Presidenttien opetuksia
Luku 22: Evankeliumin vieminen maailmaan


Luku 22

Evankeliumin vieminen maailmaan

”Me olemme mieluusti mukana taivaallisen Isämme kumppaneina suuressa työssä Hänen lastensa pelastukseksi ja korotukseksi.”

Ezra Taft Bensonin elämänvaiheita

Presidentti Ezra Taft Bensonin kohdalla lähetystyö kuului perheen perinteisiin. ”Isälläni oli yksitoista lasta”, hän on selittänyt. ”Me kaikki yksitoista olemme olleet lähetystyössä. Myös vaimoni on ollut lähetystyössä, ja mikä parasta, viimeisen puoli vuotta [hänen lähetystyöstään] hänen leskeksi jäänyt äitinsä palveli hänen kanssaan. Koska olen pojista vanhin, muistan hyvin ne kirjeet, joita oma isäni kirjoitti ollessaan lähetystyössä keskilännessä. Kotiimme tuli lähetystyöhenki, joka ei ole koskaan kaikonnut, ja olen siitä nöyrän kiitollinen.”1

Presidentti Benson palveli kokoaikaisessa lähetystyössä Brittein saarten lähetyskentällä vuosina 1921–1923, ja lähetystyöhenki eli hänessä kauan noiden kahden ja puolen vuoden jälkeen. Kun hän esimerkiksi oli Yhdysvaltain maatalousministeri vuosina 1953–1961, hän oli tekemisissä monien muihin uskontokuntiin kuuluvien ihmisten kanssa. Yleiskonferenssissa huhtikuussa 1961 hän sanoi pyhille: ”Minulla on noin 9 000 ihmisen nimet, joiden kanssa olen ollut yhteydessä virallisessa asemassani. Toivon voivani antaa heistä nimiviitteen. Haluaisin, että jokainen heistä kuulisi evankeliumia. Kunpa kaikki Isämme lapset voisivat nauttia siunauksista, jotka koituvat siitä, että ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja elää sen mukaan.”2

Presidentti Bensonin into lähetystyön tekemiseen jatkui hänen myöhempinä vuosinaan, ja hän halusi kaikkien kirkon jäsenten omaksuvan saman innon. Hän puhui suoraan nuorille miehille valmistautumisesta kokoaikaiseen lähetystyöpalveluun. ”Valmistautukaa nyt”, hän sanoi. ”Valmistautukaa fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti.”3 Hän kehotti vanhempia ohjaamaan poikiaan tässä valmistautumisessa. Hän neuvoi myös nuoria sisaria ja kirkon vanhempia jäseniä harkitsemaan vakavasti palvelemista kokoaikaisessa lähetystyössä. Ja hän kehotti kaikkia kirkon jäseniä kertomaan evankeliumista lähimmäisilleen.

Presidentti Thomas S. Monson kertoi tilanteesta, jolloin presidentti Bensonin rakkaus lähetystyötä kohtaan innoitti erästä tulevaa lähetyssaarnaajaa: ”Eräänä perjantaina hän ja sisar Benson noudattivat tavanmukaista käytäntöään ja osallistuivat istuntoon Jordan Riverin temppelissä. Siellä presidentti Bensonin luo tuli nuorukainen, joka tervehti profeettaa ilo sydämessään ja ilmoitti, että hänet oli kutsuttu kokoaikaiseen lähetystyöhön. Presidentti Benson tarttui juuri kutsuttua lähetyssaarnaajaa kädestä ja hymy huulillaan sanoi: ’Ota minut mukaasi! Ota minut mukaasi!’ Lähetyssaarnaaja todisti, että tavallaan hän ottikin presidentti Bensonin mukaansa lähetystyöhön, sillä tämä tervehdys osoitti presidentti Bensonin kestävää rakkautta ja hänen omistautumistaan lähetystyölle ja hänen haluaan olla aina Herran palveluksessa.”4

