Kymmenykset ja pyhitys

Kaikista kokemistaan haasteista huolimatta presidentti Brigham Youngin ei pitänyt mitään uhrauksena (ks. DNW, 24. elokuuta 1854, s. 1), koska kaikki jo kuuluu Jumalalle ja se, mistä me luovumme, koituu vain siunaukseksi meille ja valmistaa meitä korotukseen. Hänen mielestään se, mitä me kutsumme uhraukseksi, on tilaisuus vaihtaa ”huonommat olosuhteet parempiin” (DNW, 24. elokuuta 1854, s. 1). Presidentti Young opetti, että me voimme osallistua Herran työhön olemalla kuuliaisia kymmenysten ja pyhityksen laeille – tunnustamalla, että kaikki, mitä me omistamme, kuuluu taivalliselle Isällemme, ja palauttamalla osan omistamastamme Hänelle.

Brigham Youngin opetuksia

Kymmenysten maksaminen antaa meille tilaisuuden osallistua Herran työhön palauttamalla Hänelle osan siitä, mikä kuuluu Hänelle

En usko hetkeäkään, että tässä kirkossa olisi joku, joka ei olisi selvillä kymmenysten maksamisen velvollisuudesta, eikä ole tarpeen saada sitä koskevaa uutta ilmoitusta joka vuosi. On olemassa laki: maksa yksi kymmenesosa. (DBY, s. 174)

Asiasta on kyselty niin paljon, että se alkaa harmittaa. Laki on, että ihmisen tulee maksaa yksi kymmenesosa – Jumalan huoneen rakentamiseksi, evankeliumin levittämiseksi ja pappeuden tukemiseksi. Kun henkilö tulee kirkkoon, hän haluaa tietää, pitääkö hänen laskea mukaan vaatteensa, epäedulliset lainansa, maansa jne. Lain mukaan hänen kuuluu antaa – yksi kymmenenosa tuloistaan [ks. LK 119:4]. (HC, osa 7, s. 301) Kymmenysten laki on iankaikkinen laki. Herran Kaikkivaltiaan valtakunta ei koskaan ole ollut maan päällä ilman, että kymmenysten laki olisi ollut Hänen kansansa keskuudessa, eikä niin tule koskaan tapahtumaankaan. Se on iankaikkinen laki, jonka Jumala on säätänyt ihmissuvun hyväksi, sen pelastukseksi ja korotukseksi. Tämä laki on pappeudessa, mutta me emme halua kenenkään noudattavan sitä, elleivät he ole halukkaita niin tekemään. (DBY, s. 177)

Ihmisiä ei pakoteta maksamaan kymmenyksiään. He menettelevät siinä asiassa niin kuin haluavat. Sitä tähdennetään heille vain velvollisuutena, joka on heidän ja heidän Jumalansa välinen asia. (DBY, s. 177)

Me emme pyydä ketään maksamaan kymmenyksiä, elleivät he ole halukkaita sitä tekemään, mutta mikäli olette maksavinanne kymmenyksiä, maksakaa rehellisten ihmisten tavoin. (DBY, s. 177)

Jokaisen tulisi maksaa kymmenes osansa. Köyhän vaimon pitäisi maksaa kymmenes kananpoikansa, vaikka hänelle jouduttaisiinkin antamaan kymmenkertaisesti sen arvo hänen elatuksekseen. (DBY, s. 178)

