Luku 1

Suurin käsky – rakasta Herraa

”Kun asetamme Jumalan ensimmäiselle sijalle, kaikki muu asettuu oikealle paikalleen tai jää pois elämästämme.”

Ezra Taft Bensonin elämänvaiheita

Presidentti Ezra Taft Bensonin elämä kuvasti hänen rakkauttaan Herraa kohtaan ja hänen vankkumatonta sitoutumistaan evankeliumin mukaiseen elämään. Eräs sukulainen sanoi kerran: ”Ezralle ja hänen perheelleen uskonto on koko elämäntapa – jotakin sellaista, minkä mukaan eletään seitsemän päivää viikossa. Se on ensimmäisellä sijalla hänen mielessään, kun tulee aika tehdä päätöksiä.”¹

Myös muut kuin Bensonien sukulaiset panivat merkille presidentti Bensonin rakkauden Herraa kohtaan. Vuonna 1939, kun presidentti Benson palveli vaarnanjohtajana, hänet kutsuttiin Washington D.C:hen tapaamaan Maanviljelijäosuuskuntien valtakunnallisen neuvoston johtajia. ”Tarkasteltuaan ja haastateltuaan häntä johtokunta tarjosi hänelle pääsihteerin tointa tuossa järjestössä. – – Vaikka hän oli innoissaan tästä odottamattomasta työtarjouksesta, hän ei halunnut ottaa sitä vastaan. Hänen käsittääkseen työhön sisältyisi pyrkimys vaikuttaa päättäjiin cocktailkutsujen avulla, mikä ei olisi hänen uskontonsa mukaista.

’Herra Benson’, ryhmän johtajana toiminut tuomari John D. Miller vastasi, ’siksi me teidät valitsimmekin. Me tiedämme, millaiset mittapuut teillä on.’ Saatuaan johtokunnalta täyden varmuuden siitä, ettei hänen odotettaisi hakevan ymmärrystä maanviljelysongelmiin cocktailien ääressä, hän otti mielellään vastaan toimen, mutta vasta sen jälkeen kun oli neuvotellut ensimmäisen presidenttikunnan ja vaimonsa kanssa.”²

Presidentti Benson opetti, että me ilmaisemme rakkautemme Herraa kohtaan auliudellamme tehdä Herran tahto. Hän sanoi: ”Kunpa jokainen myöhempien aikojen pyhä voisi sanoa näin ja tarkoittaa sitä koko sydämestään: ’Käyn minnekä tahdot Sä vain. Ja puhun kuin tahdot Sä vain. Ja teen mitä tahdot Sä vain.’ [Ks. MAP-lauluja, 176.] Jos me kaikki voisimme tehdä niin, voisimme olla varmoja suurimmasta onnesta täällä ja korotuksesta Jumalan selestiseen valtakuntaan tuonpuoleisessa.”³

Huhtikuun 1988 yleiskonferenssin saarnassa – saarnassa, johon tämä luku perustuu – presidentti Benson keskittyi käskyistä suurimpaan ja tärkeimpään: rakasta Jumalaa. Puhuessaan tästä saarnasta vanhin Francis M. Gibbons seitsemänkymmenen koorumista totesi: ”Kaikki se, minkä vuoksi presidentti Ezra Taft Benson teki työtä, kaikki se, mitä hän edusti, ja kaikki se, mitä hän toivoi – itselleen, perheelleen ja kirkolle – sisältyy tähän saarnaan.”⁴

Kuten Vapahtaja opetti rikkaalle nuorukaiselle, me osoitamme rakkautemme Herraa kohtaan, kun autamme muita ihmisiä (ks. Matt. 19:16–21).

Ezra Taft Bensonin opetuksia

Käskyistä suurin ja tärkein on rakastaa Herraa.

Elämän suurin koetus on kuuliaisuus Jumalalle. Herra on sanonut: ”Koettelemme heitä näin nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä” (Abr. 3:25).

Elämän suurin tehtävä on saada selville Herran tahto ja sitten toimia sen mukaan.

