Luku 6

Sakramentin merkitys

”Näiden vertauskuvien nauttiminen muodostaa yhden kaikkein pyhimmistä toimituksista kirkossa.”

Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita

Lokakuun 5. päivänä 1929, palveltuaan 19 vuotta apostolina, vanhin Joseph Fielding Smith seisoi Suolajärven tabernaakkelissa pitämässä 39. yleiskonferenssipuhettaan. Hän sanoi: ”Haluan esittää pari ajatusta sakramentista etenkin liittyen kokouksiin, jotka ilmoituksen, Herran käskyn, mukaan on varattu kirkossa näiden Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta edustavien vertauskuvien nauttimiseen.” Johdantona tähän aiheeseen hän kertoi ajatuksiaan sakramentista.

”Mielestäni sakramenttikokous on kaikkein pyhin kaikista kirkon kokouksista. Kun mietin Vapahtajan ja Hänen opetuslapsiensa kokoontumista tuona ikimuistoisena iltana, jolloin Hän asetti sakramentin, kun ajattelen tuota juhlallista tilaisuutta, niin sydämeni on täynnä ihmetystä ja tunteeni liikuttuvat. Pidän tuota kokoontumista yhtenä kaikkein juhlallisimmista ja ihmeellisimmistä aina aikojen alusta lähtien.

Siellä Vapahtaja opetti heille tulevasta uhristaan, mitä he hämmennyksissään eivät voineet ymmärtää. Hän kertoi heille selkein sanoin kuolemastaan ja siitä, että Hänen verensä vuodatettaisiin, ja tämä lausuttiin juuri sinä aikana, kun Hän koki tuskaa maailman syntien tähden. Se oli hyvin juhlallinen tilaisuus. Siellä sakramentti asetettiin ja opetuslapset saivat käskyn kokoontua usein ja muistella Jeesuksen Kristuksen kuolemaa ja kärsimyksiä, sillä Hänen uhrinsa annettiin maailman lunastamiseksi.

Hän oli kohta ottava maksaakseen sen velan, jonka syntiinlankeemus oli saattanut maailmaan, jotta ihmiset voitaisiin lunastaa kuolemasta ja helvetistä. Hän oli opettanut ihmisille, että Hänet ylennettäisiin, niin että Hän vetäisi kaikki ihmiset tykönsä, ja että kenenkään, joka tekisi parannuksen ja uskoisi Häneen pitäen Hänen käskynsä, ei tarvitsisi kärsiä, sillä Hän ottaisi heidän syntinsä päällensä.”¹

”Tehkää tämä minun muistokseni” (Luuk. 22:19).

Joseph Fielding Smithin opetuksia

Herra on käskenyt meidän kokoontua usein nauttimaan sakramentti.

Näiden vertauskuvien [leipä ja vesi] nauttiminen muodostaa yhden kaikkein pyhimmistä toimituksista kirkossa. Se on toimitus, joka on korvannut pääsiäislampaan teurastamisen ja syömisen, mikä kuvasi meidän Lunastajamme uhria ristillä. – – Egyptistä lähdöstä alkaen aina meidän Lunastajamme ristiinnaulitsemiseen asti israelilaisten käskettiin viettää pääsiäisjuhlaa tiettyyn aikaan joka vuosi. Tuona vaikuttavana iltana ennen ristiinnaulitsemista Herra muutti tämän toimituksen ja asetti sen sijaan sakramentin. Me olemme saaneet käskyn kokoontua usein, ei ainoastaan kerran vuodessa, ja mennä rukoushuoneeseen ja muistella siellä Lunastajaamme ja tehdä liitto Hänen kanssaan osallistumalla tähän pyhään toimitukseen.²

Henkilö, joka jää pois sakramenttikokouksesta viikko ja kuukausi toisensa jälkeen, kun ei ole mitään, mikä estäisi häntä tulemasta, ei ole uskollinen totuudelle. Hän ei rakasta sitä. Jos hän rakastaisi, hän olisi läsnä nauttimassa nämä vertauskuvat – vain pienen palan leipää, pienen kupillisen vettä. Hän haluaisi tehdä sen osoittaakseen rakkautensa totuutta kohtaan ja uskollisen palveluksensa Jumalan Pojalle.³