On sangen totta, että köyhät maksavat kymmenyksensä paremmin kuin rikkaat. Jos rikkaat maksaisivat kymmenyksenä, meillä olisi runsaasti. Köyhät ovat uskollisia ja täsmällisiä kymmenystensä maksamisessa, mutta rikkailla on vaivoin varaa maksaa omiaan, heillä on liian paljon. Jos ihmisellä on vain kymmenen dollaria, hän voi maksaa yhden. Jos hänellä on vain yksi dollari, hän voi maksaa kymmenen senttiä; se ei tuota hänelle mitään vahinkoa. Jos hänellä on sata dollaria, hän voi mahdollisesti maksaa kymmenen. Jos hänellä on tuhat dollaria, hän silmäilee sitä hetken ja sanoo: ”Luulen, että maksan ne; ne pitäisi joka tapauksessa maksaa”, ja hän saa maksetuksi kymmenen dollariansa tai sata dollariansa. Mutta olettakaamme, että joku on kyllin rikas maksaakseen kymmenentuhatta. Hän silmäilee rahaa monen monta kertaa ja sanoo: ”Luulenpa, että odotan, kunnes saan vähän lisää, ja silloin voin maksaa paljon.” Ja niin he odottavat ja odottavat, kuten muuan vanha herra idässä. Hän pitkitti ja pitkitti ja pitkitti kymmenystensä maksamista, kunnes hän kuoli pois, ja näin tapahtuu sangen monien kohdalla. He odottavat odottamasta päästyäänkin, kunnes saapuu hän, jota sanomme kuolemaksi, ja hän yllättää heidät ja riistää heiltä elämän hengen. Silloin he ovat poissa eivätkä voi maksaa kymmenyksiään. He ovat liian myöhässä, ja niin siinä käy. (DBY, s. 175)

En voi nousta ja sanoa, että voin antaa Herralle, sillä todellisuudessa minulla ei ole mitään annettavaa. Minulla näyttää olevan jotakin. Miksi? Koska Herra on nähnyt hyväksi tuoda minut esiin ja on siunannut yritykseni koota sellaista, mikä on haluttavaa ja mitä sanotaan omaisuudeksi. (DBY, s. 176)

Kun piispani tuli arvioimaan omaisuuttani, hän halusi saada tietää, mitä hän voisi ottaa kymmenyksinäni. Sanoin hänelle, että hän voi ottaa mitä vain, mitä minulla oli, sillä en kiinnitä sydäntäni mihinkään tavaraan. Hevosiani, lehmiäni, sikojani tai mitä muuta tahansa hän saattaisi ottaa. Minun sydämeni on kiinnitetty Jumalani työhön ja Hänen suuren valtakuntansa yhteiseen hyvään. (DBY, s. 176)

Jos me elämme uskontomme mukaan, me olemme halukkaat maksamaan kymmenyksemme. (DBY, s. 176)

Me emme ole itsemme omat; me olemme kalliisti ostetut, me olemme Herran. Meidän aikamme, kykymme, kultamme ja hopeamme, vehnämme ja hienot jauhomme, viinimme ja öljymme, karjamme ja kaikki se tämän maan päällä, mikä on meidän omistuksessamme, on Herran, ja Hän vaatii yhden kymmenennen osan tästä valtakuntansa rakentamiseen. Olipa meillä paljon tai vähän, yksi kymmenesosa siitä pitäisi maksaa kymmenyksinä. (DBY, s. 176)

Kun ihminen haluaa antaa jotakin, antakoon parasta, mitä hänellä on. Herra on antanut minulle kaiken, mitä omistan. Minulla ei todellisuudessa ole mitään, ei ainoatakaan kolikkoa, joka olisi minun. Saatatte kysyä: ”Ajatteletko niin kuin sanot?” Ajattelen, ajattelen todella. Ylläni oleva takki ei ole minun, eikä se ole koskaan ollut. Herra antoi sen kunniallisesti omistukseeni, ja minä pidän sitä, mutta jos Hän haluaa sen ja kaiken sen alla olevan, niin Hän saa mielihyvin kaiken. En omista taloa tai yhtään maatilaa, hevosta, muulia, rattaita tai vaunuja – joita Herra ei olisi minulle antanut, ja jos Hän haluaa ne, Hän voi halutessaan ottaa ne riippumatta siitä, pyytääkö Hän niitä vai ottaako Hän ne mitään sanomatta. (DBY, s. 175)

Kaikki on Herran, ja me olemme vain Hänen huoneenhaltijoitaan. (DBY, s. 178)

