2010–2019
Valitkaa tänä päivänä
Alaviitteet
Aihe

Valitkaa tänä päivänä

Iankaikkisen onnellisuutemme laajuus riippuu siitä, valitsemmeko me elävän Jumalan ja liitymmekö Häneen Hänen työssään.

Kuvitteellinen hahmo Maija Poppanen on tyypillinen englantilainen lastenhoitaja – jolla sattuu olemaan taikavoimia.1 Hän tuulahtaa itätuulen mukana auttamaan vaikeuksissa olevaa Banksin perhettä, joka asuu Kirsikkatie 17:ssä Lontoossa 1900-luvun alkupuolella. Hän saa hoidettavakseen perheen lapset Janen ja Michaelin. Lujalla mutta ystävällisellä kädellä hän alkaa lumoavin ottein opettaa heille arvokkaita asioita.

Janessa ja Michaelissa tapahtuu huomattavaa edistymistä, mutta Maija päättää, että hänen on aika siirtyä eteenpäin. Näytelmäversiossa Maijan nuohoojaystävä Bert yrittää saada hänet luopumaan ajatuksesta lähteä. Bert puolustelee: ”Mutta he ovat hyviä lapsia, Maija.”

Maija vastaa: ”Näkisinkö minä vaivaa heidän hyväkseen, elleivät he olisi? Mutta en voi auttaa heitä, elleivät he anna minun tehdä sitä, eikä kukaan ole niin kovapäinen oppimaan kuin lapsi, joka tietää kaiken.”

Bert kysyy: ”Entä sitten?”

Maija vastaa: ”Sitten heidän pitää hoitaa seuraava osuus itsekseen.”2

Veljet ja sisaret, Jane ja Michael Banksin tavoin me olemme ”hyviä lapsia”, jotka ovat vaivannäön arvoisia. Taivaallinen Isämme haluaa auttaa ja siunata meitä, mutta me emme aina anna Hänen tehdä sitä. Toisinaan me toimimme jopa aivan kuin jo tietäisimme kaiken. Ja meidänkin pitää hoitaa ”seuraava osuus” itseksemme. Siksi tulimme kuolevaisuutta edeltävästä taivaallisesta kodista maan päälle. Meidän ”osuuteemme” kuuluu valintojen tekeminen.

Taivaallisen Isämme tavoitteena vanhemmuudessa ei ole saada lapsiaan tekemään sitä, mikä on oikein. Hänen tavoitteenaan on saada lapsensa valitsemaan sen tekeminen, mikä on oikein, ja lopulta tulemaan Hänen kaltaisikseen. Jos Hän haluaisi meidän vain olevan kuuliaisia, Hän käyttäisi välittömiä palkintoja ja rangaistuksia vaikuttaakseen meidän käyttäytymiseemme.

Mutta Jumala ei ole kiinnostunut siitä, että hänen lapsistaan tulee vain koulutettuja ja tottelevaisia ”lemmikkejä”, jotka eivät pureskele Hänen tohveleitaan selestisessä olohuoneessa.3 Ei, Jumala haluaa lastensa varttuvan hengellisesti ja ryhtyvän työskentelemään Hänen kanssaan Hänen perheyrityksessään.

Jumala laati suunnitelman, jonka avulla meistä voi tulla perillisiä Hänen valtakunnassaan, liittopolun, joka johtaa meidät tulemaan Hänen kaltaisikseen, elämään samanlaista elämää kuin Hän ja elämään ikuisesti perheinä Hänen luonaan.4 Henkilökohtainen valitseminen oli – ja on – keskeistä tässä suunnitelmassa, josta saimme tietää kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossamme. Me hyväksyimme suunnitelman ja päätimme tulla maan päälle.

Sen varmistamiseksi, että osoitamme uskoa ja opimme käyttämään tahdonvapauttamme asianmukaisesti, mielemme eteen vedettiin unohduksen verho, niin että emme muistaisi Jumalan suunnitelmaa. Ilman sitä verhoa Jumalan tarkoitukset eivät toteutuisi, koska emme voisi edistyä ja tulla niiksi luotetuiksi perillisiksi, jollaisia Hän haluaa meidän olevan.

Profeetta Lehi sanoi: ”Sen vuoksi Herra Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan. Ja nyt, ihminen ei voisi toimia omasta puolestaan, ellei yksi tai toinen häntä houkuttelisi.”5 Pohjimmiltaan yhtä vaihtoehtoa edustaa Jeesus Kristus, Isän Esikoinen. Toista vaihtoehtoa edustaa Saatana, Lusifer, joka haluaa tuhota tahdonvapauden ja anastaa vallan.6

”Meillä on puolustaja Isän luona, Jeesus Kristus.”7 Täytettyään sovitusuhrinsa Jeesus nousi ”taivaaseen – – anoakseen Isältä oikeuttansa osoittaa armoa, jota hänellä on ihmislapsiin nähden”. Ja saatuaan oikeuden osoittaa armoa ”hän puolustaa ihmislasten asiaa”.8

Se, kuinka Kristus puolustaa meidän asiaamme Isän luona, ei ole ristiriitaista. Jeesus Kristus, joka antoi tahtonsa sulautua Isän tahtoon9, ei puolustaisi mitään muuta kuin sitä, mitä Isä on alusta alkaen halunnut. Taivaallinen Isä epäilemättä kannustaa meitä ja ylistää meidän onnistumisiamme.

