Yleiskonferenssi
Emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa?
Huhtikuun 2020 yleiskonferenssi


Emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa?

Meidän tulee aina muistaa se hinta, jonka maksoivat Joseph ja Hyrum Smith sekä hyvin monet muut uskolliset miehet, naiset ja lapset kirkon perustamiseksi.

Oikein paljon kiitoksia, presidentti, niin suurenmoisesta avauspuheesta. Veljet ja sisaret, 215 vuotta sitten Vermontissa Uutena-Englantina tunnetulla seudulla Koillis-Yhdysvalloissa Joseph ja Lucy Mack Smithin perheeseen syntyi pieni poika.

Joseph ja Lucy Mack luottivat Jeesukseen Kristukseen, tutkivat pyhiä kirjoituksia, rukoilivat vilpittömästi ja elivät uskoen Jumalaan.

He antoivat uudelle poikavauvalleen nimeksi Joseph Smith nuorempi.

Smithin perheestä Brigham Young sanoi: ”Herran silmät valvoivat [Joseph Smithiä] ja hänen isäänsä ja hänen isänsä isää ja heidän esi-isiään aina Abrahamiin asti ja Abrahamista vedenpaisumukseen, vedenpaisumuksesta Henokiin ja Henokista Aadamiin. Hän on valvonut tuota sukua ja tuota verta sen alkulähteestä aina tämän miehen syntymään saakka. [Joseph Smith] asetettiin ennalta jo iankaikkisuudessa.”1

Perheensä rakastama Joseph nuorempi oli erityisen läheinen vanhemman veljensä Hyrumin kanssa, joka oli miltei 6-vuotias, kun Joseph syntyi.

Viime lokakuussa istuin Smithin pienen kodin tulisijan ääressä Sharonissa Vermontissa, missä Joseph syntyi. Tunsin Hyrumin rakkauden Josephia kohtaan ja ajattelin, miten hän on pidellyt pikkuveljeään sylissään ja opettanut tätä kävelemään.

Isä ja äiti Smith kokivat henkilökohtaisia takaiskuja, jotka pakottivat heidän perheensä muuttamaan lukuisia kertoja, ennen kuin he viimein luopuivat toivosta Uuden-Englannin suhteen ja tekivät rohkean päätöksen muuttaa edemmäs länteen New Yorkin osavaltioon.

Koska perheessä vallitsi ykseys, he selviytyivät näistä haasteista ja kohtasivat yhdessä pelottavan tehtävän aloittaa jälleen alusta eräällä 40 hehtaarin kokoisella metsätilalla Manchesterissa, lähellä Palmyraa New Yorkin osavaltiossa.

En ole varma, ymmärtävätkö monetkaan meistä niitä fyysisiä ja emotionaalisia haasteita, joita uudelleen aloittaminen aiheutti Smithin perheelle – maan raivaamista, hedelmätarhojen istuttamista ja peltojen kylvämistä, pienen hirsimökin ja maatilan muiden rakennusten rakentamista, päiväpalkkalaisena työskentelemistä ja kotitaloustuotteiden valmistamista myyntiin kaupungissa.

Siinä vaiheessa kun perhe saapui New Yorkin osavaltion länsiosiin, tuo seutu oli täysin uskonnollisen kiihkon vallassa, joka tunnetaan nimellä toinen suuri herääminen.

Tänä uskonnollisten ryhmittymien välisten väittelyjen ja kiistelyjen aikana Joseph sai ihmeellisen näyn, joka tunnetaan nykyään ensimmäisenä näkynä. Meillä on siunauksenamme neljä ensi käden kertomusta, joita käytän puheessani.2

Joseph kirjoitti: ”Tämän suuren [uskonnollisen] kuohunnan aikana pohdin asioita mielessäni vakavasti ja sangen levottomana; mutta vaikka tuntemukseni olivat syvällisiä ja usein kipeitä, pysyttelin kuitenkin loitolla kaikista näistä ryhmäkunnista, vaikka kävin niiden kunkin kokouksissa niin usein kuin tilaisuus tarjoutui. – – [Silti] niin suuri oli sekasorto ja kiista eri kirkkokuntien kesken, että sellaisen nuoren henkilön kuin minä olin, ja niin ihmisiä ja asioita tuntemattoman, oli mahdotonta päästä mihinkään varmaan tulokseen siitä, kuka oli oikeassa, kuka väärässä.”3

