Seminaari
Oppiaihe 26: Oppi ja liitot 20:1–36


Oppiaihe 26

Oppi ja liitot 20:1–36

Johdanto

Profeetta Joseph Smithin saamassa ilmoituksessa Herra antoi käskyn, että Hänen palautettu kirkkonsa tuli järjestää 6. huhtikuuta 1830. Hän opetti myös Mormonin kirjan tärkeyttä ja antoi ohjeita kirkkonsa hallinnosta kuten juuri palautetun kirkon pappeusviroista, toimituksista ja toimintatavoista. Tämä ilmoitus, josta kirkon alkuaikoina käytettiin nimitystä ”Artiklat ja liitot”, on nykyään luvussa OL 20. Tämä ilmoitus tallennettiin muutama päivä huhtikuun 6. päivän jälkeen vuonna 1830, mutta Herra on saattanut ilmoittaa osia siitä profeetalle jo kesällä 1829. Koska luku OL 20 on niin pitkä, se on jaettu tässä oppikirjassa kolmeen oppiaiheeseen.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 20:1–4

Jumala antaa käskyn kirkon perustamisesta

Kehota oppilaita miettimään edellistä todistuskokousta, johon he osallistuivat. Pyydä heitä kuvailemaan, kuinka todistuksen lausuminen eroaa kertomuksen esittämisestä tai kiitollisuuden ilmaisemisesta.

Pyydä yhtä oppilasta lukemaan kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Dallin H. Oaksin seuraava määritelmä:

Kuva
Vanhin Dallin H. Oaks

”Todistus evankeliumista on henkilökohtainen vahvistus, jonka Pyhä Henki tuo sieluumme, että tietyt iankaikkisesti merkittävät asiat ovat tosia ja että me tiedämme niiden olevan tosia” (”Todistus”, Liahona, toukokuu 2008, s. 26).

Kirjoita taululle seuraavaa: Me tiedämme, että…

Kehota oppilaita ottamaan esiin luku OL 20. Selitä, että kirkon johtajat lukivat tämän luvun ääneen kirkon konferensseissa, jotka pidettiin 9. kesäkuuta 1830 ja 26. syyskuuta 1830. Näin uuden kirkon jäseniä muistutettiin monista tärkeistä evankeliumin totuuksista. Kannusta oppilaita etsimään tästä luvusta oppeja ja periaatteita, joita voisivat edeltää sanat ”Me tiedämme, että…”

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 20:1–2 ja panemaan merkille näkemyksiä evankeliumin palautuksesta.

  • Mistä evankeliumin palautusta koskevista totuuksista nämä jakeet todistavat? (Yksi niistä opeista, joita oppilaat saattavat mainita, on se, että Jumala kutsui Joseph Smithin ja antoi hänelle käskyn järjestää Jeesuksen Kristuksen kirkon. Pyydä yhtä oppilasta kirjoittamaan tämä oppi taululle lauseen ”Me tiedämme, että …” alle, ja muita oppilaita kiinnittämään siihen huomiota. Oppilaat voivat halutessaan luoda samanlaisia luetteloita omiin seminaarimuistivihkoihinsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjoihinsa.)

Auta oppilaita ymmärtämään näiden totuuksien tärkeys kannustamalla heitä pohtimaan, millainen todistus heillä on siitä, että Joseph Smith sai kutsumuksensa Jumalalta ja että kirkko on tosi. Voit pyytää oppilaita kertomaan luokalle, kuinka he ovat tulleet tietämään, että nämä asiat ovat totta.

  • Mitä mielestänne sana ”synty” kohdassa OL 20:1 tarkoittaa kirkon järjestämisen yhteydessä? (Sinun pitää ehkä muistuttaa oppilaitasi luopumuksesta ja palautuksen välttämättömyydestä.)

  • Kuinka me voimme auttaa Herran kirkon kasvamista meidän aikanamme?

Oppi ja liitot 20:5–16

Herra käy lyhyesti läpi joitakin palautuksen tapahtumia

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 20:5–8. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille seikkoja, jotka valmistivat Joseph Smithiä järjestämään kirkon jälleen maan päälle.