Elämän suurin käsky on rakastaa Herraa.

”Tulkaa Kristuksen luokse”, Moroni kehottaa viimeisessä todistuksessaan, ”– – ja [rakastakaa] Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne” (Moroni 10:32).

Tämä siis on käskyistä suurin ja tärkein: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi” (Mark. 12:30; ks. myös Matt. 22:37; 5. Moos. 6:5; Luuk. 10:27; Moroni 10:32; OL 59:5).

Mormonin kirja todistaa, että kaikkein suurinta on Kristuksen puhdas rakkaus, aito rakkaus – se ei koskaan katoa, se pysyy ikuisesti, sitä tulee olla kaikilla ihmisillä ja ilman sitä he eivät ole mitään (ks. Moroni 7:44–47; 2. Nefi 26:30).

Moroni pyytää: ”Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella, jonka hän on suonut kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille; että teistä tulisi Jumalan lapsia; että me hänen ilmestyessään olisimme hänen kaltaisiaan” (Moroni 7:48).

Päättäessään kertomuksensa sekä jerediläisistä että nefiläisistä Moroni kirjoittaa, että ellei ihmisillä ole tätä Kristuksen puhdasta rakkautta, aitoa rakkautta, he eivät voi periä sitä sijaa, jonka Kristus on valmistanut Isänsä huoneisiin, eivätkä he voi pelastua Jumalan valtakuntaan (ks. Et. 12:34; Moroni 10:21).

Hedelmä, jota Lehi näyssään söi ja joka täytti hänen sielunsa tavattoman suurella ilolla ja joka oli kaikkea muuta haluttavampaa, oli Jumalan rakkaus.⁵

Kun ajattelen rakkautta, mieleeni tulee – – isäni ja se päivä, jolloin hän sai lähetystyökutsunsa [ks. s. 5–7 tässä kirjassa]. Jotkut maailmassa saattaisivat kenties sanoa, että se, että hän otti kutsun vastaan, osoitti, ettei hän rakastanut todella perhettään. Miten seitsemän lapsen ja raskaana olevan äidin jättäminen yksin kotiin kahdeksi vuodeksi voisi olla todellista rakkautta? Mutta isälläni oli suurempi näkemys rakkaudesta. Hän tiesi, että ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa” (Room. 8:28). Hän tiesi, että parasta, mitä hän voisi tehdä perheensä hyväksi, oli totella Jumalaa.⁶

Se, että rakastamme Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme, käsittää ja kattaa kaiken. Se ei ole mikään puolittainen pyrkimys. Se on täydellistä omistautumista koko olemuksellamme – fyysisesti, henkisesti, tunneperäisesti ja hengellisesti – rakastamaan Herraa.

Tämä rakkaus Jumalaa kohtaan on niin laajaa, syvää ja korkeaa, että se ulottuu kaikille elämänaloille. Meidän halujemme, olivatpa ne hengellisiä tai ajallisia, tulee versoa rakkaudesta Herraan. Ajatustemme ja kiintymyksemme tulee keskittyä Herraan. ”Suuntautukoot kaikki ajatuksesi Herraan”, sanoi Alma, ”niin, kohdistukoon sydämesi kiintymys Herraan ikuisesti” (Alma 37:36).⁷

Me osoitamme rakkautemme Jumalaan, kun asetamme Hänet ensimmäiselle sijalle elämässämme.

Miksi Jumala asetti tämän suurimman käskyn ensimmäiseksi? Koska Hän tiesi, että jos me todella rakastaisimme Häntä, me haluaisimme pitää kaikki muutkin Hänen käskynsä. ”Sitähän Jumalan rakastaminen on”, sanoo Johannes, ”että pidämme hänen käskynsä” (1. Joh. 5:3; ks. myös 2. Joh. 6).

Meidän täytyy asettaa Jumala etusijalle ennen kaikkea muuta elämässämme. Hänen on oltava ensimmäinen, aivan kuten Hän julistaa ensimmäisessä kymmenestä käskystään: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia” (2. Moos. 20:3).

