2010–2019
Älkää olko huolissanne
Alaviitteet
Aihe

Älkää olko huolissanne

Olkaa rohkeita, veljet ja sisaret. Niin, me elämme vaikeita aikoja, mutta kun pysymme liittopolulla, meidän ei tarvitse pelätä.

Lisään todistukseni presidentti Russell M. Nelsonin ja vanhin Quentin L. Cookin hetki sitten esittämiin sanomiin ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin neuvoston sopusoinnusta ja yksimielisyydestä. Tiedän, että nämä ilmoituksena tulleet muutokset ovat Herran mieli ja tahto ja ne siunaavat ja vahvistavat yksilöitä, perheitä ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa sukupolvien ajan.

Joitakin vuosia sitten yksi nuorista naimisissa olevista tyttäristämme ja hänen aviomiehensä esittivät sisar Rasbandille ja minulle hyvin tärkeän, elämään vaikuttavan kysymyksen: ”Onko yhä turvallista ja viisasta tuoda lapsia tähän ilmeisen jumalattomaan ja pelottavaan maailmaan, jossa elämme?”

Se oli tärkeä kysymys äidille ja isälle pohdittavaksi heille rakkaiden naimisissa olevien lastensa kanssa. Kuulimme pelon heidän äänessään ja saatoimme tuntea pelon heidän sydämessään. Vastauksemme heille oli vakaa ”Kyllä, se on enemmän kuin viisasta”, kun keskustelimme evankeliumin perusopetuksista sekä omista vilpittömistä vaikutelmistamme ja elämänkokemuksistamme.

Pelko ei ole uutta. Jeesuksen Kristuksen opetuslapset, jotka olivat Galileanjärvellä, pelkäsivät myrskytuulta ja aaltoja yön pimeydessä.1 Meilläkin, Hänen opetuslapsillaan tänä aikana, on pelkoja. Naimattomat aikuisemme pelkäävät tehdä sitoumuksia, kuten mennä naimisiin. Nuoret naimisissa olevat, kuten lapsemme, voivat pelätä lasten saattamista yhä jumalattomampaan maailmaan. Lähetyssaarnaajat pelkäävät monia asioita, etenkin lähestyä tuntemattomia. Lesket pelkäävät elämän jatkamista yksin. Teini-ikäiset pelkäävät, ettei heitä hyväksytä, alakoululaiset pelkäävät ensimmäistä koulupäivää, yliopisto-opiskelijat pelkäävät tentin palautusta. Me pelkäämme epäonnistumista, torjuntaa, pettymystä ja tuntematonta. Me pelkäämme hurrikaaneja, maanjäristyksiä ja tulipaloja, jotka hävittävät maata ja elämäämme. Me pelkäämme, ettei meitä valita, ja toisaalta me pelkäämme tulla valituiksi. Me pelkäämme, ettemme ole riittävän hyviä, ja pelkäämme, ettei Herralla ole siunauksia meitä varten. Me pelkäämme muuttua, ja pelkomme voivat voimistua kauhuksi. Olenko nyt sisällyttänyt luettelooni miltei jokaisen?

Muinaisista ajoista lähtien pelko on rajoittanut Jumalan lasten näkökulmaa. Olen aina pitänyt kovasti Elisan kertomuksesta Toisessa kuninkaiden kirjassa. Syyrian kuningas oli lähettänyt suuren joukon sotilaita, jotka ”tulivat yöllä ja saartoivat kaupungin”2. Heidän aikomuksenaan oli ottaa profeetta Elisa vangiksi ja surmata hänet. Aikakirja kertoo:

”Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: ’Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?’”3

Siinä puhui pelko.

”’Älä pelkää’, Elisa vastasi, ’meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.’”4

Mutta hän ei lopettanut siihen.

Elisa ”rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.’ Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään.”5

Meille saatetaan lähettää tulisia vaunuja karkottamaan pelkomme ja voittamaan demonimme tai sitten ei, mutta opetus on selkeä. Herra on kanssamme, tietoinen meistä ja siunaa meitä tavoilla, joilla vain Hän voi sen tehdä. Rukous voi kutsua alas voimaa ja ilmoitusta, joita tarvitsemme keskittääksemme ajatuksemme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitusuhriinsa. Herra tiesi, että toisinaan me tuntisimme pelkoa. Niin on käynyt minulle, ja niin on käynyt teillekin, ja siksi pyhät kirjoitukset ovat täynnä Herran neuvoja:

”Olkaa rohkealla mielellä älkääkä pelätkö.”6

”Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.”7

”Älä – – pelkää, pieni lauma.”8 Rakastan sanojen ”pieni lauma” lempeyttä. Tässä kirkossa voimme olla lukumäärältämme vähäisiä siinä suhteessa, kuinka maailma laskee vaikutusvallan, mutta kun avaamme hengelliset silmämme, ”meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä”9. Sitten rakastava Paimenemme Jeesus Kristus jatkaa: ”Yhdistykööt vaikka maa ja helvetti teitä vastaan, sillä ne eivät voi voittaa, jos teidät on rakennettu minun kalliolleni.”10

Kuinka pelko karkotetaan? Nuoren palveluspojan osalta sen karkotti seisominen aivan Elisan, Jumalan profeetan, vieressä. Meille on annettu tuo sama lupaus. Kun kuuntelemme presidentti Russell M. Nelsonia, kun otamme varteen hänen neuvonsa, me seisomme Jumalan profeetan kanssa. Muistakaa Joseph Smithin sanat: ”Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää!”11 Jeesus Kristus elää. Rakkautemme Häntä ja Hänen evankeliumiaan kohtaan karkottaa pelon.

