Pyhä paikka, pyhitetty tila
Kykymme etsiä, tunnistaa ja kunnioittaa pyhää epäpyhän sijaan ja pyhitettyä maallisen sijaan määrittää meidän hengellisyytemme.
Vastauksena Pilatuksen kysymykseen ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?” Vapahtaja vastasi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.” (Joh. 18:33, 36.) Näillä muutamilla sanoilla Jeesus julistaa kuninkuutensa olevan riippumaton ja erillinen tästä maailmasta. Vapahtajan opetukset, oppi ja henkilökohtainen esimerkki kohottavat kaikkia Häneen todella uskovia hengelliselle tasolle, joka edellyttää sitä, että niin silmämääränä kuin mielenkin päämääränä on vain Jumalan kunnia (ks. OL 4:5; 88:68). Jumalan kunnia sulkee sisäänsä kaiken, mikä on pyhää ja pyhitettyä. Kykymme etsiä, tunnistaa ja kunnioittaa pyhää epäpyhän sijaan ja pyhitettyä maallisen sijaan määrittää meidän hengellisyytemme. Tosiaankin, ilman pyhiä ja pyhitettyjä asioita meille jää vain epäpyhää ja maallista.
Maallistuneen maailman hyörinän keskellä, sen varmassa epävarmuudessa, täytyy olla paikkoja, jotka tarjoavat hengellisen turvapaikan, uudistumista, toivoa ja rauhaa. Sellaisia paikkoja todellakin on. Ne ovat sekä pyhiä että pyhitettyjä. Ne ovat paikkoja, joissa me kohtaamme Jumalan ja löydämme Herran Hengen.
Opissa ja liitoissa Herra kehottaa kolme kertaa kansaansa ”seisomaan pyhissä paikoissa” (ks. OL 45:32; 87:8; 101:22). Hänen kehotuksensa tausta käy yhä merkittävämmäksi, kun katsomme oman maailmamme tämänhetkistä tilaa. Tuhoisat sairaudet, vainot ja sota ovat liiankin tuttuja, ja ne ovat tunkeutuneet päivittäiseen kokemuspiiriimme. Tällaisten hämmentävien ongelmien edessä Herra neuvoo: ”Katso, tahtoni on, että kaikki ne, jotka huutavat avuksi minun nimeäni ja palvelevat minua minun ikuisen evankeliumini mukaan, kokoontuvat yhteen ja seisovat pyhissä paikoissa” (OL 101:22).
Pyhät paikat ovat aina olleet välttämätön osa asianmukaista jumalanpalvelusta. Myöhempien aikojen pyhille tällaisia pyhiä paikkoja ovat historiallisesti merkittävät paikat, meidän kotimme, sakramenttikokouksemme ja temppelimme. Suuri osa siitä, mitä me kunnioitamme ja mitä me opetamme lapsiamme kunnioittamaan pyhänä ja pyhitettynä, kuvastuu näistä paikoista. Näihin paikkoihin liittyvä usko ja kunnioitus sekä kunnioitus, jota me tunnemme näissä paikoissa tapahtuvia tai tapahtuneita asioita kohtaan, tekevät niistä pyhiä. Pyhien paikkojen ja pyhitettyjen tilojen tärkeyttä jumalanpalveluksessamme voi tuskin yliarvioida.
Meiltä edellytetään suurta henkilökohtaista valmistautumista voidaksemme saada hengellistä hyötyä pyhissä paikoissa seisomisesta. Pyhät paikat ja pyhitetyt tilat erottuvat myös niiden edellyttämien uhrausten perusteella. Vanhin M. Russell Ballard on opettanut, että ”[englanninkielinen] sana sacrifice tarkoittaa kirjaimellisesti ’tehdä pyhäksi’” (”Uhrauksen laki”, Liahona, maaliskuu 2002, s. 13). [Englanninkieliset] sanat sacred (pyhä) ja sacrifice (uhraus) ovat lähtöisin samasta kantasanasta. Ihminen ei voi saada pyhää uhraamatta ensin jotakin sen hyväksi. Pyhyyttä ei voi olla ilman henkilökohtaista uhrausta. Uhraus pyhittää pyhän.
Smithien maatilan lähistöllä sijaitseva lehto New Yorkin osavaltion pohjoisosassa on monille ainoastaan kaunis ja rauhallinen. Myöhempien aikojen pyhille eri puolilla maailmaa se on kuitenkin pyhä sen uskon ja kunnioituksen vuoksi, jota me sitä kohtaan osoitamme, sekä sen uhrauksen syvyyden vuoksi, jota se edustaa.
Joitakin kuukausia sitten eräänä kauniina myöhäissyksyn päivänä vaimoni ja minä istuimme tuossa lehdossa. Se oli tosiaankin kaunis, ja me nautimme siellä tuntemastamme yksinäisestä rauhasta. Se oli kuitenkin merkittävästi enemmän kuin vain kaunis ja rauhallinen lehto, sillä me istuimme juuri sillä paikalla, missä Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ilmestyivät nuorelle profeetta Joseph Smithille. Se usko ja kunnioitus, jota tunsimme heidän käyntiään kohtaan sekä sitä seuranneita henkilökohtaisia uhrauksia kohtaan niin profeetan elämässä kuin omien esivanhempiemmekin elämässä, muutti tämän kauniin paikan pyhäksi paikaksi.
