Luku 8

Sanan voima

”Jumalan sanalla, joka on pyhissä kirjoituksissa, elävien profeettojen sanoissa ja henkilökohtaisessa ilmoituksessa, on voima vahvistaa pyhiä ja varustaa heidät Hengellä, niin että he voivat vastustaa pahaa, pitää kiinni hyvästä ja kokea iloa tässä elämässä.”

Ezra Taft Bensonin elämänvaiheita

Palvellessaan presidentti Ezra Taft Bensonin toisena neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa presidentti Thomas S. Monson huomautti: ”Presidentti Benson käsittää nopeasti asiat, jotka tulevat hänen tietoonsa. Hänen ei tarvitse miettiä jotakin asiaa pitkään, ennen kuin hän saa Herralta innoitusta, joka johtaa hänet tekemään päätöksen. Kun kirkko on nykyisin laajentunut ympäri maailman ja ensimmäisen presidenttikunnan käsiteltäväksi tulee valtavasti asioita, tämä kyky erottaa olennainen ja mennä asioiden ytimeen on ratkaisevan tärkeä kirkon hallinnollisen työn toteuttamiseksi.”¹

Huhtikuun 4. päivänä 1986, ensimmäisen yleiskonferenssinsa yhteydessä kirkon presidenttinä, presidentti Benson toimi johtavana virkailijana pappeusjohtajille tarkoitetussa erityisessä kokouksessa. Paikalla olleet johtavat veljet näkivät hänen kykynsä ”erottaa olennainen ja mennä asian ytimeen”. Puhuessaan yleisölle hän mainitsi monia haasteita, joita myöhempien aikojen pyhillä oli – kuten kiusaukset, perheongelmat sekä vaikeudet käskyjen pitämisessä ja kirkon tehtävien hoitamisessa – ja kertoi, mikä hänen nähdäkseen oli ratkaisu näihin haasteisiin.

Tuossa pappeusjohtajien kokouksessa presidentti Benson piti vain osan puheestaan, joten hän pyysi, että koko saarna sisällytettäisiin kirkon lehtien konferenssinumeroon. Kyseinen puhe on kokonaisuudessaan tässä luvussa. Vaikka presidentti Benson osoitti sanansa pappeusjohtajille, hän opetti periaatteita, jotka soveltuvat kaikkiin kirkon jäseniin.

Ezra Taft Bensonin opetuksia

Kohdatessamme aikamme suuret haasteet meidän on pidettävä kiinni Jumalan sanasta.

Rakkaat veljeni, mikä jännittävä näky onkaan katsoa tätä pappeusjohtajien joukkoa ja tietää, kuinka monia tuhansia pyhiä te palvelette ja kuinka suurta omistautumista ja uskollisuutta te yhdessä edustatte! Maailmassa ei ole nykyään missään toista joukkoa, joka kokoontuisi samassa vanhurskaassa tarkoituksessa kuin tämä ryhmä, eikä ole mitään muuta ryhmää – poliittista, uskonnollista tai sotilaallista – jolla olisi se voima, joka teillä täällä tänä iltana on.

Me elämme suurten haasteiden aikaa. Elämme aikaa, josta Herra puhui sanoessaan: ”Rauha otetaan pois maan päältä ja Perkeleellä on valta omaan valtakuntaansa” (OL 1:35). Me elämme Johanneksen ilmestyksessään näkemää aikaa, jolloin ”lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle” (Ilm. 12:17). Lohikäärme on Saatana, ja nainen kuvaa Jeesuksen Kristuksen kirkkoa. Saatana käy sotaa niitä kirkon jäseniä vastaan, joilla on todistus ja jotka yrittävät pitää käskyt. Ja vaikka monet jäsenistämme pysyvätkin uskollisina ja vahvoina, jotkut horjuvat. Jotkut lankeavat. Jotkut täyttävät Johanneksen profetiaa, jonka mukaan Saatanan käymässä sodassa jotkut pyhät voitettaisiin (ks. Ilm. 13:7).

