2002
Evankeliumi elämässämme
Heinäkuu 2002


Evankeliumi elämässämme

Hän on antanut meille sovituksensa, evankeliuminsa ja kirkkonsa, pyhän yhdistelmän, joka antaa meille varmuuden kuolemattomuudesta ja mahdollisuuden iankaikkiseen elämään.

Näin muutamia vuosia sitten sanomalehdessä hauskan pilapiirroksen, jossa pappi keskusteli moottoripyörän selässä istuvan hippiasuisen pariskunnan kanssa. Toinen heistä sanoi papille: ”Kyllä, me olemme menossa kirkkoon. Olemme olleet jo vuosia – emme vain ole vielä päässeet sinne asti.”1

Monet sukulaisemme ja ystävämme eivät myöskään ole vielä päässeet kirkkoon asti. He saattavat käydä kirkossa silloin tällöin mutta eivät nauti vielä täysin kirkossa mukana olemisen ja palvelemisen siunauksista. Toiset saattavat käydä kirkossa säännöllisesti, mutta pidättyvät sitoumuksista eivätkä etsi sitä henkilökohtaista hengellistä uudestisyntymistä, joka tulee osaksemme, kun omistamme sydämemme Jumalalle. Kummatkin menettävät joitakin ainutlaatuisia siunauksia tässä elämässä. Molemmat ovat vaarassa menettää suurenmoisimmat siunaukset tulevassa elämässä.

Paavali opetti, että Herra antoi profeettoja ja apostoleita ”tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (Ef. 4:12, vuoden 1938 raamatunkäännös). Ihmiset, jotka eivät ole täysin mukana Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa eivätkä myöskään pyri henkilökohtaiseen hengelliseen kääntymykseen, menettävät kokemuksia, jotka ovat välttämättömiä jumalallisesti säädetyssä suuressa onnensuunnitelmassa. Kirkon opetukset ja työ ovat välttämättömiä ihmisen iankaikkisen elämän toteuttamiseksi (ks. KH Moos. 1:39).

Rukoilen, että monet ääneni kantamilla olevat saavat hengellisen todistuksen kirkon tehtävästä rakentaa ja kohottaa Jumalan lapsia. Rukoilen erityisesti, että jotkut, jotka eivät vielä nauti täyden kirkossa toimimisen, palvelemisen ja sitoutumisen siunauksista, etsivät tuota todistusta, saavat sen ja toimivat sen mukaisesti.

Noin kymmenen vuotta sitten ollessani eräässä vaarnakonferenssissa Yhdysvalloissa, minut esiteltiin eräälle kirkon jäsenelle, joka ei ollut moneen vuoteen ollut mukana kirkon toiminnassa. ”Miksi minun pitäisi tulla takaisin mukaan kirkon toimintaan?” tämä jäsen kysyi minulta. Vastasin, että kun ottaa huomioon kaiken, mitä Vapahtaja on tehnyt puolestamme, pitäisi olla helppoa uhrata jotakin Hänen ja lähimmäistemme palveluksessa. Kysyjä mietti asiaa hetken ja antoi sitten tämän hämmästyttävän vastauksen: ”Mitä Hän on tehnyt minun puolestani?”

Tämä hämmästyttävä vastaus pani minut pohtimaan sitä, mitä ihmiset odottavat saavansa Jeesukselta Kristukselta, Hänen evankeliumiltaan ja Hänen kirkossaan toimimiselta. Ajattelin muutamia muita, jotka ovat sanoneet lakanneensa käymästä kirkossa siksi, että kirkko ”ei täytä heidän tarpeitaan”. Mitä tarpeita he voisivat odottaa kirkon täyttävän? Jos ihmiset etsivät pelkästään tyydyttäviä sosiaalisia kokemuksia, he saattavat pettyä johonkin tiettyyn seurakuntaan ja etsiä muita tuttavuuksia. Monissa järjestöissä voi saada tyydyttäviä sosiaalisia kokemuksia. Jos he etsivät pelkästään apua evankeliumin oppimiseen, he voisivat päästä tuohon tavoitteeseen käyttämällä apunaan saatavilla olevaa kirjallisuutta. Mutta ovatko nämä kirkon tärkeimmät tarkoitukset? Onko siinä kaikki, mitä meidän on määrä saada Jeesuksen Kristuksen evankeliumilta?

