2010–2019
Haavoittuneet
Alaviitteet
Aihe

Haavoittuneet

Maallisten koettelemusten tulikokeessa kulkekaa kärsivällisesti eteenpäin, niin Vapahtajan parantava voima tuo valoa, ymmärrystä, rauhaa ja toivoa.

Maaliskuun 22. päivänä 2016 juuri ennen aamukahdeksaa Brysselin lentoasemalla räjähti kaksi terroristien pommia. Vanhin Richard Norby, vanhin Mason Wells ja vanhin Joseph Empey olivat tuoneet sisar Fanny Clainin lentoasemalle, koska hän oli lentämässä lähetyskentälleen Clevelandiin Ohioon Yhdysvaltoihin. 32 ihmistä menetti henkensä, ja kaikki nämä lähetyssaarnaajat haavoittuivat.

Vakavimmin haavoittui 66-vuotias vanhin Richard Norby, joka palveli lähetystyössä vaimonsa sisar Pam Norbyn kanssa.

Vanhin Norby muisteli tuota hetkeä:

”Tiesin välittömästi, mitä oli tapahtunut.

Yritin juosta turvaan, mutta kaaduin samassa maahan. – – Näin, että vasempaan sääreeni oli sattunut pahoin. [Huomasin,] että mustaa, miltei hämähäkinseittimäistä nokea roikkui molemmista käsistäni. Vedin sitä varovasti mutta tajusin, ettei se ollut nokea vaan ihoani, joka oli palanut. Valkoinen paitani oli muuttumassa punaiseksi selkääni tulleesta ruhjeesta.

Sitä mukaa kuin tietoisuus tapahtuneesta täytti mieleni, minulle [tuli] tämä hyvin voimakas ajatus: – – Vapahtaja tiesi, missä olin, mitä oli juuri tapahtunut ja [mitä] koin sillä hetkellä.”1

Richard I. and Pamela J. Norby

Richard Norbyllä ja hänen vaimollaan Pamilla oli edessä vaikeita päiviä. Vanhin Norby vaivutettiin koomaan, ja sen jälkeen seurasi leikkauksia, tulehduksia ja suurta epävarmuutta.

Richard Norby jäi eloon, mutta hänen elämänsä ei olisi koskaan entisenlaista. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin hänen vammansa tarvitsevat edelleen paranemista, jalkatuki korvaa puuttuvan osan hänen säärestään ja jokainen askel on erilainen kuin ennen sitä hetkeä Brysselin lentoasemalla.

Richard I. and Pamela J. Norby

Miksi näin kävi Richard ja Pam Norbylle?2 He olivat olleet uskollisia liitoilleen, palvelleet aiemmin lähetystyössä Norsunluurannikolla Länsi-Afrikassa ja kasvattaneet hienon perheen. Joku voisi ymmärrettävästi sanoa: ”Se ei ole reilua! Se ei vain ole oikein! He ovat antaneet elämänsä Jeesuksen Kristuksen evankeliumille, joten kuinka näin voisi tapahtua?”

Tätä on kuolevaisuus

Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat, niin meidän jokaisen kohdalle tulee murhenäytelmiä, odottamattomia koetuksia ja koettelemuksia – niin fyysisiä kuin hengellisiäkin – koska tätä on kuolevaisuus.

Kun ajattelin tänä aamuna puhujia pelkästään tässä konferenssikokouksessa, tajusin, että kaksi heistä on menettänyt lapsia ja kolme lastenlapsia, jotka ovat äkillisesti palanneet taivaalliseen kotiinsa. Kukaan ei ole säästynyt sairaudelta ja murheelta, ja kuten on mainittu, juuri tällä viikolla eräs maan päällä ollut enkeli, jota me kaikki rakastamme, sisar Barbara Ballard, astui hellävaroen verhon läpi. Presidentti Ballard, emme koskaan unohda tämänaamuista todistustasi.

Me etsimme onnea. Me kaipaamme rauhaa. Me toivomme rakkautta. Ja Herra vuodattaa meille hämmästyttävän runsaasti siunauksia. Mutta iloon ja onneen sekoittuneena yksi asia on varma: tulee hetkiä, tunteja, päiviä ja joskus vuosia, jolloin sielunne on haavoittunut.

Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että me maistamme karvaan ja makean3 ja että ”kaikessa on vastakohtaisuutta”4. Jeesus on sanonut: ”[Teidän Isänne] antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”5

Sielun haavat eivät koske vain rikkaita tai köyhiä, jotakin yhtä kulttuuria, yhtä kansaa tai yhtä sukupolvea. Niitä tulee kaikille, ja ne kuuluvat siihen oppimiseen, jota saamme tästä kuolevaisuuden kokemuksesta.

Vanhurskaatkin kärsivät

Sanomani tänään on tarkoitettu erityisesti niille, jotka noudattavat Jumalan käskyjä, pitävät lupauksensa Jumalalle ja jotka Norbyjen ja monien muiden tämän maailmanlaajuisen kuulijakunnan miesten, naisten ja lasten tavoin kohtaavat odottamattomia ja tuskallisia koettelemuksia ja haasteita.

