun Siion tulee – Siion tulee vasta sitten, kun näin tapahtuu.” (”Tulkaa Siioniin”, Liahona, marraskuu 2008, s. 38.)

Vaarnojen muodostaminen on kuin Siionin kaupunkien perustamista

Vanhin Bruce R. McConkie selitti, että vaarnat ovat kaikkialla maailmassa asuvien pyhien kokoamispaikkoja:

Kuva
Vanhin Bruce R. McConkie

”Vaarnalla on maantieteelliset rajat. Vaarnan muodostaminen on kuin perustaisi Pyhyyden kaupungin. Jokainen vaarna maan päällä on niiden Israelin kadonneiden lampaiden kokoamispaikka, jotka asuvat sen alueella.

Me jokainen voimme rakentaa Siionia omassa elämässämme olemalla puhdassydämisiä. Ja on luvattu, että ’autuaita [ovat] puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan’ (Matt. 5:8). Me jokainen voimme laajentaa Siionin rajoja kokoamalla ystäviämme ja lähimmäisiämme Israelin lammaslaumaan.” (Ks. ”Siionin rakentaminen”, Valkeus, syyskuu 1977, s. 14–15.)

Joseph Smithin paluumatka Missourista Kirtlandiin

Joseph Smith kirjoitti seuraavaa paluumatkastaan Kirtlandiin käytyään tapaamassa pyhiä Missourissa:

Kuva
Profeetta Joseph Smith

”Toukokuun 6. päivänä [1832] jätin hyvästit Independencessä oleville veljille, ja veljien Rigdon ja Whitney seurassa lähdin paluumatkalle Kirtlandiin: postivaunuilla St. Louisiin, sieltä Vincennesiin Indianaan ja sieltä New Albanyyn, lähelle Ohiojoen putouksia. Ennen kuin saavuimme viimeisimpään paikkaan, hevoset säikähtivät, ja kun piispa Whitney yritti hypätä pois täydessä vauhdissa olevista vaunuista, hänen takkinsa takertui kiinni, hänen jalkansa joutui pyörän puolien väliin ja hänen säärensä ja jalkansa murtui useasta kohdasta. Minä hyppäsin samaan aikaan vaunuista loukkaantumatta. Majoituimme neljäksi viikoksi herra Porterin majataloon Greenvillessä, kun taas vanhin Rigdon lähti suoraan kohti Kirtlandia. Koko tänä aikana veli Whitneyltä ei jäänyt väliin yhtään ateriaa eikä yöunia, ja tri Porter, isäntämme veli, joka hoiti häntä, sanoi, että oli sääli, ettei meillä ollut siellä muutamia ’mormoneja’, koska nämä pystyivät panemaan murtuneet luut paikoilleen ja tekemään mitä tahansa muutakin. Minä jäin veli Whitneyn luo ja hoidin häntä, kunnes hänet voitiin siirtää. Ollessamme tässä paikassa kävelin usein metsään, missä näin useita tuoreita hautoja. Kun yhtenä päivänä nousin päivällispöydästä, kävelin suoraan ovelle ja aloin oksentaa mitä rajuimmin. Oksensin suuria määriä verta ja myrkyllistä ainetta, ja niin suuria olivat elimistöni lihasten väänteet, että leukani meni muutamassa hetkessä sijoiltaan. Onnistuin saamaan sen paikalleen omin käsin ja menin veli Whitneyn luo (joka oli vuoteessa) niin nopeasti kuin mahdollista; hän laski kätensä päälleni ja voiteli ja siunasi minut Herran nimessä, ja minä paranin hetkessä, vaikka myrkyn vaikutus oli niin voimakas, että suuri osa pääni hiuksista irtosi. Taivaalliselle Isälleni kiitos Hänen puuttumisestaan asiaan hyväkseni tällä kriittisellä hetkellä, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Veli Whitney ei ollut liikuttanut jalkaansa vuoteelta lähes neljään viikkoon, kun menin hänen huoneeseensa erään metsässä tekemäni kävelyni jälkeen, ja kerroin hänelle, että jos hän suostuisi lähtemään kohti kotia aamulla, me matkaisimme vaunuilla noin neljän mailin [6 km] päähän joelle, ja siellä olisi odottamassa lautta, joka veisi meidät nopeasti ylitse. Sieltä löytäisimme vuokrahevosen, joka veisi meidät suoraan jokisatamaan, missä meitä olisi odottamassa laiva, ja jo ennen kello kymmentä me olisimme matkalla jokea ylös ja meillä olisi onnistunut kotimatka. Hän rohkaistui ja sanoi minulle, että hän lähtisi. Aloitimme matkan seuraavana aamuna ja havaitsimme kaiken olevan kuten olin kertonut hänelle, sillä me matkasimme nopeasti jokea ylös ennen kello kymmentä, ja päästyämme maihin Wellsvillessä lähdimme postivaunuilla Chardoniin, sieltä vankkureilla Kirtlandiin, jonne saavuimme jossakin vaiheessa kesäkuuta.” (Julkaisussa History of the Church, osa 1, s. 271–272.) (Ks. myös Kirkon historia aikojen täyttyessä, 2004, s. 124.)

