2002
Uskon kuuliaisuus
Heinäkuu 2002


Uskon kuuliaisuus

”Uskon kuuliaisuudessa” on kyse luottamuksesta. Kysymys on yksinkertainen: Luotammeko me taivaalliseen Isäämme? Luotammeko me profeettoihimme?

Tässä maailmassa, jossa me elämme, asiat eivät ole aina sellaisia, miltä ne näyttävät. Olemme joskus tietämättömiä meihin kohdistuvista vaikutusvaltaisista voimista. Vaikutelmat voivat olla hyvin petollisia.

Joitakin vuosia sitten minulla oli kokemus tällaisista petollisista vaikutelmista, jolloin seuraukset olisivat voineet olla traagiset. Vaimoni serkku Utahista oli perheineen vierailemassa luonamme. Oli tyyni kesäpäivä Oregonin rannikolla ja olimme merellä kalastamassa. Meillä oli mukavaa ja hauskaa kalastaessamme lohia, kunnes jostain syystä käännyin ympäri ja näin valtavan, yli parimetrisen aallon lähestyvän meitä. Minulla oli aikaa vain huutaa varoitus, kun aalto jo iskeytyi veneen kylkeen. Jotenkin vene pysyi pystyssä, mutta vaimoni serkku Gary paiskautui yli laidan. Meillä kaikilla oli yllämme pelastusliivit, ja saimme vaivoin ohjattua puoliksi veden täyttämän veneemme sinne, missä hän kellui, ja vedimme hänet takaisin veneeseen.

Meihin oli iskenyt niin sanottu yllätysaalto. Sellaista ei tapahdu kovinkaan usein eikä sen tuloa voi mitenkään ennakoida. Saimme myöhemmin selville, että sinä päivänä Oregonin ja Washingtonin rannikolla oli hukkunut viisi ihmistä kolmessa eri onnettomuudessa. Kaikki onnettomuudet olivat saman yllätysaallon aiheuttamia, joka oli noussut valtameren pinnasta ilman mitään selvää syytä. Kun lähtiessämme ylitimme matalikon, meri oli peilityyni eikä antanut mitään merkkejä vaarasta. Mutta meri osoittautui erittäin petolliseksi eikä ollenkaan sellaiseksi, miltä se ensi näkemältä vaikutti.

Kun kuljemme eteenpäin tällä elämän matkallamme, meidän täytyy olla jatkuvasti varuillamme ja varoa asioita, jotka ovat petollisia eivätkä ole sitä, miltä ne vaikuttavat. Ellemme ole varuillamme, elämän yllätysaallot voivat olla yhtä vaarallisia kuin valtamerten yllätysaallot.

Yksi vastustajan kavalista juonista on saada meidät uskomaan, että kyseenalaistamaton kuuliaisuus Jumalan periaatteille ja käskyille on sokeaa kuuliaisuutta. Hänen tavoitteenaan on saada meidät uskomaan, että meidän pitäisi seurata omia maailmallisia tapojamme ja itsekästä kunnianhimoamme. Tämän hän tekee vakuuttelemalla meille, että profeettojen ”sokea” seuraaminen ja kuuliaisuus käskyille ei ole itsenäistä ajattelua. Hän opettaa, ettei ole älykästä tehdä jotakin vain siksi, että elävä profeetta tai pyhien kirjoitusten kautta puhuvat profeetat sanovat niin.

Meidän kyseenalaistamaton kuuliaisuutemme Herran käskyille ei ole sokeaa kuuliaisuutta. Presidentti Boyd K. Packer opetti tätä huhtikuun 1983 yleiskonferenssissa: ”Myöhempien aikojen pyhät eivät ole kuuliaisia siksi, että heidät pakotetaan kuuliaisuuteen. He ovat kuuliaisia siksi, että he tuntevat eräitä hengellisiä totuuksia ja ovat päättäneet totella Jumalan käskyjä omakohtaisen tahdonvapautensa ilmaisuna. – – Emme ole kuuliaisia siksi, että olisimme sokeita. Olemme kuuliaisia siksi, että näemme.” (”Tahdonvapaus ja kuri”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 119.)

Voisimme kutsua tätä ”uskon kuuliaisuudeksi”. Uskon voimalla Abraham oli kuuliainen valmistellessaan Iisakia uhriksi; uskon voimalla Nefi oli kuuliainen hakiessaan vaskilevyt; uskon voimalla pieni lapsi kuuliaisesti hyppää korkealta isänsä vahvoille käsivarsille. ”Uskon kuuliaisuudessa” on kyse luottamuksesta. Kysymys on yksinkertainen: Luotammeko me taivaalliseen Isäämme? Luotammeko me profeettoihimme?

