Luku 20

Rakkaus kaikkia Isämme lapsia kohtaan ja huoli heistä

”Olen sitä mieltä, että jos kaikki ihmiset tietäisivät ja ymmärtäisivät, keitä he ovat, ja olisivat tietoisia siitä jumalallisesta lähteestä, josta he ovat peräisin, – – he suhtautuisivat ystävällisesti ja toverillisesti toisiinsa, ja se muuttaisi heidän koko elämäntapansa ja toisi rauhaa maan päälle.”

Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita

Joseph Fielding Smith jr. ja John J. Stewart huomauttivat: ”Joseph Fielding Smithin todellisen luonteen voi nähdä selkeimmin elämän huomaavaisissa pikkuasioissa.” Sitten he kertoivat kolme esimerkkiä näistä huomaavaisista pikkuasioista, joita hän oli tehnyt:

”Kerran eräässä kirkon konferenssissa mormonien tabernaakkelissa temppeliaukiolla eräs 12-vuotias poika, joka oli innoissaan siitä, että oli siellä ensimmäistä kertaa, oli tullut varhain, jotta varmasti saisi paikan mahdollisimman edestä. – – Juuri ennen kokouksen alkua ja kun kaikki istumapaikat olivat käytössä, ovimies pyysi poikaa luovuttamaan paikkansa, jotta myöhään saapunut Yhdysvaltain senaattori voisi saada sen. Sävyisästi poika totteli ja seisoi käytävällä pettyneenä, nolona ja kyynelissä.” Presidentti Joseph Fielding Smith ”huomasi nuorukaisen ja viittasi tätä tulemaan [korokkeelle]. Kun poika kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut, hän sanoi: ’Sillä ovimiehellä ei ollut oikeutta tehdä noin sinulle. Mutta istu tähän viereeni’, ja hän jakoi istuimensa pojan kanssa kirkon apostolien keskellä.

Kerran, kun hän oli puhuttelemassa ryhmää nuoria miehiä, jotka olivat lähdössä kaksivuotiseen kirkon lähetystyöhön, hän pani merkille maalaispojan, joka oli saanut kutsun Kanadan itäosiin. ’Poika, siellä on kylmä. Onko sinulla hyvä, lämmin takki?’ ’Ei, herra, minulla ei ole.’ Presidentti Smith vei pojan kadun toisella puolella olevaan tavarataloon ja osti hänelle valikoiman lämpimimmän takin.

Sinä päivänä, kun hänet hyväksyttiin konferenssissa kirkon presidentiksi, eräs pikkutyttö raivasi kokouksen jälkeen tiensä väkijoukon läpi ja tarttui häntä kädestä. Ele liikutti häntä niin, että hän kumartui ja nosti lapsen syliinsä. Hän sai tietää, että tytön nimi oli Venus Hobbs – – ja hän täyttäisi pian neljä vuotta. Syntymäpäivänään Venus sai yllättävän puhelinsoiton: Joseph Fielding Smith ja hänen vaimonsa soittivat kaukopuhelun laulaakseen hänelle ’Hauskaa syntymäpäivää’ -laulun.”¹

Nämä ystävälliset teot eivät olleet irrallisia tapauksia vaan osa elinikäistä mallia. Presidentti Smith oli ”hyvin hellä ja myötätuntoinen mies. Hänen elämässään on toistunut kerta toisensa jälkeen tarvitsevien auttaminen, murtuneiden lohduttaminen ja neuvojen antaminen hämmentyneille, ja se on esimerkki siitä rakkaudesta, joka on ’Kristuksen puhdasta rakkautta’ [Moroni 7:47].”²

Joseph Fielding Smithin opetuksia

Koska meillä on tieto siitä, että Jumala on kaikkien ihmisten Isä, me haluamme rakastaa ja siunata muita.

Olen sitä mieltä, että jos kaikki ihmiset tietäisivät ja ymmärtäisivät, keitä he ovat, ja olisivat tietoisia siitä jumalallisesta lähteestä, josta he ovat peräisin, ja niistä äärettömistä mahdollisuuksista, jotka kuuluvat heidän perintöönsä, he suhtautuisivat ystävällisesti ja toverillisesti toisiinsa, ja se muuttaisi heidän koko elämäntapansa ja toisi rauhaa maan päälle.