En odota näkeväni päivää, jolloin olisin täysin riippumaton, ennen kuin minut kruunataan Isäni selestisessä valtakunnassa ja minusta tehdään yhtä riippumaton kuin Isäni taivaassa. En ole vielä saanut perintöosaani omakseni, ja siihen asti, kunnes sen saan, odotan olevani riippuvainen, sillä kaikki se, mitä minulla on, on annettu minulle lainaksi. (DBY, s. 177)

Velvollisuutemme on maksaa kymmenykset ja tukea niitä, jotka ovat vastuussa kymmenys varoista

Tässä on olento – mies – jonka Jumala on luonut, järjestänyt, muovannut ja tehnyt. Taivaallinen Isäni on tehnyt olemukseni jokaisen osan ja hitusen kiireestä kantapäähän, ja Hän vaatii yhden kymmenennen osan aivoistani, sydämestäni, hermoistani, lihaksistani, jänteistäni, lihastani, luistani ja koko olemuksestani temppelien rakentamiseen, palvelustyöhön, lähetyssaarnaajien ja heidän perheidensä ylläpitämiseen, köyhien, rampojen ja sokeiden ruokkimiseen ja heidän kokoamiseensa kansojen seasta kotiin ja heistä huolehtimiseen sen jälkeen kun heidät on koottu. Hän on sanonut: ”Poikani, omista yksi kymmenesosa itsestäsi hyvään ja hyödylliseen työhön huolehtimalla lähimmäisistäsi, saarnaamalla evankeliumia, saattamalla ihmisiä valtakuntaan. Laadi suunnitelma huolehtiaksesi niistä, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. Ohjaa niiden työtä, jotka kykenevät työhön, ja yksi kymmenesosa riittää täysin, jos tämä kymmenesosa on oikein, huolella ja oikeudenmukaisesti omistettu valtakuntani edistämiseen maan päällä.” (DBY, s. 176)

Jos Herra haluaa kymmenennen osan kyvyistäni pyhitettäväksi temppelien, kokoushuoneiden ja koulujen rakentamiseen, lastemme kouluttamiseen, köyhien kokoamiseen maan kansojen keskuudesta, vanhusten, rampojen, raajarikkoisten ja sokeiden kotiin tuomiseen ja talojen rakentamiseen heidän varalleen, jotta heillä Siioniin saapuessaan olisi suojaisa olinpaikka, ja pappeuden tukemiseen, niin minun oikeutenani ei ole asettaa kyseenalaiseksi Kaikkivaltiaan valtuutta tehdä näin, ei myöskään Hänen palvelijainsa valtuutta, niiden, joiden käyttöön se on annettu. Jos minua vaaditaan maksamaan kymmenykseni, minun velvollisuuteni on maksaa ne. (DBY, s. 174)

Pidän sanasta [kymmenykset], koska se on raamatullinen, ja käytän mieluummin sitä kuin mitään muuta. Herra sääti kymmenykset; niitä maksettiin Abrahamin päivinä, eivätkä Henok ja Aadam ja hänen lapsensa unohtaneet kymmenyksiään ja uhrilahjojaan. Voitte itse lukea, mitä Herra vaatii. Haluan sanoa tämän verran niille, jotka tunnustautuvat myöhempien aikojen pyhiksi: jos me lyömme laimin kymmenyksemme ja uhrilahjamme, Herran kurittava käsi kohtaa meitä. Voimme yhtä hyvin ottaa tämän lukuun heti alkuunsa. Jos me lyömme laimin kymmenyksemme ja uhrilahjamme, me lyömme laimin muutakin, ja kaikki tämä kasaantuu päällemme, kunnes olemme kokonaan menettäneet evankeliumin hengen ja olemme pimeydessä tietämättä, minne olemme menossa. (DBY, s. 174)

