2002
Niin ei voi tapahtua minulle
Heinäkuu 2002


Niin ei voi tapahtua minulle

Teidän tulevaisuutenne ei kenties sisällä mainetta ja rikkautta, mutta siihen voi kuulua jotakin paljon kestävämpää ja antoisampaa. Muistakaa, että se, mitä teemme elämämme aikana, vaikuttaa kuin kaikuna iankaikkisuudessa.

Rakkaat veljeni Jumalan pappeudessa, tehtäväni puhua teille tänä iltana on suunnattoman vastuullinen. Olen rukoillut innoitusta ja opastusta ja toivon, että ymmärrätte, mitä sanon.

Yksi elämän suuria myyttejä ilmenee silloin, kun ihmiset kuvittelevat olevansa voittamattomia. Liian monet luulevat olevansa teräksestä ja kyllin vahvoja vastustamaan mitä tahansa kiusausta. He harhautuvat ajattelemaan: ”Niin ei voi tapahtua minulle.” Bertrand Russellin ajatusta lainatakseni: ”Olemme kuin kalkkuna, joka herää [kiitospäivän] aamuna ja odottaa lounasta kuten tavallisesti. Asiat voivat mennä vikaan milloin tahansa.”1 Veljet, niin voi tapahtua kenelle tahansa meistä milloin tahansa. Elämämme kulkuun vaikuttavat suuressa määrin voimat, jotka ovat vain osittain nähtävissämme.

Presidentti Charles W. Penrosella oli tapana kertoa kertomusta Titanicin virkailijasta, joka julisti, ettei ollut syytä pelätä ”Jumalaa, ihmistä tai paholaista”, koska Titanic oli rakennettu niin kestäväksi, että se voisi helposti kestää törmäyksen toiseen alukseen tai mihin tahansa muuhun kohteeseen mukaan lukien jäävuoret.2 Titanic olikin kolmen jalkapallokentän pituinen, 12 kerrosta korkea ja rakennettu parhaasta teräksestä. Tuona kohtalokkaana huhtikuun 14. päivän iltana vuonna 1912 muut laivat varoittivat edessä olevasta jäästä. Titanic kuitenkin vain jatkoi vauhtinsa kiihdyttämistä halkoessaan kylmän Atlantin valtameren aaltoja. Siinä vaiheessa kun tähystäjät näkivät jäävuoren, oli jo liian myöhäistä. Titanic ei pystynyt muuttamaan kurssiaan ajoissa, ja jäävuori viisti laivan tyyrpuurin puoleiseen kylkeen useita repeämiä. Kaksi tuntia ja 40 minuuttia myöhemmin upouusi Titanic upposi meren pohjaan. Yli 1 500 ihmistä hukkui.

Tavallisesti yksi kahdeksasosa jäävuoresta on vedenpinnan yläpuolella. Jäävuoren ydin on erittäin tiivistä ja pitää seitsemän kahdeksasosaa jäävuoresta vedenpinnan alapuolella. Se mitä tapahtui, kun Titanic törmäsi jäävuoreen, pätee myös meihin. Usein me pystymme näkemään vain osan edessä vaanivista vaaroista.

Historia on täynnä esimerkkejä ihmisistä, jotka olivat lahjakkaita ja kyvykkäitä mutta jotka hetken heikkoudessaan heittivät pois lupaavan elämänsä. Kuningas Daavid on traaginen esimerkki. Nuorena hän oli komea, urhoollinen ja täynnä uskoa. Hän surmasi pelottavan jättiläisen, Goljatin. Hänestä tuli kuningas. Hänellä oli kaikkea, mitä ihminen toivoa saattoi. Batseban nähdessään hän kuitenkin halusi tätä siitä huolimatta, että tämä oli toisen miehen vaimo. Hän lähetti Batseban miehen, heettiläisen Urian, eturintamaan keskelle kiivainta taistelua, jotta tämä saisi surmansa. Uria kuoli taistelussa, ja Daavid otti Batseban vaimokseen. Tämän jumalattoman teon seurauksena Daavid menetti hengellisen perintönsä.3 Daavid menetti suuren osan kaikesta saavuttamastaan hyvästä siksi, että salli itsensä antaa periksi vakavalle henkilökohtaiselle heikkoudelle.

Kuulin kerran erään isän sanovan pojilleen: ”Pystyn ajamaan lähempänä reunaa kuin te, koska minulla on teitä enemmän kokemusta.” Hän luuli hallitsevansa tilannetta, mutta todellisuudessa hän kieltäytyi ymmärtämästä sitä. ”Käyttäessämme kokemusta oppaanamme ongelmana on se, että loppukoe tulee usein ennen oppituntia.”4 Jotkut ihmiset luulevat, että ikä ja kokemus tekevät heistä kykenevämpiä vastustamaan kiusauksia. Se ei pidä paikkaansa.