Puolustaessaan meidän asiaamme Kristus ainakin jossakin määrin muistuttaa meille, että Hän on maksanut meidän syntiemme hinnan ja että ketään ei jätetä Jumalan armon ulottumattomiin.10 Niiden osalta, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, tekevät parannuksen, saavat kasteen ja kestävät loppuun asti – prosessi, joka johtaa sovintoon11 – Vapahtaja antaa anteeksi, parantaa ja puolustaa. Hän on meidän auttajamme, lohduttajamme ja välittäjämme – todistaen meidän Jumalan kanssa tehtävän sovintomme puolesta ja mennen siitä takuuseen.12

Jyrkkänä vastakohtana Lusifer on syyttäjä eli vastustaja. Johannes Ilmestyksensaaja kuvaili Lusiferin lopullista tappiota: ”Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: – Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta.” Miksi? Koska ”nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton.”13

Lusifer on tämä syyttäjä. Hän puhui meitä vastaan kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa, ja hän jatkaa meidän tuomitsemistamme tässä elämässä. Hän pyrkii vetämään meidät alas. Hän haluaa meidän kokevan loputonta murhetta. Juuri hän sanoo meille, että me emme riitä, juuri hän sanoo meille, ettemme ole kyllin hyviä, juuri hän sanoo meille, ettei virheitä voi korjata. Hän on perimmäinen kiusaaja, se, joka potkii meitä, kun olemme maahan lyötyjä.

Jos Lusifer olisi opettamassa lasta kävelemään ja lapsi kaatuisi, hän huutaisi lapselle, rankaisisi tätä ja kieltäisi tätä enää yrittämästä. Lusiferin tiet tuovat lannistumisen ja epätoivon – lopulta ja aina. Tämä valheiden isä on perimmäinen valheellisuuden suosija14 ja toimii kavalasti pettääkseen ja häiritäkseen meitä, ”sillä hän pyrkii siihen, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse”15.

Jos Kristus olisi opettamassa lasta kävelemään ja lapsi kaatuisi, Hän auttaisi lapsen ylös ja kannustaisi tämän seuraavia askelia.16 Kristus on auttaja ja lohduttaja. Hänen tiensä tuo ilon ja toivon – lopulta ja aina.

Jumalan suunnitelmaan sisältyy meille ohjeita, joista pyhissä kirjoituksissa käytetään nimitystä käskyt. Nämä käskyt eivät ole oikukas säännöstö eivätkä mielivaltainen kokoelma rasittavia määräyksiä, joiden ainoana tarkoituksena on kouluttaa meitä tottelevaisiksi. Ne liittyvät siihen, että me omaksumme itsellemme jumalisuuden ominaisuuksia, palaamme taivaallisen Isämme luo ja saamme kestävää iloa. Kuuliaisuus Hänen käskyilleen ei ole sokeaa. Me valitsemme tietoisesti Jumalan ja Hänen tiensä kotiin. Meille annettu malli on sama kuin se oli Aadamille ja Eevalle, kun ”ilmaistuaan heille lunastussuunnitelman Jumala antoi heille käskyjä”17. Vaikka Jumala haluaa meidän olevan liittopolulla, Hän arvostaa meitä niin että antaa meidän valita.

Tosiaankin, Jumala haluaa, odottaa ja määrää, että Hänen lapsistaan jokainen valitsee omasta puolestaan. Hän ei pakota meitä. Tahdonvapauden ansiosta Jumala sallii lastensa ”[toimia] omasta puolestaan eikä [olla] toiminnan kohteita”18. Tahdonvapaus sallii meidän valita, astummeko polulle vai emme. Se sallii meidän kulkea pois polulta tai jäädä sille. Aivan kuten meitä ei voi pakottaa olemaan kuuliaisia, samoin meitä ei voi pakottaa olemaan tottelemattomia. Kukaan ei voi ilman meidän osallisuuttamme viedä meitä pois polulta. (Tätä ei pidä sekoittaa niihin, joiden tahdonvapautta rikotaan. He eivät ole joutuneet pois polulta. He ovat uhreja. He saavat osakseen Jumalan ymmärtämyksen, rakkauden ja myötätunnon.)

Mutta kun kuljemme pois polulta, Jumala on murheellinen, koska Hän tietää, että se johtaa lopulta – poikkeuksetta – onnellisuuden vähenemiseen ja siunausten menettämiseen. Pyhissä kirjoituksissa polulta pois kulkemista nimitetään synniksi, ja siitä koituvaa onnellisuuden vähenemistä ja menetettyjä siunauksia nimitetään rangaistukseksi. Tässä mielessä Jumala ei rankaise meitä. Rangaistus on seurausta meidän omista valinnoistamme, ei Hänen.

