Kultaiset vuodet
Arvostakaa vanhuksia sen mukaan, mitä he ovat, eikä pelkästään sen mukaan, mitä he voivat tehdä.
Jouluaattona vuosia sitten eräs serkku menetti pienen viisivuotiaan pojan, joka kuoli äkilliseen keuhkokuumeeseen. Perhe kokoontui arkun ympärille perherukoukseen. Äidin tekemä pieni peitto oli taiteltu pikkupojan jalkojen päälle.
Juuri kun arkun kantta oltiin laittamassa kiinni, äitini astui lähemmäksi, laski kätensä surevan äidin ympärille ja auttoi tätä ottamaan peiton esiin ja kietomaan sen pienen pojan ympärille. Vanhempien viimeinen näky pienestä pojastaan oli ihan kuin hän olisi nukkunut tuohon lempipeittoon kiedottuna. Hetki oli hyvin herkkä. Sellaista isoäidit tekevät!
Palasimme Brigham Cityyn vaimoni isän William W. Smithin hautajaisiin. Eräs nuori mies, jonka tunsin seminaarioppilaana, seisoi arkun äärellä syvän liikutuksen vallassa. En tiennyt, että hän tunsi appeni.
Hän sanoi: ”Yhtenä kesänä olin töissä hänen maatilallaan. Veli Smith puhui minulle lähetystyöhön lähtemisestä. Perheeni ei millään voinut maksaa lähetyssaarnaajan kuluja. Veli Smith pyysi minua rukoilemaan asiasta ja sanoi: ’Jos päätät lähteä lähetystyöhön, maksan lähetystyösi’, ja niin hän tekikin.”
Vaimoni ja hänen äitinsä eivät kumpikaan tienneet sitä. Se oli yksi niistä asioista, joita isoisät tekevät.
Meillä on kymmenen lasta. Eräänä rauhattomana sunnuntaiaamuna, kun perheemme oli nuori, vaimoni oli sakramenttikokouksessa. Kuten tavallista, olin poissa sunnuntaina. Lapsemme täyttivät suurimman osan penkkiä.
Sisar Walker, ihastuttava harmaahapsinen isoäiti, joka oli kasvattanut kaksitoista lasta, siirtyi monen penkkirivin takaa hiljaa eteenpäin ja istuutui penkille rauhattomien lastemme joukkoon. Kokouksen jälkeen vaimoni kiitti häntä avusta.
Sisar Walker sanoi: ”Sinulla on kädet täynnä työtä, eikö niin?” Vaimoni nyökkäsi. Sitten sisar Walker taputti häntä kädelle ja sanoi: ”Kädet täynnä nyt; sydän täynnä myöhemmin!” Kuinka profeetallinen hänen hiljainen lausahduksensa olikaan. Sellaista isoäidit tekevät!
Palvelin Uuden-Englannin lähetyskentän johtajana. Yksi lähetyssaarnaajistamme meni naimisiin ja sai viisi lasta. Hän lähti ostamaan suurempaa autoa perheelleen, eikä koskaan palannut. Myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin erään ylikulkusillan alta; hänen autonsa oli varastettu.
Soitin hänen vaarnanjohtajalleen tarjoten apuani perheelle. Hän oli jo tarjonnut apua.
Isoisä oli sanonut: ”Me tiedämme velvollisuutemme. Emme tarvitse apua kirkolta. Me tiedämme velvollisuutemme.” Sellaista isoisät tekevät!
Tarkoituksenani on puhua teille isovanhemmista ja puhua isovanhemmille – isoisille ja isoäideille – ja muille iäkkäille jäsenille, joilla ei ole omia lapsia mutta jotka toimivat isovanhempien sijaisina.
Pyhissä kirjoituksissa meille sanotaan: ”Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?” (Job 12:12.)
Ollessani kerran eräässä vaarnan kokouksessa huomasin tavallista suuremman joukon iäkkäitä jäseniä, useimmat heistä leskiä. Mainitsin vaarnanjohtajalle, kuinka vaikuttavia he olivat.