Meitä on kehotettu muistelemaan tätä suurta tapahtumaa [Jeesuksen Kristuksen sovitusta] ja pitämään se jatkuvasti mielessämme. Tätä tarkoitusta varten meidät kutsutaan yhteen kerran viikossa nauttimaan näitä vertauskuvia, niin että me todistamme muistavamme Herramme, että me olemme valmiit ottamaan Hänen nimensä päällemme, ja että me pidämme Hänen käskynsä. Tämä liitto meitä on kehotettu uudistamaan joka viikko, emmekä me voi säilyttää Herran Henkeä, ellemme me jatkuvasti noudata tätä käskyä. Jos me rakastamme Herraa, niin me olemme läsnä näissä kokouksissa Jumalan palvelemisen ja rukouksen hengessä muistaen Herraa ja sitä liittoa, joka meidän tulee uudistaa joka viikko tämän sakramentin kautta, kuten Hän on vaatinut meiltä.⁴

Me nautimme sakramentin Jeesuksen Kristuksen sovituksen muistoksi.

Kirkon jäsenten velvollisuus on vaeltaa nöyrästi ja uskollisesti Jeesuksen Kristuksen sovituksen tiedossa ja ymmärryksessä. – – Minulla on tunne – haluaisin olla väärässä mutta en usko, että olen – että hyvin, hyvin suuri osa kirkon jäsenistä ei ymmärrä, mitä tarkoittaa syödä pieni pala leipää ja juoda pieni kupillinen vettä sen muistoksi, että Vapahtajamme Jeesus Kristus vuodatti verensä ja antoi uhrinsa ristillä.

Saanen kiinnittää huomiota [leivän] siunaamiseen. Aion lukea sen nöyrästi, jotta ymmärrämme, mitä se sisältää:

”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, me pyydämme sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat, jotta he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä ja muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa. Aamen.” [OL 20:77]. – –

Että syömme sen Hänen muistokseen. Tarkoittaako se, että minä vain muistaisin, että lähes 2 000 vuotta sitten jumalattomat miehet ottivat Hänet, ripustivat Hänet ristille, löivät naulat Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa ja jättivät Hänet sinne kuolemaan? Minulle sillä on tuota paljon syvällisempi merkitys. Että muistan Hänet – miksi Hän oli ristillä? Mitä hyötyä [minulle] on siitä, että Hän oli ristillä? Minkä kärsimyksen Hän kävi läpi ristillä, että minut voitaisiin lunastaa tai vapauttaa synneistäni?

Luonnollisesti ihminen ajattelisi: Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa lyötiin naulat, ja Hän riippui ristillä, kunnes Hän kuoli. – – Mitä muuta Hän kärsi? Tämä on asia, jonka luulen useimmilta meistä jäävän huomaamatta. Olen vakuuttunut siitä, että Hänen suurinta kärsimystään ei ollut se, että naulat lyötiin Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa ja että Hän riippui ristillä, niin tuskallista ja kauheaa kuin se olikin. Hän kantoi toisen taakan, joka oli paljon merkittävämpi ja läpitunkevampi. Millä tavoin? Me emme ymmärrä selkeästi, mutta saan siitä välähdyksen.⁵

Uskon, ettei meissä ole ketään, joka ei ole tehnyt jotakin väärin ja sitten ollut pahoillaan ja toivonut, ettei olisi tehnyt sitä. Sitten omatuntomme kolkuttaa, ja olemme olleet hyvin, hyvin onnettomia. Oletteko te läpikäyneet tuon kokemuksen? Minä olen. – – Mutta tässä meillä on Jumalan Poika, joka kantaa minun rikkomusteni ja teidän rikkomustenne taakan. – – Hänen suurin piinansa ei ollut se, että Hänellä oli naulat käsissään tai jaloissaan, niin paha asia kuin se olikin, vaan mielen piina jollakin sellaisella tavalla, joka ei ole minulle selvä. Mutta Hän kantoi taakan – meidän taakkamme. Minä lisäsin siihen jotakin, ja niin lisäsitte tekin. Niin teki jokainen muukin. Hän otti tehtäväkseen maksaa hinnan, että minä voisin välttyä – että te voisitte välttyä – rangaistukselta sillä ehdolla, että me otamme vastaan Hänen evankeliuminsa ja olemme tosia ja uskollisia siinä.

