Presidenttien opetuksia
Luku 26: Elia ja sinetöimisavainten palautus


Luku 26

Elia ja sinetöimisavainten palautus

”Miten Jumala tulee tämän sukupolven avuksi? Hän lähettää profeetta Elian.”

Joseph Smithin elämänvaiheita

Keväällä 1836, kolmen vuoden työn ja uhrausten jälkeen, Kirtlandin pyhät näkivät viimein kauniin temppelinsä, tämän taloudenhoitokauden ensimmäisen temppelin, valmiina. Sunnuntaina 27. maaliskuuta yli 900 ihmistä kokoontui temppelin kappeliin ja eteisaulaan vihkimistilaisuuteen. Ne, jotka eivät mahtuneet temppeliin, kokoontuivat läheiseen kouluun, ja loput kuuntelivat ulkona temppelin avointen ikkunoiden lähellä. Profeetta itse auttoi uskollisia löytämään istumapaikan.

Yleisö kuuli Sidney Rigdonin, joka oli neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa, puhuvan, ja sitten se lauloi yhdessä William W. Phelpsin kirjoittamat laulut ”Me riemuiten ootamme” ja ”Aadam-ondi-Ahman”. Sitten Joseph Smith nousi pitämään vihkimisrukouksen, jonka hän oli saanut ilmoituksena. Rukouksessa hän kuvaili monia merkittäviä siunauksia, jotka suodaan niille, jotka tulevat kelvollisina Jumalan temppeleihin (ks. OL 109). Kuoro lauloi ”Nyt liekkinä loistavi”, ja sitten yleisö nousi esittämään Hoosianna-huudon ”sellaisella voimalla, että se tuntui riittävän miltei kohottamaan rakennuksen katon”1.

”Täytettäköön huoneesi”, profeetta sanoi vihkimisrukouksessa, ”sinun kirkkaudellasi kuin kohisevalla rajulla tuulella” (OL 109:37). Näin todella tapahtui, sillä monet pyhät todistivat, että vihkimistilaisuudessa oli läsnä taivaallisia olentoja. Eliza R. Snow muisteli: ”Tämän vihkimistilaisuuden seremoniat voidaan toistaa uudelleen, mutta yksikään kuolevainen kieli ei pysty kuvailemaan sen ikimuistoisen päivän taivaallisia ilmenemisiä. Joillekuille ilmestyi enkeleitä, kaikki läsnäolijat tunsivat Jumalan Hengen vaikutuksen ja jokainen sydän täyttyi sanoin kuvaamattomalla, kirkastuneella ilolla [ks. 1. Piet. 1:8].”2

Sinä iltana profeetan kokoontuessa noin 400 pappeudenhaltijan kanssa temppeliin, ”kuultiin kuin mahtavan tuulen pauhinaa, joka täytti temppelin, ja koko seurakunta nousi samanaikaisesti kuin näkymättömän voiman nostamana”. Profeetan mukaan ”monet alkoivat puhua kielillä ja profetoida; toiset saivat kirkkauden näkyjä; ja minä näin, että temppeli oli täynnä enkeleitä, minkä julistin seurakunnalle”3.

Temppelissä viikkoa myöhemmin sunnuntaina 3. huhtikuuta pidetyssä kokouksessa koettiin epätavallisen merkittäviä ilmenemisiä. Profeetan autettua muita kirkon johtajia sakramentin antamisessa hän ja Oliver Cowdery vetäytyivät korokkeelle laskettujen verhojen taakse ja polvistuivat vakavaan rukoukseen. Kun he nousivat rukouksesta, Vapahtaja itse ilmestyi heille ja ilmoitti hyväksyvänsä temppelin: ”Sillä katso, minä olen hyväksynyt tämän huoneen, ja minun nimeni on oleva täällä; ja minä ilmoitan itseni kansalleni armollisesti tässä huoneessa” (OL 110:7).