Muistan kuulleeni presidentti J. Reuben Clark nuoremman kertovan tapauksesta, kun eräs hänen lapsistaan oli lähdössä ulos treffeille. Hän pyysi heitä palaamaan kotiin tiettyyn aikaan. ”Ärsyyntyneenä tuosta vakiomuistutuksesta [teini-ikäinen] sanoi: ’Isä, mikä sinua vaivaa, etkö luota minuun?’

Isän vastaus oli hänelle varmasti järkytys. Isä vastasi: ’En [lapseni], en luota sinuun. En luota edes itseeni.’”5

Jotta jotkin asiat ”eivät voisi tapahtua meille”, ehdotan, että otamme oppia presidentti Spencer W. Kimballin ohjeesta: ”Kehittäkää itsekuria, niin että yhä useammin välttyisitte päättämästä yhä uudelleen, mitä teette, kun kohtaatte saman kiusauksen kerta toisensa jälkeen. Jotkin asiat tarvitsee päättää vain kerran. Kuinka suuri siunaus onkaan vapautua tuskailemasta toistuvasti jonkin kiusauksen suhteen. Sellainen on aikaa vievää ja hyvin uskaliasta.”6

Joku voi järkeillä: ”Vain yksi kerta huumeita ei minua vahingoita.” Se voi kuulostaa harmittomalta, mutta ottakaa huomioon, miten voimakkaita huumeet ovat. Lainaan erästä käyttäjää: ”Huumeita ei voi hallita. Ne hallitsevat käyttäjäänsä. Ensimmäisellä kerralla ei yleensä tunnu miltään. Juuri silloin ne saavat sinut otteeseensa.”7

”Vain yksi savuke – vain kokeillakseni, miltä se tuntuu.” Mutta varokaa siinä piilevää vaaraa. Nikotiini on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavaa.8 Neljäkin savuketta voi riittää johtamaan siihen, että henkilöstä tulee säännöllinen käyttäjä.9

”Vain yksi tölkki olutta.” Emme tiedä, miten taipuvaisia olemme alkoholiriippuvuuteen, mutta yleensä yksi kerta johtaa toiseen. On paljon parempi olla koskaan kokematta sitä ensimmäistä kertaa. Siten voi tietää, ettei se johda seuraaviin.

”Vain yksi lottokierros.” Tämä on salakavalampaa kuin muut riippuvuudet. Saatatte ajatella, että uhkapeli ei ole riippuvuutta, koska siinä emme ota aineita kehoomme, mutta joku kirjoitti hiljattain: ”Uhkapelejä pelaavat riskeeraavat enemmän kuin vain rahansa. Panoksena ovat myös heidän elämänsä ja perheensä.”10

”Vain yksi vilkaisu pornosivuille Internetissä tai pikainen katse rohkean lehden keskiaukeamalle.” Se kuulostaa niin harmittomalta, mutta siitä, mitä näemme, on paljon vaikeampaa päästä eroon kuin siitä, mitä otamme kehoomme. Monet urarikolliset myöntävät, että heidän rikollisuutensa alkoi katselemalla säädyttömiä kuvia.

Jotkut voivat sanoa, että sopimaton viihde silloin tällöin on sallittavaa. Se kuitenkin niin usein turruttaa meidät väkivaltaan, sopimattomiin seksisuhteisiin, karkeuksiin, Herran nimen väärin käyttämiseen ja muihin niihin liittyviin jumalattomuuksiin.

Olen puhunut jonkin aikaa asioista, joita te ette halua tapahtuvan teille. Tarkastellaanpa nyt joitakin sellaisia hyviä asioita, joita haluatte tapahtuvan teille. Jos olette halukkaita maksamaan menestymiseen vaadittavan hinnan, teille voi tapahtua hyviä asioita, jopa suurenmoisia asioita, jopa enemmän kuin voitte parhaissa unelmissanne ja odotuksissanne kuvitella! Emme useinkaan pysty näkemään edes pilkahdusta niistä mahdollisuuksista, jotka meillä on onneen ja saavutuksiin tässä elämässä ja iankaikkisuudessa, koska, kuten apostoli Paavali sanoi: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta.”11 Mutta Pyhän Hengen vaikutuksesta näkemyksemme voi tulla kirkkaammaksi, kristallin kirkkaaksi. Vapahtaja lupasi meille, että Puolustaja, joka on Pyhä Henki, ”opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken”12 ja ”johtaa teidät tuntemaan koko totuuden”13.

