Johtaminen Herran tavalla

”Opetan heille oikeita periaatteita, ja he hallitsevat itse itseään.”

Joseph Smithin elämänvaiheita

Kun pyhät Kirtlandissa alkoivat tehdä työtä ja uhrauksia temppelin rakentamiseksi keskuuteensa, pyhät Jacksonin piirikunnassa Missourissa kohtasivat ankaraa vainoa. Kirkon jäsenten muuttaessa yhä lisääntyvässä määrin Missouriin jännitys pitkäaikaisten asukkaiden keskuudessa kasvoi. Missourilaiset pelkäsivät menettävänsä poliittisen valta-aseman, he suhtautuivat epäluuloisesti kirkon heille vieraisiin uskonnollisiin oppeihin eivätkä he pitäneet pyhien taipumuksesta käydä kauppaa keskenään. Mellakoitsijat käyttäytyivät yhä väkivaltaisemmin vainotessaan pyhiä ja pakottivat marraskuussa 1833 pyhät lähtemään kodeistaan. Jättäen suurimman osan karjastaan ja taloustavaroistaan taakseen pyhät pakenivat pohjoiseen, pääasiassa Clayn piirikuntaan Missourissa, mistä he löysivät joksikin aikaa turvapaikan.

Profeetta Joseph Smith, joka asui Kirtlandissa, oli hyvin huolissaan pyhien kärsimyksistä Missourissa ja halusi auttaa heitä. Helmikuussa 1834 Herra ilmoitti hänelle, että hänen pitäisi järjestää pyhien joukko, joka marssisi Jacksonin piirikuntaan. Tämän ryhmän, nimeltään Siionin leirikunta, tarkoituksena oli auttaa palauttamaan kirkon jäseniltä laittomasti viedyt maat ja omaisuus. (Ks. OL 103:21–40.) Leirikunta järjestettiin virallisesti 6. toukokuuta 1834, ja lopulta siihen kuului yli 200 jäsentä. Marssijat, jotka olivat aseistettuja ja järjestäytyneet sotilasosastoksi, saapuivat lähelle Jacksonin piirikuntaa kesäkuun puolivälissä matkattuaan lähes 1 500 kilometriä.

Leirikunnan jäsenet kävelivät joka päivä pitkiä matkoja, usein paahtavassa helteessä, heillä ei ollut riittävästi ruokaa ja vesikin oli pilaantunutta. Tiivis kanssakäyminen monien matkaviikkojen ajan sekä väsymys ja nälkä saivat jotkut miehistä riitelemään keskenään ja arvostelemaan profeettaa.

Tämän vaarallisen ja vaikean matkan kaikista ongelmista huolimatta Joseph Smith opetti leirikunnan jäsenille tärkeitä johtajuuden periaatteita johtaessaan heitä päivästä toiseen. Wilford Woodruff, joka oli yksi Siionin leirikunnan jäsenistä ja josta tuli myöhemmin kirkon neljäs presidentti, julisti: ”Me saimme kokemusta, jota emme koskaan olisi voineet saada millään muulla tavalla. Meillä oli etuoikeus katsella profeetan kasvoja ja meillä oli etuoikeus taivaltaa hänen kanssaan tuhat mailia [1 600 km] ja nähdä Jumalan Hengen toimivan hänen kanssaan ja nähdä hänen saavan Jeesuksen Kristuksen ilmoituksia ja noiden ilmoitusten täyttyvän.”¹

Saavuttuaan Missouriin ryhmä aloitti neuvottelut osavaltion viranomaisten kanssa, mutta nämä yritykset saada aikaan rauhanomainen ratkaisu epäonnistuivat. Kun aseellinen konflikti näytti väistämättömältä, profeetta rukoili johdatusta, ja 22. kesäkuuta 1834 hän sai leirin hajottamisesta ilmoituksen, jossa sanottiin, ettei Siionia voitu vielä lunastaa (ks. OL 105). Leirikunnan jäsenistä Herra sanoi: ”Minä olen kuullut heidän rukouksensa ja hyväksyn heidän uhrinsa; ja minusta on välttämätöntä, että heidät tuotiin näin kauas heidän uskonsa koettelemiseksi” (OL 105:19).

