2002
Kymmenysten laki
Heinäkuu 2002


Kymmenysten laki

Herra on antanut kymmenysten lain kirkkonsa talouslaiksi. – – Se on myös laki, jonka kautta me osoitamme uskollisuutemme Herralle.

Viime jouluna sain äidiltäni erityisen lahjan. Hän oli pitänyt huolella hallussaan näiden monien vuosien ajan pientä kirjaa, jonka sain alkujaan vanhemmiltani vuonna 1944, kun olin kymmenvuotias.

Se kirja on tässä. Se on kirja, johon minua opetettiin merkitsemään viikoittaiset tuloni ja menoni.

Esimerkiksi kirjaukseni 29. heinäkuuta päättyvältä viikolta vuodelta 1944 osoittaa, että viikon alussa minulla oli 24 dollaria ja 5 senttiä ja ansaitsin 7 dollaria työnteosta perheemme maatilalla. Kuluina käytin 5 senttiä karkkeihin, 3 dollaria 45 senttiä ostokseen, 20 senttiä elokuviin ja 2 dollaria ja 37 senttiä vaatteisiin. Sijoitin myös 20 dollaria sotaobligaatioihin ja maksoin 70 senttiä kymmenyksiä. Viikon lopussa minulla oli käytettävissäni 4 dollaria ja 28 senttiä.

Muistan kysyneeni isältäni, voitaisiinko 25 sentin tuntipalkkaani korottaa. Mutta muistaessani, että elokuvat maksoivat 20 senttiä ja karkit vain 5 senttiä, käsitän nyt, että minulle maksettiin luultavasti liikaa.

Kun selailin tätä yli 50 vuotta vanhaa kirjaa, huomasin, että joka viikko vuosina 1944–1945 maksoin kymmenen prosentin kymmenykset sen viikon tuloistani. Joulukuussa 1944 kirjasin muistiin, että olin maksanut sinä vuonna kymmenyksinä 12 dollaria ja 35 senttiä – täydet kymmenykset.

Juuri tällä tavalla opin maksamaan kymmenykset.

Vaimoni ja minä opetimme lapsillemme, miten tärkeää on siirtää sivuun kymmenykset joka viikko, kun he saivat viikkorahaa tai ansaitsivat palkkaa lapsenvahteina tai jostakin erityistehtävästä. He panivat kymmenykset pieneen laatikkoon. Paastosunnuntaina he antoivat kymmenykset piispalle. He oppivat myös rahan arvon säästämällä suuren osan tuloistaan tulevaa lähetystyötä ja opiskelua varten.

Lastenlapsemme noudattavat nykyisin samankaltaista käytäntöä.

Opettakaamme tämä periaate lapsillemme ja huolehtikaamme siitä, että he näkevät meidän maksavan kymmenykset. Presidentti Joseph F. Smith sanoi: ”Heti kun lapsemme tulevat siihen ikään, että ansaitsevat itse jotakin, heitä tulee opettaa maksamaan kymmenyksensä, jotta heidän nimensä kirjoitettaisiin Herran lain kirjaan.”1

Kun olin Alkeisyhdistyksessä, opimme tämän pienen lorun:

Kymmenysten maksamiseen

tiedän säännön tarkan:

Kun markkoja saan kymmenen,

niin annan niistä markan.

Kymmenysten maksamisen oppi on kudottu kaikkialle pyhiin kirjoituksiin. Abraham maksoi kymmenykset Melkisedekille.2 Israelin lapsia opetettiin tuomaan kymmenyksensä Herralle.3 Ehkäpä eniten lainattu pyhien kirjoitusten kohta kymmenyksistä Vanhassa testamentissa löytyy Malakiasta:

”Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. ’Mitä me sinulta riistämme?’ te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja! – –

Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.”4

Se määrä, jonka maksamme kymmenyksinä, on täydellisin ja oikeudenmukaisin, mitä tiedän. Se on kymmenesosa tuloistamme. Kaikki köyhimmästä rikkaimpaan maksavat saman prosenttiosuuden. Kristus opetti tämän periaatteen kertomuksessa lesken rovosta:

”Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon.

Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.

Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ’Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.

Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.’”5

Lantti on hyvin pieni kolikko. Se oli arvoltaan pienin kupariraha, jota juutalaiset käyttivät. Se oli yksi kuudeskymmenesneljäsosa roomalaisesta hopearahasta.

Tässä armotaloudessa Herra on antanut kymmenysten lain kirkkonsa talouslaiksi. Ilman sitä me emme voisi toteuttaa Herran iankaikkisia tarkoituksia. Se on myös laki, jonka kautta me osoitamme uskollisuutemme Herralle ja osoitamme olevamme kelvollisia saamaan etuoikeuksia, toimituksia ja siunauksia.

Olin äskettäin Independencessä Missourissa, ja minusta tuntui, että minun piti ajaa tunnin matka pohjoiseen Far Westiin. Myöhempien aikojen pyhät asuttivat Far Westin vuonna 1836 paetessaan vainoja. Far Westistä tuli piirikunnan pääkaupunki, jossa asui arviolta 3 000 – 5 000 asukasta. Se oli jonkin aikaa kirkon keskuspaikka. Omat esivanhempani asuivat siellä.

Kun saavuin Far Westiin ja katselin ympärilleni, näin vain kumpuilevaa maaseutua. Ei näkynyt kaupunkia, ei katuja tai rakennuksia. Oli vain rauhaisa, ruohikkoinen temppelialue neljine kulmakivineen ja niitä ympäröivä vaatimaton aita.

Vuonna 1838 pyhät karkotettiin Far Westistä. Joseph Smith ja muut pidätettiin ja vietiin läheiseen Libertyn vankilaan. Siellä he joutuivat elämään kuusi kuukautta niin kauheissa oloissa kuin vain kuvitella saattaa. Omat esivanhempani kärsivät ankarasti Far Westissä ja melkein menettivät henkensä.

Kun seisoin Far Westissä ja kuvittelin, millainen se oli kerran ollut, avasin pyhät kirjoitukseni ja luin Opin ja Liittojen Kirjan luvun 119. Tämä ilmoitus annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Far Westissä 8. heinäkuuta 1838 vainojen keskellä:

”Ja tämä on oleva kansani kymmenysten alku.

Ja sen jälkeen ne, jotka täten ovat maksaneet kymmenykset, maksakoot kymmenennen osan kaikista vuotuisista ansioistansa; ja tämä olkoon heille pysyvä laki iankaikkisesti minun pyhää pappeuttani varten, sanoo Herra.”6

Ajattelin itsekseni, että kirkon jäsenet eivät olisi voineet saada kymmenysten lakia sen huonommin sopivana ajankohtana. Mutta jäsenet ottivat sen vastaan, ja he alkoivat elää tämän uuden lain mukaan aikana, jolloin he olivat menettämässä omaisuutensa ja joissakin tapauksissa jopa henkensä. Kun kävin Far Westissä, sain kymmenysten laista hengellisen todistuksen, joka oli voimakkaampi ja syvempi kuin mitä olin koskaan aiemmin tuntenut.

Haluaisin tarjota neuvon niille monille tuhansille jäsenille, jotka nykyisin liittyvät kirkkoon lähetyssaarnaajiemme uutterien ponnistelujen ansiosta. Harjoittakaa uskoanne. Maksakaa kymmenyksenne. Tämä laki voi olla erilainen kuin mihin olette tottuneet ennen kastettanne. Mutta mikään, mitä teette uutena käännynnäisenä, ei valmista teitä täydellisemmin nauttimaan niistä ihanista siunauksista, jotka teitä odottavat – myös temppelin siunauksista – kuin se, että maksatte kymmenyksenne.

Nyt lyhyt neuvo lähetyssaarnaajille. Opettakaa kymmenysten lakia tutkijoillenne sillä tavoin, että he saavat todistuksen tästä ihanasta evankeliumin periaatteesta.

