Toivon ja lohdutuksen sanoja kuoleman kohdatessa

”Mikä meillä on lohdutuksena kuolleidemme suhteen? Meillä, jos kellä tämän maan päällä, on syytä tuntea mitä suurinta toivoa ja lohtua vainajiemme suhteen.”

Joseph Smithin elämänvaiheita

Rakkaiden kuoleman aiheuttama suru kosketti yhä uudelleen profeetta Joseph Smithin elämää. Kesäkuun 15. päivänä 1828 Harmonyssa Pennsylvaniassa kuoli Josephin ja Emman esikoinen, Alvin-poika, pian syntymänsä jälkeen. Kun Joseph ja Emma muuttivat New Yorkin osavaltiosta Kirtlandiin Ohion osavaltioon helmikuussa 1831, Emma oli jälleen raskaana odottaen tällä kertaa kaksosia. Pian Josephin ja Emman saavuttua Kirtlandiin he muuttivat Isaac Morley -nimisen kirkon jäsenen maatilalla olevaan mökkiin. Siellä syntyivät 30. huhtikuuta pikkuiset Thadeus ja Louisa, mutta he eivät pysyneet hengissä pitkään vaan kuolivat muutaman tunnin kuluttua syntymästään.

Samaan aikaan läheisessä Warrensvillen kaupungissa veli John Murdock menetti vaimonsa Julian, joka oli juuri synnyttänyt terveet kaksoset. Perheeseen kuului nyt viisi lasta, ja veli Murdockista tuntui, ettei hän kyennyt pitämään huolta vastasyntyneistä, joten hän pyysi Josephia ja Emmaa adoptoimaan kaksoset omikseen. Sen Joseph ja Emma tekivätkin ottaen kiitollisina perheeseensä kaksi vastasyntynyttä, jotka olivat saaneet nimekseen Joseph ja Julia. Murheellista kyllä, pieni Joseph kuoli 11 kuukautta myöhemmin maaliskuussa 1832 jäätyään alttiiksi kylmälle yöilmalle tuhkarokkoa sairastaessaan, kun väkijoukko tervasi profeetan ja kieritteli hänet höyhenissä. Tämä kuolemantapaus mukaan luettuna surevat vanhemmat joutuivat hautaamaan neljä viidestä ensimmäisestä lapsestaan. Vain Julia jäi henkiin.

Josephin ja Emman yhdestätoista lapsesta – yhdeksästä heille syntyneestä ja kahdesta adoptoidusta – vain viisi eli aikuiseksi asti: vuonna 1831 syntynyt Julia, vuonna 1832 syntynyt Joseph III, vuonna 1836 syntynyt Frederick, vuonna 1838 syntynyt Alexander ja marraskuussa 1844, viisi kuukautta isänsä kuoleman jälkeen, syntynyt David. Josephin ja Emman vuoden ja kahden kuukauden ikäinen poika Don Carlos kuoli vuonna 1841, ja vuonna 1842 syntynyt poika kuoli samana päivänä kuin syntyi.

Joseph Smithiltä kuoli hänen elinaikanaan myös kolme veljeä ennenaikaisesti. Ephraim kuoli pian syntymänsä jälkeen vuonna 1810. Josephin vanhin veli Alvin kuoli 25-vuotiaana vuonna 1823 ja nuorempi veli Don Carlos myös 25-vuotiaana vuonna 1841.

Profeetta kärsi jälleen suuren menetyksen, kun hänen isänsä, jolta hän oli saanut neuvoja ja voimaa, kuoli Nauvoossa Illinoisissa vuonna 1840. Kun isä Smith tajusi kuolevansa pian, hän kutsui perheensä vuoteensa ääreen. Hän puhui vaimolleen sanoen: ”Kun katson lapsiani ja käsitän, että vaikka heidät on kasvatettu tekemään Herran työtä, heidän on kuitenkin kuljettava läpi vaikeuksien ja ahdinkojen niin kauan kuin he maan päällä elävät, minä pelkään jättää teidät vihamiesten ympäröimiksi.”¹

Sitten hän puhui kullekin pojalleen ja tyttärelleen vuorollaan antaen heille viimeisen siunauksensa. Profeetan äidin muistiinpanojen mukaan hän lausui profeetta Josephille nämä rohkaisevat sanat:

”’Joseph, poikani, sinut on kutsuttu korkeaan ja pyhään kutsumukseen. Sinut on kutsuttu tekemään Herran työtä. Pysy uskollisena, niin sinua siunataan ja lapsiasi sinun jälkeesi. Saat elää niin kauan, että voit päättää työsi.’