Joku on sanonut, että se, mitä saamme, riippuu siitä, mitä etsimme. Ihmiset, jotka käyvät kirkossa pelkästään saadakseen jotakin luonteeltaan ajallista, saattavat pettyä. Apostoli Paavali kirjoitti halveksivasti ihmisistä, jotka ”eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa” (Room. 16:18). Ihmiset, jotka käyvät kirkossa antaakseen lähimmäisilleen ja palvellakseen Herraa, pettyvät harvoin. Vapahtaja lupasi, että ”joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (Matt. 10:39).

Kirkko antaa meille tilaisuuksia palvella Herraa ja lähimmäisiämme. Oikealla tavalla ja oikeista syistä annettuna palveleminen suo meille palkkion, joka ylittää kaiken, mitä olemme antaneet. Miljoonat palvelevat epäitsekkäästi virkailijoina tai opettajina kirkon järjestöissä ja ne, jotka niin tekevät, kokevat kääntymyksen, jota on kuvaillut profeetta, joka pyysi meitä tulemaan Kristuksen tykö ja tulemaan täydellisiksi Hänessä (ks. Moro. 10:32).

Jäsenyyteni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ja toimintani siinä on ollut minulle siunauksena kautta elämäni. On mahdotonta kuvailla kaikkia tapoja, joilla kirkko on siunannut minun elämääni ja niiden elämää, joita rakastan. Mutta kerron muutamia esimerkkejä siinä toivossa, että se lisää henkilökohtaista vakuuttavuutta esitettyihin periaatteisiin.

Jokaviikkoinen kirkossakäynti suo tilaisuuden nauttia sakramentin, kuten Herra on meitä käskenyt (ks. LK 59:9). Jos toimimme oikein valmistautuneina ja oikein asennoituen, sakramentin nauttiminen uudistaa kasteemme puhdistavan vaikutuksen ja tekee meidät kelvollisiksi lupaukseen, että Hänen Henkensä on aina meidän kanssamme. Tuon Hengen, Pyhän Hengen, yksi tehtävä on todistaa Isästä ja Pojasta ja johdattaa meitä totuuteen (ks. Joh. 14:26; 2. Ne. 31:18). Todistus ja totuus, jotka ovat välttämättömiä henkilökohtaiselle kääntymyksellemme, ovat tämän jokaviikkoisen liittojen uudistamisemme oivallista satoa. Olen saanut nauttia tämän lupauksen toteutumisesta elämäni päivittäisissä ratkaisuissa ja omassa hengellisessä kasvussani.

Olen pahoillani, kun joku myöhempien aikojen pyhä ei ymmärrä sitä kallisarvoista siunausta, joka tulee niiden osaksi, jotka pitävät käskyn antaa sakramenttiuhrinsa jokaisena lepopäivänä. Mitä sellaista on elämässä – järvillä tai virroilla, kaupallisissa huvittelupaikoissa tai kotona sunnuntain sanomalehden lukemisessa – mikä voisi suoda jotakin näihin siunauksiin verrattavaa? Mikään vapaa-ajan huvi ei vedä vertoja sille puhdistavalle uudistumiselle ja hengelliselle ohjaukselle ja kasvulle, jonka Jumala on luvannut niille, jotka nauttivat uskollisesti sakramentin ja kunnioittavat Häntä jokaisena sapatinpäivänä. Kiitän noiden lupausten täyttymisestä omassa elämässäni, ja vakuutan, että ne ovat tarjolla kaikille.

Kun tulin vastuulliseen ikään ja ymmärsin ja koin henkilökohtaisen synnin vaikutuksen, Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opetukset antoivat minulle rauhaa ja rohkeutta kulkea eteenpäin tietäen, että syntini voitaisiin antaa anteeksi ja että niille, jotka epäonnistuvat, on aina toivoa ja mahdollisuus armoon.

Kun koin rakkaiden, muiden muassa isäni, äitini ja vaimoni, kuoleman, Pyhän Hengen lohdulliset ilmoitukset antoivat minulle voimaa jatkaa eteenpäin. Henki vahvistaa, että kuolevaisuuden vastoinkäymisillä on tarkoitus, ja se antaa vakuutuksen ylösnousemuksesta ja iankaikkisuudeksi sinetöityjen perhesuhteiden todellisuudesta.