Siionin leirikunta ei saavuttanut poliittisia tavoitteitaan, mutta sillä oli kauaskantoisia hengellisiä seurauksia. Kun profeetta helmikuussa 1835 järjesti kahdentoista apostolin koorumin ja seitsemänkymmenen koorumin, yhdeksän kahdestatoista apostolista ja kaikki seitsenkymmenet olivat palvelleet Siionin leirikunnassa. Joseph Young, yksi alkuperäisistä seitsemänkymmenen koorumin jäsenistä, muisteli, että profeetta selitti ryhmälle näitä veljiä: ”Jumala ei halunnut teidän taistelevan. Hän ei voisi järjestää valtakuntaansa, jossa kaksitoista miestä avaa evankeliumin oven maan kansakunnille ja jossa heidän johdollaan seitsemänkymmentä miestä seuraa heidän jälkiään, ellei Hän ottaisi näitä miehiä niiden miesten joukosta, jotka olivat tarjonneet uhriksi henkensä ja jotka olivat tehneet yhtä suuren uhrauksen kuin Abraham.”²

Juuri Siionin leirikunnassa Brigham Young, Heber C. Kimball, Wilford Woodruff ja muut saivat käytännön koulutusta, jonka ansiosta he kykenivät johtamaan pyhät Missourista Illinoisiin vuonna 1839 ja myöhemmin Suolajärven laaksoon. Kokemuksistaan profeetan kanssa nämä veljet olivat oppineet johtamaan Herran tavalla.

Joseph Smithin opetuksia

Johtajat opettavat oikeita periaatteita ja auttavat johdettaviaan oppimaan johtamaan itse itseään.

John Taylor, kirkon kolmas presidentti, kirjoitti: ”Joitakin vuosia sitten Nauvoossa eräs mies, lainsäädäntöelimen jäsen, kysyi läsnä ollessani Joseph Smithiltä, kuinka tämä kykeni hallitsemaan niin monia ihmisiä ja säilyttämään niin täydellisen järjestyksen huomauttaen samalla, että heidän oli mahdotonta tehdä niin missään muualla. Herra Smith huomautti, että on hyvin helppoa tehdä niin. ’Kuinka?’ mies kysyi. ’Meille se on hyvin vaikeaa.’ Herra Smith vastasi: ’Minä opetan heille oikeita periaatteita, ja he hallitsevat itse itseään.’”³

Brigham Young, kirkon toinen presidentti, kirjoitti: ”Miehet, jotka tulivat tapaamaan Joseph Smithiä ja hänen kansaansa, kysyivät häneltä usein: ’Miten on mahdollista, että pystytte niin helposti hallitsemaan kansaanne? Näyttää siltä, etteivät he tee mitään muuta kuin mitä sanotte. Kuinka pystytte hallitsemaan heitä niin helposti?’ Hän sanoi: ’En hallitse heitä lainkaan. Herra on ilmoittanut taivaista tiettyjä periaatteita, joiden mukaan meidän on määrä elää näinä myöhempinä aikoina. Aika lähenee, jolloin Herra kokoaa kansansa jumalattomien joukosta ja toteuttaa äkkiä ja lopullisesti sanansa vanhurskaudessa. Olen opettanut Hänen ilmoittamansa periaatteet ihmisille, ja he yrittävät elää niiden mukaan, ja he hallitsevat itse itseään.’”⁴