Herra vaatii yhden kymmenennen osan siitä, mitä Hän on minulle antanut. Minun velvollisuuteni on maksaa yksi kymmenesosa laumojeni lisäyksestä ja kaikesta siitä, mitä minulla on, ja kaikkien ihmisten tulisi tehdä samoin. Seuraava kysymys saattaa nousta mieleen: ”Mitä kymmenyksillä tulisi tehdä?” Ne ovat Jumalan temppelien rakentamiseen, Siionin rajojen laajentamiseen, vanhinten lähettämiseen lähetystyöhön saarnaamaan evankeliumia sekä heidän perheistään huolehtimiseen. Ennen pitkää meillä on temppeleitä, joihin mennä, ja me saamme siunauksemme, taivaan siunaukset, kuuliaisuudesta kymmenysten oppia kohtaan. Me rakennamme temppeleitä yltympäri näille vuorille, tämän territorion laaksoihin ja seuraavan territorion laaksoihin ja lopulta kaikkialle näiden vuorten laaksoihin. Me odotamme rakentavamme temppeleitä sangen moniin laaksoihin. Me menemme Endowment Houseen, ja ennen kuin me menemme, se saamme piispalta suosituksen, josta ilmenee, että me olemme maksaneet kymmenyksemme. (DBY, s. 178)

Pyhien maksamien kymmenysten käytön valvonta on minun tehtäväni eikä valtakunnan jokaisen vanhimman, joka arvelee kymmenysten kuuluvan hänelle. (DBY, s. 178)

Te sallitte paholaisen vihjailla teille, etten johda teitä oikein, ja sallitte sen ajatuksen pesiytyä sydämeenne, ja minä vakuutan teille, että se johtaa teidät luopumukseen. Te suostutte epäilemään jotakin, mitä Jumala on ilmoittanut, eikä aikaakaan, kun te alatte lyödä laimin rukouksianne, kieltäytyä maksamasta kymmenyksiänne ja etsiä vikoja kirkon auktoriteeteista. Te toistatte sitä, mitä kaikki luopiot sanovat: ”Kymmenyksiä ei käytetä oikein” (DNSW, 29. elokuuta 1876, s. 1)

Pyhitys on halua antaa kaikki ja sen tunnustamista, että kaikki, mitä meillä on, kuuluu taivaalliselle Isällemme

Olen nähnyt myöhempien aikojen pyhien yhdyskunnan näyssä ja nähnyt heidät järjestettyinä yhdeksi suureksi taivaalliseksi perheeksi, missä kukin hoitaa erikoistehtäviään omalla työsarallaan ja tekee työtä kokonaisuuden hyväksi pikemmin kuin omaksi henkilökohtaiseksi hyödykseen. Tässä olen nähnyt kauneimman järjestyksen, mitä ihmismieli saattaa kuvitella, ja mitä suurenmoisimmat tulokset Jumalan valtakunnan rakentamiseksi ja vanhurskauden levittämiseksi maan päällä. Pääseekö tämä kansa koskaan tähän asiain järjestykseen? Ovatko ihmiset nyt valmiit elämään sen patriarkaalisen järjestyksen mukaan, joka järjestetään totisten ja uskollisten pariin, ennen kuin Jumala ottaa vastaan omansa? Me kaikki myönnämme, että kun tämä kuolevaisuus päättyy ja sen mukana siihen liittyvät huolet, pelot, itserakkaus, rakkaus omaisuuteen ja rakkaus valtaan sekä kaikki tähän lihaan liittyvät ristiriitaiset pyyteet, että silloin, henkiemme palattua Jumalan tykö, joka ne on antanut, me olemme kaikkien Hänen meille asettamiensa vaatimusten alaiset, ja että me silloin elämme yhdessä yhtenä suurena perheenä. Yleinen, yhteinen hyvinvointi on silloin meidän tavoitteenamme. Miksi emme voi elää siten tässä maailmassa? (DBY, s. 181)

