Luku 22

Rukous – käsky ja siunaus

”Harva asia elämässä on yhtä tärkeä kuin yhteydenpito Jumalaan rukouksessa.”

Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita

Presidentti Joseph Fielding Smith opetti, että meidän tulee tehdä rukouksen hengestä ”osa sisintä olemustamme”¹. Hän antoi esimerkin tästä periaatteesta tavalla, jolla hän eli ja jolla hän rukoili – yksin, perheenjäsenten kanssa ja julkisuudessa.

Ensimmäisen vaimonsa Louien kuoleman jälkeen hän kirjoitti tämän herkän pyynnön päiväkirjaansa suoden välähdyksen henkilökohtaisiin rukouksiinsa: ”Oi Isäni taivaassa, rukoilen Sinua, että auttaisit minua elämään niin, että olisin kelvollinen kohtaamaan hänet iankaikkisessa kirkkaudessa, olemaan jälleen yhdessä hänen kanssaan, koskaan enää eroamatta, iankaikkisuuden lukemattomien aikojen halki. Auta minua olemaan nöyrä, turvaamaan Sinuun. Anna minulle viisautta ja tietoa taivaallisista asioista, jotta minulla olisi voimaa vastustaa kaikkea pahaa ja pysyä uskollisena Sinun totuudellesi. Oi Herra, auta minua, suo minulle iankaikkinen elämä valtakunnassasi. Ohjaa askeliani vanhurskaudessa, anna minulle koko Henkesi. Auta minua kasvattamaan kallisarvoiset lapsoseni niin, että he pysyisivät puhtaina ja tahrattomina koko elämänsä ajan, ja kun olemme päättäneet kulkumme, ota meidät selestiseen valtakuntaasi, me rukoilemme Sinua. Anna niin olla. Lunastajamme nimessä. Aamen.”²

Presidentti Smithin poika Joseph jr. kertoi eräästä unohtumattomasta rukouksesta, jonka presidentti Smith piti, kun he olivat tulossa kotiin Salt Lake Cityyn matkalta, joka oli suuntautunut itäiseen Utahiin. He joutuivat myrskyssä rankkasateeseen ja kääntyivät väärään suuntaan päätyen paikkaan nimeltä Indian Canyon. ”Myrsky yltyi, ja tie oli hyvin kurainen ja liukas, jopa siinä määrin, että oli sekä vaarallista että mahdotonta ajaa pidemmälle. Sankka sumu verhosi syvän kuilun yksikaistaisen hiekkatien kyljessä, ja nuori Joseph jr. ja tri David E. Smith, jotka olivat kyydissä, yrittivät työntää ja vakauttaa autoa, koska he pelkäsivät, että se luisuisi alapuolella olevaan syvään kanjoniin. Pyörät alkoivat pyöriä tyhjää liejussa, ja viimein auto pysähtyi. – – Joseph muisteli isänsä sanoneen: ’Olemme tehneet kaiken voitavamme. Käännymme Herran puoleen.’ Presidentti Smith painoi päänsä rukoukseen pyytäen Herraa valmistamaan tavan, jolla hän voisi korjata virheensä ja päästä pois vaarallisesta kanjonista ja jatkaa kotimatkaa. Hän kertoi Herralle, että hänellä oli tärkeitä sitoumuksia, jotka kaipasivat hänen huomiotaan seuraavana päivänä, ja että oli välttämätöntä, että hän pääsisi takaisin Salt Lake Cityyn. Ilmeellisesti myrsky väistyi ja alkoi tuulla, niin että tie kuivui riittävästi, jotta he saattoivat – – lopulta päästä takaisin eräälle valtatielle. Heti kun he olivat päässeet alavalle maalle, myrsky yltyi jälleen pysäyttäen liikenteen lähialueella useiksi tunneiksi. Kun he etenivät pitkin Provo-kanjonia kohti Salt Lake Cityä, ja matkaan oli kulunut monta ylimääräistä tuntia, heidät pysäytti liikennepoliisi, joka kysyi heiltä, mistä he olivat tulleet. Kun he kertoivat tulleensa Indian-kanjonin läpi, poliisi sanoi: ’Se on mahdotonta! Kaikkien siltojen sillä alueella on raportoitu vaurioituneen.’ Heidän yllätyksekseen seuraavan päivän sanomalehtiotsikoissa kerrottiin, että 200 autoa oli jäänyt saarroksiin alueella, jolta he olivat päässeet pois.”³