Vastauksena syytökseen, että hän tavoitteli valtaa, Joseph Smith sanoi: ”Siitä ihmisten mieliä hallitsevasta voimasta, joka minulle on annettu, sanoisin: Se on seurausta niissä opeissa olevasta totuuden voimasta, joita olen välineenä Jumalan kädessä saanut esittää heille, eikä minkään minun taholtani tulevan pakkokeinon ansiota. – – Kysyn: Olenko harjoittanut koskaan pak kovaltaa ketään kohtaan? Enkö ole suonut jokaiselle vapauden olla uskomatta mihinkään saarnaamaani oppiin, mikäli hän niin on halunnut? Mikseivät viholliseni kohdista iskua oppia vastaan? He eivät voi sitä tehdä; se on totta, ja haastan vaikka kaikki ihmiset tekemään sen tyhjäksi.”⁵

”Eräs veli, joka työskentelee St. Louis Gazetten toimituksessa, – – halusi tietää, minkä periaatteen nojalla minulla oli niin paljon valtaa. – – Sanoin hänelle saavani vallan totuuden ja hyveen periaatteiden nojalla, jotka säilyisivät, kun minä olisin kuollut ja kuopattu.”⁶

Johtajat saavat tarvitsemaansa viisautta Hengeltä ja tunnustavat Herran heille antamat siunaukset.

”Jumalan miehellä tulee olla viisautta, tietoa ja ymmärrystä voidakseen opettaa ja johtaa Jumalan kansaa”.⁷

Joseph Smith kirjoitti kahdentoista koorumin jäsenille ja muille pappeusjohtajille, jotka palvelivat lähetystyössä Isossa- Britanniassa: ”Voin sanoa, että sikäli kuin tiedän toimenpiteistänne, olen täysin vakuuttunut siitä, että olette toimineet viisaasti, enkä lainkaan epäile, etteikö Herran Henki olisi johdattanut teitä. Tämä puolestaan todistaa minulle, että olette olleet nöyriä ja että halajamisenne ovat kohdistuneet lähimmäistenne pelastukseen eikä omaan ylentämiseenne tai itsekkäisiin pyyteisiinne. Niin kauan kuin pyhillä ilmenee tällaista halua, heidän päätöksensä hyväksytään ja heidän vaivannäkönsä kruunataan menestyksellä.

On olemassa monia sangen tärkeitä seikkoja, joihin pyysitte neuvoa mutta jotka arvelen teidän itse täysin pystyvän ratkaisemaan, koska olette paremmin perehtyneet kyseisiin oloihin kuin minä olen, ja tunnen suurta luottamusta teidän yhteiseen viisauteenne. – –

Rakkaat veljet, olette varmasti jossakin määrin selvillä siitä, miltä minusta tuntuu, kun ajattelen sitä suurta työtä, joka nyt vierii eteenpäin, ja omaa suhdettani siihen nyt, kun se ulottuu kaukaisiin maihin ja tuhannet ottavat sen vastaan. Tajuan jossakin määrin vastuuni ja sen, että tarvitsen tukea ylhäältä ja viisautta korkeudesta kyetäkseni opettamaan tälle nyt suureksi kasvaneelle kansalle vanhurskauden periaatteita ja johtamaan sitä taivaan tahdon mukaisesti, jotta se tulisi täydelliseksi ja olisi valmis kohtaamaan Herran Jeesuksen Kristuksen, kun Hän ilmestyy suuressa kirkkaudessa. Voinko luottaa siihen, että rukoilette taivaallista Isäämme puolestani ja että kaikki veljeni ja sisareni Englannissa tekevät sen (rakastan heitä, vaikka en ole heitä nähnytkään), jotta voisin välttyä kaikilta Saatanan juonilta, voittaa kaikki vaikeudet ja saattaa tämän kansan osalliseksi kaikista niistä siunauksista, jotka on varattu vanhurskaille? Pyydän tätä teiltä Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.”⁸