Meidän täytyy ymmärtää, että luonnolliset lahjamme ja kykymme ovat rajalliset, mutta kun Pyhän Hengen innoitus ja opastus vahvistavat niitä, mahdollisuutemme lisääntyvät moninkertaisiksi. Te tarvitsette apua voimalta, joka on suurempi kuin teidän omanne, tehdäksenne jotakin erityisen hyödyllistä. Te nuoret miehet voitte saada tilaisuuksia ja siunauksia, jotka ovat suurempia kuin hurjimmatkin haaveenne ja odotuksenne. Teidän tulevaisuutenne ei kenties sisällä mainetta ja rikkautta, mutta siihen voi kuulua jotakin paljon kestävämpää ja antoisampaa. Muistakaa, että se, mitä teemme elämämme aikana, vaikuttaa kuin kaikuna iankaikkisuudessa.

Joillakin teistä nuorista miehistä ei ehkä vielä ole vanhempienne tapaan vahvaa todistusta tämän kirkon jumalallisesta alkuperästä. Saatatte toivoa, että voisitte olla varmempia siitä, että Joseph Smith todellakin näki näyssä Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja että Mormonin Kirja todellakin käännettiin kultalevyistä. Teillä saattaa olla mielessänne joitakin epäilyksiä kymmenysten lain, siveyden lain tai viisauden sanan suhteen. Se ei ole epätavallista joidenkin ikäistenne nuorten miesten kohdalla. Teidän uskoanne ei ehkä ole täysin koeteltu. Te ette ehkä vielä ole joutuneet puolustamaan uskonkäsityksiänne tai elämäntapaanne. Vakuutan teille, että teille voi tapahtua suuria asioita. Te voitte saada horjumattoman todistuksen siitä, että tämä on Jeesuksen Kristuksen kirkko ja että Joseph Smithin kautta evankeliumi on palautettu maan päälle täyteydessään. Mutta se todistus ei kenties tule ennen kuin teidän uskonne on koeteltu.14

Useita vuosia sitten kaksi johtavaa auktoriteettia kutsui erään hyvin nuoren miehen uudeksi vaarnanjohtajaksi. Vastauksenaan uusi vaarnanjohtaja sanoi, että hän omistautuisi täysin uudelle tehtävälleen eikä pyytäisi ketään vaarnansa jäsentä olemaan omistautuneempi kuin hän. Sitten hän todisti uskovansa evankeliumiin kaikesta sydämestään ja sanoi elävänsä sen mukaan.

Myöhemmin lounaalla toinen johtavista auktoriteeteista kysyi tältä uudelta vaarnanjohtajalta, tiesikö tämä ehdottoman varmasti, että tämä evankeliumi on totta. Hän vastasi, ettei tiennyt. Vanhempi apostoli sanoi toiselle apostolille: ”Hän tietää sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Ainoa, mitä hän ei tiedä, on se, että hän tosiaankin tietää sen. Mutta vain lyhyen ajan päästä hän tietää. – – Sinun ei ole tarpeen kantaa huolta asiasta.”

Vähän myöhemmin tämä uusi vaarnanjohtaja todisti erään hengellisen kokemuksen jälkeen: ”Vuodatin kiitollisuuden kyyneliä Herralle siitä pysyvästä, täydellisestä ja ehdottomasta todistuksesta, joka tuli elämääni tämän työn jumalallisuudesta.”15

Monet meistä eivät ole täysin tietoisia siitä, mitä me oikeastaan tiedämme. Vaikka meille on opetettu evankeliumia, me emme ehkä ole täysin tietoisia siitä, mitä Herra on pannut meidän sisimpäämme ja kirjoittanut meidän sydämeemme.16 Liiton tehneinä nuorina miehinä te olette suurten lupausten perillisiä. Teillä on mahdollisuus suurempaan kuin palvella ”puunhakkaajina ja vedenkantajina”.17

En väitä ymmärtäväni kaikkia evankeliumin periaatteita täydellisesti, mutta olen saanut tulla varmuudella tuntemaan tämän kirkon jumalallisuuden ja voiman. Se tuli minulle vähitellen, rivi rivin päälle, käsky käskyn päälle. Nyt tiedän, että tiedän, aivan kuten te voitte tulla tietämään, että te tiedätte. Teille voi tapahtua niin.