Myös profeetta Lehi näki meidän aikamme unessa näkemässään suuressa näyssä elämän puusta. Hän näki, että monet vaeltaisivat sokeina pimeyden sumussa, joka kuvasi Perkeleen kiusauksia (ks. 1. Nefi 12:17). Hän näki joidenkuiden lankeavan ”kielletyille poluille”, toisten hukkuvan saastaisuuden virtoihin ja joidenkuiden lähtevän vaeltamaan ”oudoilla teillä” (1. Nefi 8:28, 32). Kun luemme yhä leviävästä huumeiden kirouksesta ja pornografian ja moraalittomuuden turmiollisesta tulvasta, voiko kukaan epäillä sitä, että nämä ovat niitä kiellettyjä polkuja ja saastaisuuden virtoja, joista Lehi puhui?

Eivät kaikki ne, joiden Lehi näki hukkuvan, olleet maailmasta. Jotkut olivat tulleet puun luokse ja maistaneet sen hedelmää. Toisin sanoen jotkut kirkon jäsenet ovat nykyään niiden sielujen joukossa, joiden Lehi näki joutuvan hukkaan.

Apostoli Paavalikin näki meidän aikamme. Hän kuvaili sitä ajaksi, jolloin sellaiset asiat kuten herjaus, epärehellisyys, julmuus, rakkaudettomuus, ylpeys ja nautinnonhalu olisivat yleisesti vallalla (ks. 2. Tim. 3:1–7). Hän varoitti myös, että ”kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse” (2. Tim. 3:13).

Nämä muinaisten profeettojen synkät ennustukset olisivat hyvin pelottavia ja masentavia, elleivät nuo samat profeetat olisi samalla tarjonneet ratkaisua. Heidän innoitetuista neuvoistaan voimme löytää vastauksen oman aikamme hengellisiin kriiseihin.

Lehi näki unessaan rautakaiteen, joka johti pimeyden sumun läpi. Hän näki, että jos ihmiset pitivät kiinni tuosta rautakaiteesta, he välttyivät saastaisuuden virroilta, pysyivät poissa kielletyiltä poluilta ja lakkasivat vaeltamasta oudoilla teillä, jotka johtivat turmioon. Myöhemmin hänen poikansa Nefi selitti selkeästi rautakaiteen vertauskuvallisen merkityksen. Kun Laman ja Lemuel kysyivät: ”Mitä tarkoittaa – – rautakaide?” Nefi vastasi: ”Se oli Jumalan sana; [ja huomatkaa tämä lupaus] eikä kukaan, joka kuulisi Jumalan sanaa ja pitäisi siitä kiinni, koskaan hukkuisi, eivätkä vastustajan kiusaukset ja palavat nuolet voisi voittaa eikä sokaista heitä eksyttääkseen heidät tuhoon.” (1. Nefi 15:23–24, kursivointi lisätty.) Sen lisäksi että Jumalan sana johdattaa meidät nauttimaan sitä hedelmää, joka on kaikkia muita hedelmiä haluttavampaa, niin Jumalan sanassa ja sen kautta me saamme voimaa vastustaa kiusauksia ja voimaa tehdä tyhjäksi Saatanan ja hänen lähettiläidensä työn.

Paavalin sanoma on sama kuin Lehin. Kuvailtuaan tulevien aikojen kauhistuttavaa jumalattomuutta – hänelle ne olivat tulevia aikoja, mutta meille nykypäivää! – hän sanoi Timoteukselle: ”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. – –

Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut.” (2. Tim. 3:14–15, kursivointi lisätty.)

Rakkaat veljeni, tässä on vastaus meidän aikamme suureen haasteeseen. Jumalan sanalla, joka on pyhissä kirjoituksissa, elävien profeettojen sanoissa ja henkilökohtaisessa ilmoituksessa, on voima vahvistaa pyhiä ja varustaa heidät Hengellä, niin että he voivat vastustaa pahaa, pitää kiinni hyvästä ja kokea iloa tässä elämässä.²

Presidentti Ezra Taft Benson todisti usein Jumalan sanan voimasta.