Tähän Joseph huudahti itkien: ’Voi isä, saanko?’ ’Kyllä’, hänen isänsä sanoi, ’sinä saat elää niin kauan, että laadit suunnitelman kaikesta työstä, jonka Jumala on antanut tehtäväksesi. Tämän kuolinsiunaukseni annan pääsi päälle Jeesuksen nimessä.”²

Näillä oman elämänsä vaikeilla kokemuksilla ja innoitetulla ymmärryksellään Vapahtajan sovituksesta profeetta Joseph Smith kykeni antamaan kipeästi kaivattua lohtua monille sureville pyhille.

Joseph Smithin opetuksia

Kun rakkaita perheenjäseniä tai ystäviä kuolee, saamme suurta lohtua tiedosta, että me tapaamme heidät jälleen tulevassa maailmassa.

Profeetta puhui kirkon konferenssissa Nauvoossa 7. huhtikuuta 1844 ystävästään King Follettista, joka oli hiljattain kuollut: ”Rakkaat pyhät! Pyydän osakseni tämän kuulijakunnan tarkkaavaisuutta puhuessani teille kuolleista. Rakkaan veljemme, vanhin King Follettin, kuolema, kun pudonnut kiviämpäri rusensi hänet kaivoon, on suoralta kädeltä johtanut minut valitsemaan tämän aiheen. Hänen ystävänsä ja sukulaisensa ovat pyytäneet minua puhumaan, mutta koska tässä kuulijakunnassa, joka on kotoisin niin tästä kaupungista kuin muualtakin, on paljon niitä, jotka ovat menettäneet ystäviään, tunnen tarvetta puhua tästä aiheesta yleisesti ja esittää teille ajatuksiani siinä määrin kuin kykenen ja siinä määrin kuin Pyhä Henki kehottaa minua tässä aiheessa viipymään. Toivon osakseni rukouksianne ja uskoanne saadakseni Kaikkivaltiaalta Jumalalta ohjausta ja Pyhän Hengen lahjan, niin että voin esittää asioita, jotka ovat tosia ja jotka te voitte helposti käsittää, ja että tämä todistus antaa teidän sydämeenne ja mieleenne vakaumuksen sen totuudesta, mitä tulen sanomaan. – –

– – Tiedän, että todistukseni on tosi. Siitä syystä kun puhun näille sureville, mitä he ovat menettäneet? Heidän ystävänsä ja sukulaisensa ovat vain erinneet ruumiistaan lyhyeksi ajaksi. Heidän henkensä, jotka olivat Jumalan luona, ovat jättäneet savimajansa vain ikään kuin lyhyeksi tuokioksi, ja nyt he ovat paikassa, missä he ovat kanssakäymisissä keskenään samalla tavalla kuin me maan päällä. – –

– – Mikä meillä on lohdutuksena kuolleidemme suhteen? Meillä, jos kellä tämän maan päällä, on syytä tuntea mitä suurinta toivoa ja lohtua vainajiemme suhteen, sillä me olemme nähneet heidän vaeltavan kelvollisesti keskuudessamme ja nähneet heidän vaipuvan uneen Jeesuksen käsivarsille. – –

Teillä surevilla on syytä iloita, kun on puhe vanhin King Follettin kuolemasta, sillä aviomiehenne ja isänne on mennyt odottamaan kuolleiden ylösnousemusta – odottamaan muiden täydelliseksi tulemista, sillä ylösnousemuksessa ystävänne on nouseva täydelliseen autuuteen ja pääsevä selestiseen kirkkauteen. – –

Minulla on valta sanoa Pyhän Hengen valtuutuksen nojalla, ettei teillä ole aihetta pelkoon, sillä hän on mennyt vanhurskaiden kotiin. Älkää murehtiko, älkää itkekö. Tiedän sen Pyhän Hengen todistuksen kautta, joka on minussa, ja te voitte odottaa ystävienne tulevan kohtaamaan teitä selestisen maailman aamunkoitossa. – –

Minulla on isä, veljiä, lapsia ja ystäviä, jotka ovat menneet henkien maailmaan. He ovat poissa vain hetken ajan. He ovat henkiä, ja pian me kohtaamme taas. Pian koittaa aika, jolloin pasuuna on soiva. Kun me lähdemme täältä, me saamme tervehtiä äitiämme, isäämme, ystäviämme ja kaikkia rakkaitamme, jotka ovat nukkuneet kuolon uneen Jeesuksessa. Siellä ei ole pelkoa mellakoitsijoista, vainoista, ilkeämielisistä oikeusjutuista ja pidätyksistä, vaan se tulee olemaan autuuden iankaikkisuutta.”³