Joseph kääntyi Raamatun puoleen löytääkseen vastauksia kysymyksiinsä, ja hän luki jakeen Jaak. 1:5: ”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.”4

Hän totesi: ”Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni. Se tuntui käyvän hyvin voimakkaana sydämeni jokaiseen tunteeseen. Mietin sitä yhä uudestaan.”5

Joseph oppi ymmärtämään, ettei Raamattu sisältänyt kaikkia vastauksia elämän kysymyksiin. Sen sijaan se opetti ihmisille, kuinka nämä voisivat löytää vastauksia kysymyksiinsä puhumalla suoraan Jumalan kanssa rukouksen välityksellä.

Hän lisäsi: ”Niinpä tämän päätökseni mukaan pyytää Jumalalta vetäydyin metsään yrittämään. Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä.”6

Joseph kertoi, että pian sen jälkeen ”[valopatsaan] levätessä päälläni näin kahden persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: [Joseph,] tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!7

Sitten Vapahtaja puhui: ”Joseph, poikani, syntisi ovat sinulle anteeksi annetut. Käy tietäsi, kulje minun säädösteni mukaan ja pidä minun käskyni. Katso, minä olen kirkkauden Herra. Minut ristiinnaulittiin maailman edestä, jotta kaikki ne, jotka uskovat minun nimeeni, saisivat iankaikkisen elämän.”8

Joseph lisäsi: ”Sen tähden, heti kun hallitsin itseni, niin että pystyin puhumaan, kysyin persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valossa, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa.”9

Hän muisteli: ”He kertoivat minulle, että kaikki uskontokunnat uskoivat vääriin oppeihin ja ettei Jumala tunnustanut mitään niistä kirkokseen eikä valtakunnakseen. Ja – – samalla minulle luvattiin, että evankeliumin täyteys tehtäisiin minulle tiettäväksi jonakin tulevana aikana.”10

Joseph totesi myös: ”Näin tässä näyssä monia enkeleitä.”11

Tämän loistavan näyn jälkeen Joseph kirjoitti: ”Minun sieluni oli täynnä rakkautta, ja monta päivää saatoin riemuita suuresta ilosta. – – Herra oli kanssani.”12

Joseph palasi pyhästä lehdosta ja aloitti valmistautumisensa tullakseen Jumalan profeetaksi.

Joseph alkoi myös saada selville, mitä muinaiset profeetat ovat kokeneet – hyljeksintää, vastustusta ja vainoa. Joseph muisteli kertoneensa näkemästään ja kuulemastaan eräälle papille, joka oli ollut aktiivisesti mukana uskonnollisessa heräämisessä:

”Hämmästyin suuresti hänen käyttäytymistään; hän ei suhtautunut kertomaani ainoastaan kevyesti vaan sangen halveksuvasti ja sanoi sen kaiken olevan Perkeleestä, ettei näinä aikoina ollut mitään sellaista kuin näyt ja ilmoitukset, että kaikki sellainen oli lakannut apostolien mukana ja ettei niitä enää koskaan tulisi olemaankaan.

Havaitsin kuitenkin pian, että kertomani oli herättänyt sangen paljon ennakkoluuloa minua vastaan uskonnon julistajien keskuudessa ja oli aiheena suureen vainoon, joka yhä yltyi; – – ja tämä oli yleistä kaikkien lahkojen keskuudessa – kaikki liittyivät yhteen vainotakseen minua.”13

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1823, taivaat avautuivat jälleen osana Jeesuksen Kristuksen evankeliumin jatkuvaa palautusta viimeisinä aikoina. Joseph kertoi, että enkeli nimeltä Moroni ilmestyi hänelle ja sanoi, ”että Jumalalla oli minulle työ tehtäväksi ja – – että oli olemassa talteen pantu kirja, kultalevyihin kirjoitettu”, johon sisältyi ”ikuisen evankeliumin täyteys sellaisena kuin Vapahtaja antoi sen [Amerikan mantereen] muinaisille asukkaille”14.