Haavamme voivat johtua luonnonkatastrofista tai valitettavasta onnettomuudesta. Ne voivat johtua uskottomasta aviomiehestä tai vaimosta ja kääntää vanhurskaan puolison ja lasten elämän ylösalaisin. Haavat voivat johtua masennuksen synkkyydestä ja lohduttomuudesta, odottamattomasta sairaudesta, rakastamamme ihmisen kärsimyksestä tai ennenaikaisesta kuolemasta, murheesta, kun perheenjäsen hylkää uskonsa, yksinäisyydestä, kun olosuhteet eivät tuo iankaikkista kumppania, tai sadoista muista sydäntä raastavista, tuskallisista, ”yksinäisistä murheista”6.

Me jokainen ymmärrämme, että vaikeudet kuuluvat elämään, mutta kun ne osuvat omalle kohdallemme, ne voivat saada meidät pois tolaltamme. Meidän pitää olla valmiita eikä peloissamme. Apostoli Pietari on sanonut: ”Älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa.”7 Onnen ja ilon kirkkaiden värien lisäksi koettelemusten ja murhenäytelmien tummemman sävyiset langat on kudottu vahvasti Isämme suunnitelman kankaaseen. Nämä kamppailut, vaikka ne ovatkin vaikeita, opettavat meitä usein eniten.8

Kertoessamme ihmeellistä kertomusta Helamanin 2 060 nuoresta sotilaasta meille on erityisen mieluinen tämä pyhien kirjoitusten kohta: ”Jumalan hyvyyden mukaisesti ja meidän suureksi hämmästykseksemme sekä koko sotajoukkomme iloksi ainoakaan sielu heistä ei menehtynyt.”

Virke kuitenkin jatkuu näin: ”Eikä heidän joukossaan ollut yhtäkään sielua, joka ei ollut saanut monia haavoja.”9 Jokainen näistä 2 060:stä sai monia haavoja, ja jokainen meistä haavoittuu elämän taistelussa joko fyysisesti, hengellisesti tai kummallakin tavalla.

Jeesus Kristus on meidän laupias samarialaisemme

Älkää koskaan antako periksi – olivatpa sielunne haavat kuinka syviä tahansa, johtuivatpa ne mistä tahansa, tulivatpa ne missä ja milloin tahansa ja kestivätpä ne kuinka lyhyen tai pitkän aikaa tahansa, teitä ei ole tarkoitettu menehtymään hengellisesti. Teidät on tarkoitettu selviytymään hengellisesti ja kukoistamaan uskossanne ja luottamuksessanne Jumalaan.

Jumala ei luonut henkeämme riippumattomaksi Hänestä. Sovituksensa mittaamattoman lahjan ansiosta meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus pelastaa meidät kuolemasta ja tarjoaa meille parannuksen tehtyämme anteeksiannon synneistämme. Sen lisäksi Hän on valmis pelastamaan meidät haavoittuneen sielumme murheista ja tuskista.10

The Good Samaritan

Vapahtaja on laupias samarialaisemme11, joka lähetettiin ”parantamaan ne, joiden mieli on murtunut”12. Hän tulee luoksemme, kun muut kulkevat ohitsemme. Myötätuntoa tuntien Hän valelee parantavaa balsamia haavoihimme ja sitoo ne. Hän kantaa meitä. Hän huolehtii meistä. Hän pyytää meitä: ”[Tulkaa] minun luokseni – –, ja minä parannan [teidät].”13

”Ja [Jeesus kärsii] kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia – – [jotta hän voisi ottaa] päällensä kansansa kivut ja sairaudet – – [ja] ottaa päällensä [meidän heikkoutemme täyttyen] armolla.”14

Murheitten painamat, kutsu jo kuuluu;

Luo armoistuimen polvistukaa.

Mielenne loukattu rauhaan taas taipuu.

Lievityksen vaivoihin taivaasta saa.15

Herra sanoi profeetta Josephille äärimmäisen kärsimyksen aikaan: ”Kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.”16 Kuinka tuskalliset haavat voivat olla meidän hyväksemme? Maallisten koettelemusten tulikokeessa kulkekaa kärsivällisesti eteenpäin, niin Vapahtajan parantava voima tuo valoa, ymmärrystä, rauhaa ja toivoa.17

Älkää ikinä antako periksi

Rukoilkaa koko sydämestänne. Vahvistakaa uskoanne Jeesukseen Kristukseen, Hänen todellisuuteensa, Hänen armoonsa. Pitäkää kiinni Hänen sanoistaan: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”18

Muistakaa, että parannus on voimallinen hengellinen lääke.19 Pitäkää käskyt ja olkaa kelvollisia tuntemaan Lohduttajan vaikutus muistaen, mitä Vapahtaja on luvannut: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.”20

Temppelin rauha on tyynnyttävää balsamia haavoitetulle sielulle. Palatkaa loukatun mielenne kanssa Herran huoneeseen mahdollisimman usein mukananne sukulaisnimiänne. Temppeli heijastaa lyhyeen hetkeemme kuolevaisuudessa iankaikkisuuden laajan näkymän.21

Katsokaa taaksepäin muistaen, että te osoititte kelvollisuutenne kuolevaisuutta edeltävässä asemassanne. Te olette Jumalan uskollisia lapsia, ja Hänen avullaan te voitte päästä voitolle tämän langenneen maailman taistoissa. Olette tehneet sen aiemmin ja pystytte siihen uudelleen.