Juuri sitä minä yritän ajatella. Sitä minä muistelen – kiduttavaa tuskaa, kun Hän huusi rukouksessa Isäänsä antamaan maljan mennä ohitse. Hän ei anonut vain helpotusta siihen, kun naulat lyötiin Hänen käsiinsä tai jalkoihinsa. Hän kärsi kaikkea sitäkin ankarampaa piinaa jollakin sellaisella tavalla, jota minä en ymmärrä.⁶

Heikkojen kuolevaisten, ja me kaikki olemme heikkoja, on mahdotonta käsittää täysin Jumalan Pojan kärsimyksen määrää. Me emme voi ymmärtää hintaa, joka Hänen oli maksettava. Profeetta Joseph Smithille Hän sanoi:

”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen; mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä, mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa – kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi” [OL 19:16–19].

Käsityskykymme puitteissa meidän on kuitenkin mahdollista tietää ja ymmärtää, että tämä Hänen uhrinsa kiduttava tuska on tuonut meille suurimman siunauksen, mikä ikinä voidaan antaa. Lisäksi me kykenemme ymmärtämään, että tämä äärimmäinen kärsimys – joka oli mahdotonta kuolevaisen ihmisen sekä kokea että kestää – tapahtui sen suuren rakkauden vuoksi, jota Isä ja Poika tunsivat ihmiskuntaa kohtaan. – –

Jos me arvostaisimme täysin niitä monia siunauksia, jotka ovat meidän edestämme tehdyn lunastuksen ansiota, Herra ei voisi pyytää meiltä mitään, mitä emme innokkaasti ja auliisti tekisi.⁷

Olen varma siitä, että jos voisimme nähdä mielessämme (kuten minä olen yrittänyt monta kertaa tehdä) sen juhlallisen tilaisuuden, jolloin Vapahtaja kokoontui apostoliensa kanssa, jos me voisimme nähdä heidät kokoontuneina siellä – Herran murheissaan, murehtimassa maailman syntien tähden, murehtimassa yhden apostolinsa tähden, joka oli kavaltava Hänet, ja kuitenkin opettamassa näitä yhtätoista miestä, jotka rakastivat Häntä, ja tekemässä liiton heidän kanssaan – olen varma, että me tuntisimme sydämessämme, että me emme koskaan hylkäisi Häntä. Jos me voisimme nähdä heidät kokoontuneina siellä ja ymmärtää sen taakan raskauden, joka oli Herramme harteilla, ja voisimme nähdä heidän syötyään aterian ja laulettuaan kiitosvirren lähtevän, nähdä Herran joutuvan kavalluksen, pilkan ja halveksunnan kohteeksi, nähdä opetuslasten hylkäävän Hänet Hänen syvimmän koettelemuksensa hetkellä – jos me voisimme ymmärtää kaiken tämän (vaikkakin hämärästi, ja pakostakin hämärästi, siitä olen varma, veljeni ja sisareni), me haluaisimme aina vaeltaa totuuden valossa. Jos me voisimme nähdä ihmisten Vapahtajan kärsivän puutarhassa ja ristillä, ja jos voisimme täysin ymmärtää, mitä kaikkea se merkitsee meille, niin me haluaisimme pitää Hänen käskynsä, ja me rakastaisimme Herraa, meidän Jumalaamme, kaikesta sydämestämme, kaikesta voimastamme ja mielestämme, ja palvelisimme Häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä.⁸

Velvollisuutemme on pohtia syvällisesti liittoa, jonka teemme, kun nautimme sakramentin.

Kunpa voisimme saada kirkon jäsenet ymmärtämään selkeämmin ne liitot, jotka he tekevät, kun he nauttivat sakramentin sakramenttikokouksissamme.⁹

Olen nähnyt [sakramenttikokouksessa] kahden kirkon jäsenen istuvan yhdessä, ryhtyvän keskustelemaan, lopettavan siksi aikaa, kun siunaus pyydettiin vedelle tai leivälle, ja aloittavan sitten keskustelunsa uudelleen. – – Minusta tuollainen on järkyttävää, ja olen varma, että se on sitä Herralle.¹⁰

Velvollisuutemme on pohtia tarkoin ja syvällisesti [sakramentti-]rukousten luonnetta, kun me kuulemme ne lausuttavan kokouksissamme. Me lupaamme tehdä neljä hyvin tärkeää asiaa joka kerta, kun nautimme nämä vertauskuvat, ja nauttimisemme on merkki, että me hyväksymme täysin nuo velvoitteet ja niistä tulee siten meitä sitovia. Ne ovat seuraavat:

1. Me syömme Jeesuksen Kristuksen ruumiin muistoksi luvaten, että me muistamme aina Hänen haavoitetun ruumiinsa, joka surmattiin ristillä.