Muutkin tämän kirkon historiaan ja perustamiseen liittyvät pyhät paikat eri puolilla maailmaa herättävät samanlaisia syviä ja kunnioittavia tunteita. Nämä pyhät paikat innoittavat uskoamme ja kannustavat meitä olemaan totisia sille uskolle sekä kulkemaan eteenpäin niistä haasteista huolimatta, joita polullemme saattaa tulla.
Samalla tavoin kotimme ovat pyhiä paikkoja. Vaikkei kodissamme aina olisikaan rauhallista, se voi olla täynnä Herran Henkeä. Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi opettavat perhejulistuksessa: ”Perhe-elämän onni saavutetaan todennäköisimmin silloin, kun sen perustana ovat Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset. Onnistuneet avioliitot ja perheet perustuvat uskon, rukouksen, parannuksen, anteeksiannon, kunnioituksen, rakkauden, myötätunnon, työn ja tervehenkisen virkistystoiminnan periaatteille ja säilyvät näitä periaatteita noudattamalla.” (Liahona, lokakuu 1998, s. 24.)
Senkaltainen koti edellyttää henkilökohtaisia uhrauksia. Profeetta Joseph Smithille Herra sanoi: ”Perheesi täytyy tehdä parannus ja hylätä eräitä asioita” (OL 93:48). Meidän jokaisen perhe kohtaa laajan valikoiman toimintaa ja ajanvietettä, joista kaikki eivät ole tervehenkisiä ja hyviä – ja joista monet eivät todellakaan ole tarpeellisia. Onko meidänkin perheemme – profeetan perheen tavoin – tarpeen tehdä parannus ja hylätä joitakin asioita ylläpitääksemme kotimme pyhää luonnetta? Tehdessämme kodistamme pyhän paikan meistä kuvastuu, kuinka syviä uhrauksia me olemme halukkaat tekemään sen hyväksi.
Sakramenttikokoukset ovat itse asiassa enemmän kuin vain kokouksia. Ne ovat pyhiä hetkiä pyhässä paikassa. Näiden viikoittaisten hetkien aikana me mietimme kaikkein armollisinta uhria, jonka tämä maailma on koskaan tuntenut. Me mietiskelemme Jumalan rakkautta – Hänen, joka antoi ainoan Poikansa, jotta me saisimme iankaikkisen elämän. Kun nautimme sakramentin, me muistamme Hänet ja ilmaisemme halukkuutemme ottaa Hänen nimensä päällemme ja pitää Hänen käskynsä. Huolellinen henkilökohtainen valmistautuminen mukaan lukien sen, että uhraamme omana uhrinamme särkyneen sydämen ja murtuneen mielen, on välttämätön edellytys säännölliselle hengelliselle uudistumiselle, joka suodaan kelvollisen osallistumisen kautta. Meidän täytyy olla halukkaita ja kykeneviä irtautumaan maailmasta edes muutamaksi hetkeksi ajatellaksemme pyhempiä asioita. Ilman tätä hengellistä uudistumista maalliset ja epäpyhät asiat voittavat helposti uskomme.
Monia vuosia sitten kun poikamme olivat vielä aivan nuoria, mainitsin päivällisellä, kuinka erinomainen sakramenttikokouksemme oli ollut ja kuinka paljon olin oppinut. Näin heidän vastauksensa heidän ilmeestään, joka kertoi minulle, etteivät he olleet varmoja siitä, olimmeko edes olleet samassa kokouksessa. Heidän kokemuksensa ja minun kokemukseni välinen ero johtui yksinkertaisesti pienestä erosta kypsyydessä ja henkilökohtaisessa valmistautumisessa. Hengellinen uudistuminen, jota koemme sakramenttikokouksessamme, käy käsi kädessä sen kanssa, kuinka valmistautuneita olemme ja kuinka halukkaita ja auliita saamaan opetusta.
Temppelit, joiden seinään on kaiverrettu ”Herralle pyhitetty”, ovat kaikkein pyhimpiä paikkoja maan päällä. Ne ovat osoitus Jumalan rakkaudesta kaikkia lapsiaan kohtaan, niin menneinä aikoina kuin nykyäänkin. Temppelin siunaukset ovat kietoutuneet yhteen merkittävän uhraamisen kanssa, ja ne kuuluvat yhteen erottamattomasti. Siellä suoritettavat toimitukset tarjoavat mahdollisuuden täyteen osallisuuteen Vapahtajan sovitusuhrista. Jo tämä yksistään tekee temppeleistä pyhiä. Jäseniltä edellytetään kuitenkin myös henkilökohtaisia uhrauksia. Me uhraamme aikaa etsiessämme esivanhempiamme ja huolehtiessamme temppelitehtävistämme. Me pyrimme myös elämään korkeimpien henkilökohtaisen kelvollisuuden tasovaatimusten mukaisesti, mikä tekee meistä kelvollisia astumaan tämän kaikkein pyhimmän paikan pyhitettyihin tiloihin.
Pyhissä paikoissa ja pyhitetyissä tiloissa me löydämme hengellisen turvapaikan, uudistumista, toivoa ja rauhaa. Eivätkö ne ole jokaisen välttämättömän henkilökohtaisen uhrauksen arvoisia? Veljeni ja sisareni, kunnioittakaamme ja pitäkäämme kukin suuressa arvossa elämässämme olevia pyhiä paikkoja. Opettakaamme samaa myös lapsillemme. Seiskäämme kaikki pyhissä hengellisen rauhan paikoissa.
Minä todistan Herrasta ja Vapahtajasta, Jeesuksesta Kristuksesta, Rauhan ja Toivon Ruhtinaasta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.