Presidentti Bensonin omistautumisessa evankeliumista kertomiseen oli keskeistä rakkaus kaikkia taivaallisen Isän lapsia kohtaan. ”Isämme lapset tarvitsevat evankeliumia. – – Minä tiedän, että Herra rakastaa heitä, ja Hänen nöyränä palvelijanaan minulla on sydämessäni rakkaus tämän maailman miljoonia ihmisiä kohtaan.”5 Pohtiessaan Vapahtajan rakkauden voimaa hän todisti: ”Siunauksemme moninkertaistuvat, kun me välitämme Hänen rakkauttaan lähimmäisellemme.”6

Osallistuttuaan koko elämänsä ajan lähetystyöhön ja kannustettuaan muita pyhiä tekemään samoin presidentti Benson saattoi vakuuttaa: ”Olen maistanut lähetystyön ilon. Koko maailmassa ei ole muuta työtä, joka voi tuoda ihmiselle suurempaa iloa ja onnea.”7

Kuva
Two elder missionaries walking down a city sidewalk in Sao Paulo, Brazil. There are buildings in the background.

”Annamme auliisti aikaamme ja varojamme, joilla [Herra] saattaa meitä siunata, Hänen valtakuntansa vakiinnuttamiseksi maan päällä.”

Ezra Taft Bensonin opetuksia

1

Maailma janoaa tosi uskontoa, ja meillä on tuo uskonto.

Vaikuttaa siltä, että sen jälkeen kun Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus olivat ilmestyneet kirkkaudessaan Joseph Smithille, ensimmäinen suuri velvollisuus, joka palautetulle kirkolle annettiin, oli evankeliumin vieminen maailmaan – kaikille Isämme lapsille.

Se on todellakin ollut äärimmäisen tärkeä, suuri ja dramaattinen sarja tapahtumia – uhrauksen, ilon, vaikeuksien, rohkeuden ja ennen kaikkea lähimmäisenrakkauden tapahtumia. Missään maan päällä ei ole sen vertaista inhimillistä tapahtumasarjaa. Niin, tämän rakkaudentyön toteuttaminen on vaatinut verta, hikeä ja kyyneliä. Ja miksi me olemme tehneet sitä? Koska taivaan Jumala on käskenyt niin, koska Hän rakastaa lapsiaan, ja on Hänen tahtonsa, että kaikki miljoonat maan päällä saavat tilaisuuden kuulla ja omasta vapaasta tahdostaan ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin loistavat, pelastavat ja korottavat periaatteet ja elää niiden mukaan.8

Vakaumukseni on, että maailma tarvitsee enemmän kuin mitään muuta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, ja maailman ihmiset haluavat sitä, mitä evankeliumi antaa, mutta he eivät oivalla sitä. He kaipaavat evankeliumin tuomaa ankkuria, joka antaa heille vastaukset heitä kohtaaviin ongelmiin ja joka tuo heille turvallisuudentunteen ja sisäisen rauhan tunteen. Veljeni ja sisareni, evankeliumi on ainoa vastaus maailman ongelmiin.9

Vain evankeliumi pelastaa maailman sen itse aiheuttamalta tuholta. Vain evankeliumi yhdistää kaikkiin etnisiin ryhmiin ja kansoihin kuuluvat ihmiset rauhaan. Vain evankeliumi tuo iloa, onnea ja pelastuksen ihmiskunnalle.10

Maailma janoaa tosi uskontoa, ja meillä on tuo uskonto.11

Tämä on se loistava sanoma, jonka haluamme jakaa maailman kanssa: että Jumalan valtakunta on palautettu Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Se on suurin sanoma sitten Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen.12