Apostolisen palvelutyönsä aikana, joka kesti 62 vuotta, presidentti Smith sisällytti moniin saarnoihinsa julkisia rukouksia, joissa hän pyysi taivaan siunauksia kirkon jäsenille ja ihmisille kautta maailman. Esimerkiksi ensimmäisessä yleiskonferenssipuheessaan kirkon presidenttinä hän pyysi: ”Rukoilen, että Jumala, taivaallinen Isämme, avaa taivaan ikkunat ja vuodattaa lapsilleen kaikkialla maan päällä niitä suuria ja iankaikkisia siunauksia, jotka kohentavat heidän osaansa ajallisesti ja hengellisesti.”⁴

Presidentti Smithin rukouksista paljastuu hänen todistuksensa syvyys sekä hänen rakkautensa taivaallista Isäänsä ja Vapahtajaansa kohtaan. Presidentti Boyd K. Packer, joka kutsuttiin palvelemaan kahdentoista apostolin koorumissa, kun Joseph Fielding Smith oli kirkon presidentti, on sanonut: ”Oli kokemus kuulla presidentti Joseph Fielding Smithin rukoilevan. Silloinkin kun hän oli jo yli yhdeksänkymmenen, hän rukoili, että hän voisi ’pitää liittonsa ja velvoituksensa ja kestää loppuun asti’.”⁵

Joseph Fielding Smithin opetuksia

Meitä käsketään lähestymään taivaallista Isää rukouksessa.

On Herran käsky, että me etsimme Häntä jatkuvasti nöyrässä rukouksessa. Kun Vapahtaja oli opetuslastensa kanssa, Hän opetti heitä rukoilemaan ja antoi heille esimerkin rukoilemalla usein Isäänsä. Voimme olla varmoja – koska se on käsky Herralta – että rukouksessa on hyveellisyyttä, ja kun me etsimme Herraa, sen pitäisi tapahtua nöyryyden ja kunnioituksen hengessä. – –

Vanhempien velvollisuutena on opettaa lapsiaan rukoilemaan niin pian kuin nämä alkavat ymmärtää. He luokoot tavan lähestyä taivaallista Isäänsä ymmärtäen, miksi rukoillaan. Jos tämä tapa luodaan lapsuudessa, se voi säilyä kautta aikuisuuden vuosien, ja mies tai nainen, joka on vilpittömästi etsinyt Herraa ja kiittänyt Häntä siunauksista, voi odottaa, ettei Herra hylkää häntä hädän hetkellä.⁶

Pysähdymmeköhän me koskaan miettimään, miksi Herra on pyytänyt meitä rukoilemaan? Pyysikö Hän meitä rukoilemaan, koska Hän haluaa meidän kumartuvan palvelemaan Häntä? Onko se pääsyy? En usko, että on. Hän on taivaallinen Isämme, ja meidän on käsketty palvella Häntä ja rukoilla Häntä Hänen rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä. Mutta Herra tulee kyllä toimeen ilman rukouksiamme. Hänen työnsä jatkuu aivan yhtä lailla, rukoilemmepa me tai emme. – – Rukous on jotakin, mitä me tarvitsemme, ei mitään, mitä Herra tarvitsisi. Hän osaa aivan hyvin hoitaa asioitaan ja pitää niistä huolta ilman meidän apuamme. Rukoustemme tarkoitus ei ole kertoa Hänelle, kuinka Hänen tulee hoitaa asioitaan. Jos meillä on jokin senkaltainen käsitys, niin tietenkin se on väärä käsitys. Me lausumme rukouksemme enemmänkin omaksi hyväksemme, rakentuaksemme ja saadaksemme voimaa ja rohkeutta ja vahvistaaksemme uskoamme Häneen.

