Kotiinpaluu
Millaisen valtavan vaikutuksen voimmekaan tehdä niin monien – – elämään, – – kun otamme vastaan Vapahtajan kutsun ruokkia Hänen lampaitaan.
Kotikaupungissani Minasissa Uruguayssa sää on talvisin hyvin kylmä. Auringon laskiessa äidilläni oli tapana panna halkoja takkaan pitääkseen ruokasalimme lämpimänä, ja yksi kerrallaan vanhempani, sisareni ja minä kokoonnuimme yhteen, kun päivittäiset askareemme oli tehty. Se huone, jonka kodikkuuden takan lämpö ja kunkin perheemme jäsenen läsnäolo oli luonut, juurrutti minuun tunteita, joita vaalin aarteinani ikuisesti.
Kun vaimoni ja minä perustimme oman perheemme, niin asuimmepa missä tahansa, mekin kaikki kokoonnuimme usein yhteen, joko takan ympärille tai sitten vain sen lämmön ympärille, jota tunnemme aina, kun olemme yhdessä lastemme kanssa.
Miten ihana tunne! Miten suloinen paikka talomme, kotimme, turvapaikkamme onkaan.
Vuosien varrella perheemme on asunut eri maissa, ja jokaisessa niistä olemme löytäneet kirkosta saman lämmön tunteen jäsenissä jokaisessa seurakunnassa, johon olemme kuuluneet.
Jokaisella kirkon jäsenellä pitäisi olla mahdollisuus kokea sellaisia miellyttäviä tunteita, ja he voivat kokea näitä tunteita meidän tekemämme uudelleenaktivoimistyön ja lähetystyön kautta.
Saanen kertoa teille jotakin siitä, mitä muutamissa vaarnoissa ja piireissä Perussa on tapahtunut, ja niin tehdessäni mainitsen joitakin perheitä: Causon perheen, Bandan perheen, Vargasin perheen ja luettelo jatkuu sisältäen niiden yli 1 700 jäsenen nimet, jotka ovat tulleet kotiin. He ovat eri seurakunnista, vaarnoista ja piireistä kaikkialta Perusta olevia jäseniä, joita vaarnanjohtajat, piispat ja koorumeiden ja apujärjestöjen johtohenkilöt pyysivät palaamaan kotiin. He ottivat vastaan kutsun, jonka esittivät pappeusjohtajat, kokoaikaiset lähetyssaarnaajat ja muut, jotka ottivat tehtäväkseen auttaa heitä palaamaan kirkkoon ja tulemaan Kristuksen luokse. Joka ainoalle heistä me sanomme: Tervetuloa kotiin!
Mikä teki näiden henkilöiden kotiinpaluun mahdolliseksi? Se oli 14 vaarnan ja 4 piirin yhteisponnistus lähetyskentällä, joka teki vuoden ajan työtä saadakseen aikaan kaikkien näiden ihmisten paluun aktivoimalla heitä uudelleen sekä kaste- ja konfirmointitoimituksin.
Tähän ponnistukseen innoittivat Vapahtajan sanat: ”Rakastatko minua? – – Ruoki minun lampaitani” (Joh. 21:16, 17) ja opetus, jonka presidentti Thomas S. Monson antoi sanoessaan: ”Vuosien mittaan olemme lähettäneet vetoomuksia vähemmän aktiivisille, mielensä pahoittaneille, arvostelijoille, synnintekijöille – tulla takaisin. ’Tulkaa takaisin ja osallistukaa juhla-ateriaan Herran pöydässä. Maistakaa jälleen pyhien yhteyden suloisia ja ihania hedelmiä.’” (”Taaksepäin katsoen ja eteenpäin kulkien”, Liahona, toukokuu 2008, s. 89–90.)
Tuntien suurta ahdistusta veljiensä sielujen johdosta Alma rukoili Herraa sanoen:
”Oi Herra, suo meille menestystä heidän tuomisessaan jälleen sinun luoksesi Kristuksessa.
Katso, oi Herra, heidän sielunsa ovat kallisarvoisia, ja monet heistä ovat veljiämme; anna meille sen tähden, oi Herra, voimaa ja viisautta, jotta voimme tuoda nämä veljemme jälleen sinun luoksesi.” (Alma 31:34–35.)
Puente Piedran vaarnan johtaja Angel Alarcón Limasta Perusta kertoi minulle seuraavan kokemuksen: ”Joka lauantai lähetyssaarnaajat, piispa, muutamat apujärjestöjen johtohenkilöt ja minä kuljimme vähemmän aktiivisten jäsenten, joidenkin kirkkoon kuulumattomien ja uusien käännynnäisten luona aamupäivisin puoli yhdeksästä puoleenpäivään.”
