Luku 5

Usko ja parannus

”Me tarvitsemme tässä kirkossa, samoin kuin sen ulkopuolella, parannusta. Me tarvitsemme enemmän uskoa ja enemmän päättäväisyyttä palvella Herraa.”

Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita

Presidentti Joseph Fielding Smith opetti: ”Syntien anteeksianto saadaan uskon ja vilpittömän parannuksenteon avulla.”¹ Hän sanoi, että ”ei siis pelkästään se, että me uskomme, ole välttämätöntä, vaan että me teemme parannuksen”, ja hän opetti myös, että kun me teemme hyviä tekoja uskossa loppuun asti, me ”tulemme saamaan uskollisten palkan ja sijan Jumalan selestisessä valtakunnassa”². Koska hän halusi, että kaikki ihmiset saavat tämän palkinnon, hän todisti Jeesuksesta Kristuksesta ja saarnasi parannusta koko palvelutyönsä ajan.

Varhaisessa vaiheessa palvelutyötään apostolina hän sanoi: ”Olen pohtinut, että tehtäväni on ollut, koska Herran Henki on mielestäni niin tähdentänyt, sanoa ihmisille matkoillani Siionin vaarnoihin, että nyt on parannuksen päivä, ja kehottaa myöhempien aikojen pyhiä muistamaan liittonsa, Herran kanssa tekemänsä lupaukset, pitämään Hänen käskynsä ja noudattamaan Israelin vanhinten – Jumalan profeettojen – opetuksia ja ohjeita sellaisina kuin ne on tallennettu näihin pyhiin kirjoituksiin. Kaikissa asioissa meidän tulee vaeltaa nöyrästi ja harkitsevasti Herran edessä, jotta meitä siunattaisiin ja johdatettaisiin Hänen Pyhällä Hengellään. Mielestäni tämä on varoituksen päivä. Tämä on ollut varoituksen aikaa siitä päivästä, kun profeetta ensimmäisen kerran sai taivaista ilmoituksen, että evankeliumi oli määrä palauttaa.”³

Erään sunnuntain sakramenttikokouksessa presidentti Smith kertoi seurakunnalle, miksi hän puhui varoittavalla äänellä. Hänen poikansa Joseph, joka osallistui kokoukseen, kirjoitti myöhemmin: ”Muistan elävästi jotkin huomautukset, jotka [isäni] teki tuossa tilanteessa. ’Kumpi on ystävänne tai kumpi rakastaa teitä eniten?’ hän kysyi seurakunnalta. ’Sekö, joka sanoo teille, että kaikki on hyvin Siionissa, että kulman takana on vaurautta, vai se, joka varoittaa teitä onnettomuuksista ja vaikeuksista, joita on luvattu, ellei eletä evankeliumin periaatteiden mukaan? Haluan teidän tietävän, että minä rakastan kirkon jäseniä enkä halua yhdenkään heistä osoittavan minua syyttävällä sormella, kun siirrymme kuolevaisen olemassaolon verhon toiselle puolen, ja sanovan: ”Jos vain olisit varoittanut minua, en olisi tässä ahdingossa.” Ja siksi kohotan varoittavan äänen toivoen, että veljeni ja sisareni voivat olla valmistautuneita kirkkauden valtakuntaan.’”⁴

Presidentti Joseph Fielding Smith esitti syyn, miksi hän kutsui myöhempien aikojen pyhiä parannukseen: ”Minä rakastan kirkon jäseniä.”

