Oi te, jotka ryhdytte palvelemaan
Voimaamme kantaa taakkoja voidaan lisätä enemmän kuin riittävästi sen lisääntyneen palvelemisen vastapainoksi, jota meiltä pyydetään.
Rakkaat veljeni, tänä iltana haluan rohkaista pappeudenhaltijoita, jotka toisinaan tuntevat velvollisuutensa ylivoimaisiksi. Olen puhunut samasta haasteesta aiemminkin. Palaan siihen, koska se toistuu niin usein niiden ihmisten elämässä, joita rakastan ja palvelen.
Useimmat teistä ovat huomanneet, että pappeustehtävänne venyttävät teitä siihen pisteeseen asti, että ihmettelette, pystyttekö venymään kylliksi. Näin on ehkä käynyt, kun teitä on pyydetty puhumaan vaarnakonferenssissa satojen ihmisten edessä. Uudelle käännynnäiselle näin on ehkä käynyt, kun häntä on pyydetty ensimmäistä kertaa rukoilemaan julkisesti tai opettamaan luokkaa. Joillekuille näin on ehkä käynyt heidän yrittäessään oppia jotakin kieltä lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Jos se ei vienyt teitä äärirajoillenne, niin se tapahtui varmasti vieraan kaupungin kaduilla, kun lähetysjohtajanne pyysi teitä puhumaan jokaiselle tapaamallenne ihmiselle todistaaksenne Vapahtajasta ja evankeliumin palautuksesta.
Ajattelitte ehkä silloin: ”Kunhan lähetystyöni loppuu, on helpompi olla uskollinen pappeudenhaltija.” Mutta muutaman vuoden kuluttua huomasitte saavanne vielä vähemmän yöunta yrittäessänne elättää vaimoa ja uutta vauvaa, olla ystävällinen ja rakastava, kiirehtiä opintoja, auttaa vanhinten kooruminne jäseniä, olla ehkä jopa apuna heidän muutoissaan ja löytää aikaa palvella esivanhempianne temppelissä. Säilytitte ehkä hymyn kasvoillanne ja ajattelitte: ”Kun tulen hieman vanhemmaksi, uskollisena pappeudenhaltijana oleminen ei vaadi niin paljoa. Siitä tulee helpompaa.”
Ne teistä, jotka ovat kulkeneet tietä edemmäs, ovat hymyssä suin, koska te tiedätte jotakin pappeuden palvelustehtävästä. Se on tämä: mitä uskollisemmin palvelette, sitä enemmän Herra teiltä pyytää. Hymynne on iloinen, sillä te tiedätte, että Hän lisää voimaamme kantaa raskaampi kuorma.
Hankala puoli tässä totuudessa on kuitenkin se, että saadaksenne Häneltä suuremman voiman teidän täytyy yltää palveluksessa ja uskossa äärirajoillenne.
Se on kuin kasvattaisi lihasvoimaa. Teidän täytyy rasittaa lihaksianne äärimmilleen vahvistaaksenne niitä. Harjoitatte lihaksianne uupumukseen asti. Sitten ne palautuvat ja niistä tulee voimakkaammat. Lisääntynyt hengellinen voima on Jumalan lahja, jonka Hän voi antaa, kun me ponnistelemme Hänen palveluksessaan äärirajoillemme. Jeesuksen Kristuksen sovituksen voiman ansiosta meidän luontomme voi muuttua. Silloin voimaamme kantaa taakkoja voidaan lisätä enemmän kuin riittävästi sen lisääntyneen palvelemisen vastapainoksi, jota meiltä pyydetään.
Se auttaa minua ymmärtämään, kun näen jonkun muun, joka saa pappeuden palvelustehtävän näyttämään helpolta. Tiedän, että he ovat joko käyneet kovan koulun tai että se odottaa edessäpäin. Niinpä en kadehdikaan heitä, vaan olen sen sijaan valmis auttamaan kovan paikan tullen, sillä sellainen tulee varmasti.