Tässä vaiheessa hänen kertomustaan mieleeni tulivat kirkon laulun sanat:
Rakastaa laumaansa Paimen,
Pieniä karitsoitaan.
Jotkut on yöhön ja kylmään
Lähteneet harhailemaan.
Vaan Hyvä Paimen, Hän etsii
sen, ken on pois poikennut,
Riemuiten kotihin kantaa
Kalliisti lunastetut.
(”Rakastaa laumaansa Paimen”, MAP-lauluja, 143.)
Veli Vargas, jonka koti sijaitsee vaikeakulkuisella alueella, sai eräänä lauantaiaamuna puhelun. Soittaja oli vaarnanjohtaja Alarcón, joka ilmoitti matkapuhelimellaan tulostaan. Silloin veli Vargas sanoi: ”Olen hämmästynyt. Kotiimme on todella vaikea päästä.”
Siihen hän sai vastauksen: ”No, minä olen juuri nyt ovellasi ja haluaisin puhua kanssasi. Me tarvitsemme sinua ja kutsumme sinut tulemaan kirkon kokouksiimme huomenna.”
Silloin mies, joka oli lakannut käymästä kirkossa monia vuosia sitten, vastasi: ”Minä tulen sinne.” Niin hän aloitti matkansa takaisin kotiin.
”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. – –
’Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’” (Matt. 25:35–36, 40.)
Osallistuessani sunnuntaikokouksiin muutama viikko sitten minulla oli mahdollisuus tavata veli, joka oli mukana ensimmäistä kertaa vuosien poissaolon jälkeen. Hänellä oli mukanaan vaimonsa, joka ei ollut kirkon jäsen.
Kun kysyin häneltä, miksi hän oli päättänyt tulla takaisin, hän vastasi: ”Ystäväni Fernando ja tämä hyvä piispa kutsuivat minua tulemaan, ja minä tulin. Löysin kirkon monta vuotta sitten, ja sydämessäni palaa edelleen pieni liekki. Se ei kenties ole vahva, mutta se on siellä.”
Minä vastasin: ”Siinä tapauksessa me sinun veljesi puhallamme siihen liekkiin yhdessä pitääksemme sen palamassa.” Sitten me halasimme toisiamme.
Kiinnostus, huomio ja huolenpito veljiämme kohtaan ovat syvällisiä ilmauksia rakkaudesta taivaalliseen Isäämme. Itse asiassa me osoitamme rakkautemme Jumalaan, kun me palvelemme ja kun tämä palveleminen keskittyy lähimmäisemme hyvinvointiin.
Kuningas Benjamin opetti siitä: ”Ja katso, minä kerron teille tämän, jotta te oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17).
Millaisen valtavan vaikutuksen voimmekaan tehdä niin monien vähemmän aktiivisten perheiden elämään ja niiden elämään, jotka eivät ole kirkon jäseniä, kun otamme vastaan Vapahtajan kutsun ruokkia Hänen lampaitaan ja auttaa jokaista tulemaan Kristuksen luokse!
Nämä kokemukset ovat vain muutamia siitä, mitä tuhannet veljet ääntä pitämättä tekevät: ottavat vastaan Herran kutsun ruokkia Hänen lampaitaan. Muistakaamme, että rakkaus ja palveleminen ovat kuin kaksoset, jotka etsivät toistensa seuraa.
Kunpa jokainen meistä – kauniina osoituksena rakkaudestamme taivaalliseen Isäämme – ottaisi vastaan vastuun, joka meillä tämän kirkon jäseninä on etsiä niitä, jotka eivät ole täällä kanssamme! Jos tällä hellällä palvelemisella voisimme tuoda vaikka vain yhden sielun kirkkoon ja jos tekisimme siitä tavoitteen elämässämme, kuinka suurta riemua se toisikaan meille ja niille, joita autamme palaamaan Kristuksen luo!
Heitä Hän hellien kutsuu
Päivittäin ain kehoittain.
Meillekin kutsunsa kuuluu:
”Etsi mun karitsoitain.”
(”Rakastaa laumaansa paimen”, 143.)
Todistan, että me olemme taivaallisen Isän poikia ja tyttäriä. Hän rakastaa meitä ja tuntee meidät jokaisen nimeltä.
Lausun todistukseni Isämme ja Vapahtajamme rakkaudesta. Isä rakasti meitä ensin ja antoi Poikansa, niin että me Hänen avullaan voisimme palata takaisin kotiin. Ilmaisen rakkauteni Häntä, Vapahtajaani, Herraani, Mestariani ja Lunastajaani kohtaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.