Me otamme nöyrästi ja kiitollisina vastaan tämän tärkeän vastuun, joka kirkolle on annettu. Me olemme mieluusti mukana taivaallisen Isämme kumppaneina suuressa työssä Hänen lastensa pelastukseksi ja korotukseksi. Annamme auliisti aikaamme ja varojamme, joilla Hän saattaa meitä siunata, Hänen valtakuntansa vakiinnuttamiseksi maan päällä. Me tiedämme, että se on ensimmäinen velvollisuutemme ja suuri tilaisuutemme. Tämä henki on ollut luonteenomaista Jeesuksen Kristuksen kirkon lähetystyölle kaikkina aikoina. Se on ollut huomattavana merkkinä meidän aikamme, aikojen täyttymisen taloudenhoitokauden, alkamisesta. Missä ikinä löytyykin uskollisia myöhempien aikojen pyhiä, siellä on myös tämä epäitsekkään uhrautumisen henki koko maailman suurimman asian hyväksi.13

Meillä on suuri tehtävä. Meidän täytyy olla valmiita, sekä nuorten että vanhojen. Meidän täytyy olla kohottavana vaikutuksena kansakuntien keskuudessa, uskollisia vanhurskauden periaatteille.14

2

Me kaikki voimme olla lähetyssaarnaajia, olipa tilanteemme tai asemamme elämässä mikä tahansa.

Herran kirkon jäseninä meidän on suhtauduttava vakavasti lähetystyöhön. Jos ahkeroitte niin kuin teidän pitäisi, jos rakastatte tätä työtä, olette mukana pelastamassa ihmislasten sieluja.15

Lähetystyötä ei pidä nähdä pelkästään pappeusvelvollisuutena, vaan meidän jokaisen tulee lisäksi odottaa tätä kokemusta suurella ilolla ja suurin toivein. Evankeliumista kertomisen todellinen päämäärä on tuoda sieluja Kristuksen luokse, opettaa ja kastaa taivaallisen Isämme lapsia niin että voimme iloita heidän kanssaan (ks. OL 18:15) Isämme valtakunnassa.16

Tämä on meidän suuri yhteinen vastuumme. Emme voi väistää sitä. Älköön kukaan mies tai nainen ajatelko, että hän olisi asuinpaikkansa tai yhteiskunnallisen asemansa tai ammattinsa tai virkansa takia vapautettu tästä vastuusta.17

Nuoret miehet ja nuoret naiset

Me toivomme, että jokainen nuori mies suunnittelee olevansa Herran sanansaattaja.18

Kuinka poikiin luodaan halu lähteä lähetystyöhön? Apua päätöksentekoon lähetystyöhön lähtemisestä ei lykätä – –. Auttakaa heitä tekemään tuo päätös 9-, 10- tai 11-vuotiaina! Koti on se taimilava, jossa nuoret miehet koulitaan. Ja jokaista nuorta miestä tulee valmistaa kotonaan palvelemaan.

Aluksi poikaa voidaan valmistaa lähetystyöhön siten, että häntä opetetaan rukoilemaan, hänelle luetaan kertomuksia Mormonin kirjasta ja muista pyhistä kirjoituksista, pidetään perheiltoja ja annetaan hänen [opettaa] osia oppiaiheesta, opetetaan hänelle siveellisen puhtauden periaatteita, avataan säästötili tulevaa lähetystyötä varten, opetetaan hänelle työntekoa ja annetaan hänelle tilaisuuksia palvella muita ihmisiä.19

Me haluamme lähetyskentille sellaisia nuoria miehiä, jotka voivat olla alusta asti tehokkaita, joilla on sellainen henkilökohtaisesta vanhurskaudesta ja puhtaasta elämästä syntynyt usko, että heidän lähetystyönsä voi olla hienoa ja tuloksekasta.20

Herra haluaa jokaisen nuoren miehen palvelevan kokoaikaisessa lähetystyössä. – – Nuori mies ei voi tehdä mitään tärkeämpää. Opiskelu voi odottaa. Apurahoja voi lykätä. Ammatillisia tavoitteita voi siirtää tuonnemmaksi. Niin, jopa temppeliavioliiton pitäisi odottaa, kunnes nuori mies on palvellut kunniakkaasti Herraa kokoaikaisessa lähetystyössä.