Kun yksittäiset jäsenet ja perheet uppoutuvat pyhiin kirjoituksiin, muut kirkon toiminnan alueet hoituvat itsestään.

Me sanomme teille pappeusjohtajille: tutkikaa Lehin ja Paavalin ja muiden heidän kaltaistensa profeetallisia neuvoja. Noista neuvoista te löydätte ratkaisun haasteisiin, joita teillä on varjellessanne laumaanne ”raatelevilta susilta”, jotka sitä saartavat (ks. Matt. 7:15; Ap. t. 20:29). Me tiedämme, että teilläkin on suuri huoli seurakuntienne ja vaarnojenne jäsenistä ja että te uhraatte paljon aikaa ja vaivaa heidän hyväkseen. Me pyydämme paljon teiltä, jotka on valittu johtajiksi. Me sälytämme monia taakkoja teidän harteillenne. Teitä pyydetään toteuttamaan kirkon ohjelmia, puhuttelemaan ja neuvomaan jäseniä, huolehtimaan asianmukaisesta vaarnojen ja seurakuntien talousasioiden hoitamisesta, johtamaan huoltotyöhankkeita, rakentamaan rakennuksia ja olemaan mukana lukemattomissa muissa aikaa vievissä toimissa.

Vaikka mitään näistä toimintamuodoista ei voidakaan unohtaa eikä syrjäyttää, ne eivät kuitenkaan ole tärkeintä, mitä voitte tehdä niiden hyväksi, joita palvelette. Olemme viime vuosina kerran toisensa jälkeen antaneet teille neuvon, että jotkin toimintamuodot tuovat suurempia hengellisiä siunauksia kuin toiset. Jo vuonna 1970 presidentti Harold B. Lee sanoi alue-edustajille:

”Olemme vakuuttuneita siitä, että jäsenemme isoavat evankeliumia vesittämättömänä sen rikkaine totuuksineen ja näköaloineen. – – Jotkut näyttävät unohtaneen, että voimallisimmat aseet, mitä Herra on meille antanut kaikkea pahaa vastaan, ovat Hänen omat julistuksensa, selkeät ja yksinkertaiset pelastuksen opit, jotka löytyvät pyhistä kirjoituksista.” (Alue-edustajien seminaari, 1. lokakuuta 1970, s. 6.)

Suuria siunauksia saadaan, ”kun yksittäiset jäsenet ja perheet uppoutuvat pyhiin kirjoituksiin”.

Presidentti [Spencer W.] Kimball sanoi vuonna 1976 ensimmäisen presidenttikunnan sanomassa:

”Olen vakuuttunut siitä, että meidän jokaisen täytyy ainakin jossakin elämämme vaiheessa löytää pyhät kirjoitukset omakohtaisesti – eikä löytää niitä vain kerran vaan löytää ne yhä uudestaan. – –

Herra ei anna näitä asioita meille turhan takia, sillä siltä, ’jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan’ (Luuk. 12:48). Se, että meillä on kaikki tämä käytettävissämme, merkitsee myös vastuuta siitä. Meidän täytyy tutkia pyhiä kirjoituksia Herran käskyn mukaan (ks. 3. Nefi 23:1–5) ja meidän täytyy antaa niiden hallita elämäämme.” (Ks. ”Tutkikaa pyhiä kirjoituksia”, Valkeus, syyskuu 1976, s. 2–3.)