Lopulta Joseph sai, käänsi ja julkaisi muinaisen aikakirjan, joka nykyään tunnetaan nimellä Mormonin kirja.

Hänen veljensä Hyrum, joka oli ollut hänen jatkuva tukijansa, varsinkin hänen kivuliaan, hengenvaarallisen jalkaleikkauksensa jälkeen vuonna 1813, oli yksi kultalevyjen silminnäkijöistä. Hän oli myös yksi Jeesuksen Kristuksen kirkon kuudesta jäsenestä, kun kirkko perustettiin vuonna 1830.

Elämänsä aikana Joseph ja Hyrum kohtasivat yhdessä rettelöitsijöitä ja vainoa. He esimerkiksi riutuivat mitä kurjimmissa oloissa Libertyn vankilassa Missourissa viisi kuukautta kylmänä talvena 1838–1839.

Huhtikuussa 1839 Joseph kirjoitti vaimolleen Emmalle kuvaillen heidän tilannettaan Libertyn vankilassa: ”Uskoakseni olen nyt ollut noin viisi kuukautta ja kuusi päivää vartioituna yötä päivää yksinäisen, pimeän, likaisen vankilan seinien, kaltereiden ja kirskuvien rautaovien takana. – – Joka tapauksessa meidät siirretään tästä [paikasta], ja olemme iloisia siitä. Tapahtuipa meille sitten mitä tahansa, emme voi joutua enää tätä huonompaan loukkoon. – – Emme tule koskaan kaipaamaan Libertyä Clayn piirikunnassa Missourissa. Olemme saaneet siitä tarpeeksemme ikiajoiksi.”15

Vainon edessä Hyrum osoitti uskoa Herran lupauksiin, kuten varmuuteen siitä, että hän pääsisi pakoon vihollisiaan, jos hän niin päättäisi. Siunauksessa, jonka Hyrum sai vuonna 1835 Joseph Smithin kätten alla, Herra lupasi hänelle: ”Sinulla on oleva voimaa paeta vihollistesi käsistä. Henkeäsi tavoitellaan väsymättömällä innolla, mutta sinä pelastut. Jos se on sinulle mieleen ja sinä haluat, niin sinulla on oleva valta antaa vapaaehtoisesti henkesi kirkastaaksesi Jumalaa.”16

Kesäkuussa 1844 Hyrum sai valita, elääkö vai antaako henkensä kirkastaakseen Jumalaa ja ”[sinetöidäkseen] todistuksensa verellään” – yhdessä rakkaan Joseph-veljensä rinnalla.17

Viikko ennen kohtalokasta matkaa Carthageen – missä heidät kylmäverisesti murhasi aseistautunut joukko pelkureita, jotka olivat tuhrineet kasvonsa välttääkseen paljastumisen – Joseph kirjoitti: ”Neuvoin veljeäni Hyrumia viemään perheensä seuraavaan höyrylaivaan ja menemään Cincinnatiin.”

Tunnen yhä suurta liikutusta, kun muistan Hyrumin vastauksen: ”Joseph, en voi jättää sinua.18

Niinpä Joseph ja Hyrum menivät Carthageen, missä heistä tuli Kristuksen työn ja nimen marttyyreja.

Marttyyrikuolemasta kirjoitetussa virallisessa tiedotuksessa sanotaan seuraavaa: ”Joseph Smith, Herran profeetta ja näkijä, – – on tuonut julki Mormonin kirjan, jonka hän käänsi Jumalan lahjan ja voiman avulla, ja hänen ansiostaan se on julkaistu kahdella mantereella; on lähettänyt ikuisen evankeliumin täyteyden, jonka se sisälsi, maan neljään ilmansuuntaan; on tuonut julki ne ilmoitukset ja käskyt, jotka muodostavat tämän Opin ja liittojen kirjan, sekä monia muita viisaita asiakirjoja ja ohjeita ihmislasten hyödyksi; koonnut monta tuhatta myöhempien aikojen pyhää, perustanut suuren kaupungin ja jättänyt jälkeensä maineen ja nimen, joita ei voida hävittää. – – Ja kuten useimmat Herran voidelluista muinaisina aikoina, [Joseph] on sinetöinyt elämäntehtävänsä ja työnsä omalla verellään; ja samoin on hänen veljensä Hyrum. Eläessään he olivat yhtä, ja kuollessaan he olivat yhdessä!”19