– – Nuoret naiset, myös teillä voi olla tilaisuus palvella kokoaikaisessa lähetystyössä. Olen kiitollinen siitä, että oma iankaikkinen kumppanini palveli lähetystyössä Havaijissa ennen kuin meidät vihittiin Suolajärven temppelissä, ja olen iloinen siitä, että lastenlasteni joukossa on kolme tytärtä, jotka ovat palvelleet kokoaikaisessa lähetystyössä. Jotkut parhaista lähetyssaarnaajistamme ovat nuoria sisaria.21

Vanhemmat lähetyssaarnaajat

Me tarvitsemme lähetystyöhön yhä enemmän vanhempia lähetyssaarnaajia.22

Monet vanhemmat pariskunnat voisivat palvella lähetystyössä. Niin tehdessään he tulevat huomaamaan, että lähetystyö on ainutlaatuisella tavalla siunaukseksi heidän lapsilleen, lastenlapsilleen ja lastenlastensa lapsille. Se on suurena esimerkkinä heidän jälkeläisilleen.23

Monet pariskunnat voivat todistaa, että heidän palvelemisensa lähetystyössä on ollut heidän onnellisimpia aikojaan yhdessä, koska he ovat silloin täysin omistautuneet yhdelle asialle – lähetystyölle.24

Jäsenlähetyssaarnaajat

Meidän täytyy tähdentää, että me tarvitsemme enemmän jäsenlähetystyötä. Kokemus on osoittanut, että se on hedelmällisintä lähetystyötä. Jäsenlähetystyö on yksi suurista avaimista jäsentemme yksilölliseen kasvuun. Vakaumukseni on, että jäsenlähetystyö kohottaa hengellisyyttä jokaisessa seurakunnassa, jossa sitä tehdään.25

Kuva
A woman giving another woman a Book of Mormon.

”Herra odottaa meidän olevan lähetyssaarnaajia.”

Kuinka kauan on siitä, kun olette kutsuneet naapurin sakramenttikokoukseen tai vaarnakonferenssiin tai tulemaan kotiinne perheiltaan? Kuinka kauan siitä on, kun olette todella keskustelleet evankeliumista? Tällaiset kokemukset ovat suurenmoisia.26

Herra tukee jäseniä heidän lähetystyötehtävässään, jos heillä vain on uskoa yrittää.27

Meidän on aika kohottaa katseemme, saada näkemys tämän suuren työn tärkeydestä. Herra odottaa sitä meiltä. Ei riitä, että on pelkästään jäsen kirkossa ja käy sakramenttikokouksessa, maksaa kymmenykset, tukee huoltotyöohjelmaa. Se kaikki on hyvää – mutta se ei riitä. Herra odottaa meidän olevan lähetyssaarnaajia, elävän evankeliumin mukaan – kyllä, täysin, ja auttavan Hänen valtakuntansa rakentamisessa.28

3

Mormonin kirja on se suuri viiri, jota meidän on käytettävä tehdessämme lähetystyötä.

Mormonin kirja on niin kirkon jäseniä kuin kirkkoon kuulumattomiakin varten. Yhdessä Herran Hengen kanssa Mormonin kirja on suurenmoisin väline, minkä Jumala on antanut meille maailman käännyttämiseksi. Jos aiomme saada sielujen sadon, meidän täytyy käyttää sitä välinettä, jonka Herra on suunnitellut tähän työhön – Mormonin kirjaa.