Rukous on jotakin, mikä tekee sielun nöyräksi. Se laajentaa käsityskykyämme, se valaisee mielen. Se tuo meitä lähemmäksi taivaallista Isäämme. Me tarvitsemme Hänen apuaan, siitä ei ole kysettäkään. Me tarvitsemme Hänen Pyhän Henkensä johdatusta. Meidän pitää tietää, mitä sellaisia periaatteita meille on annettu, joiden avulla me voimme palata Hänen eteensä. Mielemme tarvitsee valaistusta innoituksesta, jota saamme Häneltä, ja näistä syistä me rukoilemme Häntä, niin että Hän auttaisi meitä elämään niin, että me tuntisimme Hänen totuutensa ja kykenisimme vaeltamaan sen valossa, että me voisimme uskollisuutemme ja kuuliaisuutemme avulla palata jälleen Hänen eteensä.⁷

Harva asia elämässä on yhtä tärkeä kuin yhteydenpito Jumalaan rukouksessa. Herra on vetänyt mielemme ylle unohduksen verhon, niin ettemme muista Häntä ja suhdettamme Häneen Hänen perheensä jäseninä kuolevaisuutta edeltävässä elämässä. Rukous on se yhteydenpidon väylä, jonka Hän on antanut meille ollaksemme jälleen kosketuksissa Häneen. Siten yksi kuolevaisuuden koetusaikamme tärkeimmistä tarkoituksista on nähdä, voimmeko me oppia pitämään sydämessämme aina rukouksen hengen, niin että kun Herra päättää puhua, me kuulemme Hänen äänensä sielussamme.⁸

Rukouksen aika on aina.

”Ja käskyn minä annan heille (eli vanhemmille Siionissa) – että se, joka ei pidä rukouksiaan Herran edessä, kun on rukouksen aika, se muistettakoon minun kansani tuomarin edessä” [OL 68:33].

En usko, että olemme lukeneet tätä jaetta tästä luvusta yhtään liiaksi, ja joskus mietin, ymmärrämmekö, kuinka tärkeä tämä käsky todella on. Kukaan ei voi säilyttää Herran Henkeä, ellei hän rukoile. Kukaan ei voi saada Pyhän Hengen innoitusta, ellei hänen sydämessään ole tätä rukouksen henkeä. – –

Haluan nyt viipyä tässä kohdassa hetken tai pari. – – Milloin on rukouksen aika?

Joillakin meistä on se ajatus, että rukouksen aika on silloin kun me nousemme aamulla ja kun olemme vetäytymässä yöpuulle illalla, kun työmme on tehty, ja ettei muuta rukouksen aikaa ole. Mutta minä sanon teille, ja minulla on sille hyvä perustelu, että rukouksen aika on aina. Saanen lukea sen teille. Tiedätte, että haluan osoittaa todeksi sen, mitä sanon. Haluan tuoda todistajia todistamaan siitä, mitä ilmaisen, enkä pyydä ihmisiä hyväksymään sitä, mitä sanon, ellei se ole täysin sopusoinnussa sen kanssa, mitä Herra on sanonut joko suoraan tai profeettojensa välityksellä. Luemme Mormonin kirjasta [Amulekin] sanan köyhille soramilaisille, jotka olivat poikenneet totuudesta ja jotka oli karkotettu synagogistaan, koska he olivat köyhiä, ja koska he ajattelivat, että he voisivat rukoilla vain yksi kerrallaan nousemalla rameumptomille, kuten sitä kutsuttiin [ks. Alma 31:12–23], he eivät tienneet, mitä tehdä. [Amulek] opetti heitä seuraavasti:

”Niin, huutakaa häneltä armoa, sillä hän on voimallinen pelastamaan. Niin, nöyrtykää ja rukoilkaa häntä jatkuvasti. Huutakaa Hänen puoleensa kedoillanne ollessanne, niin, kaikkien katraidenne puolesta. Huutakaa hänen puoleensa taloissanne, niin, koko perhekuntanne puolesta, sekä aamuin, keskipäivin että illoin. Niin, huutakaa hänen puoleensa vihollistenne voimaa vastaan. Niin, huutakaa hänen puoleensa Perkelettä vastaan, joka on kaiken vanhurskauden vihollinen. Huutakaa hänen puoleensa peltojenne puolesta, jotta siinä menestyisitte. Huutakaa ketojenne katraiden puolesta, jotta ne lisääntyisivät. Mutta tässä ei ole kaikki; teidän täytyy vuodattaa sielunne huoneissanne ja salaisissa paikoissanne ja erämaassanne. Niin, ja kun te ette huuda Herran puoleen, olkoon sydämenne täysi, alati viipyen rukouksessa hänen puoleensa omaksi parhaaksenne ja myös ympärillänne olevien parhaaksi. Ja nyt, katso, rakkaat veljeni, minä sanon teille: Älkää luulko, että tässä on kaikki; sillä jos te tämän kaiken tehtyänne käännytätte pois tarvitsevat ja alastomat ettekä käy sairaiden ja ahdistettujen luona ja anna omaisuudestanne, jos teillä on, niille, jotka tarvitsevat – minä sanon teille: Jos te ette mitään näistä tee, katso, teidän rukouksenne on turha eikä teitä mitään hyödytä, ja te olette kuin tekopyhät, jotka kieltävät uskon.” [Alma 34:18–28.]