Jeesuksen Kristuksen evankeliumin oppi ja opetukset ovat olleet minulle siunauksena koko elämäni ajan. Evankeliumi sellaisena kuin pyhät kirjoitukset ja tämän kirkon johtajat ja opettajat sitä opettavat, on ollut valo minun matkallani ja ajallisen ja hengellisen edistymiseni virike. Kuten Brigham Young opetti, evankeliumin lait ”opettavat ihmisiä olemaan totuudellisia, rehellisiä, siveitä, raittiita, ahkeria ja säästäväisiä, sekä rakastamaan ja harjoittamaan jokaista hyvää sanaa ja tekoa, – – ne kohottavat ja jalostavat ihmistä [ja] jos niitä noudatetaan täysin, [ne] tuovat terveyttä ja voimaa ruumiiseen, selkeyttä käsityskykyyn, voimaa päättelykykyyn sekä pelastuksen sielulle”.2

Moniin evankeliumin opetuksista saamiini siunauksiin kuuluvat ne, jotka on luvattu viisauden sanan noudattamisesta. Minulle nämä ovat olleet muun muassa terveys ja tieto ja kyky juosta väsymättä ja vaeltaa nääntymättä sekä sen siunauksen täyttyminen, että ”tuhon enkeli on kulkeva heidän ohitseen, niin kuin Israelin lasten ohitse, eikä ole surmaava heitä” (LK 89:18–21).

Evankeliumi opettaa meitä maksamaan kymmenyksemme ja uhrimme ja vakuuttaa, että saamme siunauksia, kun teemme sen. Todistan näiden lupausten täyttymisestä elämässäni. Olen nähnyt taivaan ikkunoiden avautuvan kohdallani vuodattamaan lukemattomia siunauksia. Näihin siunauksiin kuuluu se, että kykenen näkemään tämän maailman omaisuuden, ylpeyden, aseman ja vallan olevan suhteellisen merkityksettömiä iankaikkisuuden kannalta. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä näkökulmasta ja rauhasta, jonka suo evankeliumiin perustuva ymmärrys elämän tarkoituksesta ja sen suhteesta iankaikkisuuteen!

Varhaisimmista ikävuosistani alkaen sekä opiskelun ja avioliiton ajan keski-ikään asti ja sen ohi kirkko on suonut minun olla henkilökohtaisesti tekemisissä maailman suurenmoisimpien ihmisten kanssa. Opettajat ja luokkatoverit pyhäkoulussa ja Alkeisyhdistyksessä, partiossa ja muussa nuorten toiminnassa, koorumin ja seurakunnan ja vaarnan tilaisuuksissa ovat antaneet minulle hienoimpia mahdollisia esikuvia ja ystäviä. Kirkollamme ei tietenkään ole monopolia hyviin ihmisiin, mutta meillä heitä on merkittävä keskittymä. Yhteyteni ihmisiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon eri järjestöissä ovat suoneet minulle kyvyn tunnistaa ja arvostaa hienoja ihmisiä muissa kirkoissa ja järjestöissä ja lisätä yhteydenpitoani heidän kanssaan.

Koska isäni kuoli ennen kuin täytin kahdeksan vuotta, jouduin jo varhain miettimään, mikä oli Herran tarkoitus Hänen riistäessään minulta suhteen, joka muilla pojilla oli ja jota he pitivät itsestään selvänä. Kuten niin monissa muissakin kuolevaisuuden haasteissa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin näkökulma täytti tuon tyhjiön. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että veljeäni, sisartani ja minua kasvatti leskiäiti, joka uskollaan ja vanhempiemme temppeliavioliiton avulla sai poismenneen isämme olemaan joka päivä läsnä elämässämme. Meillä ei ollut koskaan syytä tuntea olevamme vailla isää. Meillä oli isä, mutta hän oli poissa toistaiseksi. Tässä elämässä on vain harvoja asioita, jotka ovat tärkeämpiä kuin se, että tiedämme asemamme kuolevaisuudessa ja mahdollisuutemme iankaikkisuudessa. Herran temppelissä iankaikkisuudeksi solmitut avioliitot suovat sen mahdollisuuden jokaiselle lapselle ja jokaiselle aikuiselle.