Me uskomme ihmisen arvoon ja jumalalliseen alkuperään. Uskomme perustuu siihen tosiasiaan, että Jumala on Isämme ja että me olemme Hänen lapsiaan ja että kaikki ihmiset ovat veljiä ja sisaria samassa iankaikkisessa perheessä.

Hänen perheensä jäseninä me asuimme Hänen kanssaan ennen kuin tämän maailman perustukset laskettiin, ja Hän sääti ja asetti pelastussuunnitelman, jonka mukaan me saimme etuoikeuden kehittyä ja edistyä, kuten pyrimme tekemään.

Se Jumala, jota me palvelemme, on kirkastettu olento, jolla on kaikki valta ja täydellisyys, ja Hän on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen niine piirteineen ja ominaisuuksineen, jotka Hänellä itsellään on.

Ja niinpä meidän uskomme ihmisen arvoon ja päämäärään on olennainen osa sekä teologiaamme että elämäntapaamme. Herramme opetusten perustana on, että ensimmäinen ja suuri käsky on: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi”, ja että toinen suuri käsky on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Ks. Matt. 22:37–39.)

Koska Jumala on Isämme, meillä on luontainen halu rakastaa ja palvella Häntä ja olla Hänen perheensä kelvollisia jäseniä. Me koemme velvoitteeksemme tehdä sen, mitä Hän haluaisi meidän tekevän: pitää Hänen käskynsä ja elää sopusoinnussa Hänen evankeliuminsa mittapuiden kanssa – jotka kaikki ovat olennainen osa todellista jumalanpalvelusta.

Ja koska kaikki ihmiset ovat veljiämme, meillä on halu rakastaa ja siunata heitä ja olla heidän ystäviään – ja tämänkin me hyväksymme olennaiseksi osaksi todellista jumalanpalvelusta.

Siten kaikki, mitä teemme kirkossa, keskittyy sen jumalallisen lain ympärille, että meidän tulee rakastaa ja palvella Jumalaa ja palvella lähimmäisiämme.

Ei siis ole mikään ihme, että kirkkona ja kansana meillä on syvä ja kestävä huoli kaikkien Isämme lasten hyvinvoinnista. Me tavoittelemme heidän ajallista ja hengellistä hyvinvointiaan omamme ohella. Me rukoilemme heidän puolestaan kuten itsemmekin puolesta, ja me yritämme elää niin, että kun he näkevät hyvät tekomme, heidät johdatettaisiin ylistämään Isäämme, joka on taivaassa. [Ks. Matt. 5:16.]³

”Pietari sanoi: ’Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.” (Ap. t. 3:6.)

Kun me rakastamme ja tuemme toisiamme kirkossa, meistä tulee hyvään vaikuttava voima maailmassa.

”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” [Joh. 14:15].

Nämä sanat lausui Mestari opetuslapsilleen vain muutamia tunteja ennen kuolemaansa, kun Hän kokoontui heidän kanssaan syömään pääsiäisaterian ja antamaan heille viimeisiä ohjeita, ennen kuin Hän kärsisi maailman syntien tähden. Tuossa samassa tilanteessa, ja vähän ennen kuin nämä sanat lausuttiin, Hän viittasi samaan aiheeseen sanoessaan:

”Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” [Joh. 13:33–34.] – –

Me emme ole pelkästään ystäviä. Me olemme veljiä ja sisaria, Jumalan lapsia, jotka ovat tulleet, kuten olen sanonut, maailmasta solmiakseen liittoja, noudattaakseen Hänen lakejaan ja elääkseen kaiken sen mukaan, mitä meille innoituksen nojalla on annettu. Meidän käsketään rakastaa toisiamme. ”Uusi käsky”, Herra on sanonut, ja silti kuten monet muut käskyt, se on yhtä vanha kuin iankaikkisuus. Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin tuota käskyä ei olisi ollut olemassa ja se ei olisi ollut välttämätön pelastuksellemme, ja silti se on aina uusi. Se ei koskaan vanhene, koska se on tosi.⁴