Huhtikuussa 1982 vanhin Bruce R. McConkie puhui alue-edustajille siitä, kuinka ensisijaisessa asemassa pyhien kirjoitusten tulee olla työssämme. Hän sanoi: ”Me olemme niin kiinni ohjelmissa ja tilastoissa ja kehityksessä, omaisuudessa, maissa ja mammonassa ja pyrkimisessä tavoitteisiin, jotka tuovat esiin työmme erinomaisuuden, että olemme unohtaneet ’sen, mikä laissa on tärkeintä’. – – Olivatpa ihmiset kuinka kyvykkäitä tahansa hallinnollisissa asioissa, osasivatpa he ilmaista näkemyksensä kuinka kaunopuheisesti tahansa, tai olivatpa he maallisissa asioissa kuinka oppineita tahansa, heiltä evätään Hengen suloiset kuiskaukset, joita he olisivat voineet saada, jos he maksaisivat vaadittavan hinnan tutkimalla ja mietiskelemällä pyhiä kirjoituksia ja rukoilemalla niiden johdosta.” (Alue-edustajien seminaari, 2. huhtikuuta 1982, s. 1–2.)

Tuona samana päivänä vanhin Boyd K. Packer puhui vaarnanjohtajille ja alue-edustajille. Hän sanoi: ”Rakennukset ja talousarviot ja raportit ja ohjelmat ja toimintatavat ovat hyvin tärkeitä. Mutta niissä sinänsä ei ole sitä hengellistä ravintoa, joka on välttämätöntä, eivätkä ne täytä sitä tehtävää, jonka Herra on meille antanut. – – Oikeat asiat, joissa on todellista hengellistä ravintoa, ovat pyhissä kirjoituksissa.” (Vaarnanjohtajien ja alue-edustajien kokous, 2. huhtikuuta 1982, s. 1–2.)

Yhdyn näiden viisaiden ja innoitettujen veljien mielipiteeseen ja sanon teille, että tärkeimpiä asioita, mitä te pappeusjohtajat voitte tehdä, on uppoutua pyhiin kirjoituksiin. Tutkikaa niitä uutterasti. Kestitkää itseänne Kristuksen sanoilla. Oppikaa tuntemaan oppi. Opetelkaa hallitsemaan sen periaatteet. Tuskin mitkään muut pyrkimykset antavat teille enemmän kutsumuksessanne. Tuskin millään muulla tavalla voitte saada suurempaa innoitusta palvellessanne.

Mutta sekään ei pelkästään riitä, niin arvokasta kuin se onkin. Teidän täytyy myös suunnata ponnistuksenne ja toimintanne siten, että innoitatte kirkon jäseniä merkitykselliseen pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Me näemme usein paljon vaivaa yrittäessämme lisätä aktiivisuutta vaarnoissamme. Me teemme uutterasti työtä kohottaaksemme sakramenttikokousten osallistumisprosenttia. Me työskentelemme saadaksemme suuremman osan nuorista miehistämme lähtemään lähetystyöhön. Yritämme lisätä temppeliavioliittojen määrää. Kaikki tämä on kiitettävää työtä ja tärkeää valtakunnan kasvun kannalta. Mutta kun yksittäiset jäsenet ja perheet uppoutuvat pyhiin kirjoituksiin säännöllisesti ja johdonmukaisesti, nämä muut toiminnan alueet hoituvat itsestään. Todistus voimistuu. Sitoutuminen lujittuu. Perheet vahvistuvat. Henkilökohtainen ilmoitus virtaa.³

Kun tutkimme Jumalan sanaa, saamme ohjausta päivittäiseen elämäämme, parantavaa voimaa sielullemme ja voimaa välttää eksytystä ja vastustaa kiusausta.

Profeetta Joseph Smith sanoi: ”Mormonin kirja on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja – – ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla” (Mormonin kirjan johdanto, kursivointi lisätty). Emmekö me sitä haluakin seurakuntiemme ja vaarnojemme jäsenille? Emmekö me haluakin heidän pääsevän lähemmäksi Jumalaa? Kannustakaa sitten kaikin mahdollisin tavoin heitä uppoutumaan tähän ihmeelliseen myöhempien aikojen todistukseen Kristuksesta.