Tämän näyn päätyttyä Joseph ja Oliver näkivät kolme erillistä näkyä, joissa heille ilmestyi muinaisia profeettoja palauttamaan pappeuden avaimia, jotka olivat välttämättömiä Herran myöhempien aikojen työlle. Mooses antoi heille ”avaimet Israelin kokoamiseksi maan neljältä ääreltä”. Elias ”ilmestyi ja antoi Abrahamin evankeliumin taloudenhoitokauden” (OL 110:11–12).

Sitten, toisessa kirkkauden näyssä, Joseph ja Oliver näkivät profeetta Elian (ks. OL 110:13–16). Elian tulo oli niin tärkeä, että muinainen profeetta Malakia oli profetoinut siitä vuosisatoja aiemmin ja Vapahtaja oli toistanut profetian nefiläisille (ks. Mal. 3:23–24; 3. Nefi 25:5–6; 26:1–2). Elia tuli antamaan Josephille ja Oliverille sinetöimisavaimet – voiman sitoa ja saattaa voimaan taivaassa kaikki maan päällä suoritetut toimitukset. Sinetöimisvoiman palauttaminen oli välttämätöntä maailman valmistamiseksi Vapahtajan toiseen tulemiseen, sillä ilman sitä ”koko maa hävitettäisiin täysin hänen tullessaan” (JS–H 39).

Joseph Smithin opetuksia

Muinainen profeetta Malakia ennusti Elian tulon.

Profeetta Joseph Smith sanoi kohdan JS–H 36–39 mukaan seuraavaa Moronin käynnistä luonaan syyskuun 21. päivän iltana 1823: ”Ensiksi [Moroni] lainasi alkuosaa Malakian kolmannesta luvusta; ja hän lainasi myös tuon luvun loppuosaa samasta profetiasta, vaikkakin poiketen vähän siitä, mitä meidän Raamatuissamme lukee. Sen sijaan että olisi lainannut yhdeksättätoista jaetta sellaisena kuin se on meidän kirjoissamme, hän lainasi sitä näin:

Sillä katso, se päivä tulee, joka palaa kuin uuni, ja kaikki ylpeät, niin, ja kaikki jumalattomuuden tekijät palavat kuin oljenkorret, sillä ne, jotka tulevat, polttavat heidät, sanoo Herra Sebaot, niin ettei siitä jää heille juurta eikä oksaa.

Ja vielä, hän lainasi kahdettakymmenettäkolmatta jaetta näin: Katso, minä ilmoitan teille pappeuden profeetta Elian käden kautta ennen Herran suuren ja pelottavan päivän tuloa.

Hän lainasi myös seuraavaa jaetta toisin: Ja hän istuttaa lasten sydämiin isille annetut lupaukset, ja lasten sydämet kääntyvät heidän isiensä puoleen. Ellei niin tapahtuisi, koko maa hävitettäisiin täysin hänen tullessaan.”4

Elia ilmestyi Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle Kirtlandin temppelissä.

Joseph Smith kuvasi muinaisen profeetta Elian ilmestymistä hänelle ja Oliver Cowderylle Kirtlandin temppelissä 3. huhtikuuta 1836, mikä on myöhemmin merkitty kohtaan OL 110:13–16: ”Vielä yksi suuri ja kirkkauden näky puhkesi meille; sillä profeetta Elia, joka otettiin taivaaseen maistamatta kuolemaa, seisoi meidän edessämme ja sanoi:

Katso, on tullut täysin aika, josta Malakian suu puhui – todistaen, että hänet [Elia] lähetettäisiin, ennen kuin Herran suuri ja pelottava päivä tulee, kääntämään isien sydämet lasten puoleen ja lapset isien puoleen, jottei koko maata lyötäisi kirouksella – sen tähden tämän taloudenhoitokauden avaimet on annettu teidän käsiinne; ja tästä te voitte tietää, että Herran suuri ja pelottava päivä on lähellä, aivan ovella.”5

Elia palautti sinetöimisavaimet – voiman ja valtuuden sitoa taivaassa kaikki maan päällä suoritetut toimitukset.

’Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian’ jne. jne. [ks. Mal. 3:23]. Miksi Elia lähetettäisiin? Koska hänellä on sen valtuuden avaimet, joka sallii toimia kaikissa pappeuden toimituksissa, ja [ellei] tätä valtuutta annettaisi, toimituksia ei voitaisi suorittaa vanhurskaudessa.”6

Profeetta Joseph Smith sanoi seuraavaa pyhille osoitetussa kirjeessä, joka liitettiin myöhemmin Oppiin ja liittoihin kohdaksi 128:8–11: ”Olennaista tässä toimituksessa [kaste kuolleiden puolesta] on Jeesuksen Kristuksen ilmoituksen kautta annettu pappeuden voima, jossa on suotu, että mitä te sidottekin maan päällä, se on sidottu taivaassa, ja mitä te vapautattekin maan päällä, se on vapautettu taivaassa. – –

Jotkut voivat pitää hyvin uskaliaana oppia, josta me puhumme – valtaa merkitä kirjoihin tai sitoa maan päällä ja sitoa taivaassa. Tämä valta on kuitenkin aina annettu maailman kaikkina aikoina, milloin Herra vain on antanut pappeuden taloudenhoidon todellisen ilmoituksen kautta jollekulle miehelle tai jollekin miesryhmälle. Niinpä kaikesta, mitä nämä miehet ovat tehneet valtuudella Herran nimessä ja ovat tehneet sen oikein ja tarkasti ja pitäneet siitä kirjaa oikein ja luotettavasti, siitä on tullut laki maan päällä ja taivaassa, eikä sitä ole suuren Jehovan säädösten mukaan voitu kumota. Tämä sana on varma. Kuka voi sen kuulla?

Ja vielä, aikaisempi esimerkki, Matteus 16:18–19: Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

Nyt koko asian suuri ja ylhäinen salaisuus ja koko esillä olevan aiheen summum bonum on pyhän pappeuden voimien saamisessa. Sen, jolle nämä avaimet on annettu, ei ole lainkaan vaikeaa saada tietoa ihmislasten pelastusta koskevista tosiasioista, niin kuolleiden kuin elävien.”7

Sinetöimisvoiman kautta perheitä voidaan sinetöidä ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi ja pyhiä toimituksia voidaan suorittaa kuolleiden puolesta.

”Elian henkenä, voimana ja kutsumuksena on, että teillä on valta pitää hallussanne Melkisedekin pappeuden täyteyden ja maan päällä olevan Jumalan valtakunnan ilmoitusten, toimitusten, oraakkelien, voimien ja endaumentin avaimia sekä vastaanottaa, saada ja suorittaa kaikkia Jumalan valtakuntaan kuuluvia toimituksia, vieläpä kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen, niidenkin, jotka ovat taivaassa.

Malakia sanoo: ’Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen.’ [Mal. 3:23–24.]

Pyrkimyksenäni on tulla tuntemaan Jumala, ja seuraan omaa suuntaani siihen pääsemiseksi. Mitä meidän pitää ymmärtää tällä viimeisinä päivinä?

Nooan päivinä Jumala tuhosi maan vedenpaisumuksella, ja Hän on luvannut tuhota sen tulella viimeisinä päivinä, mutta ennen kuin se tapahtuu, Elia tulee ensin ja kääntää isien sydämet lasten puoleen jne.

Nyt tulen asian ytimeen. Mikä on tämä Elian virka ja työ? Se on yksi suurimpia ja tärkeimpiä aiheita, mitä Jumala on ilmoittanut. Hän lähettäisi Elian sinetöimään lapset isiin ja isät lapsiin.