Vaarnanjohtaja vastasi: ”Niin, mutta he eivät ole aktiivisia kirkossa”, tarkoittaen sillä, etteivät he palvelleet johtajina tai opettajina. Hän puhui ikään kuin he olisivat taakkana.
Toistin hänen sanansa: ”Eivät ole aktiivisia kirkossa?” Kysyin sitten: ”Ovatko he aktiivisia evankeliumissa?” Hän ei aluksi aivan ymmärtänyt niiden eroa.
Kuten monet meistä, hän oli niin keskittynyt siihen, mitä ihmiset tekevät, ettei hän huomannut, mitä he ovat, korvaamaton kokemuksen, viisauden ja innoituksen lähde.
Meillä on vastassamme uhkaava haaste. Kaikkialla maailmassa väestö heikkenee. Useimmissa maissa syntyvyys laskee ja odotettavissa oleva elinikä kohoaa. Perheet ovat pienempiä – tarkoituksella rajattuja. Joissakin maissa on jo muutaman vuoden kuluttua enemmän isovanhempia kuin lapsia. Väestön ikääntymisellä on kauaskantoisia vaikutuksia taloudellisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti. Se tulee vaikuttamaan kirkon kasvuun.
Meidän on opetettava nuoriamme lähestymään ikääntyneitä isoisiä ja isoäitejä.
Äskettäin ensimmäinen presidenttikunta neuvoi aikuisuutta lähestyviä nuoria naisia liittymään äitiensä ja isoäitiensä joukkoon Apuyhdistyksessä (ks. kirje ensimmäiseltä presidenttikunnalta, 19. maaliskuuta 2003).
Jotkut nuoret naiset vetäytyvät syrjään. He haluaisivat mieluummin olla ikäistensä parissa.
Nuoret naiset: Älkää olko niin typeriä, että jäätte paitsi tätä kanssakäymistä vanhempien sisarten kanssa. He tuovat elämäänne enemmän arvoa kuin monet niistä toiminnoista, joista te nautitte niin paljon.
Johtajat: Opettakaa tyttöjä lähestymään äitejään ja isoäitejään ja vanhempia naisia Apuyhdistyksessä. He saavat täten kokea samanlaista kanssakäymistä kuin nuoret miehet pappeuskoorumeissa.
Kaikki nuorillemme annettu huomio – – kaikki ohjelmat, kaikki mitä teemme heidän hyväkseen – – on epätäydellistä, ellemme opeta heille palautuksen tarkoitusta. Pappeuden avaimet palautettiin ja sinetöintivaltuus ilmoitettiin ja temppeleitä rakennettiin yhdistämään sukupolvet toisiinsa. Tuo iankaikkinen, kultainen lanka kulkee kaikkien ilmoitusten kautta muinaisista ajoista alkaen. ”Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen” (Mal. 3:24).
Piispa: Ymmärrätkö, että jotkin ongelmista, joista olet niin kovasti huolissasi nuorten ja muitten suhteen, voitaisiin ratkaista, jos he pysyisivät lähellä isiään ja äitejään sekä lähellä isovanhempiaan, ikäihmisiä?
Jos sinulla on taakkanasi liian paljon neuvonpitoja, seurakunnassa on vanhempia sisaria, isoäitejä, joilla voi olla vaikutusta nuoriin naimisissa oleviin naisiin ja jotka voivat toimia heidän isovanhempinaan. Ja nuoria miehiä varten on vanhempia isoisiä. Vanhemmissa ihmisissä on vakautta, kokemuksen tuomaa seesteisyyttä. Oppikaa käyttämään sitä voimavarana.
Profeetta Joseph Smith sanoi: ”Paras tapa minkä tahansa tärkeän asian ratkaisemiseksi on kerätä ympärillenne viisaita miehiä [ja naisia], kokeneita ja iäkkäitä miehiä [ja naisia], olemaan apuna neuvonpidossa kaikissa vaikeuksissa” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, 1985, s. 297).