2. Me juomme veren muistoksi, joka vuodatettiin maailman syntien edestä, mikä sovitti Aadamin rikkomuksen ja mikä vapauttaa meidät omista synneistämme sillä ehdolla, että me teemme todellisen parannuksen.

3. Me teemme liiton, että me olemme halukkaita ottamaan päällemme Pojan nimen ja muistamaan Hänet aina. Pitäessämme tämän liiton me lupaamme, että meitä tullaan kutsumaan Hänen nimellään ja ettemme koskaan tee mitään, mikä toisi häpeää tai moitetta tuolle nimelle.

4. Me teemme liiton, että me pidämme Hänen käskynsä, jotka Hän on antanut meille – ei yhtä käskyä vaan että olemme halukkaita elämään ”jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” [OL 84:44].

Jos teemme nämä asiat, niin silloin meille luvataan Pyhän Hengen jatkuva johdatus, ja ellemme me tee näitä asioita, meillä ei ole tuota johdatusta.¹¹

Haluan esittää teille muutaman kysymyksen, ja puhun tietenkin kaikille kirkon jäsenille. Luuletteko, että ihminen, joka tulee sakramenttikokoukseen rukouksen, nöyryyden ja Jumalan palvelemisen hengessä ja joka nauttii nämä Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren vertauskuvat, rikkoo tieten tahtoen Herran käskyjä? Jos ihminen käsittää täysin, mikä merkitys sillä on, kun hän nauttii sakramentin – että hän tekee liiton, jossa hän ottaa päällensä Jeesuksen Kristuksen nimen ja aina muistaa Hänet ja pitää Hänen käskynsä, ja tämä lupaus uudistetaan joka viikko – luuletteko, että sellainen ihminen jättää kymmenyksensä maksamatta? Luuletteko, että sellainen ihminen rikkoo sapattia tai ei noudata viisauden sanaa? Luuletteko, että hän ei rukoile, että hän ei hoida tehtäviään koorumissa ja muita kirkon tehtäviä? Minusta näiden pyhien periaatteiden ja velvollisuuksien rikkominen on mahdotonta, kun ihminen tietää, mitä merkitsee tehdä sellaisia lupauksia joka viikko Herralle ja pyhien edessä.¹²

”Velvollisuutemme on pohtia tarkoin ja syvällisesti [sakramentti-]rukousten luonnetta, kun me kuulemme ne lausuttavan.”

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Kohdassa ”Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita” presidentti Smith kertoo ajatuksiaan tilanteesta, jolloin Vapahtaja asetti sakramentin. Miksi tämä tapahtuma on merkityksellinen sinulle?
Kun tutkit osaa 1, pohdi sitä, miksi on tärkeää osallistua sakramenttikokoukseen joka viikko. Kuinka voit valmistautua sakramenttikokoukseen? Mitä vanhemmat voivat tehdä auttaakseen lapsiaan valmistautumaan?
Mikä presidentti Smithin ajatuksissa hänen nauttiessaan sakramentin tekee sinuun vaikutuksen? (Ks. osa 2.) Mitä me voimme tehdä muistaaksemme Vapahtajan ja Hänen uhrinsa, kun nautimme sakramentin?
Kiinnitä huomiota osassa 3 lueteltuihin liittoihin. Pohdi itseksesi, mitä ajattelet näistä liitoista. Kuinka nämä liitot vaikuttavat elämääsi?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Matt. 26:26–29; 1. Kor. 11:23–29; 3. Nefi 18:1–13; Morm. 9:29; Moroni 4–5; OL 20:75–79; 59:9–12

Opetusvihje

”Anna osallistujille tehtäväksi lukea tietyt luvun lopussa olevat kysymykset (joko yksin tai pienissä ryhmissä). Pyydä heitä etsimään luvusta kysymyksiin liittyviä opetuksia. Pyydä heitä sitten kertomaan ajatuksistaan ja oivalluksistaan muulle ryhmälle.” (Sivu VII tässä kirjassa.)