Teidän täytyy auttaa pyhiä näkemään, että pyhien kirjoitusten tutkiminen ei ole taakka, jonka Herra on heidän päälleen sälyttänyt, vaan suuri siunaus ja tilaisuus. Pankaa merkille, mitä Herra itse on sanonut sanansa tutkimisen hyödyllisyydestä. Hän sanoi suurelle profeettajohtaja Joosualle:

”Pidä tämän lainkirjan sanat aina huulillasi. Tutki lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt ja onnistut kaikissa toimissasi.” (Joos. 1:8, kursivointi lisätty.)

Herra ei luvannut Joosualle aineellista rikkautta ja mainetta vaan sitä, että hänen elämänsä kukoistaisi vanhurskaudessa ja että hän menestyisi siinä, mikä on elämässä tärkeintä, nimittäin todellisen ilon löytämisessä. (Ks. 2. Nefi 2:25.)

Onko teidän vaarnoissanne jäseniä, joiden elämä on pirstaleina synnin tai murheen tähden, jäseniä, jotka ovat onnettomia ja toivottomia? Oletteko toivoneet, että voisitte jollakin tavalla koskettaa heitä ja parantaa heidän haavansa, tyynnyttää heidän rauhatonta sieluaan? Profeetta Jaakob tarjoaa juuri oikean keinon tässä merkittävässä lupauksessaan: ”He ovat tulleet tänne ylös kuulemaan mieluisaa Jumalan sanaa, niin, sitä sanaa, joka parantaa haavoittuneen sielun” (MK Jaak. 2:8, kursivointi lisätty).

Nykyään maailma on täynnä houkuttelevia ja puoleensavetäviä ajatuksia, jotka voivat johtaa parhaimmatkin jäsenemme petollisesti harhaan. Yliopistoissa opiskelevat ovat joskus niin täynnä maailman oppeja, että he alkavat asettaa evankeliumin opit kyseenalaisiksi. Kuinka te pappeusjohtajat vahvistatte osaltanne jäseniä tällaisia petollisia opetuksia vastaan? Vapahtaja antoi vastauksen Öljymäellä pitämässään suuressa saarnassa, jossa Hän lupasi: ”Ja sitä, joka vaalii minun sanaani, ei eksytetä” (JS–M 37, kursivointi lisätty).

Pyhät kirjoitukset ovat täynnä samanlaisia lupauksia sanan arvosta. Onko teillä jäseniä, jotka kaipaavat ohjausta ja opastusta elämässään? Psalmeissa sanotaan: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105), ja Nefi lupaa, että jos kestitsee itseään Kristuksen sanoilla, ne ”kertovat teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä” (2. Nefi 32:3).

Onko laumassanne jäseniä, jotka ovat syvällä synnissä ja joiden täytyy nousta sieltä? Helaman lupaa heille: ”Niin, me näemme, että jokainen, joka tahtoo, voi tarttua Jumalan sanaan, joka on elävä ja voimallinen ja joka hajottaa kaikki Perkeleen viekkaudet ja ansat ja juonet” (Hel. 3:29).

Menestystä vanhurskaudessa, voimaa välttää petollisia opetuksia ja vastustaa kiusausta, opastusta jokapäiväisessä elämässämme, parantavaa voimaa sielulle – nämä ovat vain muutamia niistä lupauksista, joita Herra on antanut niille, jotka tulevat Hänen sanansa ääreen. Eikö Herra täyttäisi lupaustaan? Jos Hän kerran sanoo meille, että saamme nämä siunaukset, jos me tartumme Hänen sanaansa, niin silloin me voimme varmastikin saada ne. Ja ellemme me tee niin, saatamme menettää siunaukset. Vaikka olisimme kuinka uutteria tahansa muilla aloilla, niin tietyt siunaukset voidaan saada vain pyhistä kirjoituksista, vain tulemalla Herran sanan ääreen ja pitämällä siitä kiinni kulkiessamme pimeyden sumujen läpi elämän puuta kohti.⁴

Jumalan sana on arvokas lahja, emmekä saa suhtautua siihen kevyesti.