Ne, jotka työskentelivät tiiviisti presidentti Smithin kanssa, näkivät, että ankarista varoituksistaan huolimatta hän oli mies, joka kantoi hellästi huolta ihmisistä, jotka kamppailivat synnissä. Vanhin Francis M. Gibbons, joka palveli ensimmäisen presidenttikunnan sihteerinä, oli usein läsnä, kun presidentti Smith harkitsi kirkkokuria koskevia asioita. Vanhin Gibbons muisteli: ”Hän teki aina päätöksensä ystävällisyydessä ja rakkaudessa ja osoittaen niin suurta armollisuutta kuin olosuhteet vain sallivat. Ei ollut mitenkään epätavallista, että hän kuultuaan jonkin vakavan tapauksen olosuhteista sanoi: ’Miksi ihmiset eivät käyttäydy kunnolla?’ Tätä hän ei sanonut syyttäen tai tuomiten vaan murheellisena ja pahoillaan.”⁵ Presidentti Spencer W. Kimball, joka palveli presidentti Smithin kanssa kahdentoista apostolin koorumissa, sanoi: ”Olemme sanoneet monta kertaa, että koska kaksitoista apostolia tulevat olemaan Israelin tuomareita, kuka tahansa meistä joutuisi ilomielin hänen käsiinsä, sillä hänen tuomionsa olisi ystävällinen, armollinen, oikeudenmukainen ja pyhä.”⁶ Piispoja asettaessaan presidentti Smith antoi usein neuvon: ”Muistakaa, että jokaisella on heikkouksia ja jokaisessa tarinassa on ainakin kaksi puolta. Jos teette tuomiossanne virheen, huolehtikaa siitä, että virheenne kallistuu rakkauden ja armon puolelle.”⁷

Joseph Fielding Smithin opetuksia

Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Uskomme keskittyy Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kauttaan Isään. Me uskomme Kristukseen, hyväksymme Hänet Jumalan Pojaksi ja olemme ottaneet Hänen nimensä päällemme kasteen vesissä.⁸

Olkoon mielessänne etusijalla, nyt ja aina, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika, joka tuli maailmaan antaakseen henkensä, jotta me saisimme elää. Se on totuus, ja se on perustavanlaatuinen. Siihen meidän uskomme perustuu. Sitä ei voi hävittää. Meidän täytyy pitää kiinni tästä opetuksesta huolimatta maailman opetuksista ja ihmisten uskomuksista, sillä tämä on tärkeintä, tämä on välttämätöntä meidän pelastuksellemme. Herra lunasti meidät verellään; Hän antoi meille pelastuksen sillä ehdolla – ja tämä on ehto, jota me emme saa unohtaa – että me pidämme Hänen käskynsä ja aina muistamme Hänet. Jos me sen teemme, niin me pelastumme, kun sen sijaan ihmisten ajatukset ja mielettömyys tulevat häviämään maan päältä.⁹

Uskon kautta me tulemme Jumalan tykö. Jos me emme uskoisi Herraan Jeesukseen Kristukseen, jos me emme uskoisi Häneen tai Hänen sovitustyöhönsä, meillä ei olisi halua ottaa vaarin Hänen käskyistään. Koska meillä on tuo usko, me olemme sopusoinnussa Hänen totuutensa kanssa ja meillä on sydämessämme halu palvella Häntä. – –

Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, emmekä me tietenkään voi uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen uskomatta Hänen Isäänsä. Jos meillä siis on usko Isään Jumalaan ja Poikaan, ja meitä johdattaa, niin kuin pitäisi, Pyhä Henki, niin meillä on usko Herran palvelijoihin, joiden kautta Hän on puhunut.¹⁰

Usko tarkoittaa toimintaa.

”Usko on kaiken toiminnan aikaansaava syy” [Lectures on Faith, luento 1]. Jos pysähdytte pohtimaan sitä hetken, luulen, että olette yhtä mieltä siitä, että se on ehdottomasti totta sekä ajallisissa että hengellisissä asioissa. Se on totta meidän kohdallamme omissa toimissamme sekä Jumalan teoissa. – –

”Usko ilman tekoja on kuollut” [ks. Jaak. 2:26] – toisin sanoen sitä ei ole olemassa. Mielestäni Jaakobin tarkoitus on selkeästi, että ”jos sinä osoitat minulle uskosi ilman tekoja, niin siitä ei seuraa mitään, mutta kun minä osoitan sinulle uskoni teoillani, niin jotakin saadaan aikaan.” [Ks. Jaak. 2:18.] Usko tarkoittaa toimintaa. – – Usko on siis voimallisempaa kuin pelkkä uskomus. – –

