Kirjasto
Kuinka voin oppia tekemään omat päätökseni?


Kuinka voin oppia tekemään omat päätökseni?

Tärkeä osa omavaraisuutta on oppia tekemään päätöksiä itse. Taivaallinen Isä on halukas opastamaan meitä, mutta Hän ei aina kerro meille täsmälleen, mitä pitää tehdä. Hän on antanut meille tahdonvapauden ja odottaa meidän käyttävän tietojamme, kokemustamme ja uskoamme ohjaamaan omia päätöksiämme. Sitten voimme pyytää Häntä vahvistamaan meille, onko päätöksemme oikea.

Valmistaudu hengellisesti

Mitä tärkeitä päätöksiä olet tehnyt? Kuinka teit nuo päätökset? Miten Herra auttoi sinua?

Mitä tärkeitä päätöksiä nuorilla on edessään? Mitkä evankeliumin periaatteet voivat auttaa heitä tekemään näitä päätöksiä?

Tutki rukoillen näitä pyhien kirjoitusten kohtia ja muita lähteitä. Mitkä niistä auttavat nuoria oppimaan päätöksentekoon liittyviä evankeliumin periaatteita?

Alma 37:37 (Kysy neuvoa Herralta)

OL 9:7–9 (Taivaallinen Isä opastaa meitä päätöksissämme sen jälkeen kun olemme tutkineet niitä omassa mielessämme)

OL 58:26–29 (Meitä ei tarvitse käskeä kaikessa, vaan meidän pitää olla innokkaasti mukana hyvän tekemisessä)

Dallin H. Oaks, ”Hyvä, parempi, paras”, Liahona, marraskuu 2007, s. 104–108

Robert D. Hales, ”Aaronin pappeuden haltijoille: Valmistautukaa päätösten vuosikymmeneen”, Liahona, toukokuu 2007, s. 48–51

Richard G. Scott, ”Rukouksen ylimaallisen lahjan hyödyntäminen”, Liahona, toukokuu 2007, s. 8–11

Video: ”Vääriä teitä”

Opettaminen Vapahtajan tavalla

Vapahtaja valmistautui suorittamaan tehtävänsä rukoilemalla, paastoamalla ja pyytämällä taivaallisen Isänsä apua. Kuinka voit noudattaa Vapahtajan esimerkkiä, kun valmistaudut opettamaan?

Osoita yhteyksiä

Auta jokaisen oppitunnin muutamien ensimmäisten minuuttien aikana nuoria näkemään yhteyksiä niiden asioiden välillä, joita he oppivat eri tilanteissa (kuten henkilökohtaisessa tutkimisessaan, seminaarissa, muissa kirkon luokissa tai kokemuksissa ystäviensä kanssa). Kuinka voit auttaa heitä näkemään evankeliumin tärkeyden jokapäiväisessä elämässä? Seuraavista ideoista saattaisi olla apua:

  • Pyydä nuoria ajattelemaan nykyisiä maailmantapahtumia, jotka ovat havainnollistaneet hengellisen tai ajallisen omavaraisuuden tärkeyttä.

  • Lukekaa yhdessä OL 58:26–29. Miksi Herra ei halua käskeä meitä kaikessa? Pyydä nuoria tekemään taululle luettelo tärkeistä päätöksistä, joita he saattavat tehdä seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Kehota heitä miettimään, kuinka se, mitä he oppivat tässä oppiaiheessa, voi auttaa heitä tekemään noita päätöksiä.

Oppikaa yhdessä

Kukin seuraavista toiminnoista auttaa nuoria ymmärtämään, kuinka he voivat tehdä omat päätöksensä. Valitse Hengen johdatusta noudattaen yksi tai useampi toiminta, joka sopii parhaiten omalle luokallesi:

  • Kehota nuoria lukemaan OL 9:7–9 ja Alma 37:37 ja pyydä heitä pohtimaan, kuinka he voivat käyttää Herran näissä jakeissa antamia neuvoja tärkeissä päätöksissä, joita he tekevät muutaman seuraavan vuoden kuluessa. Mitä neuvon kysyminen Herralta näitä päätöksiä koskevissa asioissa tarkoittaa? Mitä asian tutkiminen omassa mielessämme tarkoittaa? Kehota nuoria kertomaan ajatuksistaan ja mahdollisista kokemuksista, joissa he ovat kysyneet neuvoa Herralta päätöksen tekemiseksi. Kerro myös omista kokemuksistasi ja lausu todistuksesi.

