Jumalan totuus vierii eteenpäin
Tämä on Jumalan työtä, eikä Jumalan työtä voi tehdä tyhjäksi. On kuitenkin vielä paljon tehtävää.
Veljeni ja sisareni, heinäkuun 19. päivänä kuluvana vuonna Utahin pioneerien jälkeläiset pystyttivät Salt Lake Cityssä sijaitsevaan Tämä on se paikka -puistoon profeetta Joseph Smithiä ja hänen seuraajaansa presidentti Brigham Youngia esittävän patsaan. Tämä patsas, jonka nimi on ”Katse länteen”, kuvaa näitä kahta suurta profeettaa läntisten seutujen kartan kanssa.
Monet ihmiset, heidän joukossaan myöhempien aikojen pyhiä, unohtavat, että Joseph Smith oli sangen tietoinen siitä, että kirkko muuttaisi lopulta Amerikan suureen länsiosaan. Elokuussa 1842 hän profetoi, että ”pyhät kärsisivät jatkuvasti paljon koettelemuksia ja heidät karkotettaisiin Kalliovuorille; monet luopuisivat uskostaan, jotkut kohtaisivat kuolemansa vainoojiemme toimesta tai menettäisivät henkensä vaikeiden olojen tai sairauksien johdosta, ja jotkut – – elävät [ja menevät] auttamaan asuttamisessa ja kaupunkien rakentamisessa ja [näkevät] pyhien tulevan mahtavaksi kansaksi Kalliovuorten keskellä.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 541–542.)
Alkuaikoina Josephin lähimmät työtoveritkaan eivät täysin ymmärtäneet, että myöhempien aikojen pyhien koettelemukset jatkuisivat kirkon vieriessä eteenpäin 1800-luvun alkupuolen vaatimattomasta alusta lähtien. Mutta Joseph Smith tiesi, ettei millään silloisella tai tulevalla vihollisella olisi riittävästi voimaa estää Jumalan tarkoituksia tai pysäyttää niitä. Me kaikki tunnemme hänen profeetalliset sanansa: ”Totuuden viiri on pystytetty. Kenenkään jumalattoman käsi ei voi pysäyttää työn etenemistä; vainot saavat raivota, roskajoukot liittyä yhteen, sotajoukot kokoontua ja häväistykset tulla, mutta Jumalan totuus etenee rohkeasti, ylväästi ja itsenäisenä, kunnes se on tunkeutunut jokaiseen maanosaan, käynyt jokaisella seudulla, kulkenut jokaisessa maassa ja kaikunut jokaiseen korvaan, kunnes Jumalan tarkoitukset on täytetty ja suuri Jehova on sanova, että työ on tehty.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, s. 147.)
Siitä kun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko perustettiin vuonna 1830, on kulunut lähes 18 vuosikymmentä. Meillä on ollut 178 vuotta aikaa tarkkailla profetian täyttymistä ja seurata, kuinka ”Jumalan totuus” etenee ”rohkeasti, ylväästi ja itsenäisenä”.
Kirkon aloittaessa ensimmäisen vuosikymmenensä jäseniä oli vain muutama. Ankarasta vastustuksesta huolimatta 1830-luvulla kutsuttiin 597 lähetyssaarnaajaa ja kirkkoon kastettiin yli 15 000 käännynnäistä. Yhdysvallat, Kanada ja Iso-Britannia avattiin evankeliumin saarnaamiselle.
1840-luvulla tuli paljon käännynnäisiä samalla kun vainot kirkkoa ja etenkin profeetta Josephia vastaan jatkuivat raivokkaina. Näiden vaikeuksien keskellä ja huolimatta matkustamisen suurista haasteista Jeesuksen Kristuksen palautettu evankeliumi jatkoi leviämistä maan yli 1840-luvulla kutsuttujen 1 454 lähetyssaarnaajan uskollisen palvelutyön ansiosta. Kirkon jäsenmäärä kasvoi yli 48 000:n. Kesäkuun 27. päivänä 1844 Joseph Smithiin kohdistunut vaino huipentui siihen, että väkijoukko surmasi hänet ja hänen veljensä Hyrumin Carthagen vankilassa.
