Huolehtikaa sielun elämästä
Todella kääntyneet opetuslapset, vaikkakin yhä epätäydellisiä, tavoittelevat ”sielun elämää” jokaisena päivänä, jokaisella vuosikymmenellä, kaiken turmeluksen ja hävityksen keskellä.
Maailmantapahtumien pyörteissä – tapahtumien, joille emme ole täysin immuuneja – jatkuu ihmiskunnan todellinen taistelu: päätämmekö vai emme, Herran sanoin, todella huolehtia maailman huolten keskellä ”sielun elämästä” (OL 101:37). Olimmepa kuinka innokkaasti tahansa mukana ulkoisissa tapahtumissa, tämä sisäinen taistelu jatkuu sekä tyyninä että myrskyisinä aikoina. Ymmärretäänpä tai tunnistetaanpa sitä tai ei, se pysyy kuolevaisuuden asialistalla muuttumattomana sukupolvesta toiseen.
Kun pyrimme pitämään Jumalan käskyt, ”sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä” (2. Kor. 4:16). Silloin huonoinakin päivinä me saamme pitää henkemme (ks. Sananl. 19:16) ulkoisista olosuhteista huolimatta. Myönnettäköön, että jotkin sisäiset päätökset ” sielustamme tai ”pitää” se tehdään muuten tapahtumaköyhinä aikoina kuten kävi tuhlaajapojalle. Hän oli ruokkinut sikoja päivästä toiseen ja koki vihdoin aivan erityislaatuisen päivän, jolloin hän ”meni itseensä” (Luuk. 15:17). Tapahtuipa sinä päivänä siellä ”vierailla mailla” (Luuk. 15:13) mitä muuta tahansa, tuhlaajapoika oli ”tutkinut vaellustaan” (Ps. 119:59) ja teki lujan päätöksen lähteä isänsä luo (ks. Luuk. 15:18). Tutkimista seurasi muutos. Siltikään ohikulkijat tuskin kiinnittivät huomiota kotimatkalla olevaan sikopaimeneen, vaikka hänelle oli tapahtunut iankaikkisuuden kannalta merkittäviä asioita.
Toisinaan taas ulkoisen ja sisäisen vuorovaikutus on näkyvämpää. Pilatus hoiteli paikalliselta vaikuttavaa levottomuutta, joka keskittyi erääseen Jeesus Nasaretilaiseen. Aikaisemmin ”vihoissa keskenään” (Luuk. 23:12) olleiden Pilatuksen ja Herodeksen uusi yksimielisyys oli epäilemättä poliittinen uutinen ns. ’asioista perillä oleville tahoille’. Vaikka Pilatus olikin kahden vaiheilla, hän suostui ehdollistetun väkijoukon vaatimuksiin ja vapautti Jeesuksen asemesta Barabbaan. Pestyin mutta likaisin käsin hän palasi ilmeisesti Kesareaan. Kristus puolestaan lähti Getsemaneen ja Golgatalle suorittamaan tuskallista mutta vapahtavaa yleismaailmallista sovitusta, jonka ansiosta miljardit ja taas miljardit nousevat kuolleista.
Tänä päivänä sodan pilvet satavat paikka paikoin niin väärien kuin vanhurskaidenkin päälle, mutta Kristuksen suuren ylösnousemuksen suurenmoinen lahja virtaa meidän kaikkien ylle! Aivan kuten vaahtopäät eivät paljasta meren syvyydessä käynnissä olevia muutoksia, niin sovituksenkin yhteydessä merkitykseltään yleismaailmallisia ja iankaikkisia asioita tapahtui pienessä puutarhassa ja syrjäisellä kukkulalla.
Jumalan työn julkitulo etenee usein vähin äänin. Olivatpa esimerkiksi välittömät taloudelliset syyt Joseph Smith vanhemman perheen muuttoon Uudesta-Englannista New Yorkin osavaltion pohjoisosaan mitkä tahansa, heidät johdatettiin tietämättään Kumoran kukkulaan kätkettyjen pyhien levyjen luo, jotka odottivat tuloaan toiseksi todistukseksi Kristuksesta ”niin kauan kuin maa pysyy” (2. Nefi 25:22).