Ja usein juuri Mormonin kirjan lukeminen saa meidät lähtemään lähetystyöhön. Me tarvitsemme enemmän lähetyssaarnaajia. Mutta me tarvitsemme myös paremmin valmistautuneita lähetyssaarnaajia, jotka tulevat seurakunnista ja kodeista, joissa tunnetaan Mormonin kirja ja rakastetaan sitä. Me tarvitsemme lähetyssaarnaajia, joilla on palava todistus sen jumalallisuudesta ja jotka voivat Hengen avulla kehottaa tutkijoitaan lukemaan ja pohtimaan sen sanoja tietäen täysin varmasti, että Herra ilmoittaa heille siitä totuuden Pyhän Hengen voimalla. Me tarvitsemme lähetyssaarnaajia, jotka ovat sanomamme vertaisia.29

Mormonin kirja on se suuri viiri, jota meidän on käytettävä tehdessämme lähetystyötä. Se osoittaa, että Joseph Smith oli profeetta. Se sisältää Kristuksen sanoja, ja sen suuri tehtävä on tuoda ihmisiä Kristuksen luokse. Kaikki muu on toisarvoista. Mormonin kirjan kultainen kysymys on ”Haluatko tietää enemmän Kristuksesta?” Mormonin kirja on suuri lupaavien tutkijoiden löytäjä. Siinä ei ole sellaista, ”mikä on mieluisaa maailmalle”, ja siksi maailmalliset eivät ole kiinnostuneita siitä. Se on suuri seula. (Ks. 1. Nefi 6:5.)

Käännynnäinen, joka Mormonin kirjan avulla rakentaa Kristuksen kalliolle ja pitää kiinni rautakaiteesta, eroaa käännynnäisestä, joka ei sitä tee.30

Emme saa unohtaa, että Herra itse antoi Mormonin kirjan tärkeimmäksi todistajakseen. Mormonin kirja on yhä voimallisin lähetystyövälineemme. Käyttäkäämme sitä.31

4

Menestyäksemme lähetystyössä meidän täytyy saada Henki, oppia nöyryyttä, rakastaa ihmisiä ja ahkeroida.

Lähetyssaarnaajat kysyvät toisinaan: ”Kuinka voin menestyä? Kuinka tulee tehokkaaksi lähetystyössä?” Tässä on neljä koeteltua keinoa, joiden avulla sekä lähetyssaarnaajat että jäsenet menestyvät lähetystyössä.

Ensiksi, pyrkikää saamaan Henki.

Meillä on oltava Herran Henki, jos haluamme menestyä. Meille on opetettu, että Henki ei asu epäpyhissä temppeleissä. Siksi yksi ensimmäisistä tärkeimmistä asioista elämässämme on huolehtia siitä, että oma elämämme on järjestyksessä. Herra julisti: ”Pitäkää itsenne puhtaina, te Herran astioiden kantajat” (OL 38:42).

Vapahtaja on antanut meille evankeliuminsa opettamista koskevan lakinsa: ”Henki annetaan teille uskon rukouksen kautta; ja ellette saa Henkeä, teidän ei tule opettaa” (OL 42:14).32

Jos on jokin sanoma, jota olen toistanut veljilleni kahdentoista koorumissa, se on, että Henki ratkaisee. Henki on se, millä on merkitystä. En tiedä, kuinka usein olen sen sanonut, mutta en koskaan väsy sanomaan sitä – Henki on se, millä on eniten merkitystä.33

Toiseksi, oppikaa nöyryyttä.

Herra on sanonut, ettei kukaan ”voi auttaa tässä työssä, ellei hän ole nöyrä ja täynnä rakkautta” (OL 12:8). Nöyryys ei kuitenkaan tarkoita heikkoutta. Se ei tarkoita arkuutta, eikä se tarkoita pelkoa. Me voimme olla nöyriä ja myös pelottomia. Me voimme olla nöyriä ja myös rohkeita. Nöyryys on sitä, että me tunnustamme riippuvuutemme korkeammasta voimasta, jatkuvan tarpeen Herran tuesta Hänen työssään.34

Emme voi tehdä tätä työtä yksin. Tämä on Hänen työtään. Tämä on Hänen evankeliuminsa. Meidän täytyy saada Hänen apunsa. Pyytäkää sitä, tehkää työtä sen eteen, vuodattakaa sielunne Herralle saadaksenne sitä.35

Kolmanneksi, rakastakaa ihmisiä.