Vanhin Lorenzo D. Barnes kuoli palvellessaan lähetyssaarnaajana Englannissa. Profeetta puhui hänen kuolemastaan keskeneräisessä Nauvoon temppelissä pidetyssä kokouksessa: ”Sanonpa teille, mitä haluan. Jos minut huomenna kutsuttaisiin laskettavaksi tuohon hautaan, haluaisin ylösnousemuksen aamuna heti kun kalliot halkeavat ja ennen kuin me tulemme esiin haudoistamme ojentaa käteni isälleni ja huudahtaa: ’Isäni’ ja hän sanoisi: ’Poikani, poikani.’

Ja saammeko me ajatella näitä asioita tähän tapaan? Kyllä, jos opimme, miten elää ja miten kuolla. Levolle mennessämme ajattelemme, että saamme nousta aamulla, ja ystävien on mieluista laskeutua levolle yhdessä rakkauden käsivarsiin kietoutuneina, nukkua ja herätä toistensa syleilyssä ja jatkaa keskustelua.

Tuntuisiko teistä oudolta, jos kertoisin, mitä olen nähnyt näyssä tästä kiinnostavasta aiheesta? Ne, jotka ovat kuolleet Jeesuksessa Kristuksessa, voivat esiin tullessaan odottaa kokevansa kaiken sen ilon täyttymyksen, joka heillä oli täällä tai jota he odottivat täällä.

Näky oli niin selkeä, että minä todella näin ihmisiä, ennen kuin he tulivat esiin haudoistaan, ikään kuin he olisivat hitaasti nousemassa ylös. He ottivat toinen toistaan kädestä ja sanoivat toisilleen: ’Isäni, poikani, äitini, tyttäreni, veljeni, sisareni.’ Otaksukaamme, että minut on haudattu isäni viereen, ja kun ääni kutsuu kuolleita nousemaan, niin mikä olisi sydämeni ensimmäinen ilonaihe? Saada tavata isäni, äitini, veljeni ja sisareni, ja kun he ovat vierelläni, syleilen heitä ja he minua. – –

Ajatus tyhjiin raukeamisesta tuottaa minulle enemmän tuskaa kuin ajatus kuolemasta. Ellen voisi odottaa näkeväni jälleen isääni, äitiäni, veljiäni, sisariani ja ystäviäni, sydämeni murtuisi hetkessä ja minä joutuisin hautaani. Se, että odotan saavani nähdä ystäväni ylösnousemuksen aamuna, ilahduttaa sieluani ja auttaa minua kestämään elämän vaikeudet. On kuin he olisivat pitkällä matkalla, ja heidän palatessaan me kohtaamme entistä suurempaa iloa tuntien. – –

Marcellus Batesille [kirkon jäsenelle, jonka vaimo oli kuollut] haluan antaa lohdutusta. Sinä saat pian olla kumppanisi seurassa kirkkauden maailmassa, samoin myös veli Barnesin ystävät ja kaikki surevat pyhät. Tämä on ollut varoittavana äänenä meille kaikille, jotta olisimme raittiita ja ahkeria ja panisimme syrjään hilpeyden, turhamaisuuden ja mielettömyyden ja olisimme valmiit kuolemaan huomenna.”⁴

Vanhemmat, joiden lapset kuolevat, saavat heidät ylösnousemuksessa aivan samanlaisina kuin laskivat heidät hautaan.

Kaksivuotiaan Marian Lyonin hautajaisissa profeetta sanoi: ”Keskuudessamme kaikuu jälleen varoittava ääni, mikä osoittaa ihmiselämän häilyvyyden. Joutohetkinäni olen mietiskellyt asiaa ja kysellyt, miksi pienokaisia, viattomia lapsia, otetaan meiltä pois, varsinkin niitä, jotka näyttävät olevan kaikkein älykkäimpiä ja viehättävimpiä. Voimakkaimpina tulevat mieleeni seuraavat syyt: Tämä maailma on sangen paha maailma, ja – – se käy yhä jumalattomammaksi ja turmeltuneemmaksi. – – Herra ottaa pois monia jo lapsuudessa, jotta he välttyisivät ihmisten kateudelta ja tämän nykyisen maailman murheilta ja pahuudelta. He olivat liian puhtaita, liian suloisia elämään maan päällä. Sen tähden meillä ei, asiaa oikein tarkasteltuamme, ole syytä murehtia vaan riemuita siitä, että heidät on vapautettu pahasta ja että me saamme heidät pian jälleen. – –

