Näky kuolleiden lunastuksesta
Todistan, että presidentti Joseph F. Smithin saama näky on totta. Todistan, että jokainen ihminen voi tulla tietämään, että se on totta.
Veljeni ja sisareni, puheeni on valmistettu jokin aika ennen rakkaan vaimoni Barbaran kuolemaa. Perheeni ja minä kiitämme teitä teidän rakkaudestanne ja osoittamastanne ystävällisyydestä. Rukoilen Herraa siunaamaan minua, kun puhun teille tänä aamuna.
Lokakuussa 1918, sata vuotta sitten, presidentti Joseph F. Smith sai loistavan näyn. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa 19. marraskuuta 1918 ja lähes 65:n Herralle omistetun palveluvuoden jälkeen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa hän istui huoneessaan pohtimassa Kristuksen sovitusuhria ja lukemassa apostoli Pietarin kuvausta Vapahtajan palvelutyöstä henkimaailmassa Vapahtajan ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Hän kirjoitti, että hänen lukemansa vaikutti häneen suuresti. ”Pohtiessani näitä asioita – – ymmärrykseni silmät avautuivat ja Herran Henki lepäsi päälläni ja näin kuolleiden joukot, sekä pienet että suuret.”1 Näyn koko teksti on tallennettu Opin ja liittojen lukuun 138.
Saanen kertoa hieman taustaa, jotta voimme arvostaa täydemmin Joseph F:n elinikäistä valmistautumista tämän merkittävän näyn saamiseen.
Ollessaan kirkon presidentti hän kävi Nauvoossa vuonna 1906 ja kertoi muistosta, jonka hän oli saanut ollessaan vasta viisivuotias. Hän sanoi: ”Tämä on juuri se kohta, jossa seisoin, kun [setäni Joseph ja isäni Hyrum] tulivat ratsastaen paikalle matkallaan Carthageen. Hevosen selästä laskeutumatta isäni kumartui satulansa yli ja nosti minut maasta. Hän suukotti minua hyvästiksi ja laski minut jälleen maahan, ja minä näin hänen ratsastavan pois.”2
Kun Joseph F. näki heidät seuraavan kerran, hänen äitinsä Mary Fielding Smith nosti hänet katsomaan vierekkäin makaavia marttyyreja sen jälkeen kun heidät oli raa’asti murhattu Carthagen vankilassa 27. kesäkuuta 1844.
Kaksi vuotta myöhemmin Joseph F. sekä hänen perheensä ja uskollinen äitinsä Mary Fielding Smith jättivät kotinsa Nauvoossa lähtiessään kohti Winter Quartersia. Vaikka Joseph F. ei ollut vielä edes kahdeksanvuotias, hänen oli ajettava yksi härkävaljakoista Montrosesta Iowan osavaltiosta Winter Quartersiin Nebraskan osavaltioon ja sitten myöhemmin Suolajärven laaksoon Utahiin, jonne he saapuivat, kun hän oli lähes kymmenvuotias. Toivon, että te pojat ja nuoret miehet kuuntelette ja ymmärrätte sen vastuun ja ne odotukset, jotka Joseph F:lle sälytettiin hänen lapsuudessaan.
Vain neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1852, kun Joseph F. oli 13-vuotias, hänen rakas äitinsä kuoli ja Joseph ja hänen sisaruksensa jäivät orvoiksi.3
Joseph F. kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä Havaijin saarilla vuonna 1854, kun hän oli 15-vuotias. Tämä lähetystyö, joka kesti yli kolme vuotta, oli alkuna elinikäiselle palvelemiselle kirkossa.
Palattuaan Utahiin Joseph F. meni naimisiin vuonna 1859.4 Muutamina seuraavina vuosina hänen elämänsä täyttivät työ, perhevelvollisuudet ja kaksi muuta lähetystyötä. Heinäkuun 1. päivänä 1866, kun Joseph F. oli 27-vuotias, hänen elämänsä muuttui iäksi Brigham Youngin asettaessa hänet apostoliksi. Seuraavan vuoden lokakuussa hän täytti vapaaksi jääneen paikan kahdentoista neuvostossa.5 Hän palveli Brigham Youngin, John Taylorin, Wilford Woodruffin ja Lorenzo Snow’n neuvonantajana, ennen kuin hänestä itsestään tuli kirkon presidentti vuonna 1901.6
Joseph F. ja hänen vaimonsa Julina olivat iloisia, kun heidän perheeseensä syntyi ensimmäinen lapsi, Mercy Josephine.7 Josephine oli kuollessaan vasta kaksi- ja puolivuotias. Pian sen jälkeen Joseph F. kirjoitti: ”Eilen tuli kuluneeksi kuukausi – – suloisen Josephineni kuolemasta. Voi kunpa olisin voinut pelastaa hänet varttumaan naiseksi. Kaipaan häntä joka päivä ja olen yksinäinen. – – Jumala antakoon anteeksi heikkouteni, jos on väärin rakastaa pikkuisiani niin kuin minä heitä rakastan.”8
Elämänsä aikana presidentti Smith menetti isänsä, äitinsä, yhden veljensä, kaksi siskoaan, kaksi vaimoaan ja kolmetoista lastaan. Hän tunsi hyvin murheen ja rakkaiden menettämisen.
