2010–2019
Jeesuksen Kristuksen nimen ottaminen päällemme
Alaviitteet
Aihe

Jeesuksen Kristuksen nimen ottaminen päällemme

Ottakaamme uskollisesti päällemme Jeesuksen Kristuksen nimi – näkemällä kuten Hän näkee, palvelemalla kuten Hän palveli ja luottamalla siihen, että Hänen armonsa riittää.

Veljeni ja sisareni, hiljattain kun olin pohdiskelemassa presidentti Russell M. Nelsonin kehotusta nimittää kirkkoa sen ilmoitetulla nimellä, otin esiin kohdan, jossa Vapahtaja puhui nefiläisille kirkon nimestä.1 Kun luin Vapahtajan sanoja, minuun teki vaikutuksen se, kuinka Hän myös sanoi ihmisille, että ”teidän täytyy ottaa päällenne Kristuksen nimi”2. Tämä sai minut tutkistelemaan itseäni ja kysymään: ”Otanko minä päälleni Vapahtajan nimen, kuten Hän haluaisi minun ottavan?”3 Tänään haluaisin kertoa muutamista vaikutelmista, joita olen saanut vastauksena kysymykseeni.

Ensiksi, Kristuksen nimen ottaminen päällemme tarkoittaa sitä, että pyrimme uskollisesti näkemään kuten Jumala näkee.4 Millä tavoin Jumala sitten näkee? Joseph Smith sanoi: ”Samalla kun yksi osa ihmiskuntaa armotta tuomitsee toisen, maailmankaikkeuden suuri Isä valvoo koko ihmissukua isällisellä huolenpidolla”, sillä ”Hänen rakkautensa [on] mittaamatonta”.5

Muutama vuosi sitten vanhempi siskoni kuoli. Hänellä oli haasteellinen elämä. Hänellä oli vaikeuksia evankeliumin kanssa, eikä hän ollut koskaan todella aktiivinen. Hänen aviomiehensä hylkäsi heidän avioliittonsa ja jätti hänet kasvattamaan neljää pientä lasta. Siskoni kuoliniltana huoneessa, jossa olivat paikalla hänen lapsensa, annoin siskolleni siunauksen, jotta hän voisi rauhallisesti palata kotiin. Sinä hetkenä ymmärsin, että olin liian usein määritellyt siskoni elämää hänen koettelemustensa ja epäaktiivisuutensa perusteella. Kun sinä iltana laskin käteni hänen päänsä päälle, sain Hengeltä ankaran nuhtelun. Minut tehtiin hyvin tietoiseksi siskoni hyvyydestä ja minun annettiin nähdä hänet, kuten Jumala näkee hänet – ei henkilönä, jolla on ollut vaikeuksia evankeliumin ja elämän kanssa, vaan henkilönä, jonka on pitänyt käsitellä vaikeita ongelmia, joita minulla ei ole ollut. Näin hänet loistavana äitinä, joka suurista vastuksista huolimatta oli kasvattanut neljä hienoa, ihmeellistä lasta. Näin hänet äitini ystävänä, joka varasi aikaa huolehtiakseen äidistä ja ollakseen tälle seurana isämme kuoleman jälkeen.

Sinä viimeisenä iltana siskoni luona uskon Jumalan kysyneen minulta: ”Etkö näe, että jokainen ympärilläsi on pyhä olento?”

Brigham Young opetti:

”Haluan kehottaa pyhiä – – ymmärtämään miehiä ja naisia sellaisina kuin nämä ovat eikä ymmärtämään heitä sellaisina kuin te olette.”6

”Kuinka usein sanotaankaan: ’Tuollainen ihminen on tehnyt väärin eikä hän voi olla pyhä.’ – – Kuulemme joidenkuiden kiroilevan tai valehtelevan – – [tai] rikkovan sapattia. – – Älkää tuomitko sellaisia ihmisiä, sillä te ette tunne Herran suunnitelmaa heidän kohdallaan. – – [Sen sijaan] olkaa kärsivällisiä heidän suhteensa.”7

Voiko kukaan teistä kuvitella, että Vapahtajamme antaisi teidän tai kuormienne jäädä Häneltä huomaamatta? Vapahtaja suhtautui samarialaiseen, avionrikkojaan, veronkantajaan, spitaaliseen, henkisesti sairaaseen ja syntiseen samalla tavoin. Kaikki olivat Hänen Isänsä lapsia. Kaikki olivat lunastettavissa.