Meidän toiveemme, ”jotta hänen Henkensä olisi aina”12 kanssamme, työntää pelon sivuun avaten iankaikkisemman näkymän kuolevaisesta elämästämme. Presidentti Nelson on varoittanut: ”Tulevina päivinä ei ole mahdollista selviytyä hengellisesti ilman Pyhän Hengen johdattavaa, ohjaavaa, lohduttavaa ja jatkuvaa vaikutusta.”13

Herra on sanonut vitsauksista, jotka peittäisivät maan ja kovettaisivat monien sydämen: ”Minun opetuslapseni seisovat pyhissä paikoissa eivätkä horju.”14

Ja sitten tämä jumalallinen neuvo: ”Älkää olko huolissanne, sillä kun kaikki tämä tapahtuu, te tiedätte, että teille annetut lupaukset täyttyvät.”15

Seisokaa pyhissä paikoissa – älkää olko huolissanne – ja lupaukset täyttyvät. Tarkastelkaamme kutakin näistä kohdista suhteessa pelkoihimme.

Ensiksi, seisokaa pyhissä paikoissa. Kun seisomme pyhissä paikoissa – vanhurskaissa kodeissamme, vihityissä kappeleissamme, pyhitetyissä temppeleissämme – me tunnemme Herran Hengen kanssamme. Me löydämme vastauksia kysymyksiin, jotka huolestuttavat meitä, tai rauhan olla yksinkertaisesti välittämättä niistä nyt. Sitä on Henki toiminnassa. Nämä pyhät paikat Jumalan valtakunnassa maan päällä kutsuvat meitä olemaan kunnioittavia, arvostamaan muita, olemaan paras oma itsemme eläessämme evankeliumin mukaan ja tuntemaan toivoa siirtää syrjään pelkomme ja etsiä Jeesuksen Kristuksen parantavaa voimaa Hänen sovituksensa kautta.

Pelolle ei ole sijaa näissä Jumalan pyhissä paikoissa eikä Hänen lastensa sydämessä. Miksi? Rakkauden tähden. Jumala rakastaa meitä – aina – ja me rakastamme Häntä. Rakkautemme Jumalaa kohtaan on vastalääke kaikkiin pelkoihin, ja Hänen rakkautensa on runsaana pyhissä paikoissa. Ajatelkaa sitä. Kun haparoimme sitoumuksissamme Herralle, kun harhaudumme Hänen iankaikkiseen elämään johtavalta polultaan, kun kyseenalaistamme oman merkityksemme Hänen jumalallisessa suunnitelmassaan tai epäilemme sitä, kun annamme pelon avata oven kaikille sen kumppaneille – lannistumiselle, vihalle, turhautumiselle, pettymykselle – niin Henki jättää meidät ja me olemme ilman Herraa. Jos tiedätte, millaista se on, tiedätte, ettei se tunnu hyvältä. Sen sijaan kun me seisomme pyhissä paikoissa, me voimme tuntea Jumalan rakkautta, ja ”täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon”16.

Seuraava lupaus on: ”Älkää olko huolissanne.”17 Täyttivätpä maailman kuinka suuri jumalattomuus ja sekasorto hyvänsä, meille luvataan, että kun olemme päivittäin uskollisia Jeesukselle Kristukselle, me saamme ”Jumalan [rauhan], joka ylittää kaiken ymmärryksen”18. Ja kun Kristus tulee kaikessa voimassa ja kirkkaudessa, niin pahuus, kapinointi ja epäoikeudenmukaisuus loppuvat.

Kauan sitten apostoli Paavali profetoi meidän ajoistamme sanoen nuorelle Timoteukselle:

”Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.

Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia – –.

He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa.”19

Muistakaa, että ”meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä”20 – verhon molemmin puolin meillä on niitä, jotka rakastavat Herraa koko sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan. Jos aktiivisesti luotamme Herraan ja Hänen teihinsä, jos olemme mukana Hänen työssään, me emme pelkää maailman suuntauksia tai anna niiden huolestuttaa meitä. Pyydän teitä siirtämään sivuun maailmalliset vaikutteet ja paineet ja etsimään hengellisyyttä päivittäisessä elämässänne. Rakastakaa sitä, mitä Herra rakastaa – ja siihen kuuluvat Hänen käskynsä, Hänen pyhät huoneensa, pyhät liittomme Hänen kanssaan, sakramentti jokaisena lepopäivänä ja yhteydenpitomme rukoilemalla – niin ette ole huolissanne.

