Riemuitkaamme
Kuuluminen Apuyhdistykseen on osa loistavaa perintöämme ja siunaustamme naisina Herran kirkossa.
Rakkaat sisareni – kuinka siunattuja olemmekaan! Olemme paitsi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä, niin olemme myös Apuyhdistyksen – ”Herran naisjärjestön”1 – jäseniä. Apuyhdistys on todiste Jumalan rakkaudesta tyttäriään kohtaan.
Eikö sydämenne sykähdäkin, kun muistelette Apuyhdistyksen historiaa ja muistatte hyvin jännittävän alkuperämme? Ensimmäisessä Apuyhdistyksen kokouksessa 17. maaliskuuta 1842 profeetta Joseph Smith julisti, että ”kirkkoa ei ole täydellisesti järjestetty, ennen kuin naiset on järjestetty samalla tavalla”2. Sitten hän järjesti sisaret ”pappeuden alaisuuteen pappeuden mallin mukaan”3. Tuohon ensimmäiseen Apuyhdistykseen kokoontuneessa pienessä monenlaisten naisten ryhmässä oli omistautuneita naisia, jotka muistuttavat Apuyhdistyksen jäseniä nykyään. Siellä oli nuoria naisia, vanhempia naisia, kouluja käyneitä naisia ja naisia, joilla ei ollut lainkaan koulusivistystä. Siellä oli naimisissa olevia naisia, äitejä ja naimattomia naisia. Siellä oli varakkaita naisia ja joitakuita hyvin köyhiä. He kaikki rakastivat toisiaan, rakastivat Herraa ja halusivat palvella. Muistamalla, mitä Apuyhdistyksen sisaret tekivät menneisyydessä, voimme ymmärtää paremmin tarkoituksiamme nykyään ja saada opastusta niissä.
Apuyhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa profeetta Joseph Smith pyysi sisaria auttamaan johtavia veljiä ottamaan selville köyhien tarpeet, ”etsimään laupeudentyön kohteita ja huolehtimaan heidän tarpeistaan”4. Edelleen hän kehotti sisaria toimimaan ”niiden tunteiden mukaisesti, jotka Jumala on rintaanne istuttanut”5.
Sisaret ottivat tämän tehtävän sydämenasiakseen, ja heistä tuli yhdistys, joka omistautui palvelemaan köyhiä ja avuntarpeessa olevia. Sisar Emma Smith sanoi: ”Me aiomme tehdä jotakin tavanomaisesta poikkeavaa. Kun vene, jossa on suuri joukko mormoneja, on juuttunut koskeen, pidämme sitä äänekkäänä avunhuutona. Me odotamme tavanomaisesta poikkeavia tilanteita ja kiireisiä kutsuja.”6
Kirkon alkuaikoina sisaret antoivat apua kulkien talosta taloon. Tehden sitä, mitä me nyt kutsumme kotikäyntityöksi, sisaret kulkivat palvelemassa kaikkia – huolehtimassa muiden tarpeista ja vastaamassa niihin sekä varmistamassa, että ihmisillä oli ruokaa, vaatteita, huonekaluja, työtä ja suoja sekä auttamassa, kun sitä tarvittiin. Jos sisarella oli jotakin annettavaa, hän antoi sen kotikäyntisisarille. Jos hänellä oli jokin tarve, sisaret auttoivat vastaamaan siihen.7
Omistautukaamme Apuyhdistykselle kuten presidentti Boyd K. Packer neuvoi: ”Palveleminen Apuyhdistyksessä kehittää ja pyhittää jokaista yksityistä sisarta. – – Kun omistaudutte Apuyhdistykselle ja järjestätte sen, kun saatte sen toimimaan ja osallistutte siihen, te edistätte asiaa, joka on siunaava jokaista naista, joka joutuu sen vaikutuspiiriin.”8
Aivan kuten Emma kuvasi koskeen juuttunutta venettä ja apua tarvitsevia ihmisiä, me voimme soveltaa sitä meidän aikaamme, kun näemme sellaisia tilanteita kuin että naapuri on sairaana, lapsi tarvitsee opetusta, nuori tarvitsee ystävää tai perhe on menettänyt toimeentulonsa ja tarvitsee apua päästäkseen taas jaloilleen. Kuulemme katastrofeista, myrskyistä tai henkilökohtaisista murhenäytelmistä sisartemme elämässä kaikkialla. Meidän ei tarvitse säntäillä ympäriinsä yrittäen etsiä asioita, joita voimme tehdä tai joihin voimme tarttua.