Ja jos me vähät välitämme siitä, mitä Herra on meille antanut, saatamme menettää juuri sen voiman ja ne siunaukset, joita etsimme. Herra antoi varhaisille pyhille vakavan varoituksen, joka koski Mormonin kirjaa: ”Teidän mielenne on pimentynyt menneinä aikoina epäuskon tähden ja koska te olette suhtautuneet kevyesti siihen, mitä olette saaneet –

mikä turhuus ja epäusko on saattanut koko kirkon tuomion alaiseksi.

Ja tämä tuomio on Siionin lasten päällä, aivan kaikkien.

Ja he jäävät tämän tuomion alaisiksi, kunnes tekevät parannuksen ja muistavat uuden liiton, nimittäin Mormonin kirjan.” (OL 84:54–57.)

Oi veljeni, älkäämme suhtautuko kevyesti niihin suuriin asioihin, joita olemme saaneet Herran kädestä! Hänen sanansa on arvokkaimpia lahjoja, mitä Hän on meille antanut. Kehotan teitä päättämään jälleen, että tutkitte pyhiä kirjoituksia. Paneutukaa niihin päivittäin, niin saatte Hengen voiman avuksenne kutsumuksessanne.Lukekaa niitä perheessänne ja opettakaa lapsenne rakastamaan ja arvostamaan niitä. Etsikää sitten rukoillen ja toisten kanssa neuvotellen kaikki mahdolliset keinot kannustaa kirkon jäseniä noudattamaan esimerkkiänne. Jos teette näin, tulette huomaamaan, kuten Alma, että sanalla on ”suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä [on] oikein – niin, sillä [on] ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla, mitä heille [on] tapahtunut” (Alma 31:5).

Alman tavoin minäkin sanon teille olevan hyväksi, että kokeilette Jumalan sanan voimaa (ks. Alma 31:5).⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Pohdi, minkä presidentti Benson sanoi olevan ”vastaus meidän aikamme suureen haasteeseen” (osa 1). Millä tavoin tämä vastaus voi auttaa meitä kohtaamaan edessämme olevat haasteet?
Käy läpi ne seuraukset, joiden presidentti Benson sanoi koituvan siitä, ”kun yksittäiset jäsenet ja perheet uppoutuvat pyhiin kirjoituksiin säännöllisesti ja johdonmukaisesti” (osa 2). Mistähän syystä pyhien kirjoitusten tutkiminen johtaa sellaisiin tuloksiin?
Presidentti Benson sanoi, että pyhien kirjoitusten tutkiminen on siunaus, ei taakka (ks. osa 3). Mitä siunauksia sinä ja perheesi olette saaneet tutkimalla pyhiä kirjoituksia? Mitä neuvoja voisit antaa jollekulle, jonka mielestä pyhien kirjoitusten tutkiminen on taakka?
Mitä vaaroja on siinä, että suhtautuu Jumalan sanaan kevyesti? (Ks. osa 4.) Mitä me voimme tehdä kiinnittääksemme enemmän huomiota Jumalan sanaan?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Ap. t. 17:11; 2. Tim. 3:16–17; 1. Nefi 19:23–24; Alma 32:21–43; OL 18:33–36; 21:4–6; 68:1–4

Tutkimisen avuksi

”Monet ovat havainneet, että paras aika tutkia on aamulla [yön levon jälkeen]. Toiset tutkivat mieluummin niinä hiljaisina tunteina, jolloin työ ja päivän huolet ovat ohi – –. Tärkeämpää kuin ajankohta on kenties se, että tutkimiseen varataan säännöllinen aika.” (Howard W. Hunter, ”Pyhien kirjoitusten lukeminen”, Valkeus, toukokuu 1980, s. 103.)