Tämä rajojemme kokeileminen pappeuden palvelustehtävässä on tarpeen Jumalan suunnitelman tähden, joka tekee Hänen lapsistaan kelvollisia asumaan Hänen luonaan jälleen ikuisesti. Taivaallinen Isä rakastaa lapsiaan. Hän on antanut meille mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, asumiseen jälleen ikuisesti Hänen luonaan perheinä kirkkaudessa. Jotta olisimme kelvollisia saamaan sen lahjan, Hän antoi meille kuolevaisen ruumiin, mahdollisuuden tulla vietellyiksi syntiin sekä keinon tulla puhtaaksi synnistä ja nousta ylös ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Tehdäkseen sen mahdolliseksi Hän antoi meille rakkaan Poikansa Jehovan Vapahtajaksemme. Vapahtaja syntyi kuolevaisuuteen, Häntä kiusattiin mutta Hän ei koskaan tehnyt syntiä, ja sitten Getsemanessa ja Golgatalla Hän maksoi syntiemme hinnan, jotta me voisimme tulla puhtaiksi. Puhdistuminen voi tulla ainoastaan niiden osaksi, joilla on riittävästi uskoa Jeesukseen Kristukseen tehdä parannus synneistä, tulla puhdistetuiksi kastetoimituksen kautta sekä tehdä liittoja olla kuuliainen kaikille Hänen käskyilleen ja pitää ne. Ja oli määrä olla raivokas sielunvihollinen Lusifer, joka yrittäisi joukkoineen hellittämättä vangita jokaisen Jumalan lapsen estääkseen heitä saamasta iankaikkisen elämän iloa.
Hyvyydessään ja suuressa luottamuksessaan taivaallinen Isä sekä Vapahtaja antoivat muutamille harvoille ja valituille pojilleen maan päällä pappeuden. Meillä on valtuus ja voima toimia Jumalan nimessä ja suoda Jeesuksen Kristuksen tosi evankeliumi ja sen toimitukset mahdollisimman monelle taivaallisen Isän lapselle. Niinpä voitte ymmärtää Jumalalta saamamme luottamuksen suuruuden. Ja voitte ymmärtää sen äärimmäisen suuren merkityksen ja kohtaamamme vastustuksen.
Ei ole yllättävää, että tunnemme aika ajoin itsemme miltei nujerretuiksi. Ajatuksenne ”En tiedä, pystynkö tähän” on osoitus siitä, että te ymmärrätte, mitä merkitsee olla Jumalan pappeuden haltija. Totuus on, että ette selviä yksin. Tehtävä on liian vaikea ja tärkeä teidän ja minun kuolevaisille voimillemme. Tämän ymmärtäminen on loistavan pappeuden palvelustehtävän perusta.
Kun näitä riittämättömyyden tunteita tulee mieleemme, on aika muistaa Vapahtaja. Hän vakuuttaa meille, ettemme tee tätä työtä yksin. On pyhien kirjoitusten kohtia, joita voitte kiinnittää peiliinne ja muistella niinä hetkinä, kun epäilette kykyjänne.
Esimerkiksi presidentti Thomas S. Monson muisti Vapahtajan sanat, kun hän puoli vuotta sitten antoi minulle siunauksen pysyä pelottomana tehtävässäni, kun se näytti vaikealta. Nämä Vapahtajan sanat, jotka Hän lausui tällä taloudenhoitokaudella pienelle pappeudenhaltijoiden joukolleen, tulivat profeetan mieleen, kun hän laittoi kätensä pääni päälle: ”Ja sen luona, joka ottaa teidät vastaan, minäkin olen, sillä minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.”1
Tämä presidentti Monsonin muistama ja lainaama lupaus täyttyi kohdallani. Luottamus astui epäilyksen sijaan, Henki oli läsnä, lääkintähenkilökunta sai innoitusta, henkeni säästettiin ja sain tukea. Tuon presidentti Monsonin antaman siunauksen ansiosta minun on aina helppo muistaa Vapahtaja ja luottaa Hänen lupaukseensa, että Hän käy edellämme ja vierellämme, kun olemme Hänen palveluksessaan.
Tiedän, että lupaus enkeleistä, jotka tukevat meitä, on tosi. Haluatte ehkä palauttaa mieleen Elisan vakuutuksen peloissaan olevalle palvelijalleen. Se vakuutus on meitä varten, kun me tunnemme olevamme nääntymäisillämme palvelustehtävässämme. Elisa kohtasi todellista ja kauhistuttavaa vastarintaa:
”Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: ’Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?’