Viimeinen kohta: luottakaa Herraan ja Hänen lupauksiinsa. Tiedän, että kaikki Hänen lupauksensa täyttyvät. Tiedän sen yhtä varmasti kuin seison täällä edessänne tässä pyhässä kokouksessa.

Herra on ilmoittanut: ”Sillä niitä, jotka ovat viisaita ja ovat ottaneet vastaan totuuden ja ovat ottaneet Pyhän Hengen oppaakseen eivätkä ole eksyneet – totisesti minä sanon teille, ettei heitä kaadeta maahan eikä heitetä tuleen, vaan he kestävät sen päivän.”21

Tästä syystä meidän ei pitäisi olla huolissamme nykyajan sekasorrosta, niistä, jotka ovat suuressa ja avarassa rakennuksessa, niistä, jotka pilkkaavat rehellisiä pyrkimyksiä ja Herran Jeesuksen Kristuksen harrasta palvelemista. Toiveikkuus, rohkeus, myös lähimmäisenrakkaus kumpuavat sydämestä, jota eivät kuormita vaikeudet tai sekasorto. Presidentti Nelson, joka suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti, on muistuttanut meille: ”Jos haluamme, että meillä on minkäänlaista toivoa seuloa niitä lukemattomia ääniä ja ihmisfilosofioita, jotka hyökkäävät totuutta vastaan, meidän täytyy oppia vastaanottamaan ilmoitusta.”22

Saadaksemme henkilökohtaista ilmoitusta meidän täytyy asettaa tärkeälle sijalle eläminen evankeliumin mukaan sekä muiden ja myös itsemme kannustaminen uskollisuuteen ja hengellisyyteen.

Spencer W. Kimball oli yksi nuoruuteni profeetoista. Näinä muutamana kuluneena vuonna sen jälkeen kun minut kutsuttiin apostoliksi olen saanut rauhaa hänen ensimmäisestä yleiskonferenssipuheestaan lokakuussa 1943. Hänen kutsumuksensa tuntui hänestä ylivoimaiselta, ja tiedän tuon tunteen. Vanhin Kimball sanoi: ”Ajattelin ja rukoilin ja paastosin ja rukoilin paljon. Mieleeni tulvi ristiriitaisia ajatuksia – ikään kuin ääniä sanoen: ’Et pysty siihen työhön. Et ole kelvollinen. Sinulla ei ole tarvittavia kykyjä’ – ja aina viimeksi tuli voitonriemuinen ajatus: ’Sinun täytyy tehdä sinulle määrätty työ – sinun täytyy tehdä itsesi kykeneväksi, kelvolliseksi ja päteväksi.’ Ja taistelu raivosi edelleen.”23

Saan rohkeutta tuosta puhdassydämisestä todistuksesta tältä apostolilta, josta tuli myöhemmin tämän mahtavan kirkon 12. presidentti. Hän ymmärsi, että hänen oli jätettävä taakseen pelkonsa ja tehtävä hänelle ”määrätty työ” ja että hänen oli turvattava Herraan saadakseen voimaa tehdä itsensä ”kykeneväksi, kelvolliseksi ja päteväksi”. Mekin voimme tehdä niin. Taistelut raivoavat, mutta me kohtaamme ne Herran Hengen avulla. Me emme ole huolissamme, koska kun me seisomme Herran kanssa ja puolustamme Hänen periaatteitaan ja Hänen iankaikkista suunnitelmaansa, me seisomme pyhällä maalla.

Mutta palataan siihen tyttäreen ja vävyyn, jotka vuosia sitten esittivät sen hyvin vilpittömän ja tutkailevan, pelkoon perustuvan kysymyksen. He pohtivat vakavasti keskusteluamme sinä iltana. He rukoilivat ja paastosivat ja tekivät omat johtopäätöksensä. Onnellisesti ja iloisesti heille ja meille isovanhemmille heitä on nyt siunattu seitsemällä hienolla lapsella, kun he kulkevat eteenpäin uskossa ja rakkaudessa.

The MacPherson Children

Olkaa rohkeita, veljet ja sisaret. Niin, me elämme vaikeita aikoja, mutta kun pysymme liittopolulla, meidän ei tarvitse pelätä. Siunaan teitä, että kun teette niin, teitä eivät huolestuta ajat, joita elämme, eivätkä ongelmat, joita eteenne tulee. Siunaan teitä tekemään valinnan seisoa pyhissä paikoissa horjumatta. Siunaan teitä uskolla Jeesuksen Kristuksen lupauksiin, että Hän elää ja että Hän kaitsee meitä, pitää meistä huolta ja seisoo rinnallamme. Meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.