2002
Pyhillä paikoilla seisominen
Heinäkuu 2002


Pyhillä paikoilla seisominen

Pyhillä paikoilla seisominen tarkoittaa juuri sitä, että on hyvässä seurassa, olipa sitten yksin tai toisten kanssa.

Oli torstai-ilta, jolloin isä ja äiti kävivät tavallisesti tekemässä työtä Cardstonin temppelissä. Olin teini-iässä, kuten te, nuoret naiset. Äidinäitini, joka asui luonamme, ei ollut kotona, joten olisin yksin. Kun vanhempani lähtivät, isä halasi minua ja sanoi: ”Olehan hyvässä seurassa, Sharon.”

Ajattelin: ”Mitähän hän ajattelee? Eikö hän tiedä, että olen täällä yksin?” Ja sitten ymmärsin – juuri sitä hän ajatteli.

Pyhillä paikoilla seisominen tarkoittaa juuri sitä, että on hyvässä seurassa, olipa sitten yksin tai toisten kanssa. Se on olemista siellä, missä Pyhä Henki on toverinamme – yksin tai muiden joukossa. Kun päätämme mielessämme, että hallitsemme ajatuksemme ja tekomme ja olemme niin hyviä kuin suinkin osaamme, niin osaksemme voi tulla sitä, mikä elämässä on parasta.

Pyhä paikka on siellä, missä tunnemme olevamme turvassa ja rakastettuja ja saavamme lohdutusta. Sellaista oli taivaallisessa kodissamme. Pyhillä paikoilla seisominen ja hyvässä seurassa oleminen tuo tunteita siitä, millaista on varmasti ollut siinä kodissa, josta olemme lähteneet, kodista, joka toisinaan tuntuu olevan niin kovin kaukana.

Kaksi ja puoli vuotta kirkon perustamisen jälkeen Herra varoitti Joseph Smithiä sodista ja nälänhädistä ja vitsauksista, jotka tulisivat jumalattomuuden vuoksi. Sitten Hän kertoi, kuinka voimme olla turvassa sellaisessa maailmassa: ”Seisokaa siis pyhillä paikoilla horjumatta, kunnes Herran päivä tulee” (LK 87:8).

Pyhillä paikoilla olemme suojassa maailman miltei musertavalta myllerrykseltä. Tovereinamme ja tukenamme voi olla enkeleitä (ks. LK 84:88). Suurta profeetta Moronia ympäröivät pahuus ja laamanilaiset, jotka odottivat saavansa tappaa kaiken tielleen osuvan. Hän piilotteli yksin melkein kaksikymmentä vuotta. Kuvitelkaa sellaista yksinäisyyttä! Silti hänen kaunopuheiset todistuksensa ja neuvonsa Mormonin Kirjan muutamassa viimeisessä luvussa kertovat meille, että hän oli enkeleitten ja Pyhän Hengen seurassa. Hän ei ollut yksin. Pyhä Henki voi ottaa pois yksinäisyyden tai yksin olemisen tai hylätyksi tulemisen jäytävän, jomottavan tunteen ja täyttää meidät rauhalla. Häntä sanotaan Lohduttajaksi – ja se Hän on!

Yksinäisimmät hetkemme ovat mahdollisesti silloin, kun olemme ihmisten keskellä, jopa ystävien, jotka tekevät vääriä valintoja, ja joudumme seisomaan yksin. On olemassa sellaisia paikkoja, joihin teidän ei ole turvallista mennä edes auttamaan jotakuta apua tarvitsevaa. Herra sanoi: seiskää pyhillä paikoilla. On olemassa paikkoja, joihin Pyhä Henki ei ikinä menisi. Te tiedätte, missä sellaisia paikkoja on. Pysykää poissa niistä. Älkää lietsoko uteliaisuutta, joka pitäisi lopettaa. Kiinnittäkää huomiota siihen, miltä teistä tuntuu, niin tiedätte, milloin teillä on epävarma tai kiusallinen olo.