’Älä pelkää’, Elisa vastasi, ’meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.’
Hän rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.’ Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään.”2
Tämän Elisan palvelijan tavoin teidän puolellanne on enemmän väkeä kuin ne, joiden voitte nähdä olevan teitä vastaan. Jotkut, jotka ovat puolellanne, ovat kuolevaisille silmillenne näkymättömiä. Herra tukee teitä, ja toisinaan Hän tekee sen kutsumalla muita seisomaan rinnallanne. Siksi meillä on koorumeita. Siksi koorumin johtajat katsovat heitä kasvoihin ja silmiin koorumin kokouksissa. Siksi piispa tekee muutakin kuin johtaa pappien koorumia. Hän tarkkailee pappien kasvoja. Teillä on sellainen piispa tai sellainen vanhinten koorumin johtaja tai sellainen lähetysjohtaja. Ja hän tulee avuksenne tai kutsuu jonkun muun tukemaan teitä. Saattaa olla, että hädän hetkellä kanssanne palvelemaan kutsutaan oikea toveri.
Tämä muistuttaa ainakin kahdesta asiasta. Toinen on tunnistaa ja ottaa ilomielin vastaan ne, jotka Herra lähettää avuksemme. Toinen on nähdä jokaisessa tehtävässä mahdollisuus vahvistaa toista ihmistä. Kerran eräs lähetysjohtaja kertoi minulle lähetyssaarnaajasta, jolle hän antoi yli 12 tai 13 toveria. Hän sanoi minulle: ”Jokainen noista tovereista oli lähtemäisillään kotiin liian varhain tai heidät oltiin lähettämässä kotiin. Mutta me emme menettäneet ainuttakaan heistä.”
Kun myöhemmin mainitsin tuosta ihmeestä sille toverille, joka pelasti niin monia, jotka olivat lannistuneet, sain yllättävän ja opettavaisen vastauksen. Se oli tämä: ”En usko, että kertomuksessa on perää. Ei minulla ollut koskaan toveria, joka olisi epäonnistunut.”
Ymmärsin, että lähetysjohtaja oli saanut innoitusta lähettää kerta kerran jälkeen oikean enkelin. Voimme odottaa palvellessamme, että meille lähetetään oikeaan aikaan apua, joka näkee vahvuutemme ja kohottaa mieltämme. Ja me voimme odottaa ilolla sitä, että saamme olla se, jonka Herra lähettää rohkaisemaan jotakuta toista.
Voin kokemuksesta kertoa teille jotakin auttamisesta, jos te olette se, joka on lähetetty. Pian sen jälkeen kun minut oli kutsuttu kahdentoista koorumiin, sain puhelinsoiton presidentti Faustilta, neuvonantajalta ensimmäisessä presidenttikunnassa. Hän pyysi minua tulemaan toimistoonsa. Menin hieman levottomana siitä, miksi hän kuluttaisi aikaa puhumalla kanssani.
Muutamien kohteliaisuuksien jälkeen hän katsoi minuun ja sanoi: ”Onko se jo tapahtunut?” Kun näytin olevan hämilläni, hän jatkoi: ”Olen tarkkaillut sinua kokouksissa. Minusta näyttää, että olet tuntenut, että kutsumuksesi on sinulle ylivoimainen, etkä ole kykenevä siihen.”
Sanoin, että tuo epäilys oli tullut mieleeni kuin olisin törmännyt seinään. Odotin, että hän rauhoittelisi minua. Kerroin hänelle, että olin kiitollinen siitä, että hän ymmärsi epäilykseni, ja pyysin hänen apuaan. Mutta hänen ystävällinen, luja vastauksensa yllätti minut. Hän sanoi: ”Älä pyydä minulta. Mene Hänen luokseen.” Sitten hän osoitti taivasta kohti. Nyt vuosia myöhemmin istun tuossa samassa toimistossa. Kun astun sisään, katson ylös ja muistan hänet ja sen, miten hän opetti minulle esimerkillään, kuinka autetaan niitä, jotka tuntevat itsensä riittämättömiksi Herran palveluksessa. Keksikää keino lähettää heidät luottavaisina Herran luokse. Jos he noudattavat neuvojanne, he saavat tarvitsemansa voiman ja selviytyvät.