Pian marttyyrikuoleman jälkeen – Josephin näyn toteuttaen – Brigham Young ja kirkko aloittivat valmistautumisen muuttoon Kalliovuorille. Kärsimys, koettelemukset, kuolema ja luopumus olivat alati läsnä. Työ meni kuitenkin eteenpäin. 1850-luvulla noin 705 lähetyssaarnaajaa kutsuttiin palvelemaan alueilla, joihin kuuluivat Skandinavia, Ranska, Italia, Sveitsi ja Havaiji. Lähetystyö alkoi eri puolilla maailmaa sijaitsevisssa paikoissa kuten Intiassa, Hongkongissa, Thaimaassa, Burmassa, Etelä-Afrikassa ja Länsi-Intiassa.
1850-luvulla kastettujen Skandinaviasta ja Britanniasta tulleiden uskollisten käännynnäisten joukossa oli niitä, jotka kärsivät ja kuolivat maalla ja merellä matkustaessaan pyhien joukkoon tänne Kalliovuorille.
Vuonna 1875 ensimmäiset seitsemän lähetyssaarnaajaa kutsuttiin Meksikoon, ja työ siellä kukoisti jopa vallankumouksen ja muiden haasteiden keskellä. Vastikään, neljä vuotta sitten, vuonna 2004 kirkko saavutti miljoonan jäsenen virstanpylvään Meksikossa.
Pyhien uskollisuutta koeteltiin jokaisella askeleella, kun Brigham Young johdatti heidät rakentamaan temppeleitä ja perustamaan yli 350 siirtokuntaa länteen. Brigham Youngin kuolemaan mennessä vuonna 1877 kirkon jäsenmäärä oli kasvanut yli 115 000:n. Vainosta huolimatta Jumalan totuus vieri todellakin eteenpäin rohkeasti ja ylväästi.
Aika ei riitä yksityiskohtaiseen katsaukseen kirkon kasvusta muutamina seuraavina vuosikymmeninä. Mutta on huomionarvoista, että vuosien 1890 ja 1930 välisenä neljänä vuosikymmenenä kirkko ja sen oppi olivat yhä julkisen hyökkäyksen kohteena. Vanhin Reed Smoot valittiin Yhdysvaltain kongressiin, ja hänen oli taisteltava saadakseen paikkansa. Kirkosta ja sen opetuksista sanottiin kaikenlaista tuona aikana – suuri osa siitä oli vahingollista ja kohdistui presidentti Joseph F. Smithiin ja muihin kirkon johtajiin. Joissakin sanomalehtiartikkeleissa alettiin kuitenkin puhua kirkon jäsenistä kunnon kansalaisina ja hyvinä ihmisinä.
Syyskuun 3. päivänä 1925 presidentti Heber J. Grant ilmoitti, että kirkko aloittaisi lähetystyön Etelä-Amerikassa. Seuraten Herran mallia viedä palautettu evankeliumi kaikille kansakunnille eräs kahdentoista apostolin koorumin jäsen – isäni isä, vanhin Melvin J. Ballard, lähetettiin muiden mukana Etelä-Amerikkaan pyhittämään maa evankeliumin saarnaamiselle.
Jouluaamuna 1925 Argentiinassa vanhin Ballard pyhitti Etelä-Amerikan maat ja aloitti lähetystyön. Ennen lähtöään seuraavassa heinäkuussa hän profetoi: ”Herran työ kasvaa täällä jonkin aikaa hitaasti aivan kuin tammi kasvaa hitaasti terhosta. Se ei kasva vartta päivässä auringonkukan tavoin, joka kasvaa nopeasti ja sitten kuolee. Mutta tuhannet tulevat liittymään kirkkoon täällä. Se jaetaan useampiin lähetyskenttiin, ja siitä tulee yksi vahvimmista kirkossa. Tämä työ täällä on nyt vaatimattomampaa kuin se tulee koskaan olemaan. (Julkaisussa Melvin R. Ballard, Melvin J. Ballard: Crusader for Righteousness, 1966, s. 84.)
Jokainen, joka tuntee kirkon kasvun Etelä-Amerikassa, tietää tuon profetian täyttymisen. Nykyään yksin Brasiliassa on yli miljoona jäsentä.