Yritämme koota nuoria yhteen ja unohdamme koota eri sukupolvet yhteen. Iäkkäät jäsenet voivat tehdä paljon. Jos pidät iäkkäitä jäseniä epäaktiivisina kirkossa, kysy itseltäsi: ”Ovatko he aktiivisia evankeliumissa?”
Älkää jättäkö huomiotta vanhempien ja isovanhempien rukousten suurenmoista tukea antavaa voimaa. Muistakaa, että ”vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan” (Jaak. 5:16).
Alma nuorempi oli kapinallinen. Hän kaatui maahan enkelin takia, joka sanoi hänelle: ”Katso, Herra on kuullut kansansa rukoukset ja myös palvelijansa Alman – joka on isäsi – rukoukset; sillä hän on suuresti uskoen rukoillut sinun tähtesi, että sinut johdatettaisiin tuntemaan totuus; sen tähden minä olen tullut tätä tarkoitusta varten, saadakseni sinut vakuuttuneeksi Jumalan voimasta ja valtuudesta, jotta hänen palvelijoidensa rukouksiin vastattaisiin heidän uskonsa mukaisesti” (Moosia 27:14).
Vaimoni ja minä olemme nähneet isovanhempiemme ja sitten vanhempiemme jättävän meidät. Jotkin kokemuksista, joita aluksi pidimme taakkoina tai vaikeuksina, on kauan sitten luokiteltu uudelleen siunauksiksi.
Vaimoni isä kuoli kodissamme. Hän tarvitsi jatkuvaa huolenpitoa. Sairaanhoitajat opettivat lapsillemme, kuinka huolehtia vuoteenomana olevasta isoisästämme. Se, mitä he oppivat, on suuriarvoista sekä heille että meille. Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että hän oli lähellämme.
Meille maksettiin tuhatkertaisesti takaisin sen kautta, kuinka hän vaikutti lapsiimme. Se oli suurenmoinen kokemus lapsillemme, samanlainen, jonka opin poikana, kun isoisä Packer kuoli kotonamme.
Arvostakaa vanhuksia sen mukaan, mitä he ovat, eikä pelkästään sen mukaan, mitä he voivat tehdä.
Oletteko koskaan miettineet, miksi Herra järjesti ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin niin, että kirkon korkein johto tulee aina olemaan iäkkäämpien miesten hoidossa? Tämä virkaiän mukainen järjestys arvostaa viisautta ja kokemusta enemmän kuin nuoruutta ja fyysistä tarmoa.
Tällä hetkellä presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin keski-ikä on 77 vuotta. Emme ole kovin ketteriä. Parhaat vuotemme saattavat olla takanapäin. Herra on kuitenkin järjestänyt sen niin.
Konferenssi tai pari sitten Joseph Wirthlin sanoi aikovansa haastaa kaksitoista apostolia juoksukilpaan. Ajattelin ensin: ”No, otanpahan haasteen vastaan.” Sitten ajattelin, että olisi turvallisempaa kilpailla 96-vuotiasta veli David Haightia vastaan. Pohdin sitä ja tulin siihen tulokseen, että David saattaisi kaataa minut kepillään, ja häviäisin kilvan. Joten luovuin ajatuksesta!
Kun presidenttikunta ja kaksitoista apostolia kokoontuvat yhteen, meillä on takanamme yhteensä 1 161 vuotta elämää hämmästyttävän erilaisin kokemuksin. Ja meillä on yhteensä 430 vuoden kokemus kirkon johtavina auktoriteetteina. Puhummepa melkein mistä tahansa, joku meistä voi sanoa olleensa siellä ja tehneensä niin – mukaan luettuna taisteleminen sodassa!
Elämme nykyään vaikeita aikoja. Nuortemme elinaikana vaikeudet eivät tule koskaan olemaan vähäisempiä ja niitä tulee varmasti enemmän. Vanhuksilla on varmaa tietoa siitä, että asioista voidaan selviytyä.
Meidän lapsemme ovat menneet naimisiin ja lähteneet kodista löytääkseen oman onnensa.