Voitteko kuvitella Hänen kääntyvän pois jonkun sellaisen luota, jolla on epäilyksiä omasta paikastaan Jumalan valtakunnassa, tai jonkun sellaisen luota, joka on millään tavalla vaivainen?8 Minä en voi. Kristuksen silmin nähtynä jokainen sielu on äärettömän arvokas. Ketään ei ole ennalta määrätty epäonnistumaan. Iankaikkinen elämä on mahdollinen kaikille.9

Hengen antama nuhtelu siskoni vuoteen vierellä antoi minulle suuren opetuksen: kun näemme, kuten Hän näkee, me saavutamme kaksinkertaisen voiton – niiden lunastuksen, joita kosketamme, ja oman lunastuksemme.

Toiseksi, jotta ottaisimme päällemme Kristuksen nimen, niin meidän täytyy paitsi nähdä kuten Jumala näkee, myös tehdä Hänen työtään ja palvella Hänen laillaan. Me elämme kahden suuren käskyn mukaan, alistumme Jumalan tahtoon, kokoamme Israelia ja annamme valomme loistaa ihmisille.10 Me vastaanotamme Hänen palautetun kirkkonsa liitot ja toimitukset sekä elämme niiden mukaisesti.11 Kun teemme niin, Jumala suo meille voiman siunata itseämme, perhettämme ja muiden elämää.12 Kysykää itseltänne: ”Tunnenko ketään, joka ei tarvitse taivaan voimia elämäänsä?”

Jumala tekee ihmeitä keskuudessamme, kun pyhittäydymme.13 Me pyhittäydymme puhdistamalla sydämemme.14 Me puhdistamme sydämemme, kun kuulemme Häntä15, teemme parannuksen synneistämme16, koemme kääntymyksen17 ja rakastamme kuten Hän rakastaa18. Vapahtaja on kysynyt meiltä: ”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette?”19

Sain äskettäin tietää eräästä kokemuksesta vanhin James E. Talmagen elämässä. Se sai minut pysähtymään ja miettimään, kuinka itse rakastan ja palvelen lähipiirissäni olevia. Vuonna 1892 kun veli Talmage oli nuori opettaja – ennen kuin hänestä tuli apostoli – ja tappava kurkkumätäepidemia riehui kiivaimmillaan, hän sai tietää eräästä hänen lähellään asuvasta hänelle tuntemattomasta perheestä, joka ei kuulunut kirkkoon ja joka oli joutunut sairauden kouriin. Kukaan ei halunnut asettaa itseään vaaralle alttiiksi menemällä sairauden saastuttamaan taloon. Veli Talmage meni kuitenkin heti siihen taloon. Hän löysi neljä lasta: 2½-vuotiaan kuolleena vuoteessa, 5-vuotiaan ja 10-vuotiaan suurissa tuskissa sekä sairauden heikentämän 13-vuotiaan. Vanhemmat kärsivät murheesta ja uupumuksesta.

Veli Talmage huolehti kuolleesta ja elävistä, lakaisi huoneet, kantoi likaiset vaatteet ulos ja poltti sairauden saastuttamat ryysyt. Hän työskenteli koko päivän ja palasi sitten seuraavana aamuna. Kymmenvuotias oli kuollut yön aikana. Hän nosti viisivuotiaan syliinsä. Tyttö yski veristä limaa hänen kasvoilleen ja vaatteilleen. Veli Talmage kirjoitti: ”En voinut laskea häntä käsistäni”, ja hän piteli tyttöä sylissään, kunnes tämä kuoli. Hän auttoi kaikkien kolmen lapsen hautaamisessa ja järjesti ruokaa ja puhtaita vaatteita surevalle perheelle. Palatessaan kotiin veli Talmage hävitti vaatteensa, peseytyi sinkkikylvyssä, pysyi eristyksissä perheestään ja sairasti saman sairauden lievänä.20

Hyvin monien ihmisten elämä ympärillämme on vaarassa. Pyhät ottavat Vapahtajan nimen päällensä tulemalla pyhiksi ja palvelemalla kaikkia riippumatta siitä, missä tai millaisia he ovat – ihmisten elämä pelastetaan, kun teemme niin.21

Lopuksi, uskon, että ottaaksemme Hänen nimensä päällemme meidän täytyy luottaa Häneen. Eräässä kokouksessa, johon osallistuin yhtenä sunnuntaina, eräs nuori nainen kysyi tähän tapaan: ”Hiljattain poikaystäväni ja minä erosimme, ja hän päätti jäädä pois kirkosta. Hän sanoo minulle, ettei ole koskaan ollut onnellisempi. Kuinka se on mahdollista?”