Kun huomaamme kulkeneemme pois polulta, voimme pysyä poissa tai Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta voimme tehdä valinnan vaihtaa suuntaamme ja tulla takaisin polulle. Pyhissä kirjoituksissa sitä prosessia, kun päätämme muuttua ja palata polulle, nimitetään parannukseksi. Se, että jätämme parannuksen tekemättä, tarkoittaa sitä, että päätämme tehdä itsemme kelpaamattomiksi siunauksiin, joita Jumala haluaa antaa. Mikäli emme ole halukkaita nauttimaan siitä, mitä olisimme voineet saada, me palaamme omalle paikallemme iloitsemaan siitä, mitä olemme halukkaita ottamaan vastaan19 – meidän valintamme, ei Jumalan.

Riippumatta siitä, kuinka pitkään olemme olleet pois polulta tai kuinka kauaksi olemme harhailleet, niin sinä hetkenä, jolloin päätämme muuttua, Jumala auttaa meitä palaamaan.20 Kun teemme vilpittömän parannuksen ja ponnistelemme eteenpäin lujina Kristuksessa, niin Jumalan näkökulmasta katsottuna ollessamme jälleen polulla on aivan kuin emme olisi koskaan olleetkaan poissa siltä.21 Vapahtaja maksaa meidän syntimme ja vapauttaa meidät meitä uhkaavalta onnellisuuden ja siunausten vähenemiseltä. Tästä käytetään pyhissä kirjoituksissa nimitystä anteeksianto. Kasteen jälkeen kaikki jäsenet luiskahtelevat sivuun polulta – jotkut meistä jopa syöksyvät pois siltä. Sen vuoksi uskon osoittaminen Jeesukseen Kristukseen, parannuksen tekeminen, avun vastaanottaminen Häneltä ja anteeksi saaminen eivät ole kertaluonteisia tapahtumia vaan elinikäisiä prosesseja – prosesseja, jotka kertautuvat ja toistuvat. Tällä tavoin me ”[kestämme] loppuun asti”22.

Meidän pitää valita, ketä palvelemme.23 Iankaikkisen onnellisuutemme laajuus riippuu siitä, valitsemmeko me elävän Jumalan ja liitymmekö Häneen Hänen työssään. Kun pyrimme suorittamaan ”seuraavan osuuden” itseksemme, me harjoittelemme tahdonvapautemme käyttämistä oikein. Kuten kaksi aikaisempaa Apuyhdistyksen ylijohtajaa on sanonut, meidän ei pitäisi olla ”pieniä lapsia, jotka tarvitsevat kaiken aikaa tunnustusta ja ojennusta”24. Ei. Jumala haluaa, että meistä tulee kypsiä aikuisia ja että hallitsemme itsemme.

Se, että päätämme noudattaa Isän suunnitelmaa, on ainoa keino, jonka avulla meistä voi tulla perillisiä Hänen valtakunnassaan. Vain silloin Hän voi luottaa siihen, ettemme edes pyydä sellaista, mikä on vastoin Hänen tahtoaan.25 Mutta meidän pitää muistaa, että ”kukaan [ei] ole niin kovapäinen oppimaan kuin lapsi, joka tietää kaiken”. Niinpä meidän pitää olla halukkaita saamaan opetusta Herran tavoilla Herralta ja Hänen palvelijoiltaan. Voimme luottaa siihen, että olemme taivaallisten vanhempien26 rakkaita lapsia ja vaivannäön arvoisia, sekä olla varmoja siitä, että ”itseksemme” ei koskaan tarkoita ”yksin”.

Kuten Mormonin kirjan profeetta Jaakob sanoi, minäkin sanon hänen kanssaan:

”Rohkaiskaa sen tähden sydämenne ja muistakaa, että te olette vapaita toimimaan omasta puolestanne – valitsemaan ikuisen kuoleman tien tai iankaikkisen elämän tien.

Ja nyt, rakkaat veljeni [ja sisareni], tehkää sovinto Jumalan tahdon kanssa älkääkä Perkeleen – – tahdon kanssa; ja muistakaa tehtyänne sovinnon Jumalan kanssa, että te pelastutte ainoastaan Jumalan armosta ja sen kautta.”27

Siispä valitkaa usko Kristukseen, valitkaa parannuksen tekeminen, valitkaa se, että saatte kasteen ja otatte vastaan Pyhän Hengen, valitkaa se, että tietoisesti valmistaudutte ja kelvollisina nautitte sakramentin, valitkaa se, että teette liittoja temppelissä, ja valitkaa se, että palvelette elävää Jumalaa ja Hänen lapsiaan. Meidän valintamme määräävät sen, millaisia me olemme ja millaisia meistä tulee.

Päätän puheeni Jaakobin siunauksen loppuosaan: ”Ja nyt, herättäköön Jumala teidät – – ikuisesta kuolemasta sovituksen voimalla, jotta teidät otettaisiin vastaan Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan.”28 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.