Rajoittuiko tämä pelkästään eläviin, perheiden vaikeuksien sovitteluun maan päällä? Ei millään muotoa. Se oli paljon suurempi työ. Elia, mitä tekisit, jos olisit täällä? Rajoittaisitko työsi ainoastaan eläviin? Et. Kehottaisin teitä kääntymään pyhien kirjoitusten puoleen, missä aihe on tuotu esiin: ilman meitä he eivät voi päästä täydellisyyteen, emmekä me ilman heitä; eivät isät ilman lapsia eivätkä lapset ilman isiä [ks. Hepr. 11:40].

Toivoisin teidän ymmärtävän tämän aiheen, sillä se on tärkeä, ja jos otatte sen vastaan, tämä on Elian henki, että lunastamme kuolleemme ja yhdistämme itsemme isiimme, jotka ovat taivaassa, sekä sinetöimme kuolleemme tulemaan esiin ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Tässä me tarvitsemme Elian voimaa sinetöidäksemme maan päällä asuvat niihin, jotka asuvat taivaassa. Tämä on Elian voima ja Jehovan valtakunnan avaimet. – –

Vielä, Elian oppi eli sinetöimisvoima on seuraavasti: Jos teillä on voima sinetöidä maan päällä ja taivaassa, niin meidän tulisi olla viisaita. Aivan ensimmäiseksi menkää ja sinetöikää maan päällä poikanne ja tyttärenne itseenne ja itsenne isiinne iankaikkisessa kirkkaudessa.”8

Elian tulo oli välttämätöntä valmistautumista Vapahtajan toiseen tulemiseen.

”Ihmislasten sydämet on käännettävä isien puoleen ja isien lasten puoleen, olivatpa he eläviä tai kuolleita, jotta he valmistautuisivat Ihmisen Pojan tulemiseen. Ellei Elia tulisi, koko maa lyötäisiin ja se joutuisi tuhon omaksi.”9

”Elias on edelläkävijä, joka valmistaa tien, ja sen jälkeen tulee Elian henki ja voima, johon liittyy voiman avainten hallussapito, temppelin rakentaminen lakikiveen asti, Melkisedekin pappeuden sinettien painaminen Israelin huoneeseen ja kaiken saattaminen valmiiksi. Sitten Messias tulee temppeliinsä, ja se tapahtuu kaikkein viimeiseksi. – – Elia oli tuleva ja valmistava tien ja rakentava valtakunnan, ennen kuin tulee se suuri Herran päivä.”10

”Maailma on varattu poltettavaksi viimeisinä päivinä. Hän lähettää profeetta Elian, joka ilmoittaa isien lapsia koskevat liitot ja lasten isiä koskevat liitot.”11

”Miten Jumala tulee tämän sukupolven avuksi? Hän lähettää profeetta Elian. – – Elia tulee ilmoittamaan liitot sinetöidäkseen isien sydämet lapsiin ja lasten sydämet isiin.”12

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–XI.

  • Ilmestyessään Kirtlandin temppelissä Vapahtaja sanoi Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle: ”Minä ilmoitan itseni kansalleni armollisesti tässä huoneessa” (s. 322). Millä tavoin sinetöimisavainten palautus oli ilmoitus Herran armollisuudesta? Millä muilla tavoin Herra ilmoittaa itsensä temppelissä?

  • Tutki, mitä sanotaan kolmannessa ja neljännessä kappaleessa sivulla 323. Mitä sellaista nämä kaksi kappaletta opettavat Elian tehtävästä, mitä me emme saa tietää kohdasta Mal. 3:23–24? Mikä näissä eroavissa kohdissa on merkittävää?

  • Tutki selitystä sinetöimisvoimasta sivuilta 324–325. Mikä sinetöimisvoima on? Miksi tämä voima on merkityksellinen sinulle ja perheellesi?