Uskon, että vakava velvollisuutemme on rakastaa toisiamme, uskoa toisiimme, luottaa toisiimme, että velvollisuutemme on katsoa läpi sormien toistemme vikoja ja heikkouksia eikä liioitella niitä omissa silmissämme eikä maailman silmien edessä. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ei pitäisi olla vikojen etsimistä, ei panettelua, ei pahan puhumista toisista. Meidän tulee olla uskollisia toisillemme ja jokaiselle uskontomme periaatteelle eikä olla kateellisia toisillemme. Meidän ei pitäisi olla mustasukkaisia toisistamme, ei vihaisia toisillemme eikä sydämessämme saisi herätä tunnetta, että emme anna anteeksi toisillemme rikkeitämme. Jumalan lasten sydämessä ei saisi olla anteeksiantamattomuuden tunnetta ketään ihmistä kohtaan, kuka hän sitten onkin. – –

Meidän ei pitäisi hautoa kaunaa toisiamme kohtaan vaan tuntea anteeksiantavaisuutta ja veljellistä rakkautta ja sisarellista rakkautta toinen toista kohtaan. Muistakoon jokainen meistä omat yksilölliset puutteensa ja heikkoutensa ja pyrkiköön korjaamaan ne. Emme ole saavuttaneet vielä täydellisyyden tilaa. Sitä tuskin odotetaan meiltä tässä elämässä, ja silti Pyhän Hengen avulla meidän on mahdollista olla yhtä, olla samaa mieltä ja voittaa syntimme ja vajavaisuutemme. Jos me teemme tämän kunnioittaen kaikkia Herran käskyjä, me tulemme olemaan hyvää aikaansaava voima maailmassa, me tulemme kukistamaan ja voittamaan kaiken pahan, kaiken totuuden vastustuksen, ja saamaan aikaan vanhurskautta maan päällä. Sillä evankeliumi tulee leviämään, ja maailman ihmiset tulevat tuntemaan vaikutuksen, joka lähtee runsaana Siionin kansasta, ja he ovat halukkaampia tekemään parannuksen synneistään ja ottamaan vastaan totuuden.⁵

Me ilmaisemme rakkautta lähimmäisiämme kohtaan palvelemalla heitä.

Vapahtajamme tuli maailmaan opettamaan meitä rakastamaan toisiamme, ja kun tuo suurenmoinen opetus tehtiin tiettäväksi Hänen suuren kärsimyksensä ja kuolemansa myötä, jotta me voisimme elää, eikö meidän pitäisi ilmaista rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan sillä palvelemisella, jota teemme heidän hyväkseen? – –

Meidän täytyy palvella muiden hyväksi. Meidän täytyy ojentaa auttava kätemme onnettomille, niille, jotka eivät ole kuulleet totuutta ja ovat hengellisessä pimeydessä, puutteenalaisille, sorretuille. Oletteko jättäneet tekemättä niin? Ajatelkaamme runoilija Will L. Thompsonin sanoja. – – Runo alkaa näin:

”Tänään olenko hyvää mä tehnyt lain,
Ketään toimissaan auttanut,
Tielle murheellisen
tuonut lohdutuksen,
Vai päiväni tuhlannut?” [MAP-lauluja, 144.]6                        

Kun me ojennamme auttavan käden muille, me osoitamme rakastavamme heitä.

Tehtävämme koskee koko maailmaa – tuoda rauhaa ja toivoa ja onnea sekä ajallinen ja iankaikkinen pelastus kaikille Isämme lapsille. – – Kaikella suostutteluni voimalla kehotan tätä kansaa edelleenkin auttamaan ja siunaamaan kaikkien Isämme lasten elämää kaikkialla.⁷

Meidän pitää arvostaa ja rakastaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat.