Tuleeko koskaan aikaa, jolloin voimme ryhtyä järjestämään tätä kansaa perheeksi? Tulee. Osaammeko me? Kyllä. – – Luuletteko, että meistä tulee koskaan yhtä? Kun me pääsemme kotiin Isämme ja Jumalamme tykö, emmekö me toivo kuuluvamme perheeseen? Eikö meidän korkeimpana toiveenamme ja halunamme ole tulla tunnetuiksi elävän Jumalan poikina, Kaikkivaltiaan tyttärinä, joilla on oikeus taloon ja siihen uskoon, joka talonväellä on, Isän perillisinä, Hänen tavaroidensa, Hänen varallisuutensa, Hänen voimansa, Hänen oivallisuutensa, Hänen tietonsa ja viisautensa perillisinä? (DBY, s. 179)

Ja kun tämä kansa on yhtä, se on yhtä Herrassa. Ihmiset eivät ole samannäköisiä. Meillä kaikilla ei ole harmaita, sinisiä tai mustia silmiä. Kasvonpiirteemme eroavat toisistaan, ja aivan yhtä paljon kuin kasvonpiirteemme eroavat, eroavat myös meidän tekomme, taipumuksemme ja vaivannäkömme pyrkiessämme kartuttamaan, jakamaan ja käyttämään aikaamme, kykyjämme, varallisuuttamme tai mitä hyvänsä Herra meille antaa matkatessamme halki elämän. Se, mitä Herra haluaa meille tähdentää, on se että olemme kuuliaisia Hänen neuvoilleen ja noudatamme Hänen sanaansa. Silloin jokaista johdetaan siten, että voimme toimia perheenä. (DBY, s. 180)

Me haluamme nähdä järjestettävän yhdyskunnan, missä jokainen on uuttera, uskollinen ja säntillinen. (DBY, s. 180)

Älkää koskaan halutko sellaista, mitä ette voi saada, eläkää varojenne mukaan. (DBY, s. 180)

Kun Herra antoi ilmoituksen, jossa Hän antoi meille ohjeita velvollisuudestamme pyhittää se, mitä meillä on, niin jos ihmiset silloin olisivat voineet ymmärtää kaiken täsmälleen sellaisena kuin se on ja olisivat totelleet tätä ilmoitusta, kysymyksessä ei olisi ollut enempää eikä vähempää kuin sen luovuttaminen, mikä ei ole heidän omaansa, sille, jolle se kuuluu. Ja niin on asia nytkin. (DBY, s. 178)

Herra on julistanut tahtonsa olevan, että Hänen kansansa solmii liiton aivan kuten Henok ja hänen kansansa tekivät, ja sen on välttämättä tapahduttava, ennen kuin meillä on oikeus rakentaa Siionin keskusvaarna, sillä Jumalan voima ja kirkkaus on oleva siellä ja vain puhdassydämiset voivat elää ja kokea sen. (DBY, s. 178)

On olemassa toinen ilmoitus [luultavasti LK 42], jossa sanotaan, että kaikkien niiden velvollisuutena, jotka menevät Siioniin, on pyhittää koko omaisuutensa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle. – – Se oli yksi ensimmäisistä käskyistä tai ilmoituksista, joita tälle kansalle annettiin sen jälkeen kun se oli järjestäytynyt kirkoksi, yhteisöksi, Jumalan valtakunnaksi maan päällä. Havaitsin silloin ja olen sitä mieltä nytkin, että se tulee olemaan yksi niistä viimeisistä ilmoituksista, jonka ihmiset omasta vapaasta tahdostaan ja valinnastaan vastaanottavat sydämeensä ja ymmärtävät ja joiden noudattamista ja mitä pyhimpänä pitämistä he pitävät ilonaan, etuoikeutenaan ja siunauksenaan. (DBY, s. 179)