Vuonna 1833 profeetta ja muut kirkon johtajat kirjoittivat Thompsonissa Ohiossa oleville jäsenille kertoen heille, että veli Salmon Gee oli asetettu johtamaan heitä: ”Rakkaan veljemme Salmon Geen – – olemme asettaneet – – johtamaan – – teitä ja opettamaan sitä, mikä on jumalisuuden mukaista. Luotamme suuresti häneen, kuten oletamme teidänkin luottavan. Niinpä sanomme teille, emmekä ainoastaan me vaan myös Herra, ottakaa hänet vastaan sellaisena tietäen, että Herra on määrännyt hänet tähän virkaan teidän hyväksenne. Tukekaa häntä rukouksin rukoilemalla lakkaamatta hänen puolestaan, jotta hänelle annettaisiin viisautta ja ymmärrystä Herran tuntemisessa, että te hänen kauttaan varjeltuisitte pahoilta hengiltä ja kaikilta kiistoilta ja erimielisyyksiltä ja kasvaisitte Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.

– – Lopuksi, veljet, rukoilkaa meidän puolestamme, että meidät tehtäisiin kykeneviksi suorittamaan se työ, johon olemme kutsutut, jotta te saisitte iloita Jumalan salaisuuksista, vieläpä täyteydestä.”⁹

Profeetta antoi seuraavan neuvon ryhmälle pappeusjohtajia opastaakseen heitä heidän keskusteluissaan: ”Jokaisen tulee puhua omalla vuorollaan ja omalta paikaltaan ja omana hetkenään ja aikanaan, että kaikessa vallitsisi täydellinen järjestys, ja – – jokaisen – – tulee huolehtia siitä, että hän voi valaista aihetta eikä levittää pimeyttä, – – minkä ihmiset voivat tehdä pyrkiessään itse tarkoin ottamaan selville Herran mielen ja tahdon, jonka Henki aina ilmoittaa ja osoittaa totuuden kaikkien niiden ymmärrykseksi, joilla on Henki.”¹⁰

”Kun ne kaksitoista tai ketkä tahansa muut todistajat seisovat maan seurakuntien edessä ja saarnaavat Jumalan Hengen voimalla ja ilmenemisellä ja ihmiset ovat hämmästyksissään ja hämmentyneitä opista ja sanovat: ’Tuo mies on saarnannut voimallisen saarnan, suuren saarnan’, niin pitäköön tuo mies tai nuo miehet huolen siitä, etteivät he ota kunniaa itselleen vaan muistavat olla nöyriä ja antaa kunnian ja ylistyksen Jumalalle ja Karitsalle, sillä vain pyhän pappeuden ja Pyhän Hengen voimalla heillä on voima puhua sillä tavoin. Mitä olet, oi ihminen, muuta kuin tomua? Ja keneltä muulta saat voimasi ja siunauksesi kuin Jumalalta?”¹¹

Johtajat Herran valtakunnassa rakastavat niitä, joita he palvelevat.

”Kun tulen vanhemmaksi, sydämeni heltyy entisestään teitä kohtaan. Olen alati halukas luopumaan kaikesta, mikä on väärin, sillä toivon, että tällä kansalla on hyveellinen johtaja. Olen päästänyt mielenne vapaaksi antamalla teille tiedon siitä, mikä on Kristuksen Jeesuksen. – – Sydämessäni ei ole mitään muita kuin hyviä tunteita.”¹²

”Lahkolaispapit korottavat äänensä tähteni ja kysyvät: ’Mistä johtuu, että tämä jaarittelija saa niin paljon seuraajia ja pystyy pitämään heidät?’ Minä vastaan: Koska minulla on rakkauden periaate. Ainoa, mitä minulla on maailmalle tarjottavana, on hyvä sydän ja antelias käsi.”¹³

Muutamaa päivää ennen Carthagen vankilaan joutumistaan profeetta ilmaisi rakkautensa pyhiä kohtaan: ”Jumala on koetellut teitä. Te olette hyvä kansa; siksi rakastan teitä koko sydämestäni. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta [ks. Joh. 15:13]. Te olette seisseet rinnallani vaikeina aikoina, ja olen halukas uhraamaan henkeni, jotta te varjeltuisitte.”¹⁴

Johtajat Herran valtakunnassa opettavat palvelemisellaan ja esimerkillään.