Kun olin poikanen, meillä oli hevonen nimeltä Junie. Junie oli älykkäimpiä eläimiä, mitä olen milloinkaan nähnyt. Se vaikutti kyvyiltään miltei inhimilliseltä. En saanut pidetyksi sitä tallissa, koska se pystyi jatkuvasti avaamaan pilttuunsa ovea sitovan silmukan. Tapanani oli pudottaa pilttuun ovenpuolikkaaseen kiinnitetty silmukka paaluun, mutta se vain nosti sen pois turvallaan ja hampaillaan. Sitten se meni pihalle.

Pihalla oli vesihana, josta täytettiin eläinten juottokaukalo. Junie avasi senkin hampaillaan ja jätti sitten veden juoksemaan. Isäni moitti minua jatkuvasti, koska en saanut tuota hevosta pysymään tallissa. Se ei koskaan juossut karkuun. Se vain käänsi vesihanan auki ja käyskenteli sitten ympäriinsä pihalla tai nurmikolla tai puutarhassa. Saatoin keskellä yötä kuulla veden juoksevan, ja silloin minun piti nousta sulkemaan hana ja lukitsemaan Junie takaisin talliin.

Isäni sanoi, että hevonen näytti olevan minua nokkelampi. Eräänä iltana hän päätti itse sulkea pilttuun oven niin, ettei Junie pääsisi ulos. Hän irrotti silmukan paalusta, jonka yli se tavallisesti oli heitetty, ja kiersi sen paalun ympäri ja poikkipuun alta ja sanoi sitten: ”Yritäpäs nyt, hyvä neiti, tulla ulos tallista!” Isäni ja minä poistuimme tallista ja lähdimme kävelemään takaisin talolle, mutta ennen kuin ehdimme sinne, Junie oli vierellämme. Sitten se meni vesihanan luo ja avasi sen jälleen.

Esitin, että kenties se oli nyt yhtä älykäs kuin kumpi tahansa meistä. Me emme kerta kaikkiaan kyenneet estämään Juniea pääsemästä pois pilttuustaan. Mutta se ei tarkoita sitä, että se oli huono hevonen, koska se ei ollut. Isä ei ollut aikeissa myydä tai vaihtaa sitä, koska sillä oli niin monia muita hyviä ominaisuuksia, jotka korvasivat tämän pikku vian.

Hevonen oli yhtä luotettava vetämään kärryjämme kuin se oli taitava pääsemään pois pilttuusta. Ja se oli tärkeää, koska äiti oli laillistettu kätilö. Kun hänet kutsuttiin auttamaan synnytyksessä jossakin päin laaksoa, yleensä keskellä yötä, minun oli noustava ylös, vietävä lyhty ulos talliin ja valjastettava Junie kärryjen eteen.

Olin vain kymmenen tai yhdentoista ikäinen tuohon aikaan, ja tuon hevosen piti olla lempeä ja silti riittävän vahva viemään minut ja äiti minne tahansa laaksossa, kaikenlaisessa säässä. Yksi asia, jota en kuitenkaan koskaan oikein ymmärtänyt, oli se, miksi useimpien vauvojen piti syntyä yöllä ja niin monien heistä talvella.

Odotin usein äitiä kärryissä, ja silloin oli mukavaa, että seurana oli lempeä, vanha Junie. Tämä kokemus tuon hevosen kanssa teki minulle hyvää, koska minun oli opittava varhain elämässä rakastamaan ja arvostamaan sitä sellaisena kuin se oli. Se oli hieno hevonen, jolla oli vain pari huonoa tapaa. Ihmiset ovat paljolti samanlaisia. Kukaan meistä ei ole täydellinen; silti kukin meistä yrittää tulla täydelliseksi kuten taivaallinen Isämme. Meidän pitää arvostaa ja rakastaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat.