Vihamielisyyksiä Jacksonin piirikunnassa

”Ennen huhtikuun [1833] loppua vainon henkeä oli jo ilmennyt. Jo varhaisessa vaiheessa paikalliset asukkaat varoittivat kirkon jäseniä siitä, etteivät he pitäneet niin monien myöhempien aikojen pyhien tulosta, koska he pelkäsivät näiden valtaavan vaaliuurnat. Pyhät tulivat pääasiassa pohjoisvaltioista ja yleisesti ottaen vastustivat mustien orjuutta, joka oli laillista Missourin osavaltiossa.

Vastustajien keskuudessa pantiin liikkeelle kiertokirje, jota on kutsuttu myös salaiseksi säädökseksi, tarkoituksena saada kerättyä niiden nimet, jotka olivat valmiita eliminoimaan ’mormonivitsauksen’. Nämä vihamielisyyden tunteet huipentuivat 20. heinäkuuta 1833, jolloin noin 400 miehen mellakoiva väkijoukko kokoontui Independencen oikeustalolla yhdistääkseen voimansa. Kirkon johtajille esitettiin kirjalliset vaatimukset, joissa pyhiä käskettiin lähtemään Jacksonin piirikunnasta, lopettamaan The Evening and the Morning Star -sanomalehtensä painaminen sekä määrättiin, ettei enempää kirkon jäseniä saa enää tulla Jacksonin piirikuntaan. Kun mellakoitsijat saivat kuulla, etteivät kirkon johtajat suostuneet näihin laittomiin vaatimuksiin, he hyökkäsivät sanomalehtipainoon, joka oli myös päätoimittajan William W. Phelpsin koti. Hyökkääjät varastivat painokoneen ja tuhosivat rakennuksen.

Mellakoitsijat tulivat uudestaan 23. heinäkuuta [1833], ja kirkon johtajat tarjoutuivat lunnaiksi, jos mellakoitsijat eivät vahingoittaisi muita ihmisiä. Mellakoitsijat uhkasivat kuitenkin vahingoittaa koko kirkkoa ja pakottivat veljet lupaamaan, että myöhempien aikojen pyhät lähtisivät pois piirikunnasta. Koska mellakoivan väkijoukon toimet olivat laittomia – sekä Yhdysvaltain perustuslain että Missourin osavaltion lakien vastaisia – kirkon johtajat hakivat apua osavaltion kuvernööriltä Daniel Dunklinilta. Tämä antoi heille neuvoja, jotka koskivat heidän kansalaisoikeuksiaan, ja kehotti pyhiä hankkimaan oikeusavustajan. – –

Vuoden 1833 lopulla suurin osa pyhistä ylitti Missourijoen mennäkseen pohjoispuolella sijaitsevaan Clayn piirikuntaan, ja sieltä he löysivät väliaikaisen turvapaikan.” (Ks. Perintömme – lyhyt katsaus Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon historiaan, 2001, s. 40–43.)