Kun Siionin leirikuntaan kuuluvat marssivat Ohion ([A-Z])irtlandista Missouriin, he oppivat monia johtajuuden periaatteita ollessaan tekemisissä Joseph Smithin kanssa. George A. Smith, joka kuului Siionin leirikuntaan, muisteli: ”Profeetta Joseph otti itselleen täyden osuuden koko matkan rasituksista. Sen lisäksi että hän huolehti leirikunnan muonituksesta ja johtamisesta, hän käveli melkein koko ajan ja sai oman osansa rakkoisista, verisistä ja kipeistä jaloista, mikä oli luonnollinen seuraus siitä, että käveli 25–40 mailia [40–64 kilometriä] päivässä kuumana vuodenaikana. Mutta koko matkan aikana hän ei lausunut nurkumisen eikä valituksen sanaa, vaikka useimmat leirin miehistä valittivat hänelle kipeistä varpaista, rakkoisista jaloista, pitkistä marsseista, niukoista muonavaroista, leivän huonosta laadusta, kehnoista maissikakuista, härskiintyneestä voista, väkevästä hunajasta, toukkaisesta pekonista ja juustosta jne. Edes koira ei voinut haukkua, etteivätkö jotkut miehet olisi nurisseet siitä Josephille. Jos oli leiriydyttävä juomakelvottoman veden luo, se aiheutti miltei kapinan. Olimme kuitenkin Siionin leirikunta, ja monet meistä olivat rukoilemattomia, ajattelemattomia, huolimattomia, piittaamattomia, typeriä tai pirullisia, emmekä me edes tienneet sitä. Joseph joutui kestämään meitä ja ohjaamaan meitä niin kuin lapsia. Leirissä oli kuitenkin monia, jotka eivät koskaan nurisseet ja jotka olivat aina valmiita ja halukkaita tekemään niin kuin johtajamme toivoi.”¹⁵

Seuraavat ovat otteita profeetan historiasta toukokuulta 1834: ”Joka ilta ennen levolle vetäytymistä me torven soitua painoimme päämme Herran edessä eri teltoissa ja esitimme kiitoksemme hartaassa rukouksessa, ja aamutorven soidessa noin neljältä jokainen mies oli jälleen polvillaan Herran edessä pyytäen Hänen siunaustaan päivälle.”¹⁶

27. toukokuuta 1834: ”Vaikka vihollisemme uhkasivat meitä alati väkivallalla, me emme pelänneet emmekä epäröineet jatkaa matkaamme, sillä Jumala oli kanssamme ja Hänen enkelinsä kulkivat edellämme ja pienen joukkomme usko oli horjumaton. Me tiedämme, että enkelit olivat tovereinamme, sillä me näimme niitä.”¹⁷

29. toukokuuta 1834: ”Sain selville, että osalle seuruettani oli tarjottu vanhentunutta leipää, kun taas minä olin saanut samalta kokilta hyvää, maukasta leipää. Nuhtelin veli Zebedee Coltrinia tästä puolueellisuudesta, sillä halusin veljieni elävän yhtä hyvin kuin minä.”¹⁸

John M. Chidester, joka kuului Siionin leirikuntaan, muisteli: ”Siionin leirikunnan oli Indianan osavaltion halki kulkiessaan ylitettävä hyvin hankalia soita. Siksi meidän oli kiinnitettävä köysiä vankkureihin auttaaksemme ne yli, ja profeetta oli ensimmäisenä paljasjaloin kiinni köydessä. Se oli hänelle luonteenomaista kaikkina vaikeina aikoina.