  • Mitä sellaista Joseph koki, minkä ansiosta hän pystyi järjestämään tosi kirkon jälleen maan päälle? (Hän sai opetusta Jumalalta ja enkeleiltä, ja hänelle annettiin voima kääntää Mormonin kirja.)

Selitä, että kun kirkko järjestettiin huhtikuussa 1830, Mormonin kirja oli juuri painettu. Pyydä oppilaita lukemaan itsekseen OL 20:9–12 ja panemaan merkille totuuksia, joita Mormonin kirjassa opetetaan. Voit ehdottaa, että oppilaat merkitsevät löytämänsä asiat. Kirjoita riittävän ajan kuluttua taululle seuraava vajaa virke: Mormonin kirja osoittaa maailmalle, että…

Kehota muutamia oppilaita tulemaan taululle ja täydentämään virke käyttäen ilmauksia, joita he ovat löytäneet kohdasta OL 20:9–12. Voisit kiinnittää huomion luetteloon heidän vastauksistaan ja esittää seuraavat kysymykset:

  • Miksi on niin tärkeää saada todistus siitä, että Mormonin kirja on totta?

  • Mitä voimme siis päätellä Joseph Smithistä, jos Mormonin kirja on totta?

Todista, että Mormonin kirja on todiste siitä, että Jumala on palauttanut evankeliumin meidän aikanamme. Tämän totuuden voisi kirjoittaa taululle sanojen ”Me tiedämme, että…” alle.

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 20:14–15. Pyydä luokan jäseniä panemaan merkille, mitä Herra lupaa niille, jotka ottavat vastaan Mormonin kirjan ja elävät sen opetusten mukaan.

  • Mitä siunauksia Herra lupaa niille, jotka ottavat uskossa vastaan Mormonin kirjan?

  • Mitä tapahtuu niille, jotka paaduttavat sydämensä epäuskossa ja hylkäävät Mormonin kirjan?

  • Millä tavoin me voimme ottaa uskossa vastaan Mormonin kirjan?

  • Kuinka Mormonin kirja voi johtaa ihmisen tekemään vanhurskauden tekoja?

Pyydä oppilaita pohtimaan 1) kuinka heidän todistuksensa Mormonin kirjasta on auttanut heitä olemaan kuuliaisempia Jumalan käskyille ja 2) miten he voivat vahvistaa todistustaan siitä.

Oppi ja liitot 20:17–36

Mormonin kirja opettaa ja selventää evankeliumin keskeisiä oppeja

Voit kehottaa yhtä oppilasta lukemaan presidentti Ezra Taft Bensonin seuraavat sanat:

Kuva
Presidentti Ezra Taft Benson

”Opin ja liittojen luvussa 20 Herra puhuu useissa jakeissa Mormonin kirjan opettamista tärkeistä totuuksista. (Ks. jakeet 17–36.) Siinä puhutaan Jumalasta, ihmisen luomisesta, syntiinlankeemuksesta, sovituksesta, Kristuksen taivaaseenastumisesta, profeetoista, uskosta, parannuksesta, kasteesta, Pyhästä Hengestä, kestämisestä loppuun asti, rukouksesta, syyttömäksi julistamisesta ja pyhittämisestä armon kautta sekä Jumalan rakastamisesta ja palvelemisesta.” (Ks. ”Uusi todistus Kristuksesta”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 154. puolivuotiskonferenssista, s. 5.)

Kehota oppilaita silmäilemään jakeita OL 20:17, 29, 30, 31, 35 ja mainitsemaan ilmaus, joka toistetaan jokaisen jakeen alussa. (Oppilaiden tulee huomata ilmaus ”me tiedämme, että” tai muunnelma siitä.) Selitä, että kohdassa OL 20:17–36 on useita tärkeitä oppeja, joita Herran kirkko julistaa maailmalle ensimmäisen näyn ja Mormonin kirjan esiintulon johdosta. Nämä totuudet koskevat esimerkiksi taivaallista Isää, Jeesusta Kristusta ja Pyhää Henkeä sekä sitä, mitä meidän täytyy tehdä, jotta pelastumme Jumalan valtakuntaan.

Kirjoita taululle seuraavat viitteet: OL 20:17–19; OL 20:21–25; OL 20:26–28.