Muistakaa, että useimmiten apua tarvitaan meidän omassa kodissamme, naapurustossa ja kotipaikkakunnalla. Monesti se, mitä tarvitaan eniten, on ystävällinen rohkaisun sana, kiitoskortti, puhelinsoitto, lempeä hymy, auttavainen teko ja muistutus siitä, että Jumala rakastaa meitä. Me voimme kohottaa ja siunata muita niin monella tavalla.
Apuyhdistys ei ole vain jokin luokka sunnuntaisin. Se ei ole vain paikka, jonne menemme, jos emme opeta Alkeisyhdistyksen tai Nuorten Naisten järjestöissä. Se on Herran naisjärjestö. Kuuluminen Apuyhdistykseen on osa loistavaa perintöämme ja siunaustamme naisina Herran kirkossa.
Noissa Apuyhdistyksen ensimmäisissä kokouksissa Joseph Smith neuvoi sisaria opettamaan toisilleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Hän sanoi: ”Yhdistyksen tarkoituksena ei ole vain köyhien auttaminen vaan sielujen pelastaminen.”9 Joseph sanoi naisille: ”Nyt minä käännän avainta puolestanne Jumalan nimessä, ja tämä yhdistys on iloitseva, ja tietoa ja älyä vuodatetaan tästä hetkestä lähtien.”10 Voi, rakastan noita sanoja. Ne muistuttavat minua riemuitsemaan siunauksista, joita Jumalalla on tämän kirkon naisille.
Apuyhdistyksen naiset ovat aina pyrkineet oppimaan ja kehittymään. Me tiedämme, että ”Jumalan kirkkaus on äly”11.
Vuonna 1830 ilmoituksessa, joka annettiin profeetta Josephin välityksellä tämän vaimolle Emma Smithille, Herra julisti, että Emman tuli ”[selittää] kirjoituksia ja [kehottaa] kirkkoa, sen mukaan kuin minun Henkeni [hänelle] antaa”12. Tätä toimeksiantoa ei saanut vain Emma vaan Joseph selvensi, että kaikkien sisarten tulee tavoitella tätä lahjaa.13 Naiset opettivat Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja seurasivat Vapahtajaa sanoissa ja teoissa. Sisaret ravitsivat toisiaan Jumalan hyvällä sanalla.14
Jotkut naiset ovat sanoneet, että on pelottavaa opettaa luokkaa tai puhua ryhmän edessä. Voin vakuuttaa teille, että tiedän kokemuksesta, että se voi olla melkoisen pelottavaa. Muistakaamme, mitä Eliza R. Snow sanoi veljentyttärelleen, joka kutsuttiin puhumaan erään ryhmän edessä. Kun tämä nainen nousi ja yritti puhua, hän ei kyennyt sanomaan mitään, koska pelko valtasi hänet. Lopulta hän vain istuutui. Eliza neuvoi häntä ystävällisesti ja lempeästi: ”Ei se mitään. Mutta kun sinua pyydetään puhumaan seuraavan kerran, yritä keksiä jotakin sanottavaa.”15
Meillä kaikilla on jotakin sanottavaa, kun valmistaudumme siten kuin Herra on neuvonut. Hän kehottaa ”saarnaamaan minun evankeliumiani Hengen avulla”, niin ”se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä”16. Kun me valmistaudumme huolella käyttäen pyhiä kirjoituksia ja hyväksyttyä kirkon aineistoa ja pyydämme Herralta apua, Hän antaa meille ”Pyhän Hengen sanomattoman suuren lahjan”17 ja me tiedämme, mitä sanoa, niin että kaikki rakentuvat.