Heather-tyttö kertoi meille, kuinka hänet kutsuttiin juhlimaan koulun suosittujen oppilaiden kanssa. Kun hän käveli ovesta sisään, talossa pauhaava musiikki loukkasi hänen henkeään. Hän tunsi pahoinvointia. Sitten ystävät alkoivat kadota pimennettyihin huoneisiin. Heather sanoi: ”Huomasin juhlissa pian, että minun oli tehtävä valinta: joko nämä ihmiset tai omat periaatteeni. En voinut pitää molempia. Tiesin, etten halunnut kuulemieni sanojen tai elokuvakohtausten saastuttavan ajatuksiani, olivatpa nämä ihmiset miten suosittuja tahansa. Tiesin, etten kuulunut sinne. Ja kun odotin äitiäni hakemaan minua, katsoin ikkunasta ulos pimeään yöhön, ja siellä mäen päällä loisti majakan lailla temppeli. Tuntui kuin Herra olisi vakuuttanut minulle, että tein oikein.” (Käytetty luvalla, kertojan nimi muutettu.)

Pyhillä paikoilla seisominen auttaa meitä tulemaan pyhiksi, mutta se on hankittu hyve, joka vaatii harjoitusta. Harjoitelkaa kuuntelemaan Henkeä ja tottelemaan. Harjoitelkaa olemaan moraalisesti puhtaita. Harjoitelkaa kunnioittamaan pyhiä asioita. Herra on käskenyt meitä tulemaan luokseen, niin että Hän voi pyhittää meidät (ks. LK 60:7). Antakaa Hänen kietoa itsenne rakkauteen ja anteeksiantoon ja rauhaan. Huolimatta siitä, mitä ympärillänne tapahtuu, te voitte harjoitella luomaan oman, Herran Hengen täyttämän ympäristönne.

Sen sijaan että kysyisitte joltakulta toiselta, kuinka lyhyitä tai tiukkoja tai paljastavia vaatteenne voivat olla, te olette vastuussa ja kysytte itseltänne: ”Millaisia vaatteita voin käyttää? Miltä minun pitäisi näyttää ja miten minun pitäisi käyttäytyä, jotta Pyhä Henki voi olla kanssani ja taivaallinen Isä voi siunata minua?”

On vaikeaa kouluttaa halujanne haluamaan hyvyyttä ja kauneutta, kun törmäätte jatkuvasti niiden vastakohtaan, ja se näyttää niin paljon houkuttelevammalta ja hauskemmalta ja suositummalta.

Kun teidät kastettiin, te solmitte liittoja, että pitäisitte käskyt. Nuo liitot ja se siunaus, että Herran Henki on aina kanssanne, uudistetaan joka kerta, kun nautitte sakramentin kelvollisesti. Se vahvistaa teitä kiusauksen kohdatessa.

Tyttäremme otti sakramenttikokoukseen mukaan syömistä pitääkseen kolme pientä poikaansa rauhallisina. Kun pyhiä leivän vertauskuvia kuljetettiin meidän riviämme pitkin, Jake, joka oli tuolloin kolmevuotias, kuiskasi minulle: ”Sano niille, että me emme tarvitse tuota leipää. Meillä on omat eväät mukana.” Kolmivuotias ei nähnyt muuta kuin leivänpaloja, ja hän ajatteli, että hänellä on jotakin parempaa. Sen tunnistaminen, mikä on pyhää, ja opetteleminen haluamaan sitä on välttämätöntä onnellemme. Suurenmoinen auringonlasku tai tähtinen taivas, kastetta pisaroiva ruusu tai vastasyntynyt kissanpentu – ne kaikki muistuttavat meitä jälleen kerran siitä, että se, mikä on Jumalasta, on pyhää.

Pyhiä paikkoja voi olla kaikkialla, missä te olette – yksin, ryhmässä, ventovieraiden joukossa, ystävien seurassa. Jerikon tie oli petollinen ja kauhistuttava. Pensaissa ja puissa piileskeli rosvoja, jotka väijyivät ketä tahansa matkamiestä. Tarvittiin laupias ja rohkea samarialainen muuttamaan tuo tie pahaenteisestä paikasta pyhäksi paikaksi. Te voitte tehdä jotakin viedäksenne pyhyyttä tavanomaisiin paikkoihin: kun vietätte iltapäivän pienten lasten kanssa, niin että väsynyt äiti saa levätä, kun pesette astiat veljenne puolesta, vaikka on hänen vuoronsa, kun siivoatte iäkkään ystävänne kodin – se tuo epäitsekkyyden ja uhraamisen ja pyhyyden tunteita.