Yksi perhe muutti pienine lapsineen pois vanhalla autollaan. Vaimoni vuodatti kyyneliä. Lohdutin häntä sanoen: ”Kirkko on siellä, minne he ovat menossa. Siellä tulee olemaan isoäiti, joka vastaa vaimon kysymyksiin ruoanvalmistuksesta tai lastenhoidosta, ja isoisä, joka opettaa miehelle käytännön asioita.”
Adoptoitu isoäiti voi löytyä Apuyhdistyksestä. Ja isoisä voi löytyä pappeuskoorumeista. Mutta kaikki isoisät ja isoäidit eivät kuulu kirkkoon.
Yksi pojistamme osti pienen talon kaukaisesta osavaltiosta. Hän näytti minulle perustuksen nurkassa olevia haurastuneita tiiliä. Hän kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä.
En tiennyt, mutta kysyin: ”Asuuko tässä lähellä ketään vanhaa pariskuntaa?”
”Kyllä”, poikamme sanoi, ”kadun toisella puolella muutaman talon päässä asuu eläkkeellä oleva pariskunta.”
”Pyydä sitä miestä tulemaan tänne ja katsomaan tuota. Hän tuntee ilmastonne.”
Niin tehtiin, ja poikamme sai neuvoja vanhemmalta mieheltä, joka oli nähnyt sellaisia ongelmia ja monia muita. Sellaista adoptoidut isoisät voivat tehdä.
”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa”(2. Moos. 20:12).
Apostoli Paavali opetti, että ”vanhojen naisten” täytyy opettaa nuoria naisia ja ”vanhojen miesten” täytyy varoittaa nuoria miehiä näyttämällä ”itse esimerkkiä hyvän tekemisessä” (ks. Tit. 2:1–7).
Me olemme vanhoja nyt, ja aikanaan meidät kutsutaan verhon tuolle puolen. Emme vastusta sitä. Yritämme opettaa vuosien varrella oppimiamme käytännön asioita meitä nuoremmille – perheellemme ja muille.
Emme voi tehdä, mitä aikoinaan teimme, mutta meistä on tullut jotakin enemmän kuin mitä olemme koskaan aiemmin olleet. Elämän oppitunnit, jotkin niistä hyvinkin tuskallisia, pätevöittävät meidät neuvomaan, ojentamaan ja jopa varoittamaan nuorisoamme.
Kultaisina vuosinanne teillä on hyvin paljon tekemistä ja hyvin paljon olemista. Älkää jättäytykö eläkkeelle elämästä, viettämään aikaa. Joillekin se olisi hyödytöntä, jopa itsekästä. Olette ehkä palvelleet lähetystyössä ja teidät on vapautettu ja ajattelette, että olette päättäneet palvelutyönne kirkossa, mutta teitä ei koskaan vapauteta olemasta aktiivisia evankeliumissa. ”Jos”, Herra sanoi, ”teillä on halu palvella Jumalaa, teidät on kutsuttu työhön” (OL 4:3).
Saatatte lopulta vanhana ja heikkona oppia, että kaikkein suurinta lähetystyötä on vahvistaa omaa perhettänne ja muiden perheitä, sinetöidä sukupolvet toisiinsa.
Opetan tosi periaatetta. Opetan oppia. On kirjoitettu, että ”periaate on tarkoin yhdenmukainen sen opin kanssa, joka annettiin teille käskynä – ilmoituksessa” (OL 128:7).
Laulussa ”Niin varma on perustus”, joka julkaistiin vuonna 1835 ensimmäisessä myöhempien aikojen pyhien laulukirjassa, on seuraavat sanat:
”Kun vanhuuden päivät sun viimein saavuttaa,
Viel uskollisuuttani saat sä todistaa.
Kun ihmistä kirkastaa harmaus pään,
Niin vieläkin Herra hänt kantaa käsillään.”
(MAP-lauluja, 43, 6. säkeistö.)
Antakaa todistuksenne palautetusta evankeliumista ja todistuksenne Lunastajastamme palaa niin kirkkaasti, että lapsemme voivat lämmitellä käsiään uskonne tulessa. Sellaista isoisien ja isoäitien pitää tehdä! Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.