Toinen vastustajan petoskeinoista on saada meidät uskomaan, että maailman viisaus ja oppineisuus ovat ainoa lähde sellaiselle tiedolle, jota meidän tulisi seurata. Profeetta Nefin veli Jaakob ymmärsi vastustajan suunnitelman ja varoitti meitä siitä:

”Voi kuinka viekas on pahan suunnitelma! Voi ihmisten turhuutta, heikkoutta ja mielettömyyttä! Kun he ovat oppineita, he pitävät itseään viisaina, eivätkä he kuuntele Jumalan neuvoa, sillä he työntävät sen syrjään, luullen tietävänsä itsestään, ja sen tähden heidän viisautensa on hulluutta eikä heitä hyödytä. Ja he hukkuvat.” (2. Ne. 9:28.)

Jaakob ei sanonut, ettei meidän tulisi oppia. Hän jatkoi kertomalla, että oppi on hyväksi, jos kuuntelemme Jumalan neuvoja.

Jotkut alkavat uskoa voivansa valita, mitä käskyjä seurata. He arvottavat monet käskyt näppärästi pikkuseikoiksi, jotka voidaan laittaa syrjään ja jotka eivät vaikuta elintärkeiltä. Näihin voivat kuulua esim. rukoileminen, lepopäivän pyhittäminen, pyhien kirjoitusten lukeminen, kymmenysten maksaminen, kokouksissa käyminen. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Taivaallinen Isämme kommunikoi lastensa kanssa hyvin selkeällä tavalla. Evankeliumin opetuksissa ei ole sitä epäselvää ääntä, josta apostoli Paavali puhui (ks. 1. Kor. 14:8). Ei ole mitään epäselvyyttä puhutun sanan tarkoituksesta eikä hengen innoittamista tunteista. Meitä ei ole jätetty yksin. Meillä on pyhät kirjoitukset, profeetat, rakastavat vanhemmat ja johtajat.

Miksi sitten joskus harhailemme? Miksi annamme vastustajan petollisuuden vaikuttaa meihin? Ratkaisu hänen petollisuuteensa on vastauksena yksinkertainen, mutta toisinaan sen soveltaminen on vaikeaa. Presidentti Harold B. Lee puhui lokakuun 1970 yleiskonferenssissa Herrasta, vastustajasta ja ratkaisusta vastustajan petoksen voimaan:

”Meillä on edessämme eräitä vaikeuksia ennen kuin Herra on selvittänyt asiansa tämän armotalouden kirkon ja maailman kanssa. – – Saatanan valta lisääntyy: me näemme siitä todisteita kaikkialla. – – Meidän on opittava noudattamaan niitä sanoja ja käskyjä, joita Herra tulee antamaan profeettansa kautta. – – Tulee olemaan asioita, jotka vaativat kärsivällisyyttä ja uskoa.” (Harold B. Lee, ”Kannattakaa kirkon presidentin käsivarsia”, Konferenssiraportit 1970–1972, s. 59; ks. myös Ezra Taft Benson, ”Rohkea todistuksessa Jeesuksesta”, Valkeus, lokakuu 1982, s. 119–120.)

Sitten presidentti Lee lisäsi varoituksen, kun hän jatkoi sanomalla, ettemme me aina ehkä pidä siitä, mikä tulee kirkon auktoriteeteilta, koska se saattaa olla ristiriidassa henkilökohtaisten näkemystemme kanssa tai se saattaa vaikuttaa sosiaaliseen elämäämme. Jos me kuitenkin kuuntelemme ja teemme nämä asiat niin kuin ne tulisivat Herran itsensä suusta, me emme tule petetyiksi ja me saamme suuria siunauksia.

Tämä tuo meidät takaisin kuuliaisuuteen. Näin tulee aina olemaan. Kuuliaisuus on osa iankaikkista autuudensuunnitelmaa. En tiedä mitään oppia, joka olisi tärkeämpi hyvinvoinnillemme tässä elämässä ja tulevassa. Kaikki pyhät kirjoitukset opettavat kuuliaisuutta, eikä koskaan ole elänyt apostolia tai profeettaa, joka ei olisi opettanut kuuliaisuuden periaatetta.

Joskus on välttämätöntä olla kuuliainen vaikkemme ymmärrä lain merkitystä. Kuuliaisuus edellyttää uskoa. Opettaessaan kuuliaisuutta profeetta Joseph Smith sanoi: ”Vaatipa Jumala mitä tahansa, se on oikein, vaikka me emme ymmärtäisikään syytä siihen ennen kuin kauan tapahtumien jälkeen” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 254).

Olen kiitollinen siitä, että tuona kesäpäivänä meillä oli merellä pelastusliivit. Olen kiitollinen siitä, että me vältyimme siltä murhenäytelmältä, jonka yllätysaalto aiheutti toisille. Rukoukseni on, että me edelleen pitäisimme kuuliaisuuden pelastusliivit yllämme välttääksemme ne murhenäytelmät, jotka varmasti tulevat kohtaamaan meitä, jos tulemme petetyiksi ja seuraamme vastustajan houkutuksia.

Todistan teille, että taivaallinen Isämme elää, että Hän rakastaa meitä ja että olemalla kuuliaisia Hänen käskyilleen niitä kyseenalaistamatta me voimme jälleen kerran elää Hänen ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme, kanssa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.