– – Ainoa ero vanhan ja nuoren ihmisen kuoleman välillä on siinä, että toinen elää kauemmin taivaassa iankaikkisessa valossa ja kirkkaudessa kuin toinen ja vapautuu hieman aikaisemmin tästä kurjasta ja pahasta maailmasta. Kaikesta tästä kirkkaudesta huolimatta me menetämme hetkeksi näkemyksen siitä ja suremme menetystä, mutta me emme sure kuten ne, jotka ovat vailla toivoa.”⁵

”Voidaan esittää kysymys: ’Saavatko äidit lapsensa iankaikkisuudessa?’ Kyllä! Kyllä! Äidit, te saatte lapsenne, sillä he saavat iankaikkisen elämän, sillä heidän velkansa on maksettu.”⁶

”Lasten – – on noustava kuolleista aivan samanlaisina kuin he kuolivat. Siellä me voimme tervehtiä rakkaita lapsiamme samalla kirkkaudella – samassa selestisen kirkkauden ihanuudessa.”⁷

Presidentti Joseph F. Smith, kirkon kuudes presidentti, kirjoitti: ”Joseph Smith opetti oppia, jonka mukaan pieni lapsi, joka kuoltuaan kätketään maan poveen, tulee ylösnousemuksessa esiin lapsena, ja osoittaen erään kuolleen lapsen äitiä hän sanoi tälle: ’Sinulla on ilo, nautinto ja mielihyvä kasvattaa tätä lasta hänen ylösnousemuksensa jälkeen, kunnes hän varttuu henkensä täyteen mittaan.’ – –

Vuonna 1854 tapasin tätini [Agnes Smith], setäni Don Carlos Smithin vaimon, joka oli tuon pienen tytön [Sophronia] äiti, josta profeetta Joseph Smith puhui, kun hän sanoi äidille, että tämä saisi ilon, nautinnon ja mielihyvän kasvattaa tuota lasta ylösnousemuksen jälkeen, kunnes lapsi varttuisi henkensä täyteen mittaan, ja se olisi paljon suurempi ilo kuin mitä hän voisi mahdollisesti kokea kuolevaisuudessa, koska hän olisi vapaa kuolevaisen elämän surusta, pelosta ja heikkouksista ja tietäisi enemmän kuin voisi tietää tässä elämässä. Tapasin tuon lesken, tuon lapsen äidin, ja hän kertoi minulle tästä tilanteesta ja todisti minulle, että juuri niin profeetta Joseph Smith oli sanonut puhuessaan hänen pienen tyttärensä hautajaisissa.”⁸

Mary Isabella Horne ja Leonora Cannon Taylor menettivät kumpikin pienen lapsen. Sisar Horne muisteli, että profeetta Joseph Smith esitti näille kahdelle sisarelle nämä lohdutuksen sanat: ”Hän sanoi meille, että me saisimme nuo lapset ylösnousemuksen aamussa aivan sellaisina kuin laskimme heidät hautaan, puhtaina ja viattomina, ja saisimme kasvattaa heitä ja huolehtia heistä heidän äiteinään. Hän sanoi, että lapset nousisivat kuolleista ylösnousemuksessa aivan samanlaisina kuin heidät laskettiin hautaan ja että he saisivat kaiken älyn, jota tarvitaan valtaistuimien, valtojen ja voimien saamiseen.”⁹

Surressamme rakkaiden kuolemaa voimme luottaa siihen, että ”koko maan Jumala toimii oikein”.

Kaksikymmentäneljävuotiaan Ephraim Marksin hautajaisissa profeetta julisti: ”Tämä on hyvin vakava ja pelottava hetki. En ole koskaan tuntenut tällaista vakavuutta. Tämä tuo mieleen vanhimman veljeni Alvinin kuoleman New Yorkissa ja nuorimman veljeni Don Carlos Smithin kuoleman Nauvoossa. Minun on ollut vaikea elää maan päällä ja nähdä, miten nämä nuorukaiset, joilta olemme odottaneet tukea ja lohtua, on otettu meiltä nuoruutensa kukoistuksessa. Niin, on ollut vaikeaa alistua näihin asioihin. Olen joskus ajatellut, että minun olisi ollut helpompi alistua siihen, että minut itseni olisi kutsuttu pois, jos se olisi ollut Jumalan tahto. Silti tiedän, että meidän pitäisi lakata huolehtimasta ja tietää, että se on Jumalasta, ja alistua Hänen tahtoonsa. Kaikki on hyvin. Kestää vain hetken aikaa ennen kuin meidät kaikki kutsutaan pois samalla tavoin. Niin voi käydä minulle kuin teillekin.”¹⁰