  • Lue Joseph Smithin selitys Elian työstä (s. 325–326). Mikä on Elian henki? Miksi oli niin tärkeää, että Elia tuli ja täytti työnsä näinä myöhempinä aikoina?

  • Millaiset kokemuksesi ovat kääntäneet sydämesi niiden perheenjäsenten puoleen, jotka ovat kuolleet? Mitä vanhemmat voivat tehdä auttaakseen lapsiaan kääntämään sydämensä esivanhempiensa puoleen?

  • Lue kappale, joka alkaa sivun 323 alareunasta ja kappale, joka alkaa sivun 326 alareunasta. Mistähän syystä maata olisi lyöty kirouksella, ellei sinetöimisvoimaa olisi palautettu?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Hel. 10:4–10; OL 132:45–46; 138:47–48; Pyhien kirjoitusten opas, ”Elia”, s. 23.

Viitteet

  1. Eliza R. Snow lainattuna julkaisussa Edward W. Tullidge, The Women of Mormondom, 1877, s. 94.

  2. Eliza R. Snow lainattuna julkaisussa The Women of Mormondom, s. 95.

  3. History of the Church, osa 2, s. 428; käsikirjoituksesta ”History of the Church”, kirja B–1, liite, s. 3–4, kirkon arkistot; ks. myös James E. Talmage, Herran Huone, 1975, s. 103.

  4. Joseph Smith – historia 36–39.

  5. Oppi ja liitot 110:13–16, hakasulut alkuperäisessä; Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn 3. huhtikuuta 1836 Kirtlandin temppelissä Ohiossa saama näky.

  6. History of the Church, osa 4, s. 211; Joseph Smithin valmistelemasta ja 5. lokakuuta 1840 Nauvoossa Illinoisissa pidetyssä kirkon konferenssissa luetusta saarnasta; ks. myös Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 170–171.

  7. Oppi ja liitot 128:8–11; Joseph Smithin 6. syyskuuta 1842 Nauvoossa Illinoisissa päivätystä kirjeestä pyhille.

  8. History of the Church, osa 6, s. 251–253, oikeinkirjoitus nykyaikaistettu; Joseph Smithin 10. maaliskuuta 1844 Nauvoossa Illinoisissa pitämästä saarnasta Wilford Woodruffin muistiinpanojen mukaan; ks. myös Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 335–336, 338.

  9. History of the Church, osa 3, s. 390; Joseph Smithin heinäkuun aikoihin 1839 Commercessa Illinoisissa pitämästä saarnasta Willard Richardsin muistiinpanojen mukaan; ks. myös Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 158.

  10. History of the Church, osa 6, s. 254, oikeinkirjoitus nykyaikaistettu, kappalejakoa muutettu; Joseph Smithin 10. maaliskuuta 1844 Nauvoossa Illinoisissa pitämästä saarnasta Wilford Woodruffin muistiinpanojen mukaan; ks. myös Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 338.

  11. History of the Church, osa 5, s. 530; Joseph Smithin 13. elokuuta 1843 Nauvoossa Illinoisissa pitämästä saarnasta Willard Richardsin muistiinpanojen mukaan; ks. myös Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 319.

  12. History of the Church, osa 5, s. 555, kappalejakoa muutettu; Joseph Smithin 27. elokuuta 1843 Nauvoossa Illinoisissa pitämästä saarnasta Willard Richardsin ja William Claytonin muistiinpanojen mukaan; ks. myös Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 321.

Kuva
Elijah appearing to Joseph and Oliver

”Vielä yksi suuri kirkkauden näky puhkesi meille; sillä profeetta Elia, joka otettiin taivaaseen maistamatta kuolemaa, seisoi meidän edessämme.”

Kuva
family at temple

”Meidän tulisi olla viisaita. Aivan ensimmäiseksi menkää ja sinetöikää maan päällä poikanne ja tyttärenne itseenne ja itsenne isiinne iankaikkisessa kirkkaudessa.”