Maassa ja maan päällä on mittaamaton määrä omaisuutta ja kultaa ja hopeaa, ja Herra antaa tämän yhdelle ja tuon toiselle – sekä jumalattomille että vanhurskaille – nähdäkseen, mitä he tekevät sillä, mutta se kaikki kuuluu Hänelle. Hän on antanut melkoisen osan tälle kansalle. – – Mutta se ei ole meidän, ja meidän täytyy ainoastaan yrittää saada selville, mitä Herra haluaa meidän tekevän sillä, mitä me omistamme, ja sitten mennä ja tehdä se. Jos me teemme enemmän tai vähemmän kuin se, me ryhdymme luvattomiin toimiin. Meidän oikea tehtävämme on tehdä se, mitä Herra haluaa meidän tekevän sillä, mitä Hän suo meille, ja menetellä sen kanssa juuri niin kuin Hän määrää, riippumatta siitä, pitääkö meidän antaa kaikki, yksi kymmenesosa vai ylijäämä. (DNW, 23. huhtikuuta 1873, s. 4)

Kuinka kauan meidän on elettävä, ennen kuin meille selviää, että meillä ei ole mitään pyhitettävää Herralle – että kaikki kuuluu taivaan Isälle; että nämä vuoret ovat Hänen, laaksot, puut, vesi, maa, lyhyesti sanottuna maa ja sen täyteys? [Ks. LK 104:14–18, 55.] (DNW, 20. kesäkuuta 1855, s. 5)

Missä sitten on se uhraus, jonka tämä kansa on joskus tehnyt? Sellaista ei ole olemassakaan. He ovat vain vaihtaneet huonommat olosuhteet parempiin. Joka kerran, kun heidät on siirretty, he ovat vaihtaneet tietämättömyyden tietoon ja kokemattomuuden sen vastakohtaan. (DNW, 24. elokuuta 1854, s. 1)

Olettakaamme, että meitä pyydettäisiin jättämään kaikki se, mitä meillä nyt on. Sanoisimmeko sitä uhraukseksi? Hävetköön mies, joka sanoisi sitä siksi, sillä se olisi juuri se keino, jolla hänelle annettaisiin lisää tietoa, ymmärrystä, voimaa ja kirkkautta ja häntä valmistettaisiin saamaan kruunuja, valtakuntia, valtaistuimia ja herruuksia ja tulemaan kruunattavaksi iankaikkisuuden jumalien kanssa kirkkaudella. Ilman tätä me emme voi milloinkaan saada sitä, mitä me tavoittelemme. (DNW, 3. elokuuta 1854, s. 2)

Minä kerron teille, mitä tehdä saadaksenne korotuksenne, jota ette voi saada, ellette kulje tähän suuntaan. Jos kiintymyksenne kohdistuu johonkin, mikä vähimmässäkään määrin estää teitä pyhittämästä sitä Herralle, pyhittäkää se ensimmäiseksi, jotta kaiken pyhittäminen oli täydellinen. (DNW, 5. tammikuuta 1854, s. 2)

Mikä estää tätä kansaa olemasta yhtä pyhä kuin Henokin seurakunta? Voin kertoa teille syyn muutamin sanoin. Syy on se, että te ette vaali alttiutta siihen; tämä on koko syy. Jos sydämeni ei ole täysin mukana tässä työssä, minä annan aikani, kykyni, käteni ja omaisuuteni, kunnes sydämeni suostuu alistumaan. Panen käteni työskentelemään Jumalan asialla, kunnes sydämeni alistuu siihen. (DNW, 5. tammikuuta 1854, s. 2)

Olen nyt kertonut teille, mihin suuntaan kulkea saadaksenne korotuksen. Herran täytyy olla kiintymyksemme kohteista ensimmäinen ja tärkein; Hänen asiansa ja valtakuntansa vahvistamisen täytyy olla mielessämme ensimmäisenä. (DNW, 5. tammikuuta 1854, s. 2)

Opiskeluehdotuksia

Kymmenysten maksaminen antaa meille tilaisuuden osallistua Herran työhön palauttamalla Hänelle osan siitä, mikä kuuluu Hänelle