Ehkäpä teidän on tarpeen muistaa tämä, kun arvioitte vanhempianne tai opettajianne tai seurakuntanne ja vaarnanne johtajia tai ystäviä – tai veljiä ja sisaria. Tämä opetus on aina pysynyt mielessäni – nähdä hyvä ihmisissä, vaikka yritämmekin auttaa heitä voittamaan yhden huonon tavan tai pari sellaista. – –

Opin varhain elämässä rakastamaan muita enkä tuomitsemaan heitä, ja yritän aina voittaa omat vikani.⁸

Kun me rakastamme Herraa koko sydämestämme ja lähimmäisiämme niin kuin itseämme, me olemme sopusoinnussa koko pyhän lain kanssa.

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.

Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22:37–40.)

Toisin sanoen kaikki, mitä on ilmoitettu ihmisen pelastukseksi oman aikamme alusta asti, kuuluu ja sisältyy näihin kahteen suureen lakiin ja on osa niitä. Jos me rakastamme Herraa koko sydämestämme, koko sielustamme ja koko mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme, niin mitään muuta ei tarvita. Silloin me olemme sopusoinnussa koko pyhän lain kanssa. Jos me olisimme halukkaita elämään sopusoinnussa näiden kahden suuren käskyn kanssa – ja meidän täytyy tehdä niin lopulta, jotta olisimme kelvollisia elämään Jumalan edessä – niin jumalattomuus, kateus, kunnianhimo, ahneus, verenvuodatus ja kaikenlainen synti karkotettaisiin maan päältä. Silloin koittaisi iankaikkisen rauhan ja onnen päivä. Mikä loistava päivä se olisikaan! Meille on annettu kylliksi syitä tietää, että sellainen tila on mitä haluttavin, ja se toisi ihmisten keskuuteen Jumalan isyyden ja ihmisten täydellisen veljeyden.

– – Voimmeko sanoa, että rakastamme Herraa koko sielustamme? Voimmeko sanoa, että olemme huolissamme yhtä paljon lähimmäisemme hyvinvoinnista kuin olemme omastamme?⁹

Rakastakaamme Herraa, sillä se on kaiken perusta. Se on ensimmäinen käsky, ja toinen käsky, rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme, on sen kaltainen, ja kun olemme tehneet niin, olemme täyttäneet lain, koska silloin mitään ei jää tekemättä.¹⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Pohdi niitä huomaavaisia pikkuasioita, joita presidentti Joseph Fielding Smith teki muiden hyväksi (ks. ”Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita”). Mitä me voimme tehdä omaksuaksemme samankaltaisen ystävällisyyden mallin omaan elämäämme?
Kuinka opit osassa 1 voivat auttaa meitä olemaan ystävällisiä ja rakastavia lähellämme oleville?
Mikä tekee sinuun vaikutuksen presidentti Smithin neuvoissa, jotka ovat osassa 2? Mistähän syystä meistä tulee hyvää aikaansaava voima maailmassa, kun me noudatamme näitä neuvoja?
Mitä Jeesus Kristus on tehnyt opettaakseen meitä rakastamaan toisiamme? (Ks. osa 3.) Millä tavoin me voimme noudattaa Hänen esimerkkiään?
Käy läpi kertomus Junie-hevosesta (ks. osa 4). Mistähän syystä on tärkeää arvostaa ja rakastaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat? Mitä me voimme tehdä nähdäksemme hyvän muissa, vaikka yritämmekin auttaa heitä voittamaan pahoja tapoja?
Mitä sinulle merkitsee kohdassa Matt. 22:37–40 olevien käskyjen pitäminen? (Katso joitakin esimerkkejä osasta 5.) Miksi me olemme ”sopusoinnussa koko pyhän lain kanssa”, kun pidämme nämä käskyt?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Ap. t. 17:28–29; Room. 8:16–17; 1. Joh. 4:18–21; Moosia 2:17; 18:8–10; Moroni 7:45–48

Opetusvihje

Voit halutessasi pyytää luokan jäseniä lukemaan luvun väliotsikot ja valitsemaan sellaisen osan, joka on merkityksellinen heille tai heidän perheelleen. Kehota heitä tutkimaan siinä osassa olevia presidentti Smithin opetuksia sekä mahdollisia niitä koskevia luvun lopussa olevia kysymyksiä. Pyydä sitten luokan jäseniä kertomaan, mitä he ovat oppineet.