Aktiivinen osallistumiseni kirkossa on kautta vuosien antanut minulle mahdollisuuden saada kirkon johtajilta neuvoja ja innoitusta siinä, mitä minun pitäisi tehdä aviomiehenä ja isänä ja perheeni johtajana. Yhä uudelleen ja uudelleen, vaarna- ja yleiskonferensseissa, pappeuskoorumeissa ja pyhäkoululuokissa minua ovat opettaneet ja innoittaneet suurenmoiset ja kokeneet isät, äidit ja isovanhemmat. Olen yrittänyt noudattaa näitä opetuksia parantaakseni osallistumistani niissä ihmissuhteissa, jotka kestävät iankaikkisuuden. Lainatakseni vain yhtä esimerkkiä, minulle on opetettu pappeuden siunauksen voima – ei vain terveeksi tekemisen siunauksen, vaan lohdutuksen ja ohjauksen siunauksen, joka isällä, jolla on Melkisedekin pappeus, on etuoikeus antaa perheensä jäsenille. Tuon periaatteen oppiminen ja toteuttaminen on tuonut minulle ja rakkailleni sen suloisuuden ja läheisyyden, jotka seuraavat vain silloin, kun Jumalan pappeuden merkitys tunnetaan iankaikkisessa perheessä.

Olen kiitollinen myös niistä pyhien kirjoitusten ja kirkon johtajien varoituksista, jotka koskevat vältettäviä asioita. Niitä neuvoja noudattamalla olen pystynyt välttämään ansoja, jotka olisivat saattaneet muutoin saada minut saaliikseen ja orjuuttaa minut. Alkoholi, tupakka, huumeet, pornografia ja uhkapeli ovat vain muutamia esimerkkejä vaarallisista aineista ja riippuvuutta aiheuttavista toiminnoista, joita meitä on kehotettu välttämään. Vetoan kaikkiin – erityisesti nuoriin – että kuuntelisitte ja ottaisitte opiksenne niiden miesten ja naisten sanoista, jotka Jumala on kutsunut johtajiksenne ja opettajiksenne. Teitä siunataan, jos ette aseta omaa viisauttanne ja omia halujanne Luojanne käskyjen ja Hänen palvelijoittensa varoitusten edelle.

Pyhissä kirjoituksissa meitä kehotetaan ottamaan päällemme Jumalan ”koko sota-asu” voidaksemme ”pahana päivänä tehdä vastarintaa”. Niissä luvataan, että ”vanhurskauden haarniska” ja ”uskon kilpi” tulevat sammuttamaan ”kaikki pahan palavat nuolet” (LK 25:15–17). Kehotan teitä tottelemaan noita opetuksia ja lunastamaan itsellenne nuo siunaukset. Niihin kuuluu henkilökohtainen hengellinen kääntymys – ”voimallinen muutos – – sydämissämme” (Moosia 5:2) – joka auttaa meitä tulemaan siksi, miksi taivaallinen Isämme haluaa meidän tulevan.

Tämän kirkon johtajat sanovat, kuten Vapahtaja sanoi: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” (Joh. 7:16–17.)

Johtajanne sanovat myös kuten kuningas Benjamin: ”Ja vielä minä toivoisin teidän ottavan huomioon niiden autuaan ja onnellisen tilan, jotka pitävät Jumalan käskyt. Sillä katso, he ovat siunatut kaikessa, sekä ajallisessa että hengellisessä; ja jos he kestävät uskollisina loppuun asti, heidät otetaan taivaaseen, jotta he siten saisivat asua Jumalan tykönä iankaikkisesti kestävässä autuuden tilassa.” (Moosia 2:41.)

Herra on julistanut nykyajan ilmoituksessa: ”Minä, Herra, olen sidottu, kun te teette, mitä minä sanon, mutta kun te ette tee, mitä minä sanon, teillä ei ole mitään lupausta” (LK 82:10).

Mitä Vapahtajamme on tehnyt meidän puolestamme? Hän on antanut meille sovituksensa, evankeliuminsa ja kirkkonsa, pyhän yhdistelmän, joka antaa meille varmuuden kuolemattomuudesta ja mahdollisuuden iankaikkiseen elämään. Todistan, että tämä on totta, ja todistan Isästä Jumalasta, suunnitelman Laatijasta, ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, Sovittajasta, joka on tehnyt sen kaiken mahdolliseksi, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Calvin Grondahl, Standard Examiner, 26. toukokuuta 1990.

  2. Kirje Religio-Philosophical Journalin päätoimittajalle, 7. tammikuuta 1869, lainattu julkaisussa Jed Woodworth, ”Brigham Young and the Mission of Mormonism”, Brigham Young University Studies 40, nro 2, 2001, s. 11.