  • Pyydä luokkaa miettimään, mitä he oppivat päätöksenteosta, kun he lukevat vanhin Robert D. Halesin kertomuksen lentäjästä, joka ei halunnut osallistua simulaattorikoulutukseen (hänen puheessaan ”Aaronin pappeuden haltijoille: Valmistautukaa päätösten vuosikymmeneen”). Pyydä heitä kertomaan, mitä he saavat selville. Kehota kutakin nuorta lukemaan vanhin Halesin puheesta yksi kappaleista, jotka alkavat sanoilla ”Nyt on aika”, ja pyydä heitä kertomaan luokalle, mitä vanhin Hales neuvoo heitä tekemään ja kuinka heidän nyt tekemänsä valinnat vaikuttavat valintoihin, joita he voivat tehdä myöhemmin elämässä.

  • Pyydä nuoria lukemaan vanhin Dallin H. Oaksin puheesta ”Hyvä, parempi, paras” osa I ja kertomaan, mitä se opettaa heille päätöksenteosta. Mitä kriteereitä nuoret voivat käyttää tehdäkseen eron hyvän, paremman ja parhaan välillä? (Voisit pyytää heitä katsomaan vanhin Oaksin seuraavia sanoja: ”Meidän on jätettävä väliin joitakin hyviä asioita voidaksemme valita toisia, jotka ovat parempia tai parhaita, koska ne kehittävät uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja vahvistavat perheitämme.”) Kirjoita taululle otsikot Hyvä, Parempi ja Paras ja kehota nuoria kirjoittamaan näiden otsikoiden alle niihin sopivia valintoja (jos he tarvitsevat esimerkkejä, ohjaa heidät katsomaan vanhin Oaksin puheen osaa IV). Kuinka nuoret soveltavat tässä toiminnassa oppimaansa päätöksiin, joita heidän on tehtävä?

  • Jaa luokka kahteen ryhmään. Kehota ensimmäistä ryhmää lukemaan vanhin Richard G. Scottin puheesta ”Rukouksen ylimaallisen lahjan hyödyntäminen” väliotsikon ”Kuinka meidän pitäisi rukoilla?” teksti ja toista ryhmää lukemaan väliotsikon ”Kuinka rukouksiin vastataan?” teksti. Pyydä nuoria etsimään vastauksia sen väliotsikon kysymykseen, jonka tekstin he lukevat, ja keskustelemaan ryhmänsä kanssa siitä, mitä he löytävät. Kehota sitten kumpaakin ryhmää opettamaan toiselle ryhmälle, mitä he oppivat Herran ohjauksen tavoittelemisesta, kun he tekevät päätöksiä. He voisivat myös katsoa videon ”Vääriä teitä” ja kertoa, miten tämä kertomus lisää heidän ymmärrystään siitä, kuinka Herra voi ohjata meitä. Pyydä heitä kertomaan, miten he aikovat soveltaa näitä neuvoja käytäntöön omassa päätöksenteossaan.

Pyydä nuoria kertomaan, mitä he ovat tänään oppineet. Ymmärtävätkö he, kuinka he voivat tehdä omat päätöksensä? Onko heillä mitään lisäkysymyksiä? Kannattaisiko tähän aiheeseen käyttää enemmän aikaa?

Evankeliumin tutkimiseen liittyviä taitoja

Pohdiskeleminen. Tämän osuuden ensimmäisessä toiminnassa nuoria kehotetaan pohtimaan, kuinka jokin pyhien kirjoitusten kohta soveltuu niihin tärkeisiin päätöksiin, joita heidän on tehtävä. Pohtiminen – jonkin lukemamme tai kuulemamme ajatteleminen rauhassa ja syvällisesti – voi auttaa meitä saamaan vaikutelmia Hengeltä. Hyvä tapa pohtia on esittää itsellemme kysymyksiä siitä, mitä luemme. Kannusta nuoria käyttämään aikaa pohtimiseen, kun he tutkivat pyhiä kirjoituksia itsekseen.

Kuva

Video: ”Tunnistakaa konferenssipuheen avainkohtia”

Katso lisää

Kutsu toimimaan

Kysy nuorilta, mitä he tuntevat innoitusta tehdä tänään oppimiensa asioiden perusteella. Kannusta heitä toimimaan näiden tuntemusten mukaan. Mieti, millä tavoin voit seurata edistymistä.