Katsokaa eteenpäin. Vaikeutenne ja surunne ovat hyvin todellisia, mutta ne eivät kestä ikuisesti.22 Synkkä yönne jää taakse, koska Poika on noussut kuolleista ”parantaminen siivissään”23.

Norbyt sanoivat minulle: ”Pettymys käy toisinaan vierailulla, mutta sen ei anneta koskaan jäädä asumaan.”24 Apostoli Paavali on sanonut: ”Me olemme – – ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.”25 Saatatte olla uuvuksissa, mutta älkää koskaan antako periksi.26

Vaikka teillä on tuskallisia haavoja, te käännytte vaistomaisesti auttamaan muita luottaen Vapahtajan lupaukseen: ”Joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”27 Haavoittuneet, jotka hoitavat muiden haavoja, ovat Jumalan enkeleitä maan päällä.

Vain jonkin hetken päästä kuuntelemme rakasta profeettaamme, presidentti Russell M. Nelsonia – miestä, jolla on lannistumaton usko Jeesukseen Kristukseen, toivon ja rauhan miestä, jota Jumala rakastaa mutta jota ei ole säästetty sielun haavoilta.

Vuonna 1995 hänen tyttärellään Emilyllä, joka odotti lasta, todettiin syöpä. Seurasi toivon ja onnen päiviä, kun Emilyn terve vauva syntyi maailmaan. Mutta syöpä palasi, ja heidän rakas Emilynsä lähti tästä elämästä vain kaksi viikkoa 37. syntymäpäivänsä jälkeen, ja häntä jäivät kaipaamaan rakastava aviomies ja viisi pientä lasta.

Russell M. Nelson

Yleiskonferenssissa pian tyttärensä kuoleman jälkeen presidentti Nelson sanoi: ”Olen vuodattanut surun kyyneleitä toivoen, että olisin voinut tehdä enemmän tyttäremme – – hyväksi. Jos minulla olisi ollut ylösnousemuksen voima, olisin tuntenut kiusausta tuoda [hänet] takaisin. – – [Mutta] nuo avaimet ovat Jeesuksella Kristuksella, ja Hän käyttää niitä Emilyn – – ja kaikkien ihmisten hyväksi Herran omana aikana.”28

Russell M. Nelson

Kun presidentti Nelson kävi viime kuussa pyhien luona Puerto Ricossa ja muisteli viime vuoden tuhoisaa hurrikaania, hän puhui rakkautta ja myötätuntoa osoittaen:

”[Tämä] on osa elämää. Siitä syystä me olemme täällä. Olemme täällä saadaksemme ruumiin ja tullaksemme koetelluiksi ja testatuiksi. Jotkin noista koetuksista ovat fyysisiä, jotkin ovat hengellisiä, ja teidän koettelemuksenne täällä ovat olleet sekä fyysisiä että hengellisiä.”29

”Te ette ole antaneet periksi. Olemme [hyvin] ylpeitä teistä. Te uskolliset pyhät olette menettäneet paljon, mutta kaikessa siinä te olette kasvattaneet uskoanne Herraan Jeesukseen Kristukseen.”30

”Pitämällä Jumalan käskyt me voimme iloita jopa keskellä pahimpia olosuhteitamme.”31

Kaikki kyyneleet pyyhitään

Veljeni ja sisareni, lupaan teille, että kun vahvistatte uskoanne Herraan Jeesukseen Kristukseen, saatte lisää voimaa ja enemmän toivoa. Teidän vanhurskaiden kohdalla sielumme Parantaja parantaa omana aikanaan ja omalla tavallaan kaikki teidän haavanne.32 Mikään epäoikeudenmukaisuus, mikään vaino, mikään koettelemus, mikään murhe, mikään suru, mikään kärsimys, mikään haava – kuinka syvä, kuinka laaja, kuinka tuskallinen tahansa – ei jää Hänen lohtunsa, rauhansa ja kestävän toivonsa ulottumattomiin, sillä syli avoinna ja haavoitetuin käsin Hän toivottaa meidät tervetulleiksi takaisin luokseen. Apostoli Johannes todistaa, että sinä päivänä vanhurskaat, jotka ”ovat päässeet suuresta ahdingosta”33, seisovat valkoisissa vaatteissa ”Jumalan valtaistuimen edessä”. Karitsa on meidän joukossamme, ja ”Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet”.34 Se päivä tulee. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.