1930–1970-luvuilla kutsuttiin yli 106 000 lähetyssaarnaajaa palvelemaan lähetystyössä eri puolilla maailmaa. Kirkon jäsenmäärä nelinkertaistui yli 2 800 000:een. Pelkästään 1960-luvulla tuli yli miljoona uutta jäsentä lisää. Vuoteen 1970 mennessä lähetyssaarnaajia palveli 43 maassa ja 9 territoriossa. Tämän neljänkymmenen vuoden aikana Etelä-Amerikan valtiot Chile, Brasilia, Uruguay, Paraguay, Ecuador, Kolumbia, Peru sekä Venezuela avattiin lähetystyölle. Keski-Amerikassa Herran palvelijat avasivat työlle Panaman, Costa Rican, Guatemalan, El Salvadorin, Hondurasin ja Nicaraguan. Aasiassa uudet laajamittaiset ponnistelut alkoivat tuottaa hedelmää Koreassa, Taiwanissa, Singaporessa ja Filippiineillä.
Mikään tästä ei ollut helppoa. Haasteet, esteet ja vaino seurasivat jokaista pyrkimystä viedä ”Jumalan totuus” jokaiselle mantereelle ja jokaiseen maahan, jotta se voisi ”kaikua jokaiseen korvaan”. Silti kuljimme eteenpäin uskossa; haasteisiin vastattiin ja esteet voitettiin.
Presidentti Spencer W. Kimball pyysi, että kirkon jäsenet pidentäisivät askeleitaan levittääkseen evankeliumia ja kertoakseen sen totuudesta muille. Hän pyysi jokaista vaarnaa maailmassa lisäämään lähetyssaarnaajien määrää, ja hän johdatti kirkkoa käyttämään tiedotusvälineitä, mikä auttaisi viemään sanomamme sadoille miljoonille ihmisille kaikkialle maailmassa.
Niiden 12 vuoden aikana, jotka hän oli kirkon presidenttinä, lähes 200 000 lähetyssaarnaajaa palveli kokoaikaisessa lähetystyössä. Maailmanlaajuinen kirkon jäsenmäärä lähes kaksinkertaistui ja vaarnojen määrä lähes kolminkertaistui. Lähetystyö aloitettiin tai aloitettiin uudelleen monessa maassa, ja kääntymyksen ihme tapahtui monessa maassa huolimatta jokaisesta vastustajan yrityksestä tehdä tyhjäksi Herran työ tai lannistaa Herran työn tekijät.
Presidentti Kimballin kuolevaisuudessa tehdyn palvelutyön päättymisestä on kulunut vähän yli kaksi vuosikymmentä. Sinä aikana olemme saaneet kokea ennennäkemätöntä tunnettuutta maailmanlaajuisessa uskon yhteisössä. Ei ole ehkä sattumaa, että olemme myös saaneet kokea tiedotusvälineiden kautta ennennäkemättömiä ideologisia hyökkäyksiä kansaamme, historiaamme ja oppiamme kohtaan.
Silti kirkko jatkaa kasvuaan. Jäsenmäärä on jälleen yli kaksinkertaistunut – vuoden 1985 luvusta 5,9 miljoonaa tämän päivän yli 13 miljoonaan. Ja viime vuonna kutsuttiin tämän taloudenhoitokauden miljoonas lähetyssaarnaaja palvelemaan lähetystyössä.
Veljeni ja sisareni, syynä siihen, miksi esitän tämän lyhyen katsauksen Josephin profeetallisesta näystä tämän kirkon kohtalosta ja sen kirjaimellisesta täyttymisestä vuosikymmenten aikana on se, että se muistuttaisi meitä tästä yksinkertaisesta totuudesta:
”Jumalan tekoja ja aikeita ja tarkoituksia ei voida tehdä tyhjäksi, eivätkä ne voi raueta.
Sillä Jumala ei vaella mutkaisia polkuja – – eikä hän poikkea siitä, mitä hän on sanonut. Sen tähden hänen polkunsa ovat suoria ja hänen kulkunsa on yhtä iankaikkista kiertokulkua.
Muista, – – ettei Jumalan työtä tehdä tyhjäksi vaan ihmisten työ.” (OL 3:1–3.)
