2002
Kathleen H. Hughes ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa
Heinäkuu 2002


Kathleen H. Hughes
ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

”Taivaallinen Isä on suonut naisille hyvin monia ihania lahjoja ja kykyjä ja ominaisuuksia”, sanoo Kathleen H. Hughes, äskettäin kutsuttu ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa. ”Hänen avullaan ja toistemme avulla me emme voi epäonnistua.”

Sisar Hughes sanoo, että pyhien kirjoitusten sanat sekä hänen tietonsa siitä, että hän on Jumalan tytär, ovat olleet hänen ankkurinaan ja auttaneet häntä löytämään rauhaa hänen elämänsä vaikeimpinakin aikoina. Esimerkiksi kerran kun hän joutui kamppailemaan ilmeisesti synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi, hän ja hänen miehensä vierailivat Libertyn vankilassa Missourissa. He loivat silmäyksen profeetta Joseph Smithin kokemukseen siellä ja lukivat hänen saamansa ilmoituksen, joka on merkitty muistiin Opin ja Liittojen Kirjan lukuun 121. Sisar Hughes käsitti, että samoin kuin Herra oli tukenut Joseph Smithiä, Herra auttaisi häntäkin kestämään omat koettelemuksensa. ”Se oli yksi niistä hetkistä, jotka painuvat mieleen – merkittävä hetki, jolloin aistin Herran läsnäolon elämässäni ja käsitin, millä tavoin pyhät kirjoitukset voivat tuoda lohtua ja rauhaa”, hän kertoo.

Sisar Hughes syntyi 19. lokakuuta 1944 Tooelessa Utahissa William Daly ja Emma Johanson Hurstin perheeseen. Hän solmi avioliiton kirjailija Dean T. Hughesin kanssa 23. marraskuuta 1966. Heillä on kolme lasta ja viisi lastenlasta.

Vuonna 1966 sisar Hughes suoritti alemman korkeakoulututkinnon ja valmistui englannin kielen opettajaksi Weber State Collegessa, ja vuonna 1974 hän suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon erityisopetuksen alalla Central Missouri State -yliopistossa. Hän opetti koulussa monta vuotta, ja vuodesta 1985 lähtien hän on työskennellyt Provon koulupiirin hallinnossa.

Viimeisimmäksi sisar Hughes on palvellut seurakunnan Nuorten Naisten johtajana. Hän on myös palvellut Apuyhdistyksen, Alkeisyhdistyksen ja pyhäkoulun tehtävissä sekä Nuorten Naisten pääneuvottelukunnassa.

”Apuyhdistyksen tavoitteena on auttaa sisaria ja heidän perheitään pappeuden avustamina tulemaan Kristuksen tykö”, sisar Hughes sanoo. ”Tunnen suurta rauhaa tämän tehtävän suhteen ja tiedän, että tulee olemaan ihana mahdollisuus työskennellä näiden johtokuntaan kuuluvien suurenmoisten naisten kanssa.”