Tulee hetkiä, jolloin Henki kuiskaa, että voitte tehdä siitä paikasta, jossa olette, paremman. Venäläinen Omskin kaupunki Siperiassa tuntui minusta melko kylmältä ja karulta, kunnes kuulin ryhmän nuoria naisia ja nuoria miehiä laulavan äidinkielellään ”Niin suuri oot” (MAP-lauluja, 44). Äkkiä koko maailmasta – tai ainakin meidän maailmastamme – tuli lämmin ja rakastava ja iloinen, pyhä paikka.

Teille on tarjolla suuri älyn ja ohjauksen ja turvallisuuden rikkaus säännöllisen, syvällisen rukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen kautta. Se pitää mielenne lujasti ja järkähtämättä pyhillä paikoilla, kun kävelette koulun käytävillä tai käytte vaateostoksilla tai surffailette Internetissä. Presidentti James E. Faust on sanonut: ”Uskon, että pyhien kirjoitusten lukeminen on paras pesukone epäpuhtaille tai hillittömille ajatuksille” (”Itsekurin voima”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 53).

Pyhyys on hiljaista ja lempeää, ja sen menettää helposti, ellemme kiinnitä siihen huomiota. Ylösnoussut Herra kulki Emmaukseen kahden miehen kanssa, jotka olivat niin syventyneet Hänen ristiinnaulitsemiseensa ja ylösnousemukseensa, etteivät tienneet, että se, joka kulki heidän kanssaan, oli itse Herra.

Vuosia sitten lauloin Händelin Messiasta ryhmässä, joka koostui eri uskonsuuntia edustavista ihmisistä. Vaikka uskoimme eri tavalla, lauloimme kaikki samasta Messiaasta, omasta henkilökohtaisesta Vapahtajastamme. Olin laulanut tuota oratoriota monet kerrat, mutta erään tietyn harjoituskerran aikana Henki kertoi minulle, etten laulanut vain säveliä, lauloin todistustani: ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme” (Jes. 53:4). Tiesin koko sielustani, että Hän oli tehnyt sen minun puolestani. Hetkeksi 300 muuta ääntä muuttuivat kuiskaukseksi, ja minusta tuntui, että olin aivan yksin Herran kanssa. Tunsin Hänen rakkautensa ja vakuutuksensa siitä, että Hän oli kantanut teini-ikäisen sydämeni surut ja murheet, ja että jos olisin kuuliainen, Hän kulkisi kanssani edelleen lopun ikääni.

Siitä, että saa tuntea tuon Herralta tulevan siunauksen ja lohdun ja täydellisen rakkauden, kannattaa maksaa mikä hinta tahansa.

Kun ymmärtää, mitä pyhät paikat ovat, niin tietää, missä olla. Se voi vaatia luopumista maallisista makutottumuksista tai suosiosta. Se voi vaatia nöyryyttä ja anteeksiantoa tai täydellistä parannusta. Se vaatii varmasti viattomia käsiä ja puhdasta sydäntä (ks. Ps. 24:4). Tehkää mitä tahansa, mitä teidän on tehtävä, voidaksenne seistä pyhillä paikoilla horjumatta, seistä totuuden ja vanhurskauden puolella huolimatta vehkeilevien ihmisten (ks. LK 89:4) ja median tyhjistä houkutuksista ja pahuudesta ja juonista. Presidentti Hinckleyn sanoin: ”Ryhdistäytykäämme hieman ja antakaamme elämämme säteillä hyvän luonteemme jaloutta” (ks. ”Uuden aloittamisen aikaa”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 107). Rakkaat nuoret naiseni, kutsukaa Herraa kulkemaan kanssanne. Antakaa Hänen olla toverinanne kaikessa elämässänne, elämänne jokaisena päivänä, niin että voitte palata siihen kotiin, johon kaipaatte, kaikista paikoista pyhimpään.

Päätän laululla, joka toistaa rukoustani teidän puolestanne ja minun puolestani:

Suo enemmän mulle

Myös puhtautta,

Suo kestävä mieli

Myös vaivoissani.

Suo kaipuuta luokses

Pois maailmasta.

Suo Sun valtakuntaas

Mun valmistua,

Suo pyhäksi tulla

Kuin Vapahtaja.

(MAP-lauluja, 76.)

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.