Meidän täytyy oppia rakastamaan ihmisiä. Meidän sydämemme täytyy kääntyä heidän puoleensa puhtaassa evankeliumin rakkaudessa toiveenamme kohottaa heitä, vahvistaa heitä, opastaa heitä korkeampaan, jalompaan elämään, joka vie lopulta korotukseen Jumalan selestisessä valtakunnassa. Me tähdennämme niiden ihmisten jaloja ominaisuuksia, joiden kanssa olemme tekemisissä, ja me rakastamme heitä Jumalan lapsina, joita Herra rakastaa. – –

Meistä ei tule ikinä tehokkaita, ennen kuin opimme myötätuntoa kaikkia Isämme lapsia kohtaan – ennen kuin opimme rakastamaan heitä. Ihmiset tuntevat, milloin heitä rakastetaan. Monet kaipaavat sitä. Kun me olemme myötätuntoisia heitä kohtaan, he vastaavat siihen ja osoittavat hyvää tahtoa meitä kohtaan. Olemme saaneet ystävän.36

Meillä – – on suuri velvollisuus rakastaa lähimmäisiämme. Se on toinen kahdesta suuresta käskystä. Monet lähimmäisistämme eivät ole vielä kirkon jäseniä. Meidän täytyy olla hyviä lähimmäisiä. Meidän täytyy rakastaa kaikkia Isämme lapsia ja olla tekemisissä heidän kanssaan.

Kuinka rukoilenkaan, että me täyttyisimme Jumalan rakkaudella lähimmäistämme kohtaan!37

Neljänneksi, ahkeroikaa.

Jos haluamme säilyttää Hengen, meidän täytyy tehdä työtä. Ei ole suurempaa iloa eikä tyydytystä kuin raskaan työpäivän päätteeksi tietää, että olemme tehneet parhaamme.

Yksi lähetystyön suurimmista salaisuuksista on työ. Jos lähetyssaarnaaja tekee työtä, hän saa Hengen. Jos hän saa Hengen, hän opettaa Hengen avulla, ja jos hän opettaa Hengen avulla, hän koskettaa ihmisten sydäntä ja hän on onnellinen. Työ, työ, työ – sille ei ole olemassa mitään tyydyttävää korviketta, ei varsinkaan lähetystyössä.38

Tiedän, että Jumala elää. Tämä on Hänen työtään. Hän on puhunut jälleen taivaista sanoman koko maailmalle, ei vain kouralliselle myöhempien aikojen pyhiä vaan kaikille veljillemme ja sisarillemme niin kirkossa kuin kirkon ulkopuolellakin. Antakoon Jumala meille voimaa viedä tuo sanoma maailmaan, elää evankeliumin mukaan, pitää yllä kirkon mittapuita, että olisimme oikeutettuja luvattuihin siunauksiin.39

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

  • Miksi maailma tarvitsee evankeliumia enemmän kuin mitään muuta? (Katso joitakin esimerkkejä osasta 1.) Mitä palautettuja totuuksia uskot maailman janoavan?

  • Kun käyt läpi osaa 2, mieti neuvoja, jotka soveltuvat itseesi ja perheeseesi. Millä tavoin jokainen meistä voi tilanteestamme riippumatta kertoa evankeliumista? Kuinka me voimme valmistautua kokoaikaiseen lähetystyöhön? Kuinka me voimme valmistaa muita kokoaikaiseen lähetystyöhön?

  • Presidentti Benson sanoi: ”Mormonin kirja on suurenmoisin väline, minkä Jumala on antanut meille maailman käännyttämiseksi” (osa 3). Milloin olet nähnyt ihmisten kokevan kääntymyksen Mormonin kirjaa tutkimalla? Millä tavoin voisimme tehdä enemmän työtä Mormonin kirjojen jakamiseksi?