Marttyyrikuoleman jälkeen Josephin ja Hyrumin ruumiit vietiin takaisin Nauvooseen, pestiin ja puettiin, jotta Smithin perhe voisi nähdä rakkaansa. Heidän rakas äitinsä muisteli: ”Olin pitkän aikaa valmistellut jokaista hermoani, herättänyt sieluni kaikki voimavarat ja anonut Jumalaa vahvistamaan minua. Mutta kun astuin huoneeseen ja näin yhdellä kertaa silmieni edessä murhatut poikani kumpikin makaamassa ja kuulin perheeni nyyhkytykset ja vaikeroinnit [sekä] itkun – – heidän vaimojensa, lastensa, veljiensä ja siskojensa huulilta, se oli liikaa. Vetäydyin taaksepäin huudahtaen Herran puoleen sieluni tuskassa: ’Jumalani! Jumalani! Miksi olet hylännyt tämän perheen!’”20

Tuona murheen ja ahdistuksen hetkenä hän muisti poikiensa sanoneen: ”Äiti, älä itke meidän vuoksemme. Me olemme rakkaudella voittaneet maailman.”21

He olivat todellakin voittaneet maailman. Joseph ja Hyrum Smith, kuten ne uskolliset pyhät, joita on kuvailtu Ilmestyskirjassa, ”ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä [ja] he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, [asuu heidän keskellään].

Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle.

Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.”22

Kun juhlimme tätä riemullista tapahtumaa, ensimmäisen näyn 200. juhlavuotta, meidän tulee aina muistaa se hinta, jonka maksoivat Joseph ja Hyrum Smith sekä hyvin monet muut uskolliset miehet, naiset ja lapset kirkon perustamiseksi, jotta te ja minä voisimme nauttia niistä monista siunauksista ja kaikista näistä ilmoitetuista totuuksista, jotka meillä on tänä päivänä. Heidän uskollisuuttaan ei pidä koskaan unohtaa!

Olen usein miettinyt, miksi Joseph ja Hyrum ja heidän perheensä joutuivat kärsimään niin paljon. Saattaa olla, että he tulivat kärsimystensä myötä tuntemaan Jumalan tavoilla, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman sitä. Sen ansiosta he pohtivat Getsemanea ja Vapahtajan ristiä. Kuten Paavali sanoi: ”Teille on suotu se armo, että saatte uskoa Kristukseen ja vielä kärsiäkin hänen puolestaan.”23

Ennen kuolemaansa vuonna 1844 Joseph kirjoitti pyhille intoa huokuvan kirjeen. Se oli kutsu toimia, ja se on edelleen voimassa kirkossa tänä aikana:

”Veljet [ja sisaret], emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa? Kulkekaa eteenpäin älkääkä taaksepäin. Rohkeutta, veljet [ja sisaret]; ja eteenpäin, eteenpäin voittoon! – –

Uhratkaamme sen tähden kirkkona ja kansana ja myöhempien aikojen pyhinä Herralle uhri vanhurskaasti.”24

Kun tänä viikonloppuna tämän kaksisataavuotisjuhlan aikana kuuntelemme Henkeä, miettikää, mitä te uhraatte Herralle uhrina vanhurskaasti tulevina päivinä. Olkaa rohkeita – kertokaa siitä jollekulle, johon luotatte, ja mikä tärkeintä, tehkää todella niin!

Tiedän, että Vapahtaja on mielissään, kun me uhraamme Hänelle sydämestämme vanhurskaasti, samoin kuin Hän oli mielissään näiden merkittävien veljesten, Joseph ja Hyrum Smithin, sekä kaikkien muiden uskollisten pyhien uskollisesta uhrista. Tästä todistan vakavasti Herramme Jeesuksen Kristuksen pyhitetyssä ja pyhässä nimessä. Aamen.