Kun asetamme Jumalan ensimmäiselle sijalle, kaikki muu asettuu oikealle paikalleen tai jää pois elämästämme. Rakkautemme Herraa kohtaan määrää sen, mihin kohdistamme kiintymyksemme, kuinka käytämme aikamme, mitä harrastamme ja millainen on tärkeysjärjestyksemme.

Meidän tulee asettaa Jumala kaikkien muiden edelle elämässämme.

Kun Joosef oli Egyptissä, mikä oli ensimmäisellä sijalla hänen elämässään – Jumala, työ vai Potifarin vaimo? Potifarin vaimon yrittäessä vietellä hänet hän vastasi sanomalla: ”Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan?” (1. Moos. 39:9.)

Joosef pantiin vankilaan, koska hän asetti Jumalan ensimmäiselle sijalle. Jos me joutuisimme samanlaisen valinnan eteen, niin kenelle me olisimme uskollisia ennen kaikkia muita? Pystymmekö pitämään Jumalan tärkeämmällä sijalla kuin turvallisuus, rauha, intohimot, rikkaus ja ihmisten kunnianosoitukset?

Kun Joosefin oli pakko valita, hän halusi mieluummin olla mieliksi Jumalalle kuin työnantajansa vaimolle. Kun me joudumme valitsemaan, haluammeko me mieluummin olla mieliksi Jumalalle kuin esimiehellemme, opettajallemme, naapurillemme tai seurustelukumppanillemme?

Egyptin Joosef oli valmis menemään mieluummin vankilaan kuin kieltämään uskollisuutensa Jumalalle.

Herra on sanonut: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle” (Matt. 10:37). Kaikkein vaikeimpia koetuksia on se, kun joutuu valitsemaan, haluaako olla mieliksi Jumalalle vai jollekulle, jota rakastaa tai kunnioittaa – varsinkin jos kyseessä on perheenjäsen.

Nefi joutui tuon koetuksen eteen ja selviytyi siitä hyvin, kun hänen hyvä isänsä hetkellisesti nurisi Herraa vastaan (ks. 1. Nefi 16:18–25). Job säilytti uskonsa Herraan silloinkin kun hänen vaimonsa käski hänen kirota Jumalaa ja kuolla (ks. Job 2:9–10).

Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” (2. Moos. 20:12; ks. myös Moosia 13:20). Joskus on tehtävä valinta kunnioittaa taivaallista Isää enemmän kuin maallista isää.

Meidän tulee antaa Jumalalle, henkemme Isälle, ehdoton etusija elämässämme. Hänellä on ensisijainen vanhemman oikeus huolehtia meidän iankaikkisesta hyvinvoinnistamme ennen kaikkia muita siteitä, jotka ehkä sitovat meitä täällä tai tämän elämän jälkeen.

Jumala, meidän Isämme, vanhin veljemme ja Lunastajamme Jeesus ja Pyhä Henki, todistaja, ovat täydellisiä. He tuntevat meidät parhaiten ja rakastavat meitä eniten eivätkä jätä mitään tekemättä meidän iankaikkisen hyvinvointimme eteen. Eikö meidän tule siitä hyvästä rakastaa Heitä ja kunnioittaa Heitä ennen kaikkea muuta?

Jotkut uskolliset jäsenet ovat liittyneet kirkkoon kuolevaisten sukulaistensa vastustuksesta huolimatta. Asettamalla Jumalan ensimmäiselle sijalle monet heistä ovat myöhemmin tulleet välikappaleiksi noiden rakkaidensa johdattamisessa Jumalan valtakuntaan.

Jeesus on sanonut: ”Minä teen kaiken [Jumalan mielen] mukaan” (Joh. 8:29).

Millainen on tilanne kodeissamme? Pyrimmekö me asettamaan Herran ensimmäiselle sijalle ja olemaan Hänen mielensä mukaisia?