Auta oppilaita täyttämään oma osansa oppimisprosessissa ja valmista heitä huomaamaan evankeliumin totuuksia järjestämällä heidät pareiksi ja antamalla kullekin parille tehtäväksi yksi taululla olevista kohdista. Kehota heitä tutkimaan yhdessä tehtäväksi saamiaan jakeita ja panemaan merkille totuuksia Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä sekä siitä, mitä nämä kolme ovat tehneet pelastuksemme hyväksi.

Kehota riittävän ajan kuluttua muutamia oppilaita kertomaan yksi totuus, jonka he ovat löytäneet ja joka koskee taivaallista Isää, Jeesusta Kristusta tai Pyhää Henkeä, sekä selittämään, miksi se on heille merkityksellinen. Voit kannustaa oppilaita kirjoittamaan heille erityisen merkitykselliset totuudet seminaarimuistivihkoonsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaansa.

Kun oppilaat mainitsevat näitä totuuksia, voit lisätä ne taululla olevaan luetteloon otsikon ”Me tiedämme, että …” alle. Oppilaat ehkä tunnistavat joitakin seuraavista opeista:

Jumala elää ja on ääretön, iankaikkinen ja muuttumaton (jae 17).

Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi (jae 18).

Jumala antoi ainosyntyisen Poikansa, joka ristiinnaulittaisiin ja joka nousisi kuolleista, niin että kaikki ne, jotka uskovat, ottavat kasteen ja kestävät loppuun asti, pelastuisivat (jakeet 21–25).

Pyhä Henki todistaa Isästä ja Pojasta (jae 27).

Isä, Poika ja Pyhä Henki tekevät yhdessä työtä valmistaakseen meitä iankaikkista elämää varten (jakeet 17–28).

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 20:29–34. Pyydä luokan jäseniä panemaan merkille, mitä velvollisuuksia meillä on, jos haluamme periä iankaikkisen elämän. Sinun on ehkä autettava oppilaita ymmärtämään nämä jakeet selittämällä, että syyttömäksi julistaminen (jakeessa 30) tarkoittaa sitä, että ihminen saa anteeksi ja hänet armahdetaan. Pyhittäminen (jakeessa 31) tarkoittaa sitä, että tulee puhtaaksi, pyhäksi ja Kristuksen kaltaiseksi.

  • Mitä nämä jakeet opettavat siitä, mitä meidän täytyy tehdä pelastuaksemme Jumalan valtakuntaan?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 20:35–36. Pyydä luokan jäseniä panemaan merkille, miten he voivat osoittaa, että he tietävät näiden asioiden olevan totta.

  • Kuinka me voimme antaa kunniaa ja kirkkautta Herran nimelle?

Kehota oppilaita tarkastelemaan taululla olevaa luetteloa ”Me tiedämme, että …”. Pyydä heitä miettimään mitkä periaatteista ovat sellaisia, joiden he tietävät olevan totta. Jos he ovat kirjoittaneet saman luettelon seminaarimuistivihkoonsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaansa, voisit kehottaa heitä panemaan rastin niiden totuuksien kohdalle.

Päätä oppiaihe kehottamalla oppilaita valitsemaan yksi rastittamistaan periaatteista ja kertomaan, kuinka he ovat tulleet tietämään, että se on totta.

Kommentteja ja taustatietoja

Oppi ja liitot 20:5–8. Lyhyt yhteenveto historiallisista tapahtumista

Seuraavassa taulukossa on joitakin palautuksen tapahtumia, joihin viitataan kohdassa OL 20:5–8.

Jae

Historiallinen tapahtuma

OL 20:5

”Sen jälkeen kun tälle ensimmäiselle vanhimmalle [Joseph Smith] oli todella ilmoitettu, että hän oli saanut syntinsä anteeksi”

Kevät 1820: Joseph Smith saa ensimmäisen näyn (ks. JS–H 15–20; ks. myös Milton V. Backman jr., ”Joseph Smithin erilaiset kertomukset ensimmäisestä näystä”, Valkeus, joulukuu 1985, s. 36).