Eräässä hienossa Apuyhdistyksen kokouksessa Eliza R. Snow merkitsi pöytäkirjaan, että ”lähes kaikki läsnäolleet nousivat ja puhuivat, ja Herran Henki virkisti jokaista sydäntä kuin puhdistava virta”18. Toivomme, että sisaremme nykyään tuntevat tulevansa ravituiksi, rakentuvat ja ylentyvät joka kerta, kun he osallistuvat sunnuntain oppitunnille, käyvät kotikäyntiopetuksella, osallistuvat johonkin toimintaan tai palvelevat jollakin tavalla.
Sisaret, enemmän kuin koskaan me tarvitsemme nyt naisia, jotka astuvat esiin ja ovat lujia. Me tarvitsemme naisia, jotka julistavat totuutta voimalla, uskolla ja rohkeudella. Me tarvitsemme naisia näyttämään esimerkkiä vanhurskaudesta. Me tarvitsemme naisia, jotka tekevät ”innokkaasti työtä hyvän asian puolesta”19. Meidän pitää elää niin, että elämämme on todistuksena siitä, että me rakastamme taivaallista Isäämme ja Vapahtajaa Jeesusta Kristusta ja että teemme kaiken, mitä he ovat pyytäneet meitä tekemään. Meidän pitää pelastaa kaikki se, mikä on parasta meidän sisimmässämme20, niin että me voimme Jumalan tyttärinä tehdä osamme Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Me kaikki voimme auttaa siinä. Kuten Joseph julisti: ”Jos elätte etuoikeuksienne mukaisesti, mikään ei voi estää enkeleitä olemasta seurananne.”21
Kantakaamme toistemme kuormia, surkaamme surevien kanssa, lohduttakaamme niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja pitäkäämme siten liitot, jotka olemme tehneet.22
Meitä on siunattu suuresti. Vapahtaja on tämän kirkon johdossa. Meitä johtavat elävät profeetat, näkijät ja ilmoituksensaajat. Meillä on pyhät kirjoitukset luettavina ja tutkittavina ja antamassa vastauksia jokapäiväiseen elämäämme. Meillä on ympäri maailman pyhiä temppeleitä, joissa me voimme saada välttämättömät toimitukset, jotka auttavat meitä palaamaan taivaallisen Isämme luo. Ja meillä on toinen toisemme auttamassa meitä.
Voin nähdä Jumalan kuvan uurrettuna teidän hyvien naisten kasvoihin23, kun matkustan moniin paikkoihin maailmassa. Kuulen hyvistä teoistanne ja merkittävästä omistautumisestanne. Näen Kristuksen valon heijastuvan silmistänne.
Tiedän, että me voimme, kuten Emma kannusti, tehdä nykyään jotakin tavanomaisesta poikkeavaa. Me voimme olla vanhurskas naisten armeija, jonka aseina ovat rakkaus, myötätunto, ystävällisyys, palveleminen ja usko. Me voimme olla mahtava hyvää aikaansaava voima tässä maailmassa. Silloin olemme sitä, mitä presidentti Packer kuvasi: ”Apuyhdistystä voisi verrata turvaan – turvapaikkaan ja suojaan – –. Te olette turvassa sen suojissa. Se ympäröi jokaista sisarta suojamuurin tavoin.”24 Meillä täytyy olla tämä turvapaikka ja suoja!
Ettekö olekin aivan innoissanne siitä, että kuulutte Apuyhdistykseen? Kun muistamme, mitä nämä jalot naiset tekivät menneisyydessä, meitä johdatetaan nyt ja tulevaisuudessa.
Todistan, että Jumala, taivaallinen Isämme, ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus elävät ja rakastavat meitä. Todistan, että meitä johtaa Jumalan profeetta. Todistan, että kun pidämme liittomme, meitä siunataan mittaamattomasti. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.