Isät, olisiko Herralle mieleen, jos kodissanne päivittäin pidettäisiin perherukous ja luettaisiin pyhiä kirjoituksia? Entä jos pitäisitte viikoittain perheillan ja varaisitte säännöllisesti kahdenkeskistä aikaa vaimonne ja kunkin lapsenne kanssa? Ja jos lapsenne hetkeksi joutuu harhaan, olisiko Herralle mieleen ja kunnioittaisiko Hän pyrkimyksiänne, jos edelleen eläisitte esimerkillistä elämää, rukoilisitte jatkuvasti ja paastoaisitte usein tuon lapsen puolesta ja pitäisitte tuon pojan tai tyttären nimen temppelin rukousluettelossa?

Te äidit, joille on annettu erityinen vastuu Siionin nuorison vanhurskaasta kasvattamisesta, ettekö asetakin Jumalan etusijalle, kun kunnioitatte pyhää kutsumustanne? – – Meidän äitimme asettavat Jumalan etusijalle täyttäessään korkeinta tehtäväänsä kotinsa seinien sisäpuolella.

Lapset, rukoiletteko te vanhempienne puolesta? Yritättekö tukea heitä heidän jaloissa pyrkimyksissään? He tekevät virheitä niin kuin tekin, mutta heille on annettu jumalallinen tehtävä toteutettavaksi teidän elämässänne. Autatteko te heitä siinä? Oletteko kunniaksi heidän nimelleen ja tuotteko heille lohtua ja tukea heidän vanhuusvuosinaan?

Jos joku haluaa solmia kanssanne avioliiton temppelin ulkopuolella, niin kumpaa haluatte miellyttää – Jumalaa vai kuolevaista ihmistä? Jos vaaditte temppeliavioliittoa, olette mieleen Herralle ja siunaukseksi toiselle osapuolelle. Miksi? Koska tuo henkilö joko tulee kelvolliseksi menemään temppeliin – mikä olisi siunaus – tai lähtee – mikä saattaa myös olla siunaus – koska kummallakaan teistä ei pitäisi olla halua ryhtyä toisuskoisen aisapariksi (ks. 2. Kor. 6:14).

Teidän tulee itse olla kelvollisia menemään temppeliin. Silloin tiedätte, ettei ole ketään, joka olisi teille niin hyvä, että hänen kanssaan tulisi solmia avioliitto temppelin ulkopuolella. Jos tällaiset ihmiset ovat niin hyviä, niin he järjestävät asiansa niin, että hekin voivat solmia avioliiton temppelissä.⁸

Kun me päätämme asettaa Jumalan ensimmäiselle sijalle elämässämme, saamme runsain määrin Hänen siunauksiaan.

Miehet ja naiset, jotka luovuttavat elämänsä Jumalalle, huomaavat, että Hän pystyy saamaan heidän elämästään irti paljon enemmän kuin he itse saisivat. Hän syventää heidän iloaan, avartaa heidän näkemystään, kirkastaa heidän ymmärrystään, vahvistaa heidän lihaksiaan, kohottaa heidän mielialaansa, moninkertaistaa heidän siunauksiaan, lisää heidän mahdollisuuksiaan, lohduttaa heidän sieluaan, antaa heille ystäviä ja vuodattaa heille rauhan. Se, joka kadottaa elämänsä Jumalan palveluksessa, löytää iankaikkisen elämän.⁹

Jumala pyysi Abrahamia uhraamaan Iisakin. Jos Abraham olisi rakastanut Iisakia enemmän kuin Jumalaa, olisiko hän suostunut? Kuten Herra sanoo Opissa ja liitoissa, sekä Abraham että Iisak ovat nyt jumalia (ks. OL 132:37). He olivat valmiit uhraamaan ja uhrattavaksi niin kuin Jumala vaati. He rakastavat ja kunnioittavat syvemmin toisiaan, koska molemmat olivat valmiit asettamaan Jumalan ensimmäiselle sijalle.

Mormonin kirja opettaa, että ”on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11) – ja niin sitä onkin. Vastakohtaisuus antaa valinnan mahdollisuuksia, ja valinnat tuottavat seurauksia, hyviä tai huonoja.