OL 20:5

Joseph Smith oli kietoutunut ”jälleen maailman turhuuksiin”

1820–1823: ”Sinä ajanjaksona, joka jäi näyn saamisen ja vuoden tuhatkahdeksansataakaksikymmentäkolme väliin – – olin alttiina kaikenkaltaisille kiusauksille; ja – – lankesin usein moneen mielettömään hairahdukseen ja osoitin nuorukaisen heikkoutta sekä ihmisluonnon erehtyväisyyttä” (JS–H 28).

OL 20:6

”Jumala opetti häntä pyhän enkelin kautta”

Syyskuu 1823: Enkeli Moroni opettaa Josephia (ks. JS–H 30–33).

OL 20:7

”Ja antoi hänelle käskyjä, jotka innoittivat häntä”

Syyskuu 1823: Enkeli Moroni antaa ohjeita Josephille (ks. JS–H 34–42).

OL 20:8

”Ja antoi hänelle korkeudesta voiman kääntää ennalta valmistetuilla välikappaleilla Mormonin kirjan”

22. syyskuuta 1827 – kesä 1829: Joseph saa kultalevyt sekä urimin ja tummimin ja kääntää Mormonin kirjan (ks. JS–H 59–75).

OL 20:30–31. Syyttömäksi julistaminen ja pyhittäminen

Seuraava ote on kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin D. Todd Christoffersonin artikkelista. Otteessa selitetään vain lyhyesti syyttömäksi julistamisen ja pyhittämisen oppeja. Voit lukea koko artikkelin ymmärtääksesi näitä oppeja syvällisemmin.

Kuva
Vanhin D. Todd Christofferson

”Suurenmoisen sovitusuhrinsa äärettömän voiman ansiosta Jeesus Kristus voi tyydyttää eli täyttää lain vaatimukset meidän puolestamme. Armahtaminen tulee Hänen armostaan, sillä Hän on tyydyttänyt omalla kärsimyksellään oikeudenmukaisuuden vaatimukset, ’syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen [meidät] Jumalan luo’ (1. Piet. 3:18). Hän ottaa pois tuomiomme ottamatta pois lakia. Meidät armahdetaan ja saatetaan vanhurskauden tilaan Hänen kanssaan. Meistä tulee synnittömiä kuten Hän on. Laki eli oikeudenmukaisuus tukee ja suojelee meitä. Meidät toisin sanoen julistetaan syyttömiksi.

Näin me saatamme asianmukaisesti sanoa, että kun joku on julistettu syyttömäksi, hän on armahdettu, synnitön tai syytön. Esimerkiksi ’jokainen, joka tekee parannuksen ja ottaa kasteen minun nimeeni, täytetään; ja jos hän kestää loppuun asti, katso, häntä minä pidän syyttömänä Isäni edessä sinä päivänä, jona minä seison tuomitsemassa maailmaa’ (3. Nefi 27:16, kursivointi lisätty). Niin suurenmoinen kuin syntien anteeksianto onkin, sovitus saa aikaan vieläkin enemmän. Tuon ’enemmän’ Moroni ilmaisi näin:

’Ja vielä, jos te Jumalan armosta olette täydellisiä Kristuksessa ettekä kiellä hänen voimaansa, silloin te olette pyhitettyjä Kristuksessa Jumalan armosta, Kristuksen veren vuodattamisen kautta, mikä kuuluu Isän liittoon teidän syntienne anteeksiantamiseksi, niin että teistä tulee pyhiä, tahrattomia’ (Moroni 10:33, kursivointi lisätty).

Pyhittäminen Kristuksen veren kautta on siis sitä, että tulee puhtaaksi ja pyhäksi. Jos syyttömäksi julistaminen poistaa tehdyn synnin rangaistuksen, niin pyhittäminen poistaa synnin tahran eli vaikutukset. Profeetta Joseph Smith on todistanut:

’Ja tämä on evankeliumi, ilosanoma, josta ääni taivaista todisti meille –

että hän tuli maailmaan, nimittäin Jeesus, ristiinnaulittavaksi maailman tähden ja kantamaan maailman synnit ja pyhittämään maailman ja puhdistamaan sen kaikesta vääryydestä’ (OL 76:40–41).” (”Justification and Sanctification”, Ensign, kesäkuu 2001, s. 20–22.)