Usko on Jumalan lahja. Jokainen hyvä asia on lahja Jumalalta. Se on pyhien kirjoitusten opetus, joka on Heprealaiskirjeen luvussa 11 – mikä luku on erittäin hieno tutkielma uskosta – [ja] ilmoituksissa, jotka Herra on antanut meille Opissa ja liitoissa ja muissa pyhissä kirjoituksissa. Uskoa ei voi saada olemalla toimimatta tai välinpitämätön tai passiivinen. Pelkkä halu uskoa ei saa aikaan uskoa yhtään sen enempää kuin halu olla taitava musiikissa tai maalaamisessa saisi aikaan etevyyttä näissä asioissa ilman älykästä toimintaa. Siinä vaikeutemme alkavat. Me saamme todistuksen evankeliumista, me uskomme Joseph Smithiin, me uskomme Jeesukseen Kristukseen, me uskomme evankeliumin periaatteisiin, mutta kuinka lujasti me teemme työtä niiden johdosta?

– – Jos me haluamme, että meillä on elävää, kestävää uskoa, meidän täytyy olla aktiivisia jokaisen velvollisuuden suorittamisessa tämän kirkon jäseninä. – –

Kunpa meillä olisi Nefin osoittamaa uskoa! Lukekaa Ensimmäisen Nefin kirjan luvusta 17, kuinka Nefin veljet olivat häntä vastaan ja pilkkasivat häntä, koska hän aikoi rakentaa laivan, ja sanoivat:

”Veljemme on hullu, sillä hän luulee, että hän osaa rakentaa laivan; niin, ja hän luulee myös, että hän osaa kulkea näiden suurten vesien poikki” [1. Nefi 17:17].

Nefi vastasi heille:

”Vaikka Jumala olisi käskenyt minun tehdä mitä tahansa, minä voisin tehdä sen. Vaikka hän käskisi minun sanoa tälle vedelle: Ole maata, se olisi maata; ja jos minä sanoisin sen, se tapahtuisi.” [1. Nefi 17:50.]

Se oli hänen uskonsa.¹¹

Me emme vaella nyt näkemisen varassa, kuten me teimme ennen kuin tulimme tähän maailmaan, vaan Herra odottaa, että me vaellamme uskon varassa [ks. 2. Kor. 5:7], ja vaeltamalla uskon varassa me saamme vanhurskaiden palkinnon, jos me noudatamme niitä käskyjä, jotka on annettu pelastukseksemme.¹²

Ellei ihminen pidä kiinni opista ja vaella uskossa, tunnustaen totuuden ja noudattaen käskyjä sellaisina kuin ne on annettu, hänen on mahdotonta saada iankaikkista elämää, vaikka hän tunnustaisi suullaan miten paljon tahansa, että Jeesus on Kristus, tai uskoisi, että Hänen Isänsä lähetti Hänet maailmaan ihmisen lunastukseksi. Niinpä Jaakob on oikeassa sanoessaan, että pahat hengetkin uskovat ja vapisevat, mutta ne eivät tee parannusta [ks. Jaak. 2:19].¹³

Parannus on evankeliumin toinen periaate ja välttämätön meidän pelastuksellemme ja korotuksellemme.

Parannus on evankeliumin toinen perusperiaate ja uskon luonnollinen seuraus.¹⁴

Me tarvitsemme tässä kirkossa, samoin kuin sen ulkopuolella, parannusta. Me tarvitsemme enemmän uskoa ja enemmän päättäväisyyttä palvella Herraa.¹⁵

Onko totta, että joillakuilla keskuudessamme on sellainen käsitys, että voimme kyllä tehdä syntiä, kunhan se ei ole vakava synti, kuolemansynti, ja että meidät silti pelastetaan Jumalan valtakuntaan? Nefi näki meidän aikamme. Hän sanoi, että ihmiset sanoisivat niin [ks. 2. Nefi 28:7–9]. Mutta minä sanon teille, ettemme me voi kääntyä pois totuuden ja vanhurskauden polulta ja säilyttää Herran Hengen johdatusta.¹⁶