  • Presidentti Benson esitti neljä koeteltua keinoa menestykseen lähetystyössä (ks. osa 4). Miksihän nämä keinot johtavat menestykseen lähetystyössä? Mitä esimerkkejä olet nähnyt ihmisistä, jotka noudattavat näitä periaatteita?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Mark. 16:15; 1. Tim. 4:12; Alma 17:2–3; 26:1–16; OL 4; 12:7–9; 15:4–6; 88:81; 123:12–17

Tutkimisen avuksi

”Kerro muille, mitä opit. Näin tehdessäsi omat ajatuksesi selkiintyvät ja muistat oppimasi paremmin.” (Ks. Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 17.)

Viitteet

  1. ”Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumista”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 155. vuosikonferenssista, s. 7.

  2. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1961, s. 112–113.

  3. ”Valmistautukaa lähetystyöhön”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 155. vuosikonferenssista, s. 37.

  4. Ks. ”Herra olkoon tiellä kanssasi”, Valkeus, tammikuu 1991, s. 81.

  5. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1970, s. 129.

  6. Ks. ”Elämä on ikuinen”, Valkeus, huhtikuu 1972, s. 147.

  7. The Teachings of Ezra Taft Benson, 1988, s. 213.

  8. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1970, s. 128.

  9. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1961, s. 113.

  10. The Teachings of Ezra Taft Benson, s. 188.

  11. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1955, s. 49.

  12. The Teachings of Ezra Taft Benson, s. 110.

  13. Ks. ”Lähetystyö – suuri velvollisuus”, Valkeus, lokakuu 1972, s. 427.

  14. Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1950, s. 147.

  15. ”Suuriarvoisinta”, Valkeus, helmikuu 1990, s. 2.

  16. Ks. ”Suuriarvoisinta”, s. 5.

  17. ”Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumista”, s. 7.

  18. The Teachings of Ezra Taft Benson, s. 189.

  19. Ks. ”Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumista”, s. 5–6.

  20. ”Sä nuoriso Jumalamme”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 156. vuosikonferenssista, s. 43.

  21. ”Kirkon nuorille naisille”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 72.

  22. Ks. ”Kirkon vanhemmille jäsenille”, Valkeus, tammikuu 1990, s. 3.

  23. Ks. ”Pyhä tehtävä”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 156. vuosikonferenssista, s. 79.

  24. Ks. ”Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumista”, s. 7.

  25. The Teachings of Ezra Taft Benson, s. 208–209.

  26. Ks. ”Suuriarvoisinta”, s. 2.

  27. Ks. ”Suuriarvoisinta”, s. 2.

  28. Ks. ”Suuriarvoisinta”, s. 2.

  29. Ks. ”Suuriarvoisinta”, s. 4.

  30. The Teachings of Ezra Taft Benson, s. 203–204; ks. myös ”Mormonin kirja on Jumalan sanaa”, Valkeus, elokuu 1972, s. 45.

  31. Ks. ”Suuriarvoisinta”, s. 2.

  32. Come unto Christ, 1983, s. 91–92; ks. myös ”Menestyksellisen jäsenlähetystyön avaimet”, Valkeus, huhtikuu 1991, s. 4.

  33. Uusien lähetysjohtajien seminaari, 3. huhtikuuta 1985.

  34. Ks. ”Menestyksellisen jäsenlähetystyön avaimet”, s. 5.

  35. ”Principles for Performing Miracles in Missionary Work”, uusien lähetysjohtajien seminaari, 21. kesäkuuta 1988.

  36. Ks. ”Menestyksellisen jäsenlähetystyön avaimet”, s. 6.

  37. Ks. ”Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumista”, s. 7.

  38. Ks. ”Menestyksellisen jäsenlähetystyön avaimet”, s. 6.

  39. Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1943, s. 21.