Jatkoimme matkaamme, kunnes pääsimme [Wakenda] joelle matkattuamme 25 mailia [40 km] lepäämättä tai syömättä. Meidän oli pakko kulkea tämän virran yli lautalla, ja me löysimme sen toiselta puolen mitä suotuisimman leiripaikan, mikä oli tyydytyksen lähteenä nyt väsyneille ja nälkäisille miehille. Päästessään tähän paikkaan profeetta ilmoitti leirikunnalle tuntevansa, että matkaa pitäisi jatkaa, ja johdon ottaen hän kehotti veljiä seuraamaan häntä.

Se aiheutti erimielisyyttä leirikunnassa. Lyman Wight ja muut kieltäytyivät ensin seuraamasta profeettaa mutta tulivat viimein. Seuraavat tapahtumat osoittivat, että profeetta sai innoitusta siirtyä noin seitsemän mailin [11 km] päähän. Jälkeenpäin meille kerrottiin, että noin kahdeksan mailia [13 km] alavirtaan siitä, mistä olimme ylittäneet joen, joukko miehiä oli järjestetty tulemaan kimppuumme sinä yönä.”¹⁹

Siionin leirikunnan marssilla jotkut osallistujista nurisivat ja valittivat. Profeetta nuhteli siihen osallistuneita ja varoitti onnettomuudesta, joka iskisi, elleivät he tekisi parannusta. Vaikka jotkut noudattivat hänen neuvoaan, toiset eivät tehneet niin. Pian puhkesi kolera, ja muutamia leirikunnan jäsenistä kuoli. Orson Hyde, joka palveli myöhemmin kahdentoista apostolin koorumissa, muisteli: ”Lakkasiko profeetta tuntemasta levottomuutta leirikunnan hyvinvoinnista? Kääntyikö hän tunteissaan pois ystävistään heidän kurituksensa ja koettelemuksensa hetkenä? Tuliko hänestä heidän vihollisensa, koska hän oli puhunut ankarasti heitä vastaan? Ei! Hänen sydämensä oli täynnä myötätuntoa, hänen rintansa hehkui rakkautta, sääliä ja ystävällisyyttä, ja uskollisen ystävän vaaran hetkellä osoittamalla innolla ja uskollisuudella hän hoiti itse sairaita ja kuolevia ja auttoi kuolleiden hautaamisessa. Jokainen hänen tekonsa tässä ankarassa koettelemuksessa sai leirikunnan yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että kaikista heidän vioistaan huolimatta hän rakasti heitä yhä.”²⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–XI.

Lue toinen kappale sivulta 297. Mitä etuja näet profeetta Joseph Smithin asennoitumisessa johtajuuteen? Miten luulet useimpien ihmisten suhtautuvan sellaiseen johtajuuteen?
Käy läpi profeetan opetukset siitä, että johtajat tarvitsevat viisautta Hengeltä (s. 298–300). Mikä voi auttaa johtajia saamaan tarvitsemaansa viisautta?
Käy läpi kolmas kokonainen kappale sivulta 298. Miksi nöyryys ja epäitsekkyys ovat välttämättömiä luonteenpiirteitä johtajille? Mitä muita luonteenpiirteitä johtajilla pitäisi mielestäsi olla?
Joseph Smith puhui avoimesti rakkaudestaan ja hellistä tunteistaan pyhiä kohtaan (s. 300). Mistä tiedät, milloin johtaja todella rakastaa sinua? Milloin olet saanut siunauksia johtajan rakkauden ansiosta?
Tutki selontekoja Siionin leirikunnasta sivuilta 295–297 ja 300–303. Mitä johtajuuden ominaisuuksia profeetta osoitti?
Mieti omia johtotehtäviäsi perheessäsi, kirkossa, ammatissasi, koulussasi, yhteisössäsi tai muualla. Pohdi, miten voit noudattaa Joseph Smithin esimerkkiä.

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 2. Moos. 18:13–26; Sananl. 29:2; Matt. 20:25–28; Alma 1:26; OL 107:99–100.