Tahalliselle synnintekijälle ei ole paikkaa Siionissa. Siellä on paikka katuvalle syntiselle, ihmiselle, joka kääntyy pois pahuudesta ja etsii iankaikkista elämää ja evankeliumin valoa. Meidän ei pidä suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin yhtään enempää kuin Herra voi niin tehdä, vaan meidän tulee vaeltaa suoraselkäisesti ja moitteettomasti Herran edessä.¹⁷

Ihmiset voidaan pelastaa ja korottaa Jumalan valtakuntaan vain vanhurskaudessa. Siksi meidän täytyy tehdä parannus synneistämme ja vaeltaa valossa niin kuin Kristus on valossa [ks. 1. Joh. 1:7], jotta Hänen verensä voi puhdistaa meidät kaikista synneistä ja jotta meillä voi olla Herran kumppanuus ja me voimme saada Hänen kirkkaudestaan ja korotuksestaan.¹⁸

Me tarvitsemme parannusta, ja meitä pitää kehottaa parannukseen.¹⁹

Parannuksen periaatteessa tulee ilmi taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen armo.

Parannus on yksi lohdullisimmista ja loistavimmista periaatteista, mitä evankeliumissa opetetaan. Tässä periaatteessa tulee ilmi kenties voimakkaammin kuin missään muussa periaatteessa taivaallisen Isämme ja Hänen ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen armo. Miten kauheaa olisikaan, jos ei olisi syntien anteeksiantoa eikä niillä, jotka ovat nöyrän katuvaisia, olisi mitään keinoa saada vapautusta synnistä! Voimme vain kuvitella osaltaan sen kauhun, joka meidät valtaisi, jos meidän pitäisi kärsiä rikkomustemme rangaistuksesta ikuisesti eikä koskaan olisi toivoa mistään huojennuksesta. Kuinka tuo huojennus saadaan? Kenen avulla se saadaan?

Herramme on sanonut:

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” [Joh. 3:16–17; ks. myös jakeet 18–21.]

Ellei Isä olisi lähettänyt Jeesusta Kristusta maailmaan, niin ei voisi olla syntien anteeksisaamista eikä voisi olla huojennusta synnistä parannuksen myötä.²⁰

”Parannus on yksi lohdullisimmista ja loistavimmista periaatteista, mitä evankeliumissa opetetaan.”

Jos me todella ymmärtäisimme ja voisimme tuntea edes vähäisessä määrin sitä rakkautta ja armollista auliutta, jota Jeesus Kristus osoitti kärsiessään syntiemme vuoksi, me haluaisimme tehdä parannuksen kaikista rikkomuksistamme ja palvella Häntä.²¹

Parannukseen kuuluu vilpitön murhe synnistä ja täydellinen kääntyminen pois synnistä.

Pyhissä kirjoituksissa sanotaan:

”Uhraa uhri Herralle, Jumalallesi, vanhurskaasti, nimittäin särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri” [OL 59:8].

Se tarkoittaa parannusta.

– – Parannus on sanakirjan antaman määritelmän mukaan vilpitöntä murhetta synnistä, itsensä tuomitsemista ja täydellistä kääntymistä pois synnistä. – – Todellista parannusta ei voi olla ilman murhetta ja halua vapautua synnistä.

Katumus on osoitus synnin takia murtuneesta eli nöyrtyneestä hengestä ja vilpitön taju synnin pahuudesta sekä ymmärrys siitä laupeudesta ja armosta, jota Jumala suo katuvalle syntiselle. – – Tästä syystä Herra sanoo, kuten olen jo lainannut, että meidän tulee uhrata uhri ”vanhurskaasti, nimittäin särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri”. – –

Parannus on lahja Jumalalta. – – Joidenkin ihmisten on vaikeaa tehdä parannusta, mutta parannuksen ja uskon lahja annetaan jokaiselle ihmiselle, joka tavoittelee sitä.²²

Olen oppinut omasta kokemuksestani, että kun haluaa muuttua, todella haluaa muuttua, pystyy muuttumaan. Omatuntomme ja pyhät kirjoitukset kertovat meille, millä tavoin pitää elää – ja ne kertovat meille, mitä tapoja meidän pitää muuttaa iankaikkiseksi hyvinvoinniksemme ja edistymiseksemme.²³

Aika parannuksentekoon on nyt.