Vaikka aikamme siis onkin konfliktin aikaa, niin eniten merkitsee silti se, että huolehdimme hiljaisesti ”sielun elämästä”. Vaikka tapahtumat saavat aikaan merkityksellisiä hetkiä, jotka nostavat esiin vanhurskaita tekoja, eivät ulkoiset levottomuudet kelpaa verukkeiksi minkäänlaiselle sisäiselle löystymiselle, vaikka jotkut tuntuvatkin menettävän otteensa kovin helposti. Vaikka rauha rikkoutuukin siellä ja täällä, meidän ei silti tarvitse rikkoa liittojamme! Esimerkiksi aviorikosta ei voi puolustella pelkästään sillä, että on sota ja jotkut vaimot ja miehet joutuvat eroon toisistaan. Kuudennessa käskyssä ei ole lisäystä, joka kuuluisi: ”Älä tee aviorikosta, paitsi sota-aikana” (ks. 2. Moos. 20:14).
Erään toisen sodan aikana presidentti David O. McKay neuvoi asepalveluksessa olevia ”pitämään itsensä moraalisesti puhtaina sodan raakuuden” keskellä (julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1969, s. 153).
Vaikka kansat nousevat kansoja vastaan, ei sellainen myllerrys oikeuta liikekumppaneita nousemaan kumppaneitaan tai osakkeenomistajiaan vastaan varastamalla tai todistamalla valheellisesti rikkoen siten sekä seitsemättä että kahdeksatta käskyä – joissa ei ole lieventäviä lisäyksiä (ks. 2. Moos. 20:15–16).
Maailmantilanteen epävarmuus ei oikeuta moraalista epävarmuutta, eikä hämmentävä noidankattila peitä syntejämme eikä hämärrä Jumalan kaikkinäkevää silmää. Sotilaalliset voitot eivät myöskään korvaa voittoa omassa sodassamme itsemme hillitsemiseksi. Eivätkä ihmisten raivokkaat vihamielisyydet vähennä Jumalan täydellistä ja lunastavaa rakkautta kaikkia Hänen lapsiaan kohtaan. Samaten hetkelliset sumentavat usvat eivät voi muuttaa sitä totuutta, että Kristus on maailman valo!
Olkaamme siis kuin palvelija, joka oli profeetta Elisan kanssa vuorella. Aluksi ympäröivät vihollisvaunut pelästyttivät nuorukaisen, mutta hänen silmänsä avattiin armollisesti ja hän näki ”tulisia hevosia ja vaunuja”, jotka todistivat, että ”meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä” (2. Kun. 6:16, 17). Veljet ja sisaret, hengellinen laskuoppi ei ole muuttunut!
Omat älylliset puutteemme ja neuvottomuutemme eivät muuta Jumalan hämmästyttävää edeltätietämistä, joka ottaa lukuun valintamme, joista olemme vastuussa. Ihmisten välisiä selkkauksia koskevien kuolevaisuuden sirpaleisten tietojen ja aikamme uutisraporttien keskellä Jumala elää ikuista nykyhetkeä, jossa menneet, nykyiset ja tulevat ovat jatkuvasti Hänen edessään (ks. OL 130:7). Hänen jumalallisten päätöstensä täyttyminen on taattu, sillä mitä tahansa Hän päättää sydämessään tehdä, sen Hän varmasti tekee (ks. Abr. 3:17). Hän tuntee lopun alusta asti! (Ks. Abr. 2:8.) Jumala kykenee täysin tekemään oman työnsä ja toteuttamaan kaikki suunnitelmansa, mikä ei pidä paikkaansa ihmisen parhaitenkaan laatimien suunnitelmien suhteen, koska me käytämme niin usein tahdonvapauttamme väärin! (Ks. 2. Nefi 27:20.)
Jumala on vakuuttanut meille:
”Minä johdatan teitä” (OL 78:18).
”Minä olen teidän keskellänne” (OL 49:27).
Hän on kanssamme, veljet ja sisaret, ”kaikkina ahdingon aikoina” (OL 3:8), muun muassa elävän profeettansa, presidentti Gordon B. Hinckleyn, antaman johdatuksen kautta.