Vapahtaja vastasi tähän kysymykseen, kun Hän sanoi nefiläisille: ”Mutta ellei [elämäänne] ole rakennettu minun evankeliumilleni vaan [se] on rakennettu ihmisten teoille tai Perkeleen teoille, totisesti minä sanon teille, [teillä] on iloa [teoistanne] jonkin aikaa, ja pian tulee loppu.”22 Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ulkopuolella ei yksinkertaisesti ole kestävää iloa.

Siinä kokouksessa ajattelin kuitenkin niitä monia hyviä ihmisiä, jotka tunnen ja jotka kamppailevat suurten kuormien ja käskyjen kanssa, jotka ovat heille hyvin vaikeita. Kysyin itseltäni: ”Mitä muuta Vapahtaja mahtaisi sanoa heille?”23 Uskon, että Hän kysyisi: ”Luotatteko minuun?”24 Naiselle, jota oli vaivannut verenvuoto, Hän sanoi: ”Uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa.”25

Yksi lempikohdistani pyhissä kirjoituksissa on Joh. 4:4, jossa sanotaan: ”Hänen oli kuljettava Samarian kautta.”

Miksi pidän tästä pyhien kirjoitusten kohdasta? Siksi, ettei Jeesuksen olisi tarvinnut kulkea Samarian kautta. Hänen aikansa juutalaiset halveksivat samarialaisia ja kulkivat tietä, joka kiersi Samarian. Mutta Jeesus päätti mennä sinne julistamaan ensimmäistä kertaa koko maailman edessä, että Hän oli luvattu Messias. Tätä sanomaa varten Hän valitsi paitsi hyljeksityn ryhmän, myös naisen – eikä vain ketä tahansa naista, vaan naisen, joka eli synnissä – henkilön, jota siihen aikaan pidettiin vähäisistä vähäisimpänä. Uskon Jeesuksen tehneen tämän, jotta jokainen meistä voisi aina ymmärtää, että Hänen rakkautensa on suurempaa kuin meidän pelkomme, haavamme, riippuvuutemme, epäilyksemme, kiusauksemme, syntimme, rikkoutuneet perheemme, masennuksemme ja ahdistuksemme, krooninen sairautemme, köyhyytemme, kokemamme pahoinpitely, toivottomuutemme ja yksinäisyytemme.26 Hän haluaa meidän kaikkien tietävän, ettei ole mitään eikä ketään, jota Hän ei pystyisi parantamaan ja pelastamaan kestävään iloon.27

Hänen armonsa riittää.28 Hän yksin laskeutui kaiken alapuolelle. Hänen sovituksensa voima on voimaa, joka voittaa minkä tahansa kuorman meidän elämässämme.29 Sanoma naiselle kaivolla on se, että Hän tuntee elämämme tilanteet30 ja että voimme aina kulkea Hänen kanssaan riippumatta siitä, missä olemme. Naiselle kaivolla ja meille jokaiselle Hän sanoo: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä – – tulee – – lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”31

Olivatpa elämän taipaleet millaisia tahansa, miksi koskaan kääntyisitte pois sen ainoan Vapahtajan luota, jolla on kaikki voima parantaa ja pelastaa teidät? Mikä tahansa hinta Häneen turvaamisesta onkaan maksettava, se on sen arvoista. Veljeni ja sisareni, päättäkäämme vahvistaa uskoamme taivaalliseen Isään ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.

Aivan sieluni syvyyksistä todistan, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on Vapahtajan kirkko ja sitä johtaa elävä Kristus tosi profeetan välityksellä. Rukoukseni on, että otamme uskollisesti päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen – näkemällä kuten Hän näkee, palvelemalla kuten Hän palveli ja luottamalla siihen, että Hänen armonsa riittää pelastamaan meidät kotiin ja kestävään iloon. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.