Jumala ei tule pelastamaan jokaista miestä ja naista selestiseen valtakuntaan. Jos haluatte päästä sinne ja teillä on heikkouksia – jos te teette syntejä, jos te rikotte Herran käskyjä ja tiedätte sen – juuri nyt on oikea hetki tehdä parannus ja uudistua eikä ajatella, että se on niin pieni asia, että Herra antaa teille anteeksi; vain muutamia lyöntejä, vain pieni rangaistus, ja me saamme anteeksi; sillä te saatatte havaita, että teidät on heitetty ulos, jos te olette uppiniskaisia ja pysytte itsepintaisesti sellaisella tiellä.²⁴

Lykkääminen, silloin kun se koskee evankeliumin periaatteita, varastaa iankaikkisen elämän, joka on elämää Isän ja Pojan edessä. Joukossamme on monia, jopa kirkon jäseniä, joista tuntuu, ettei ole mitään tarvetta kiireeseen evankeliumin periaatteiden noudattamisessa ja käskyjen pitämisessä. – –

Älkäämme unohtako [Amulekin] sanoja: ”Sillä katso, tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala; niin, katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä.

Ja nyt, kuten sanoin teille aikaisemmin, koska te olette saaneet näin monia todistuksia, minä sen tähden pyydän teitä, ettette lykkää parannuksenne päivää loppuun asti, sillä tämän elämän päivän jälkeen, joka on annettu meille valmistautuaksemme iankaikkisuuteen, katso, ellemme käytä aikaamme hyvin tässä elämässä ollessamme, sen jälkeen tulee pimeyden yö, jossa ei mitään työtä voida tehdä.

Te ette voi sanoa joutuessanne tuohon kauheaan taitekohtaan: Minä tahdon tehdä parannuksen, minä tahdon palata Jumalani luokse. Ei, te ette voi sanoa näin, koska sillä samalla hengellä, jonka vallassa ruumiinne on sillä hetkellä, kun te lähdette tästä elämästä, sillä samalla hengellä on voima pitää teidän ruumistanne vallassaan tuossa iankaikkisessa maailmassa.” [Alma 34:32–34.]²⁵

Me olemme maailmalle velkaa sen, että kohotamme varoituksen äänen.

Herra haluaa, että ihmiset olisivat onnellisia; se on Hänen tarkoituksensa. Mutta ihmiset kieltäytyvät olemasta onnellisia ja tekevät itsensä onnettomiksi, koska he luulevat, että heidän tiensä ovat parempia kuin Jumalan tiet, ja koska heidän sydämessään on itsekkyyttä, ahneutta ja jumalattomuutta; ja se meissä on vikana tänä päivänä.²⁶

Sen havainnon perusteella, jonka teemme, kun matkustamme paikasta toiseen, ja sen perusteella, mitä luemme lehdistöstä, meidän on välttämättä tultava siihen johtopäätökseen, että parannus synnistä on nykyään äärimmäisen tärkeää kautta maailman.²⁷

Älkää luulko, että olemme saavuttaneet tilanteen, jossa asiat eivät voisi olla huonommin. Ellei tapahdu parannusta, ne tulevat olemaan huonommin. Ja niinpä saarnaan parannusta tälle kansalle, myöhempien aikojen pyhille, – – ja kaikkialla maailmassa oleville kansoille.²⁸

Me olemme maailmalle ja erityisesti kirkon jäsenille velkaa sen, että kohotamme varoituksen äänen [ks. OL 88:81].²⁹

Velvollisuutemme on pitää huolta toisistamme, suojella toisiamme, varoittaa toisiamme vaaroista, opettaa toisillemme valtakunnan evankeliumin periaatteita ja pysyä yhdessä yhtenäisenä rintamana maailman syntejä vastaan.³⁰

En tiedä mitään tärkeämpää tai välttämättömämpää tänä aikana kuin huutaa parannusta, myös myöhempien aikojen pyhien keskuudessa, ja kutsun heitä ja myös niitä, jotka eivät ole kirkon jäseniä, ottamaan vaarin näistä Lunastajamme sanoista. Hän on julistanut ehdottomasti, ettei mikään epäpyhä voi päästä Hänen kasvojensa eteen. Jumalan valtakunnan löytävät vain ne, jotka osoittautuvat uskollisiksi ja ovat pesseet vaatteensa Hänen veressään osoittamalla uskonsa ja tekemällä parannuksen – eivät ketkään muut.³¹