Kun hänen poikansa Albert Jesse kuoli, Joseph F. kirjoitti sisarelleen Martha Annille, että hän oli anonut Herraa säästämään pojan ja kysynyt: ”Miksi niin on? Oi Jumala, miksi niin täytyi olla?”9
Huolimatta rukouksistaan sinä aikana Joseph F. ei saanut vastausta tähän asiaan.10 Käsitellessään aiheita kuolema ja henkimaailma hän sanoi Martha Annille, että ”taivaat [tuntuivat kuin] vaskelta päämme päällä”. Siitä huolimatta hänen uskonsa Herran iankaikkisiin lupauksiin oli luja ja järkkymätön.
Herran hyväksi näkemänä aikana presidentti Smithille annettiin nuo hänen tavoittelemansa lisävastaukset, lohtu ja ymmärrys henkimaailmasta siinä ihmeellisessä näyssä, jonka hän sai lokakuussa 1918.
Tuo vuosi oli hänelle erityisen tuskallinen. Hän suri valtavaa kuolonuhrien määrää suuressa maailmansodassa, ja uhrimäärä jatkoi kasvuaan, kunnes yli 20 miljoonaa ihmistä oli menettänyt henkensä. Lisäksi ympäri maailman levisi kulkutautina influenssa, joka vei jopa sadan miljoonan ihmisen hengen.
Tuona vuonna presidentti Smith menetti myös kolme muuta hänelle rakasta perheenjäsentä. Kahdentoista apostolin koorumin jäsen, vanhin Hyrum Mack Smith, joka oli hänen esikoispoikansa ja minun isoisäni, kuoli äkillisesti, kun hänen umpilisäkkeensä puhkesi.
Presidentti Smith kirjoitti: ”Olen sanaton – [turtana] murheesta! – – Sydämeni on murtunut ja pakahtumaisillaan! – – Voi! Minä rakastin häntä! – – Tulen aina rakastamaan häntä. Ja niin on ja on aina oleva kaikkien poikieni ja tyttärieni kohdalla, mutta hän oli esikoispoikani, ensimmäinen, joka toi minulle ilon ja toivon loputtomasta, kunniallisesta nimestä ihmisten joukossa. – – Sieluni syvyyksistä minä kiitän Jumalaa hänestä! Mutta – – voi! Minä tarvitsin häntä! Me kaikki tarvitsimme häntä! Hän oli erittäin hyödyllinen kirkolle. – – Ja nyt – – Voi, mitä minä voin tehdä? – – Voi! Jumala minua auttakoon.”11
Seuraavassa kuussa presidentti Smithin vävy Alonzo Kesler kuoli järkyttävässä onnettomuudessa.12 Presidentti Smith kirjoitti päiväkirjaansa: ”Tämä mitä kauhein ja sydäntä raastavin, kohtalokas onnettomuus on jälleen langettanut lohduttomuuden verhon koko perheeni ylle.”13
Seitsemän kuukautta myöhemmin, syyskuussa 1918, presidentti Smithin miniä ja minun isoäitini Ida Bowman Smith kuoli synnytettyään viidennen lapsensa, enoni Hyrumin.14
Ja niin 3. lokakuuta 1918, koettuaan musertavaa surua niistä miljoonista, jotka olivat kuolleet maailmassa sotaan ja sairauksiin, sekä omien perheenjäsentensä kuolemasta, presidentti Smith sai taivaallisen ilmoituksen, joka tunnetaan ”näkynä kuolleiden lunastuksesta”.