Etsi jokainen virke, joissa presidentti Young käytti ilmaisua ”yksi kymmenesosa” jossakin muodossa ja tee sitten luettelo kaikesta, minkä hän sanoi kuuluvan velvollisuuteemme maksaa kymmenykset. Mistä kymmenykset muodostuvat, ja kenen pitää maksaa ne? (Ks. myös LK 119:3–4.)
Miksi presidentti Young sanoi, ettei hänellä ole mitään annettavaa? (Ks. myös Moosia 2:19–24; LK 104:14–18, 55.) Mistä tulee kaikki se, mistä me saamme nauttia, myös se, minkä me maksamme kymmenyksinä? Kuinka meidän siis pitäisi suhtautua niihin yhdeksään kymmenesosaan Herran omaisuutta, jonka Hän on antanut meidän hallintaamme? (Ks. myös MK Jaak. 2:17–19.) Kuinka tämä asenne auttaa meitä ymmärtämään kohtaa Mal. 3:8–12?
Lukekaa huolellisesti kohta 2. Aik. 31:5–6. Milloin nämä ihmiset maksoivat kymmenyksensä? Millainen asenne meillä tulisi olla kymmenysten maksamista kohtaan?

Velvollisuutemme on maksaa kymmenykset ja tukea niitä, jotka ovat vastuussa kymmenysvaroista

Mitä presidentti Young tarkoitti sanoessaan, että Herra ”vaatii yhden kymmenennen osan – koko olemuksestani”? Kuinka te voitte omistaa yhden kymmenesosan itsestänne Jumalan valtakunnan rakentamiseen? Kuinka teitä on siunattu, kun te olette lahjoittaneet aikanne ja kykynne Jumalan valtakunnan rakentamiseen sen lisäksi, että olette maksaneet kymmenykset?
Mitkä presidentti Youngin mukaan ovat seuraukset, jos henkilö ei maksa kymmenyksiään? Kuinka se, ettei henkilö maksa kymmenyksiä, vaikuttaa sekä Herran kirkkoon että henkilöön itseensä?
Mihin kymmenyksiä presidentti Youngin sanojen mukaan käytetään? Kuka on vastuussa kymmenysvarojen käytöstä? (Ks. myös LK 120.) Miten presidentti Young suhtautui siihen, että joku epäilee henkilöitä, jotka ovat vastuussa kymmenysvarojen käytöstä?

Pyhitys on halua antaa kaikki ja sen tunnustamista, että kaikki, mitä meillä on, kuuluu taivaalliselle Isällemme

Mikä merkitys myöhempien aikojen pyhien yhdyskunnalle on tulla yhdeksi suureksi taivaalliseksi perheeksi ja Isän perillisiksi?
Miksi pyhityksen laki on ”yksi niistä viimeisimmistä ilmoituksista, jotka ihmiset omasta vapaasta tahdostaan ja valinnastaan vastaanottavat sydämeensä ja ymmärtävät ja joiden noudattamista ja mitä pyhimpänä pitämistä he pitävät ilonaan, etuoikeutenaan ja siunauksenaan”?
Miksi Herra antaa omaisuutta meidän haltuumme? Mikä on meidän velvollisuutemme Jumalan omaisuuden huoneenhaltijoina? Mikä on presidentti Youngin mukaan ”meidän oikea tehtävämme” kymmenysten ja pyhittämisen suhteen? Kuinka se, että yrittää tehdä liian paljon, voi olla yhtä väärin kuin se, että tekee liian vähän?
Mitä meidän täytyy pyhittää, jos me odotamme saavamme kaiken, mitä Jumalalla on? Miksi? (Ks. LK 84:38.) Kuinka te voitte pyhittää taivaalliselle Isällemme kaiken, mitä teillä on ja mitä te olette? Mitä siunauksia te, teidän perheenne ja muut kirkon jäsenet sekä kaikki, joiden kanssa te olette tekemisissä, sen vuoksi saatte?