”Katso, kaikki kansakunnat, suvut, kielet ja kansat saavat olla turvassa Israelin Pyhässä, jos ne tekevät parannuksen” [1. Nefi 22:28]. Ja minä rukoilen, että ne tekevät parannuksen. Haluan heidän olevan turvassa. Haluan heidän uskovan Israelin Pyhään, joka tuli maailmaan ja sovitti syntimme, koko ihmiskunnan synnit, joka antoi meille lunastuksen kuolemasta, joka on luvannut meille pelastuksen ja vapautuksen synneistämme parannuksemme ehdolla.

Voi kuinka toivonkaan, että koko ihmiskunta uskoisi Häneen, palvelisi Häntä ja Hänen Isäänsä ja palvelisi Herraa Jumalaamme Pojan nimessä, niin silloin rauha koittaisi, silloin vanhurskaus vallitsisi, silloin Herra voisi perustaa valtakuntansa maan päälle.³²

Pyydän hartaasti maailmaa tekemään parannuksen ja uskomaan totuuden, antamaan Kristuksen valon loistaa elämässään, pitämään jokaisen hyvän ja tosi periaatteen, joka heillä on, ja lisäämään niihin edelleen sitä valoa ja tietoa, jota on tullut ilmoituksen kautta tänä aikana. Pyydän heitä hartaasti liittymään Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon ja korjaamaan satona evankeliumin siunaukset.

Pyydän hartaasti kirkon jäseniä tekemään vanhurskauden tekoja, pitämään käskyt, etsimään Henkeä, rakastamaan Herraa, asettamaan etusijalle elämässään Jumalan valtakunnan asiat ja tekemään siten Herran edessä pelolla ja vavistuksella työtä pelastuakseen [ks. Fil. 2:12].³³

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Käy läpi kohdasta ”Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita” presidentti Smithin kommentit siitä, miksi hän halusi kohottaa varoituksen äänen. Kuinka kutsu parannukseen on rakkauden ilmaus?
Mitä sinulle tarkoittaa se, että keskität uskosi taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen? (Ks. osa 1.)
Miksi todellinen usko johtaa aina toimintaan? (Katso joitakin esimerkkejä osasta 2.) Millä tavoin me voimme osoittaa uskomme teoillamme?
Kuinka parannuksenteko on ”uskon luonnollinen seuraus”? (Ks. osa 3.)
Muistele mielessäsi aikaa, jolloin teit parannuksen ja tunsit taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen armoa ja rakkautta (ks. osa 4). Mitä voit kertoa kiitollisuudestasi Vapahtajan sovitusta kohtaan?
Miksi parannuksenteko on mahdotonta ”ilman murhetta ja halua vapautua synnistä”? (Ks. osa 5.) Kuinka osan 5 viimeiset kaksi kappaletta voisivat antaa toivoa jollekulle, joka tuntee murhetta synnin johdosta?
Millä tavoin lykkääminen varastaa iankaikkisen elämän? (Ks. osa 6.) Mitä vaaroja on parannuksentekomme lykkäämisessä?
Kun käyt läpi osaa 7, mieti, mitä varoituksen äänen korottaminen tarkoittaa. Kuinka me voimme olla ystävällisiä ja rakastavia pyrkimyksissämme varoittaa muita?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Hepr. 11:1–6; Moosia 4:1–3; Alma 34:17; Et. 12:4; Moroni 7:33–34; OL 18:10–16; UK 4

Opetusvihje

”Oppilas täytyy saada toimimaan. Kun opettaja asettuu parrasvaloihin show’n tähdeksi, puhuu kaiken aikaa ja muutoinkin hoitaa kaiken toiminnan, on melko varmaa, että hän estää luokkansa jäseniä oppimasta.” (Asahel D. Woodruff, julkaisussa Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 61.)