Jumala on puhunut profeettansa kautta ja ilmoittanut maailmalle, että ”totuuden viiri on pystytetty” ja ettei ”kenenkään jumalattoman käsi – – voi pysäyttää työn etenemistä”. Se on kieltämättä ja kiistämättä totta. Olemme nähneet sen itsekin, vuosikymmen toisensa jälkeen, profeetta Joseph Smithin ajoista presidentti Thomas S. Monsonin aikaan. Vainot ovat raivonneet. Häväistykset ja valheet ja vääristelyt ovat pyrkineet halventamaan. Mutta jokaisella vuosikymmenellä palautuksen ajasta eteenpäin Jumalan totuus on edennyt ”rohkeasti, ylväästi ja itsenäisenä”. Se pieni kirkko, joka sai alkunsa 1830-luvulla vain muutamasta jäsenestä, on nyt kasvanut yli 13 miljoonan myöhempien aikojen pyhän joukoksi monissa eri maissa kautta maailman, ja olemme hyvällä alulla matkallamme siihen pisteeseen, jolloin se on tunkeutunut jokaiseen maanosaan, käynyt jokaisella seudulla, kulkenut jokaisessa maassa ja kaikunut jokaiseen korvaan.
Tämä on Jumalan työtä, eikä Jumalan työtä voi tehdä tyhjäksi. On kuitenkin vielä paljon tehtävää ennen kuin suuri Jehova voi ilmoittaa, että työ on tehty. Samalla kun ylistämme ja kunnioitamme niitä uskollisia pyhiä, jotka ovat tuoneet meidät tähän julkisen tunnettuuden pisteeseen, meillä ei ole varaa, veljeni ja sisareni, ottaa rennosti tai tyytyä tähän.
Meitä kaikkia tarvitaan suorittamaan loppuun se työ, jonka nuo pioneeripyhät aloittivat yli 175 vuotta sitten ja jota jokaisen sukupolven uskolliset pyhät jatkoivat seuraavina vuosikymmeninä. Meidän täytyy uskoa kuten he uskoivat. Meidän täytyy tehdä työtä kuten he tekivät työtä. Meidän täytyy palvella kuten he palvelivat. Ja meidän täytyy voittaa kuten he voittivat.
Haasteemme ovat tietenkin erilaisia tänä päivänä, mutta eivät yhtään vähäisempiä. Vihaisten väkijoukkojen sijaan kohtaamme niitä, jotka yrittävät jatkuvasti halventaa meitä. Äärimmäisten luonnonolosuhteiden ja kärsimysten sijaan kohtaamme alkoholin väärinkäyttöä ja huumeidenkäyttöä, pornografiaa, kaikenlaista saastaa, törkyä, ahneutta, epärehellisyyttä ja hengellistä apatiaa. Sen sijaan että perheet joutuisivat muuttamaan pois tai heidät vietäisiin pois kodeistaan, näemme perheinstituution – mukaan lukien jumalallisen avioliiton instituution – hyökkäyksen kohteena, kun ryhmät ja yksilöt pyrkivät purkamaan perheen näkyvän ja jumalallisen tehtävän yhteiskunnassa.
Tämä ei tarkoita sitä, että omat haasteemme tänä päivänä olisivat vaikeampia kuin meitä edeltävien kohtaamat haasteet. Ne ovat vain erilaisia. Herra ei pyydä meitä kuormaamaan käsikärryjä. Hän pyytää meitä vahvistamaan uskoamme. Hän ei pyydä meitä kävelemään mantereen poikki. Hän pyytää meitä kävelemään kadun poikki käymään naapurimme luona. Hän ei pyydä meitä antamaan pois koko maallista omaisuuttamme temppelin rakentamiseksi. Hän pyytää meitä antamaan varoistamme ja ajastamme nykyelämän paineista huolimatta, jotta voimme jatkaa temppelien rakentamista ja käydä sitten säännöllisesti jo rakennetuissa temppeleissä. Hän ei pyydä meitä kuolemaan marttyyrina. Hän pyytää meitä elämään opetuslapsena.
Elämme suurenmoista aikaa, veljeni ja sisareni, ja meidän tehtävämme on jatkaa uskollisen sitoutumisen runsaita perinteitä, mikä on ollut aiempien myöhempien aikojen pyhien sukupolvien tunnusmerkkinä. Nyt ei ole aika olla hengellisesti heikko. Meillä ei ole varaa olla pintapuolisen vanhurskaita. Meidän todistuksemme täytyy olla syvällä, sen hengelliset juuret lujasti kiinni ilmoituksen kalliossa. Ja meidän täytyy jatkaa vieden työtä eteenpäin liittokansana, pyhitettynä kansana, uskoen joka askeleella ”kunnes Jumalan tarkoitukset on täytetty ja suuri Jehova on sanova, että työ on tehty”. Että niin tapahtuisi meidän kohdallamme, on nöyrä rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.