Tieto tulee uskon kautta. Tänä aikana meidän täytyy tulla tietämään kultalevyillä olleiden asioiden totuudellisuus näkemättä levyjä. Ne eivät ole meillä nähtävänä tai kosketeltavana kuten ne olivat kolmella ja kahdeksalla silminnäkijällä. Jotkut niistä, jotka todellakin näkivät ja koskettelivat kultalevyjä, eivät pysyneet uskollisina kirkolle. Enkelin näkeminen olisi hieno kokemus, mutta on paljon merkittävämpää tulla tietämään Vapahtajan jumalallisuus uskon ja Hengen todistuksen kautta.18

Te voitte myös tulla tietämään, mitä tiesitte ollessanne Jumalan uskollisia poikia kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa. Teille voi tapahtua niin. Mutta se ei tapahdu itsestään. Teidän täytyy harjoittaa uskoa. Ainoa tapa saada hengellistä tietoa ja pitää se loistamassa kirkkaana on olla nöyrä, rukoilla ja pyrkiä ahkerasti pitämään kaikki käskyt.

Hiljattain päättyneiden vuoden 2002 Salt Lake Cityn talviolympialaisten avajaisissa Mormonien tabernaakkelikuoro ja Utahin sinfoniaorkesteri esittivät majesteettisen musiikkiteoksen, jonka John Williams oli säveltänyt varta vasten kisojen viralliseksi musiikkiteemaksi. Sen nimi oli ”Call of the Champions” (Mestaruuden puolustajien kutsu). Tänä iltana haluan esittää kutsun mestaruuden puolustajille. Tämän teoksen ensimmäiset sanat ovat sykähdyttävät citius (nopeammin), altius (korkeammalle), fortius (voimakkaammin), jotka vuodesta 1924 lähtien ovat olleet olympialaisten virallinen tunnuslause.

Pappeusveljet, me elämme suurenmoista aikaa. Koskaan kirkon historiassa meillä ei ole ollut enemmän todisteita tämän pyhän työn totuudellisuudesta. Meillä on parjaajamme ja arvostelijamme kuten meillä on aina ollut. Mutta koskaan kirkko ei ole yltänyt korkeammalle, edennyt nopeammin tai ollut voimakkaampi tehtävänsä suorittamisessa. Nyt on meidän kaikkien aika yltää ylöspäin ja edetä eteenpäin. Jumalan työssä meidänkin täytyy olla nopeampia tehden työtä kiireisemmin, pyrkiä korkeammalle yleviin hengellisiin päämääriin ja olla voimakkaampia luottaen Jumalan voimaan. Niin voi tapahtua teille.

Varma tapa saada osakseen elämän iloa ja siunauksia on seurata elävää profeettaamme presidentti Gordon B. Hinckleyä. Aikaisemmilta profeetoilta on tullut osaksemme erittäin paljon hyvää, mutta nyt meidän täytyy kuunnella nimenomaan presidentti Hinckleyn ääntä, ja meidän täytyy seurata hänen neuvojaan, jotta meille voi tapahtua parhaita asioita. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. The Oxford Companion to Philosophy, toim. Ted Honderich, 1995, s. 610.

  2. Ks. Joseph Fielding Smith, Church History and Modern Revelation, 2 osaa, 1953, osa 1, s. 25.

  3. Ks. LK 132:39.

  4. Kirjoittaja tuntematon, julkaisussa 1,911 Best Things Anybody Ever Said, toim. Robert Byrne, 1988, s. 386.

  5. Harold B. Leen lainaamana julkaisussa The Teachings of Harold B. Lee, toim. Clyde J. Williams, 1996, s. 629.

  6. President Kimball Speaks Out, 1981, s. 94.

  7. Guillermo D. Jalil, ”Teen Addiction”, julkaisussa Street-Wise Drug Prevention: A Realistic Approach to Prevent and Intervene in Adolescent Drug Use, 1996, Internet: www.nodrugs.com.

  8. Ks. Yhdysvaltain opetusministeriö, ”Growing Up Drug Free: A Parent’s Guide to Prevention, Part 2”, KidSourceOnline, www.kidsource.com.

  9. Ks. Janet Brigham, ”Tobacco: Quitting for Good”, Ensign, helmikuu 2002, s. 52.

  10. Shanna Ghaznavi, ”Don’t Bet Your Life,” The New Era, helmikuu 2002, s. 26.

  11. 1. Kor. 13:12.

  12. Joh. 14:26.

  13. Joh. 16:13.

  14. Ks. Et. 12:6.

  15. Heber J. Grant, Gospel Standards, toim. G. Homer Durham, 1941, s. 192–193.

  16. Ks. Jer. 31:33.

  17. Joos. 9:21.

  18. Ks. Joh. 20:29.