Mielestäni tämä on aivan erinomainen oppi, ja luen sen painaakseni mieleenne rukouksen ajan. Rukouksen aika on aamulla ennen kuin perhe lähtee kukin taholleen. Hyvä aika rukoukseen on, kun kokoonnutte pöydän ääreen ennen kuin nautitte aamuaterian, ja annatte perheenjäsenten vuorotellen pitää rukouksen. Silloin on rukouksen aika. Rukouksen aika kauppiaalle on aamulla, kun hän menee liikepaikalleen ja ennen kuin hän aloittaa päivänsä työn kauppiaana. Rukouksen aika paimenelle on silloin kun hän on ulkona laumojensa kanssa kaitsemassa niitä. Aika maanviljelijälle rukoilla on silloin kun hän lähtee auroineen pellolle, kun hän lähtee kylvämään viljaa ja kun hän lähtee korjaamaan satoaan. Ja jos ihminen rukoilee, kuten hänen on käsketty tehdä tässä pyhien kirjoitusten kohdassa, jonka olen lukenut, niin hänen huomataan mitä todennäköisimmin kaikissa asioissa pitävän vanhurskaasti Herran käskyt.⁹

Amulek, kuvattuna tässä Alman kanssa, kannusti ihmisiä huutamaan Herralta ”armoa, sillä hän on voimallinen pelastamaan” (Alma 34:18).

Kaiken, mitä me teemme, tulisi olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä rukouksissamme ilmaisemme.

Meidän ei pidä rukoilla vain huulillamme, vaan jokaisessa teossa, kanssakäymisissämme, kaikessa, mitä ryhdymme tekemään, meidän tulee pyrkiä toteuttamaan se, mitä rukouksissamme ilmaisemme, ja olemaan sopusoinnussa niiden ajatusten kanssa, joita me julistamme Herralle päivittäisessä anomisessamme.¹⁰

Olemmeko me rukouksen hengessä? Olemmeko tehneet siitä osan sisintä olemustamme? Olemmeko kosketuksissa taivaalliseen Isäämme Pyhän Hengen välityksellä vai emmekö ole?¹¹

Meidän tulee rukouksissamme vuodattaa sieluamme kiitoksessa.

Kuinka huolella meidän pitäisikään vaalia rukouksentäyteisen elämän avulla kiitollista asennetta. Uskon, että yksi suurimmista synneistä, mihin maan asukkaat syyllistyvät nykyään, on kiittämättömyyden synti, se, ettei tunnusteta Herraa ja Hänen oikeuttaan hallita ja vallita.¹²

Meidän tulee rukouksissamme vuodattaa sieluamme kiitoksessa elämästä ja olemassaolosta, Jumalan Pojan lunastavasta uhrista, pelastuksen evankeliumista, Joseph Smithistä ja palautuksen suunnattomasta työstä, joka toteutettiin hänen kauttaan. Meidän tulee tunnustaa Herran käden kosketus kaikessa ja kiittää Häntä kaikesta, sekä ajallisesta että hengellisestä.¹³

Meidän tulee kääntyä taivaallisen Isän puoleen kaikissa vanhurskaissa haluissamme.

Meidän tulee pyytää [taivaalliselta Isältä] uskoa ja nuhteettomuutta ja jokaista jumalallista ominaisuutta, Hänen työnsä voittoa ja menestystä, Hänen Pyhän Henkensä johdatusta ja pelastusta Hänen valtakunnassaan. Meidän tulee rukoilla perheemme puolesta, vaimomme ja lastemme puolesta, rukoilla ruokaa ja suojaa ja vaatteita, rukoilla liikehuolistamme ja kaikista vanhurskaista haluistamme.¹⁴

Rukoilen, että taivaan siunaukset olisivat ja pysyisivät meidän ja kaikkien ihmisten kanssa.

Oi kunpa taivaat vuodattaisivat alas vanhurskautta ja totuutta koko maailmaan!