Kesäkuun 6. päivänä 1832 Joseph Smith kirjoitti Emma Smithille: ”Minua murehdutti kuulla, että Hyrum on menettänyt pienen lapsensa. Minusta tuntuu, että voimme kaikki jossakin määrin tuntea samaa, mutta meidän kaikkien täytyy alistua kohtaloomme ja sanoa, että toteutukoon Herran tahto.”¹¹

Tammikuun 20. päivänä 1840 Joseph Smith kirjoitti Emma Smithille: ”Sain Hyrumilta kirjeen, joka ilahdutti sydäntäni kuullessani, että koko perheeni on elossa. Silti sydämeni murehtii niiden vuoksi, jotka on otettu meiltä, mutta ei ilman toivoa, sillä minä tapaan heidät jälleen ja saan olla heidän kanssaan. Siksi voimme alistua paremmin Jumalan tekoihin.”¹²

”Suremme surevien kanssa kuolemantapauksia Siionissa mutta muistamme, että koko maan Jumala toimii oikein.”¹³

”On ollut monia kuolemantapauksia, mikä jättää surumielisen ajatuksen, mutta emme voi sille mitään. Kun Jumala puhuu taivaasta kutsuakseen meidät täältä, meidän on alistuttava Hänen valtaansa.”¹⁴

James Adamsin hautajaisissa profeetta sanoi: ”Tapasin hänet ensi kertaa Springfieldissä [Illinoisissa] ollessani menossa Missourista Washingtoniin. Hän etsi käsiinsä minut, joka olin muukalainen, ja vei minut kotiinsa, rohkaisi ja lohdutti minua ja antoi minulle rahaa. Hän on ollut mitä läheisin ystäväni. – – Hän sai ilmoituksia poismenostaan, ja hän on mennyt tärkeämpään työhön. Kun ihmiset ovat valmiit, heille on parempi siirtyä pois täältä. Veli Adams on mennyt avaamaan oven menestyksellisempään työhön kuolleiden hyväksi. Vanhurskaiden henget on korotettu suurempaan ja ihanampaan työhön, sen vuoksi heidän siirtymisensä henkimaailmaan on siunaus.”¹⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–X.

Mitä ajattelet tai tunnet lukiessasi kertomuksia sivuilta 177–179? Kuinka nämä kokemukset ovat saattaneet vaikuttaa siihen, mitä profeetta Joseph opetti kuolemasta ja ylösnousemuksesta?
Tässä luvussa on Joseph Smithin sanoja ihmisille, jotka surivat rakkaiden kuolemaa (s. 180–186). Näillä sanoilla profeetta tarjosi ”toivoa ja lohtua” opettamalla evankeliumin oppeja ja osoittamalla kuulijoilleen, kuinka nuo opit soveltuvat heidän elämäänsä. Mitkä evankeliumin totuudet tuovat sinulle lohtua, kun mietit rakkaita, jotka ovat kuolleet tai saattavat pian kuolla? Miksi nämä totuudet ovat sinulle merkityksellisiä?
Lue neuvo, jonka Joseph Smith antoi puhuessaan vanhin Barnesin kuolemasta, sekä neuvo siitä, ”miten elää ja miten kuolla” (s. 181–182). Mitä hänen neuvonsa merkitsee sinulle? Mieti, kuinka elämäsi saattaisi muuttua, kun muistat hänen neuvonsa.
Käy läpi profeetan sanat vanhemmille, joiden pieniä lapsia oli kuollut (s. 182–184). Kuinka nämä opit voivat antaa toivoa sureville vanhemmille?
Tutki Joseph Smithin neuvoa alistua Jumalan tahtoon, kun rakkaita kuolee (s. 184–186). Kuinka päätöksemme hyväksyä Jumalan tahto vaikuttaa tunteisiimme? Entä sanoihimme ja tekoihimme? Millä tavoin päätöksemme saattaisi auttaa muita?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Joh. 20:1–29; Moosia 16:7–8; Alma 40:11–12; Moroni 8:11–20; OL 42:45–46.