Yhä uudelleen elämänne aikana Herra on antanut teidän kasvattaa voimaa, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Hän tiesi, kuinka paljon tarvitsisitte sitä palvellaksenne Häntä. Olette saattaneet saada sitä minun laillani seisoessanne muiden pappeudenhaltijoiden kanssa ja lausuessanne ääneen sanat: ”Ja nyt, oi te, jotka ryhdytte palvelemaan Jumalaa, katsokaa, että palvelette häntä koko sydämestänne, väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, jotta voitte seistä nuhteettomina Jumalan edessä viimeisenä päivänä.”3
Kun sitouduitte tähän ylevään periaatteeseen ja täytitte sen, Herra kasvatti teissä luottamusta ja voimaa, joka olisi tallella, kun tarvitsisitte sitä milloin tahansa, kun teidät kutsuttaisiin palvelemaan omaa etuanne korkeamman tarkoituksen vuoksi. Tunsin sen eräänä kirkkaana kevätpäivänä seistessäni ruohokentällä. Minut oli määrätty puolustamaan maatani. Emme olleet silloin sodassa, mutta en ollut selvillä, missä suorittaisin palvelukseni, jonka tiesin vaativan kaiken, mitä minulla oli, kenties henkenikin. Kohotin muiden kanssa oikean käteni ja lupasin puolustaa maatani ”uskollisesti ja kuuliaisesti” ja ”ottaa tämän velvoitteen päälleni vapaasta tahdostani, ilman mitään taka-ajatuksia ja täydellä vakaumuksella, ja että parhaan kykyni mukaan ja uskollisesti suoritan tehtäväni siinä palveluksessa, johon olen astumassa. Jumala minua auttakoon.”4
Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että voimaa pitää tuo lupaus, jonka pidin kunniassa, oli työstetty minussa siitä lähtien kun olin diakoni. Varhaisina pappeusvuosinani olin useita kertoja läsnä lähetyssaarnaajan läksiäiskokouksessa, joiksi niitä silloin kutsuttiin. Nykyään on niin monia, jotka vastaavat kutsuun palvella, että he saavat puhua sakramenttikokouksessa vain lyhyesti ennen lähtöään. Mutta siihen aikaan koko kokous keskittyi palveluksensa aloittavaan lähetyssaarnaajaan. Kokouksessa oli aina tarkkaan valittua musiikkia. Voin yhä tuntea, miltä minusta tuntui, kun palanneiden lähetyssaarnaajien kvartetti lauloi:
”Käyn minne vain tahdot Sä, Herrani”, ja laulu jatkui sitoumuksella ”Vien kaikille taivaisen sanoman”, ja viimein ”Sun tahtosi ain täyttäen.”5 Sydäntäni sykähdytti silloin kuten nyt vakaumus siitä, että lupaus piti paikkansa minun kohdallani ja meidän kohdallamme kaikissa pappeuden palvelustehtävissämme. Me saamme iloa mennessämme minne vain, missä Herra haluaa meidän palvelevan. Meille annetaan ilmoitusta puhua Hänen sanojaan kutsuaksemme taivaallisen Isän lapsia muuttumaan sovituksen välityksellä ja tulemaan kelvollisiksi palaamaan kotiin ja elämään Hänen kanssaan. Ja tunsin silloin kuten tunnen nyt, että uskollinen palvelumme sallisi Hänen muuttaa sydämemme, niin että voisimme valmistautua Hänen toveruuteensa ja palvelemaan Häntä ikuisesti.
Lausun teille todistukseni siitä, että kun me annamme kaikkemme pappeuden palvelustehtävässämme, Herra antaa meille kaiken sen rohkeuden, mitä tarvitsemme, ja varmuuden siitä, että Hän kulkee kanssamme ja enkelit tukevat meitä.
Todistan siitä, että Jumala on kutsunut meidät. Tämä on Hänen tosi kirkkonsa, ja teillä on Hänen ikuinen pappeutensa. Todistan siitä, että Presidentti Thomas S. Monson pitää hallussaan ja käyttää kaikkia pappeuden avaimia maailmassa tänä päivänä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.