Oi kunpa kaikilla ihmisillä kaikkialla olisi kuuleva korva ja kunpa he ottaisivat vaarin totuuden ja valon sanoista, jotka tulevat Herran palvelijoilta!

Oi kunpa Herran tarkoitukset kaikkien ihmisten keskuudessa jokaisessa kansakunnassa täyttyisivät pian!

Minä rukoilen kirkon jäsenten puolesta, jotka ovat Korkeimman pyhiä, että heitä vahvistettaisiin heidän uskossaan ja että halu vanhurskauteen lisääntyisi heidän sydämessään ja että he tekisivät Herran edessä peläten ja vavisten työtä pelastuakseen [ks. Fil. 2:12; Morm. 9:27].

Minä rukoilen hyvyyttä ja oikeamielisyyttä kaikkien ihmisten keskuuteen, että heitä johdatettaisiin etsimään totuutta, tukemaan jokaista tosi periaatetta ja edistämään vapauden ja oikeudenmukaisuuden asiaa.

Näinä hankalina ja vaikeina aikoina minä rukoilen, että kaikkia ihmisiä johdattaisi se valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan [ks. Joh. 1:9; OL 93:2], ja että he saisivat siten viisautta ratkaista ongelmat, jotka vaivaavat ihmiskuntaa.

Pyydän hartaasti armollista Isää vuodattamaan siunauksiaan kaikille ihmisille, nuorille ja vanhoille, niille, joilla on aihetta murheeseen, nälkäisille ja tarvitseville, niille, jotka ovat joutuneet epäsuotuisien olosuhteiden tai epäterveen ympäristön ansaan, ja kaikille, jotka tarvitsevat tukea, apua ja viisautta sekä kaikkia niitä hyviä ja hienoja asioita, jotka vain Hän voi antaa.

Teidän kaikkien laillanne minäkin rakastan Isämme lapsia kaikkialla maan päällä, tunnen heistä huolta ja tunnen myötätuntoa heitä kohtaan, ja rukoilen, että heidän olonsa paranisivat sekä ajallisesti että hengellisesti. Minä rukoilen, että he tulisivat Kristuksen tykö ja oppisivat Hänestä ja ottaisivat Hänen ikeensä kantaakseen, että he löytäisivät levon sielulleen, sillä Hänen ikeensä on hyvä kantaa ja Hänen kuormansa on kevyt [ks. Matt. 11:29–30].

Rukoilen, että myöhempien aikojen pyhät ja kaikki, jotka heidän kanssaan pitävät meidän kaikkien Isän käskyt, eläisivät niin, että saisivat rauhan tässä elämässä ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa [ks. OL 59:23] – kaikkea tätä pyydän nöyrästi ja kiittäen ja Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.¹⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Kohdassa ”Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita” on neljä esimerkkiä presidentti Smithin rukouksista. Mitä voimme oppia kustakin näistä esimerkeistä?
Pohdi omaa suhtautumistasi rukoukseen. Mitä me voimme tehdä, jotta rukouksemme auttavat meitä pääsemään lähemmäksi taivaallista Isäämme? (Ks. osa 1.)
Presidentti Smith opetti: ”Rukouksen aika on aina” (osa 2). Millä tavoin me voimme noudattaa neuvoa rukoilla aina?
Mitä sinulle tarkoittaa sen toteuttaminen, ”mitä rukouksissamme ilmaisemme”? (Ks. osa 3.) Mieti, mitä voit tehdä kehittyäksesi tässä asiassa.
Kuinka asenteemme muuttuu, kun me vuodatamme ”sieluamme kiitoksessa” taivaalliselle Isällemme? (Ks. osa 4.)
Kun tutkit presidentti Smithin rukousta osassa 5, mieti omia rukouksiasi. Pohdi mielessäsi tätä kysymystä: Keitä ihmisiä ja mitä asioita sinun pitäisi sisällyttää useammin rukouksiisi?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Matt. 7:7–8; Fil. 4:6; 1. Tess. 5:17–18; Jaak. 1:5–6; 2. Nefi 32:8–9; Alma 34:38–39; 3. Nefi 18:18–21; OL 10:5

Opetusvihje

”Käytä keskustelun herättämiseen kunkin luvun lopussa olevia kysymyksiä. Voit myös kehitellä omia kysymyksiä erityisesti niitä varten, joita opetat.” (Sivu VII tässä kirjassa.)