Hän viittasi tähän ilmoitukseen seuraavana päivänä lokakuun yleiskonferenssin ensimmäisessä kokouksessa. Vaikka presidentti Smithin terveys horjui, hän puhui lyhyesti: ”En yritä, en uskalla yrittää puuttua moniin asioihin, joita mielessäni on tänä aamuna, ja jätän ne johonkin myöhempään aikaan, ja mikäli Herra suo, yritän kertoa teille jotakin niistä asioista, joita on mielessäni ja jotka asuvat sydämessäni. En ole elänyt yksin näitä viittä [viimeistä] kuukautta. Olen elänyt rukouksen, anomisen, uskon ja päättäväisyyden hengessä, ja Herran Henki on ollut kanssani alati.”15
Hänen lokakuun 3. päivänä saamansa ilmoitus toi lohtua hänen sydämelleen ja vastauksia moniin hänen kysymyksistään. Mekin voimme tuntea lohtua ja oppia lisää siitä, mikä meitä odottaa, kun me ja rakkaamme kuolemme ja menemme henkimaailmaan, tutkimalla tätä ilmoitusta ja pohtimalla, mikä merkitys sillä on jokapäiväiseen elämäntapaamme.
Niiden monien asioiden joukossa, jotka presidentti Smith näki, oli Vapahtajan käynti uskollisten luona henkimaailmassa sen jälkeen kun Hän oli kuollut ristillä. Lainaan otteen tästä näystä:
”Vaan katso, vanhurskaiden keskuudesta hän järjesti joukkonsa ja nimitti voimalla ja valtuudella puettuja sanansaattajia ja valtuutti heidät lähtemään ja viemään evankeliumin valon pimeydessä oleville, tosiaankin kaikille ihmisten [miesten ja naisten]16 hengille; ja näin evankeliumia saarnattiin kuolleille. – –
Näille opetettiin uskoa Jumalaan, parannusta synnistä, sijaiskastetta syntien anteeksisaamiseksi, Pyhän Hengen lahjaa kätten päällepanemisen kautta
ja kaikkia muita evankeliumin periaatteita, jotka heidän oli välttämätöntä tuntea tullakseen kelvollisiksi, jotta he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka he lihassa ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. – –
sillä kuolleet olivat pitäneet henkensä pitkää eroa ruumiistaan vankeutena.
Näitä Herra opetti ja antoi heille vallan tulla esiin hänen kuolleista nousemisensa jälkeen, käydä hänen Isänsä valtakuntaan, siellä tulla kruunatuiksi kuolemattomuudella ja iankaikkisella elämällä
ja jatkaa siitä eteenpäin työtään, kuten Herra oli luvannut, sekä päästä osallisiksi kaikista siunauksista, jotka oli pidetty varattuina niille, jotka häntä rakastavat.”17
Tässä näyssä presidentti Smith näki isänsä Hyrumin ja profeetta Joseph Smithin. Oli kulunut 74 vuotta siitä, kun hän oli nähnyt heidät viimeksi pienenä poikana Nauvoossa. Voimme vain kuvitella hänen iloaan, kun hän näki rakkaan isänsä ja setänsä. Hän on varmasti saanut innoitusta ja lohtua tiedosta, että kaikki henget säilyttävät kuolevaisen ruumiinsa yhdennäköisyyden ja että he odottavat innokkaina luvatun ylösnousemuksensa hetkeä. Näky toi ilmi täydellisemmin taivaallisen Isän lapsiaan varten laatiman suunnitelman syvyyden ja laajuuden sekä Kristuksen lunastavan rakkauden ja Hänen sovituksensa vertaansa vailla olevan voiman.18
Tänä erityisenä satavuotispäivänä kutsun teitä lukemaan tämän ilmoituksen läpikotaisin ja ajatuksella. Kun teette niin, Herra siunatkoon teitä siten, että ymmärrätte ja arvostatte täydemmin Jumalan rakkautta ja Hänen pelastus- ja onnensuunnitelmaansa lapsiaan varten.
Todistan, että presidentti Joseph F. Smithin saama näky on totta. Todistan, että jokainen ihminen voi lukea sen ja tulla tietämään, että se on totta. Ne, jotka eivät saa tätä tietoa tässä elämässä, tulevat varmasti tietämään sen olevan totta, kun he jokainen saapuvat henkimaailmaan. Siellä kaikki rakastavat ja ylistävät Jumalaa ja Herraa Jeesusta Kristusta suuren pelastussuunnitelman johdosta sekä luvatun ylösnousemuksen siunauksesta, jolloin ruumis ja henki yhdistyvät jälleen eikä niitä enää koskaan eroteta.19
Kuinka kiitollinen olenkaan tietäessäni, missä kallisarvoinen Barbarani on ja että tulemme olemaan yhdessä jälleen perheemme kanssa koko iankaikkisuuden. Vahvistakoon Herran rauha meitä nyt ja aina, on nöyrä rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.