Joseph F. Smithin äiti tunnettiin ”leskirouva Smithinä”. Hän oli Hyrum Smithin leski, miehen, joka kohtasi marttyyrikuoleman profeetta Josephin kanssa. Kerran hän nuhteli kymmenyskirjuria, joka sanoi, ettei hänen pitäisi maksaa kymmenyksiään, koska hän oli niin köyhä. Hän vastasi: ”Haluaisitko sinä kieltää minulta siunauksen? Jos en maksaisi kymmenyksiäni, odottaisin Herran epäävän minulta siunauksensa. Minä en maksa kymmenyksiäni vain siksi, että kysymyksessä on Jumalan laki, vaan myös siksi, että odotan saavani siunauksen niin tekemällä. Pitämällä tämän lain ja muut lait minä odotan menestyväni ja pystyväni elättämään perheeni.”7

Menestyikö hän? Hänen pojastaan ja pojanpojastaan tuli kirkon presidenttejä, ja hänen jälkeläistensä joukossa on nykyään yksi kahdentoista apostolin koorumin jäsen sekä monia huomattavia kirkon johtajia.

Puhuessaan äidistään Joseph F. Smith sanoi kerran, että äiti maksoi kymmenykset lampaista ja karjasta, kymmenennen voipaunan, kymmenennen kanan, kymmenesosan munista, kymmenennen porsaan, kymmenennen vasikan, kymmenennen varsan – kymmenesosan kaikesta, mitä hän kasvatti.8

Olin kerran opettamassa kymmenysten lakia ryhmälle kirkon johtajia Afrikassa. Yksi veljistä kysyi: ”Vanhin Tingey, miten voin maksaa kymmenykset, kun minulla ei ole mitään tuloja?” Kyselin vähän ja sain selville, että hänellä oli suuri perhe, seitsemän tai kahdeksan lasta, ja hän oli työtön. Kysyin, kuinka hän ruokki perheensä. Hän sanoi, että hänellä oli pieni puutarha ja että hän kasvatti hanhia. Kysyin: ”Mitä hanhet tekevät?” Hän vastasi: ”Ne munivat.” Jatkoin: ”Mitä jos yhtenä aamuna löytäisit hanhiesi pesästä kymmenen hanhenmunaa?” Valo syttyi hänen sydämessänsä. ”Voisin ottaa yhden munan ja antaa sen seurakuntamme johtajalle”, hän vastasi. Hän ymmärsi, ja niin hänestä saattoi tulla täysien kymmenysten maksaja.

Kun me maksamme kymmenyksemme ja opetamme lapsemme maksamaan kymmenyksensä, me kasvatamme perheen, joka on syvästi juurtunut temppeliliittojen solmimiseen ja niiden pitämiseen. Suurenmoisimpia kaikista siunauksista, mitä saamme tässä elämässä ja iankaikkisuuksissa, ovat ne siunaukset, joita saamme tietäessämme, että perheemme on sinetöity yhteen koko iankaikkisuudeksi. Nykyään jotkut huomaavat kieltävänsä itseltään nämä etuoikeudet jättämällä kymmenyksensä maksamatta. Niille, jotka huomaavat olevansa tässä tilanteessa, neuvoni on, että harjoitatte uskoanne ja koettelette sitten Herraa maksamalla kymmenyksenne.

Kun maksatte täydet kymmenykset, te ja perheenne saatte erityisen rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Huomaatte, että kaikki pelot, jotka koskevat taloutta sekä itsenne ja perheenne toimeentuloa, katoavat. Tulette tietämään, että taivaallinen Isänne rakastaa teitä.

Olen kiitollinen siitä, että vanhempani opettivat minua maksamaan kymmenykset. Todistan nöyrästi, että kymmenysten maksaminen on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tosi periaate. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Evankeliumin oppi,1980, s. 221.

  2. Ks. 1. Moos. 14:20.

  3. Ks. 5. Moos. 12:6.

  4. Mal. 3:8, 10.

  5. Mark. 12:41–44.

  6. LK 119:3–4.

  7. Evankeliumin oppi, s. 218.

  8. Ks. Evankeliumin oppi, s. 219.