Sillä välin ”sielun elämän” merkitykselliset hetket määrittelevät edelleen sen, hemmottelemmeko me itseämme vai kiellämmekö me itsemme päivittäisissä, henkilökohtaisissa valinnoissamme, kuten ystävällisyyden ja suuttumuksen, armon ja epäoikeudenmukaisuuden, anteliaisuuden ja pikkumaisuuden välillä.
Sodat eivät kumoa ensimmäistä käskyä. Se ei tunne rajoja. Sen noudattajilla ei ole kansallisuustunnuksia, eikä heillä ole tiettyä ihonväriä.
Saatamme esimerkiksi nähdä nälkää, mutta jos niin on, voimme silti menetellä kuten se leski, joka ruokki viimeisellä ateriallaan Elian (ks. 1. Kun. 17:8–16). Sellainen jakaminen todellisen vähäosaisuuden ja köyhyyden keskellä on aina liikuttavaa. Eräs nuoruusvuosieni suurenmoinen piispa, M. Thirl Marsh, yritti nuorempana suuren lamakauden aikana monta kertaa päästä töihin kaivoksille. Hän oli alaikäinen mutta suurikokoinen, ja hän yritti sitkeästi ja pääsikin töihin, mutta monet hänen ystävistään eivät päässeet. Näyttää siltä, että useammin kuin kerran antelias nuori Thirl jakoi kovan työpäivän jälkeen ansionsa tasan näiden ystäviensä kanssa, kunnes hekin pääsivät töihin. Ei ihme, että hän oli myöhemminkin niin huolehtiva paimen laumalleen.
Pohtiessamme ”sielun elämää” meille on avuksi, että pyrimme itse kääntymään täysin, koska evankeliumin siemenet putoavat ensiksi ”hyvään maahan” – Jeesuksen mukaan niihin, joilla on puhdas ja ehyt sydän (ks. Luuk. 8:15). Sen seurauksena sellainen ihminen sanan kuullessaan ”ottaa sen iloiten vastaan”, ”ymmärtää sen”, tuottaa satoa ja kestää, ja lopulta oppii, mitä merkitsee isota ja janota vanhurskautta (Matt. 13:20, 23; ks. JST, Matthew 13:21; Matthew 5:6). Se on ”voimallinen muutos” (Moosia 5:2). Kääntymys edustaa pohjimmiltaan muutosta luonnollisesta ihmisestä Kristuksen ihmiseksi (ks. Moosia 3:19; Hel. 3:29; ks. myös 2. Kor. 5:17). Se työ vaatii aikaa enemmän kuin yhden iltapäivän.
Tämän etenevän prosessin tuloksiin kuuluu se, ”ettei – – ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2). Eipä siis ihme, että tämä prosessi tekee siten kääntyneille mahdolliseksi ”vahvistaa” veljiään (ks. Luuk. 22:32) ja siten kohottaa toisia olemalla ”aina valmiit antamaan [vastauksen] jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu” (1. Piet. 3:15). Sellaiset vanhurskaat yksilöt suorittavat toistakin erittäin tärkeää vaikkakin hiljaista palvelusta ihmiskunnalle: heistä tulee osa sitä ratkaisevaa joukkoa, joka voi tuoda koko ihmissuvulle Jumalan kipeästi kaivattuja siunauksia.
Todella kääntyneet opetuslapset, vaikkakin yhä epätäydellisiä, tavoittelevat ”sielun elämää” jokaisena päivänä, jokaisella vuosikymmenellä, kaiken turmeluksen ja hävityksen keskellä. Se on olemista mukana Isän työssä (ks. Luuk. 2:49; ks. myös Moos. 1:39).
Koska tämän täyden kääntymyksen odotetaan joka tapauksessa tapahtuvan, ankarat tapahtumat ja sekasorto voivat jopa auttaa meitä saamalla matkan jatkumaan tai vieläpä jouduttamalla sitä.
Veljet ja sisaret, pitäkäämme maailman epävarmuuden ja kuohunnan tuomien huolten keskellä huolta, niin kuin on neuvottu, ”sielun elämästä”. Jeesuksen ihanan sovituksen ansiosta tuon kuolemattoman sielun elämä jatkuu kauemmin kuin minkään tähden, ja siis ohimeneviä kuolevaisuuden tapahtumia kauemmin, vaikka ne olisivat ankariakin!
Todistan niin Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.