Mormonin kirja selittää, että ihmiset ”ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta, tai valitsemaan orjuuden ja kuoleman Perkeleen orjuuden ja vallan mukaisesti” (2. Nefi 2:27).

Jumala rakastaa meitä. Perkele vihaa meitä. Jumala haluaa meidän saavan ilon täyteyttä niin kuin Hänellä on. Perkele haluaa meidän olevan onnettomia niin kuin hän on. Jumala antaa meille käskyjä siunatakseen meitä. Perkele haluaa meidän rikkovan näitä käskyjä kirotakseen meidät.

Joka päivä, jatkuvasti, me valitsemme haluillamme, ajatuksillamme ja teoillamme sen, haluammeko olla siunattuja vai kirottuja, onnellisia vai onnettomia. Yksi elämän koettelemuksista on se, ettemme me yleensä saa välittömästi täyttä siunausta vanhurskaudesta emmekä täyttä kirousta jumalattomuudesta. Varmaa on, että se tulee, mutta usein ensin koittaa odotusaika, kuten Jobin ja Joosefin tapauksessa.

Sillä välin jumalattomat luulevat, että he selviävät ilman seuraamuksia. Mormonin kirjassa opetetaan, että jumalattomilla ”on iloa teoistansa jonkin aikaa, [mutta] pian tulee loppu, ja heidät kaadetaan maahan ja heitetään tuleen, mistä ei paluuta ole” (3. Nefi 27:11).

Tänä koetusaikana vanhurskaiden tulee edelleen rakastaa Jumalaa, luottaa Hänen lupauksiinsa, olla kärsivällisiä ja olla varmoja – kuten runoilija sanoi – siitä, että ”ken työtä tekee Jumalan, Jumalan palkan saa”. – –

Todistan teille, että Jumalan palkka on paras palkka, mistä tässä maailmassa tai missään muussa maailmassa on koskaan kuultukaan. Ja se tulee täydessä runsaudessaan vain niille, jotka rakastavat Herraa ja asettavat Hänet ensimmäiselle sijalle.

Elämän suurin koetus on kuuliaisuus Jumalalle.

Elämän suurin tehtävä on saada selville Herran tahto ja sitten toimia sen mukaan.

Elämän suurin käsky on: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi” (Mark. 12:30).

Jumala siunatkoon meitä niin että asetamme suurimman käskyn ensimmäiselle sijalle, ja sen johdosta saamme rauhan tässä elämässä ja iankaikkisen elämän ja ilon täyteyden tulevassa elämässä.¹⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Osassa 1 presidentti Benson opettaa siitä, mikä on ”käskyistä suurin ja tärkein” (Matt. 22:38). Miksi tämän käskyn pitäisi mielestäsi olla meille tärkein? Mitä oivalluksia saat tavasta, jolla presidentti Benson liitti aidon rakkauden tähän käskyyn?
Mitä Jumalan asettaminen ensimmäiselle sijalle tarkoittaa sinulle? (Katso joitakin esimerkkejä osasta 2.) Milloin olet nähnyt, että kun asetamme Jumalan ensimmäiselle sijalle, ”kaikki muu asettuu oikealle paikalleen tai jää pois elämästämme”?
Pohdi presidentti Bensonin lupauksia niille, jotka luovuttavat elämänsä Jumalalle (ks. osa 3). Mitä esimerkkejä olet nähnyt siitä, kuinka ihmiset luovuttavat elämänsä Jumalalle? Millä tavoin Jumala teki noista ihmisistä parempia kuin heistä olisi voinut tulla omin neuvoin?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Joos. 24:14–15; Matt. 6:33; 7:21; Joh. 14:15, 21–24; 17:3; 1. Kor. 2:9; 1. Nefi 3:7; Moroni 10:32

Opetusvihje

”Ethän vain usko, että sinä olet ’todellinen opettaja’. Se on vakava erehdys. – – Varo olemasta esteenä. Opettajan tärkein tehtävä on valmistaa tie sille, että ihmisillä on hengellinen kokemus Herran kanssa.” (Ks. Gene R. Cook, julkaisussa Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 41.)